Tein kaikenlaista jäynää 13-vuotiaana.

Asuin Pohjanmaalla isäni huushollissa kokonaisen vuoden 13-vuotiaana. Kylän poikien kanssa keksimme kaikenlaista viihdykettä.

Lähes jokaisessa talossa oli sodan jäljiltä aseita ja ammuksia. Näpistin kotoani kiväärin ammuksia. Niistä saimme ruutia, joista teimme pommeja. Onneksemme mikään ei räjähtänyt käsiimme. Niitä sitten räjäyttelimme.

Toinen hauska, oli sahajauhoilla täytetty kahvipaketti. Asetimme sen maantielle ohuen siiman päähän. Pula-aika kun oli, autotkin pysähtyivät hamuamaan kahvipakettia. Kun pakettiin yritettiin tarttua, kiskoimme sen kiireesti Rantakankaan riihen kivijalan alle.

Pirunviulu oli myös hauska. Iltapimeällä soittelimme pirunviulua talojen ikkunanpielissä. Kerran talon riuska isäntä sai minut pahanteosta kiinni ja kurmotti minua. Aistin jotenkin, että isäntää enemmän nauratti kuin kiukutti.

Pankaahan hauskoja jäyniä muidenkin luettaviksi.
7470
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Paras kaverini Jaska asui hiukan kaupungin ulkopuolella erään rikkaan kauppiaan vuokratalossa. Siellä oli mielenkiintoisia ulkorakennuksia meidän pojankoltiaisten leikkiä katoilla ja solissa rosvoleikkejä. Eräs iso vaja oli lujasti suljettu. Löysimme kattojen kautta sinne kuitenkin tien.

Vaja oli täynnä luxusautoja piilossa ettei niitä olisi komennettu rintamatehtäviin. Niin me kahdestaan "ajelimme" sellaisilla autoilla, joihin ei olisi normaalioloissa ollut mitään asiaa. Emme kertoneet kavereillemme mitään löydöstämme, koska pelkäsimme leikkimme paljastumista.

Tyypillistä sen ajan lapsille ettei tullut mieleenkään aiheuttaa autoille vahinkoa. Varmasti aikanaan oikeat omistajat eivät havainneet autoissa vierailujamme.

Äänestä

tuo kahvipaketti juttu. Itse olen tehnyt samaa jekkua sillä erolla, että kahvipaketin tilalla käytin vanhaa tyhjää lompakkoa.
Nuo tuon ajan jekut muistuttavat nykyisiä piilokamera-ohjelmia.

Äänestä

Kolikoista ei ilmeisesti olisi ollut mitään vaaraa, mutta ne pienet kivet ainakin paikalle sattuneen ratavartija mielestä olivat niin vaarallisia, että pajuvitsa jätti paljaisiin jalkoihin punaiset raidat, joita äiti kotona tietenkin ihmetteli, en uskaltanut olla kertomatta totuutta, johon äiti totesi, että ratavartija teki aivan oikein, kun antoi tuollaisen kirvelevän opetuksen! Tuo ensimmäinen kerta jäi myös viimeiseksi.

Millainenhan myrsky siitä nousisi, jos nykyään joku sivullinen antaisi kunnon piiskauksen "meidän kullanmurulle"?

Äänestä

köydellä kuuseen muutaman metrin korkeuteen.

Äänestä
  • Kilpaileva lippukunta piti leiriä.
    Me mentiin kaverin kanssa yöllä polkupyörillä tekemään jäynää.
    Leikittiin kummitusta ja vedettiin vanha kalsarit lipputankoon jne.
    Kun sitten lähdettiin lopulta kotiin, niin molempien pyörin kumit oli tyhjennetty, eikä pumppua ollut kummallakaan mukana.
    Piti taluttaa pyörät kotiin.
    Kyllä harmitti.

    Äänestä

  • j.pellervoinen kirjoitti:

    Kilpaileva lippukunta piti leiriä.
    Me mentiin kaverin kanssa yöllä polkupyörillä tekemään jäynää.
    Leikittiin kummitusta ja vedettiin vanha kalsarit lipputankoon jne.
    Kun sitten lähdettiin lopulta kotiin, niin molempien pyörin kumit oli tyhjennetty, eikä pumppua ollut kummallakaan mukana.
    Piti taluttaa pyörät kotiin.
    Kyllä harmitti.

    Suomenlinnan kauppias kyllästyi takavuosina siihen, että omistamastaan saaren ainoasta autosta mopopojat varastivat bensaa.

    Kauppias laittoi autonsa tankkiin sokeroitua bensaa. Seuraavina päivinä saartessa ei juurikaan mopoiltu. Useiden mopojen moottoreita remontoitiin.

    Äänestä

taisi ja taitaa olla enemmän poikakoltiaisten hommia. Veljeni ainakin kävivät variksenpesillä, sen muistan.

Olen minäkin käynyt omenavarkaissa, vaikka kotona oli omenapuita pilvin pimein. Se vain viehätti niin vietävästi, käydä naapurin puutarhassa. Aivan kuin olisivat olleet parempia.

Satikutia siitä tuli kotona, kun saivat tietää.
Kyllä ne tytötkin osasivat, pienemmäksi ne kolttoset kuitenkin jäivät.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Reino kirjoitti:

Asuin Pohjanmaalla isäni huushollissa kokonaisen vuoden 13-vuotiaana. Kylän poikien kanssa keksimme kaikenlaista viihdykettä.

Lähes jokaisessa talossa oli sodan jäljiltä aseita ja ammuksia. Näpistin kotoani kiväärin ammuksia. Niistä saimme ruutia, joista teimme pommeja. Onneksemme mikään ei räjähtänyt käsiimme. Niitä sitten räjäyttelimme.

Toinen hauska, oli sahajauhoilla täytetty kahvipaketti. Asetimme sen maantielle ohuen siiman päähän. Pula-aika kun oli, autotkin pysähtyivät hamuamaan kahvipakettia. Kun pakettiin yritettiin tarttua, kiskoimme sen kiireesti Rantakankaan riihen kivijalan alle.

Pirunviulu oli myös hauska. Iltapimeällä soittelimme pirunviulua talojen ikkunanpielissä. Kerran talon riuska isäntä sai minut pahanteosta kiinni ja kurmotti minua. Aistin jotenkin, että isäntää enemmän nauratti kuin kiukutti.

Pankaahan hauskoja jäyniä muidenkin luettaviksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu