Sinänsä hauskaa että konepaketeissa on yleensä valmiina joku Microsoftin käyttisräpellys,-niiden turvallinen käyttö kun vaatii aikamoista asiantuntemusta.
Windows ei sovi
aloittelijoille
341717
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 34
Vanhimmat
tungit. Sodat palsta on alempana. Sehän tästä tulee.
Ihan asiallista se kyllä on Apua aloittelijalle -palstalla ilmoittaa, että ensimmäistä tietokonetta hankkivat osaa välttää Windows -koneita. Ongelmahan on se, että työpaikalla on usein joku Windows versio käytössä ja tätä on ammattitaitoset ylläpitäjät pitämässä toiminnassa ja ihmiset kun saa päähänsä ostaa samaan kotiin niin eihän siitä oikein tule mitään kun sitä pitäisi osata itse myös ylläpitää.
Winukka ei tarvitse kuin tietoturvan, niin käy ja toimii yhtä kauan kuin koneen rauta kestää.
Eli palomuurin ja automatiikalla olevan virusturvan, niin itse ei tarvitse tehdä mitään.
Se on eri juttu, jos käyttäjä on pöhelö, niin sotkee yhtälailla muutkin käyttöjärjestelmät.
Tuttavapiirissä on ikänsä tietoteknniikan kanssa toiminut, ja joskus uudelleen asentelee yömyöhään Linuxejaan.
"Winukka ei tarvitse kuin tietoturvan, niin käy ja toimii yhtä kauan kuin koneen rauta kestää."
Jaa mikä hiton "tietoturva" ?! Ei sitä tietoturvaa saa muuten kuin ylläpitämällä konetta asiallisesti, eli kaikki ohjelmistot jotka avaa mahdollisesti epäluotettavaa tietoa pitää olla päivitettynä viimeisen kuukauden sisällä tai oltava ylläpidettyjä. Eli selain, sähköpostiohjelmisto, selaimen lisäosat kuten Flash ja javakone. Toki myös käyttöjärjestelmä, PDF-lukija, videosoitin, toimistopaketti yms. Sitten tarvitsee lisäksi vähän järkeä siihen käyttäjän päähän.
Ylläpitoon kuuluu myös se, että osaa asentaa ja päivittää lisäpalikoita ja että kone ei mene mitenkään solmuun.
"Eli palomuurin ja automatiikalla olevan virusturvan, niin itse ei tarvitse tehdä mitään."
Tuo on PASKAPUHETTA.
http://www.tietokone.fi/uutta/uutinen.asp?news_id=35158
Muitakin idiootteja näköjään löytyy ketkä kuvittelee että joku virustorjunta ylläpitäisi koneen puolesta. Mistä näitä järjen jättiläisiä oikein löytyy? "Laita palomuuri niin kone on suojattu, ja virustorjunta niin sitten on TUPLASUOJAUS".. Ei vittu mitä pölvästejä.
"Se on eri juttu, jos käyttäjä on pöhelö, niin sotkee yhtälailla muutkin käyttöjärjestelmät."
Laadukkaat käyttöjärjestelmät on vaikeaa sotkea normaalikäytössä. Windows XP:llä nyt on sotkeutumiseen riittänyt joku Microsoftin päivityspökäle mikä on sotkenut koneen. Ei siis tarvitse olla käyttäjän edes pöhelö kun kone voi mennä ihan itsestään solmuun.
aloittelijoille ja ammattilaisille. Mikä näitä Linux nörttejä oikein vaivaa kun väärää tietoa tuovat tänne. Kait tuokin on joku kumma uskonto. Tuputetaan jotain ihan huhhahhei käyttistä joka vaatii kauheat opettelemiset eikä sen jälkeenkään pelit eikä monet muutkaan siinä toimi. Sitten kun hommaa jonkun uuden laitteen niin hupsista, eipäs löytynytkään ajureita ja sitten etsitään vikaa erilaisista "jakeluista" tai "distroista". Ihme touhua.
Klikkailee silloin tällöin ohjelmiensa "päivitä"-, tai "update"-nappulaa. Siinä kaikki. Onko niin vaikeaa?
Linux on loputon palapeli.
Mitä hyötyä on aloittelijalle Linuxin opettelusta, kun käyttöjärjestelmänä sitä ei ole työkäytössä juuri missään.
Palvelimina sitä on paljonkin, mutta niiden kanssa ei aloittelijat askartele.
"Tuputetaan jotain ihan huhhahhei käyttistä joka vaatii kauheat opettelemiset eikä sen jälkeenkään pelit eikä monet muutkaan siinä toimi."
Mikäs toi Windows hörhöjen uskonto on? Tuputetaan aloittelijalle jotain viikossa hajoavaa distroa mikä on ihme palapeli ja joka ei osaa avata mitään tiedostoja. Sitten ollaan neuvomassa jotain "siivousohjelmia", "tietoturvaa", "virittämistä", "eheyttämistä" ja ties mitä lisäpalikkaa että näkyisi joku officetiedosto. Ei hyvää päivää nämä ei oikein elä tällä planeetalla. Aloittelijoiden käyttis pitää olla sellainen mikä toimii ilman mitään rassaamista ja säätämistä ja ettei tarvitse pelätä joka nappia painaessa että jokin hajoaa.
"Klikkailee silloin tällöin ohjelmiensa "päivitä"-, tai "update"-nappulaa. Siinä kaikki. Onko niin vaikeaa?"
Mistä nappulasta OpenOffice päivittyy? Mistä nappulasta kodekit päivittyy? Mistä päivittyy Flash? Miksi joka ohjelmassa on oma nappula? Miksei kaikki päivity samasta nappulasta, tai automaattsiesti? Miksi työtä keskeyttää joku NEW UPDATE -laatikko, miksei se voi olla suomeksi? Miksi palomuuri ohjelmisto alkaa työntämään jotain laatikoita päivityksen jälkeen? Miksi tämä on palsta on täynnä valituksia kun selaimen update nappulan painamisen jälkeen ei Yle Areena tai Youtube toimi?
Eli ei mitään helppoa todellakaan aloittelijalle. On edesvastuutonta edes väittää sellaista! Hävetkää!
"Mitä hyötyä on aloittelijalle Linuxin opettelusta, kun käyttöjärjestelmänä sitä ei ole työkäytössä juuri missään."
Mikä ihmeen "käyttöjärjestelmä" on Linux?!
mulla meni solmuun ubuntu päivityksen yhteydessä. Asennusohjelma siis. Sit se ei enää käynnistyny.
>...kun väärää tietoa tuovat tänne.
Tännehän voi tuoda ihan minkälaista "tietoa" kukin haluaa erilaisten motiivien perusteella, kuten tämäkin sinun viestisi.
Käyttöjärjestelmissä sensijaan kannattaa ihan ITSE kokeilla ja huomata kuinka paljon helpompaa tietokoneen käyttö oikeasti on verrattuna Windowsin kömpelyyteen ja vanhanaikaisuuteen.
Kumpi meistä uskaltaa suositella että kokeile molempia ja päätä itse? ;)
http://hajotkaa.evvk.com/
on taatusti aloittelijalle mitä sopivin mutta valitettavasti sen ovat huomanneet myöskin rikolliset.
Paskapuhetta. Suurin osa ongelmista tällä Apua aloittelijalle -palstalla on selkeästi Windows ongelmia joita ei useinkaan edes ilmene toisten firmojen käyttöjärjestelmissä.
samaa riittää myös muilla käyttiksillä. Niin että aukaise jo silmäsi ja hämmästy. Vaikka vain on kyseessä pieni käyttäjä ryhmä.
http://www.hopeinenomena.net/viewforum.php?f=50&sid=900fd0e27ea4ec01f43386e0c2c2db61
"samaa riittää myös muilla käyttiksillä. Niin että aukaise jo silmäsi ja hämmästy. Vaikka vain on kyseessä pieni käyttäjä ryhmä."
Tuo on Mac OS X käyttäjien palsta ja näytti melkoisesti olevan muitakin kuin aloittelijoita sormi suussa -ongelmia. Tällä palstalla on kaikkien käyttöjärjestelmien käyttäjiä. Lisäksi Mac OS X:n käyttäjien ryhmä ei ole erityisen pieni. Vistaa käytetään vain jotain 4x enemmän. Jotain Fedoran käyttäjiä olisi oikeasti melko pieni porukka valtakäyttiksiin verrattuna.
enemmän käyttäjiä sen enemmän ongelmia. Ja kait muitten käyttisten käyttäjät, oli se sitten mikä hyvänsä nielee töppäilyt eikä valita. Näin teen ainakin itte.
haku kuinka monta prosenttia on winukka koneita. Ehkä selviää kuinka vähän on on prosenteissa muita koneita. Taitaa olla aika näpertelyä muiden touhut, kuin eri planeetalta.
Suomessa on vajaassa 90%:ssa Windows. Tosin sitä ei tiedetä kuinka monessa näissä on rinnalla joku toinen käyttöjärjestelmä. Eli Windowsien käyttöön nähden Windowsongelmia on valtavan paljon kun melkein kaikki ongelmat palstalla on Windowsongelmia..
lainkaan.
Vain muutama prosentti käyttää Linuxeja, ja ongelmatilenteita näkyy olevan runsain mitoin:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=108&subcat=1141
Ei niitä viruksia normaalille käyttäjälle,joka asioi pankkipalveluissa tai esim.mtv3:n tapaisilla sivustoilla tule.Kun pitää windowsin päivitykset ja virusohjelman päivitykset ajan tasalla,niin voin sanoa,että tämä oma windowsini(vista) on turvallinen käyttää.tottakai tämänkin saa viruksia täyteen,jos niitä menee ihan kokeilumielessä latailemaan.ja näistä adoben päivityksistä.minulla näyttää olevan versio 8.1,en ole asennellut adobeen,readeriin,enkä flash playerinn mitään "tietoturvapäivityksiä" hidastavat vain konetta pitkällä tähtäimellä.meillä oli 98 vuodesta 2001-2006,siinä ei ollut mitään muuta virusohjelmaa kuin f-prot,ja ei edes päivityksiä asennettu.toimi hyvin,ja vuonna 06 f secure ajettiin siinä läpi,ei viruksia.tästä huomaa,että ei niitä nyt sinne itsekseeen tule.
äytönttä,että jotkut ovat päivittämässä sitä ja sitä ohjelmaa jatkuvasti viimeisimpään vesioon,ja sitten ihmetellään,miksi kone on niin hidas.
koska kuulut marginaaliseen käyttäjäryhmään jonka ainoa tarkoitus on käyttää konetta laskujen maksamiseen ja käydä pelkästään suomalaisilla nettisivuilla. Suurin osa muista myös tekee koneellaan muutakin eli hyödyntää netin koko kirjoa ja päivitykset on syytä olla ajan tasalla. Jos käyttö tosiaan on tuota mitä sanot, siihen riittää päivittämätön win95, eli olet maksanut aivan turhasta mikäli koneesi on uudehko
sivuilla,mutta osaan olla klikkaamatta niitä ,"congratulations" tms. ikkunoita,joista voi jotain paskaa koneelle tulla.
"Vain muutama prosentti käyttää Linuxeja, ja ongelmatilenteita näkyy olevan runsain mitoin:"
Mistähän sen muutaman prosentin nyt revit? Millä tavalla se mitataan jos tietokoneissa on useampi käyttöjärjestelmä?
Usein ruudulle pomppivat ikkunat näyttää kovin samoilta mitä ohjelmien NEW UPDATE -laatikot tai palomuurin laatikot ovat. Lisäksi monet laatikot sanovat olevansa virustorjuntaohjelma.. Siksi aloittelijat painaa yleensä kaikkeen "OK".
Helppokäyttöisissä käyttöjärjestelmissä aloittelijalle ei pompi mitään laatikoita.
järkeään ja poistaa viestinvälityspalvelun. Huh, olipas vaikeaa???
käyttää järkeään tai yleensä osaa poistaa palveluita käytöstä, näytä mulle missä?!?
kysyä aloittellijoiden palstalta?
Olen työskennellyt nyt neljä vuotta firmassa, joka huoltaa asiakkaiden tietokoneita ja sekaisin menneitä käyttiksiä ja vaikka kuinka asiakas käyttää konetta laskujen maksuun ja uutisten selaamiseen mtv3:n sivuilta niin aina ovat koneet silti täynnä viruksia, kun tulevat meille huoltoon.
suurin osa ihmisistä on tuollaisia päätään käyttämättömiä tolloja, joilta ei yksinkertaisen käyttöjärjestelmän käyttö onnistu.
on täynnä viruksia.
Näytä yksi.
putsailtua toisten solmussa olevia koneita, kun sitä OK nappia tuntuu olevan niin kiva painella joka netti sivulla. Enpä putsaile enään. Soittakoot Microsoft asiakastukeen ja kysykööt sieltä apua.
Että näillä sivuilla on vain MS:n palkkaamia piilomainostajia.
Ei siitä pääse mihinkään, että windows on äärimmäisen huono aloittelijalle. Eikä Windowsia käyttämällä koskaan mitään opikaan, koska kaikki tapahtuu pakosta, usein salaa käyttäjän tietämättä.
Windows sisältää paljon turhaa tavaraa ollakseen niin vähäominaisuuksinen. Käyttäjä tuskastuu jo pelkkiin turhiin valikoihin ja kuvakkeisiin.
Systeemi vaatii myös armottoman oheisohjelmiston, että sitä voisi ja uskaltaisi johonkin käyttää ja lähes jokainen sivusto, jolla vieraillaan asentaa koneeseen jotakin kyseenalaista ja ainakin resurssien ja käytömukavuuden kannalta haitallista.
Sitten vielä ne vihon viimeiset epäloogiset oletukset, joiden muuttminen on liki mahdotonta. Tavalliselle käyttäjälle se onkin mahdotonta.
Paikalliskielisten versioiden käännökset on peräti harhaan johtavia ja täysin käsittämättömiä sellaiselle, joka ei ole opiskellut MS-sanastoa paikalliskielellä.
On hyvin masentavaa, ettei edes teknikko-, insinööri-tason henkilöt osaa käyttää Windowsia.
Jos sitten soitat PC-tukeen, kun jokin ominaisuus ei pelaa oikein on vastaus: "Me emme ole tuollaisesta ongelmasta koskaan kuulleetkaan!".
Koska he eivät ole koskaan asiasta "kuulleetkaan" ei sellaista ongelmaa voi kertakaikkiaan ollakaan ja käyttäjä syyllistetään.
"Olet sekoittanut setupit", oli erään asiantuntijan arvio toimimattomasta koneesta.