oletko

Tietääkö kukaan kertoa,kannattaako opiskella psykiatrisen hoidon eat ja onko siitä oikeasti hyötyä työelämässä?
Kertokaa vähän kokemuksia kyseisen koulutuksen käyneet.
1199
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Olen suorittanut ko. koulutuksen viime vuonna, oma perustutkintoni on mt/pt-lähihoitaja.

Pidin opiskelussa erityisesti siitä, että siinä oli mahdollisuus oppia erityisesti niitä asioita, joissa koki lisäinfoa tarvitsevansa. Toki varsinkin perusosio sisälsi pääasiassa tuttua aiheistoa, muttei kertauksesta siinäkään haittaa ollut. Työelämään saa hyötyä, jos panostaa uuden oppimiseen ja tosissaan haluaa sitä hyödyntää. Etenkin kehittämistehtävähän nimenomaan ainakin meillä tehtiin omaa työpaikkaa ajatellen. Koulutuksessa käsiteltiin myös aihealueita, jotka itselleni olivat kohtuullisen vieraita.

Hankalinta oli se, että likipitäen kaikki tieto/materiaali oli itse etsittävä. Näyttöjen tekeminen taas oli tuskaa sinänsä, mutta siihenkin kyllä vähitellen oppi.

Itse kyllä koulutusta sinänsä suosittelen tiedonhankinnan ja oman osaamisen laajentamisen vuoksi. Oma palkkaukseni ei koulutuksen myötä muuttunut, mutta sen kyllä tiesin jo etukäteen. Toisaalta nyt voisi olla enempi valmiuksia etsiskellä myös toisenlaista, hieman paremmin palkattua työtä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


opiskellut kirjoitti:

Tietääkö kukaan kertoa,kannattaako opiskella psykiatrisen hoidon eat ja onko siitä oikeasti hyötyä työelämässä?
Kertokaa vähän kokemuksia kyseisen koulutuksen käyneet.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu