Kuolemaksi.

Kuhan-häntä -tarina kirjoitti:

Tunnen, kuinka voima vajuu jäsenistäni päivä päivältä. Kuinka elimeni luovuttavat yksi toisensa jälkeen. Kuinka minuutti minuutilta vereni virtaa heikommin, sydämeni sykkii harvemmin, epätasaisemmin. Kuinka hengitykseni käy pinnallisemmaksi, ihoni sinertävämmäksi, silmäni hailakammiksi. Sekunti sekunnilta ajattelen sinua vähemmän, vähemmän mitään.

Hetkittäin olen jo poissa, jossakin kaukana, muualla, hän sanoo, ja pitelee holtittomasti vapisevaa kättäni. Hänkin on kuullut koko tarinani, niin hän luulee.

- Kuule, olisi vielä yksi juttu. Tuskin kuulen omaa ääntäni.
- Niin, Maria?
- Sillä miehellä, joka suojeli minua, oli yllään vaaleanpunaiset, pitsiset naisten alushousut. Kaiken alla.

Pitkä lause väsyttää, mutta päätin jaksaa sen loppuun.
- Kenellä oli vaalenpunaiset pikkuhousut?

Yritän avata silmiäni, mutta en haluaisi keskittyä katsomaan enää mitään surullisen harmaata.

- Silloin minä en voinut nauraa sille. Se olisi ollut.... kuolemaksi.

Tunnen kuinka kouristus iskee, nykii kuihtunutta kehoani, kolistelee hauraita luitani.

Tiedän, miltä olen näyttänyt viime aikoina. Hän oli antanut peilin, mutta sitä oli pitänyt pyytää monta kertaa.
- Hyvältä sinä näytät, hän oli yrittänyt estellä. Erilaiselta, mutta ihan siltä samalta omalta itseltäsi niin kuin aina ennenkin. Et sinä peiliä tarvitse.

Mutta minä olin vaatinut.

- Peili, kuulen kuiskaavani. Enempää sanoja minä en...

Suuni näkyy ammottavan kammottavasti vinossa, posket vetäytyneet syville lommoille. Sinisenmustiin kuoppiin imeytyneet silmäni...ne katsovat... ne kääntyvät tuijottamaan jonnekin läikähtelevän peilin ohi.

- Maria?

Kuolema puristaa minut vastustamattomaan nauruun.

- Mariaaa!!!???

- Ou..to huu... mo..... rin....... Ta......j...
sil...lä...

- Maria...?

kirjoitti:

Anonyymi

Kirjoita kommentti

5000

Lähetä