Kävin tänä iltana kiivaan väittelyn tyttäreni kanssa puhelimitse kaupan laajennetuista aukioloista.
Hän tekee mieluista työtä kaupan alalla ja kannattaa aukiolon laajentamista sunnuntaityön osalta väittäen sen parantavan osa-aikaisten palkkakehitystä.
Tottahan se on. Mutta eikö siitä seuraa automaattisesti tuotteiden hintojen nousu, koska jostainhan ne kohonneet palkkakustannukset täytyy työnantajan maksaa.
Eli ne kostautuvat suoraan hintojen nousuna.
Markkinatalous keksii meille koko ajan uusia tarpeita mainosten muodossa. Me ostamme sitä ja tätä vain siitä ilosta, että saamme tehdä ostoksia seitsemänä päivänä viikossa.
Ovatko ne kaikki ostokset todella tarpeellisia? Ja vaikka ovatkin, eivätkö sunnuntaiostokset ole pois muilta kauppapäiviltä?
Monet, kai kaikki, kaupparyhmittymät vaativat vapaata kaupan aukioloaikaa. Silti olen huomannut, että suurin osa liikkeistä ei käytä nytkään lain sallimaa 07.00-21.00 enimmäistä aukioloaikaa. Useimmat, ainakin pienemmät erikoisliikkeet avaavat ovensa klo 10.00 ja sulkevat klo 17.00 tai 18.00.
Monet liikkeet pitävät myymälänsä auki luvallisina sunnuntaina klo 12.00-16.00,vaikka voisivat pitää klo 21.00.
Miten kuluttaja tässä tulevassa aukioloviidakossa voi tietää, mihin aikaan mikäkin liike on auki, jos aukiolot vapautetaan?
Miten pärjäävät pienet, yhden ja/tai kahden myyjän erikoiskaupat tässä kilpailussa?
Miten paljon pikkukauppoja kuolee, jos vapaat aukiolot sallitaan?
Mietitäänkö? Ovatko tarpeen huvittelukeskuksiksi muodostuneet kauppakekeskukset, joissa perheet voivat viettää laatuaikaa? Vai ovatko kaupat vain ostosten tekemistä varten? Tarpeellisia ostoksia?

Vastaukset 9
Vanhimmat
Olenko minä vain vanha kalkkis, joka ei pysy kehityksen tahdissa?
siellähän on lähes kaikki paikat auki vuorokauden ympäriinsä.
Tähän mennään Suomessakin, koska ostajia riittää, kaikilla on rahaa, kun töitäk
ään ei tarvi tehdä, voi keskittyä rahan hankkimiseen ja tuhlaamiseen.
Mielenkiintoinen aihe, odotin heti kommentteja. Vastasit itse aika selvästi, olen monessa kohdassa samaa mieltä."Parantaa osa-aikaisten..." Niin, mutta johtaako se myös osa-aikaisten määrän lisäämiseen, pahoin pelkään. Se on varmaan totta että monelle osa-aikaiselle sopii sunnuntai- ja /tai iltatyö mutta onko osa-aikaisuus yleensä hyvä? Ihmettelen myös sitä että mitä hemmetin laatuaikaa se muka on jos käydään sunnuntaina koko perhe kaupassa, eiköhän sitä aikaa voisi viettää paremminkin? Olen yrittänyt monesti vääntää ihan rautalangasta mallia siitä että ihminen, perhe, kuluttaa tietyn määrän tarvikkeita, olet täysin oikeassa että sunnuntain ostokset ovat pois muilta päiviltä. Tai sitten ei, jos menemme mukaan kulutushysteriaan, ostamme enemmän kuin tarvitsemme. No joo, kai mie olen samanlainen kalkkis kuin siekin, tosin voinhan väittää että ikä on tuonut jotain elämänkokemusta, osaan jo harkita mitä ostan ja milloin, mitä tarvitsen ja mitä miun on järkevä hankkia, mitä turhuuksia ilman pärjään.
En ole koskaan tuhlannut sunnuntaipäiviä kaupankäyntiin, mieluummin arkena. Sunnuntai on ihana viettää rentoutuen, kylässä, luontoretkellä, elokuvissa, ystävien tai sukulaisten kanssa jne. Kirkossa nyt en kuitenkaan istu laulamassa virsiä, paitsi jos on erikoistilaisuus.
tekevät mielellään pyhinä töitä.
Käyn kaupassa kun tarvitsen jotain, ihan sama onko se pyhä vai arki.
Olen oleskellut Ruotsissa joskus vähän pidempään. Siellä liikkeet ovat olleet auki sunnuntaisin jo kauan ja itsestäänselvästi näköjään. Siellä tottuu siihen, että kauppaan voi mennä päivänä kuin päivänä, joten tänne palatessa tämä tilanne täällä tuntuu oudolta. En kuitenkaan ole niin perehtynyt sunnuntain aukioloaikojen vaikutuksesta työllisyyteen yms., joten en osaa vaatia tai olla vaatimatta sitä. Asia ratkennee ilman mielipidettänikin. :) Jos sunnuntaiaukiolo on tullakseen, saatan silloin olla satunnaisesti humputtelemassa aikani kuluksi tavarataloissa, mutta tuskin joka sunnuntai. Täällä pääkaupunkiseudulla on joka tapauksessa joukko kauppoja auki aina ainakin asematunnelissa, joten olemme kai vähän eri asemassa kuin maaseudun väki.
voisi pitää oviaan auki myös iltaisin ja viikonloppuisin. Mulle itselle on viikonloppuisin aukioloajat olleet ihan hyvä, kun olen tehnyt työni vanhainkodissa, siellä ei katsota, onko viikonloppu tai pyhä, joulu tai juhannus.Töissä on oltava. Jos haluat pyhittää sen viikonlopun, pidä vapaata. Jollekin toiselle se voi olla ainoa vapaapäivä, jolloin pääset asioimaan ilman kiirettä. Vai laitettaiskos sairaalat ja muut vastaavat myös kiinni viikonloppuisin?
Muista pyhittää lepopäiväsi. No oisko saivartelua ajatella, ettei siinä sanota sunnuntai.
Mutta tältäkin kantilta ajatellen toisuskoiset voisivat ainakin olla työssä sunnuntaina.
Muuten olen sitä mieltä, että ostoksista vapaan päivän voi viettää mielellään vaikka sunnuntaina, jos kaikki omaisetkin on silloin vapaana ja tutut.
ps itse en käy kaupassa kuin kerran viikossa.
Minäkin olen keskustellut lapseni kanssa ja todennut, että kaupat pitäisi olla aina auki.
Kun heidän perheessä vanhempien työaika rajoittaa päivällä asioimisen kaikissa kaupoissa ja vaimon pitäisi hoitaa ruokaostokset haettuaan lapset tarhasta, jotka ovat 2-4-v, niin harkitseppa siinä sitten, mitä pitäisikään ostaa.
Perheen suuremmat hankinnat rajoittuvat ehdottomasti viikonloppuun, jolloin molemmat ovat jo väsyneitä pelkästään lauantai ostoksiin, jolloin on jo täydennettävä ruokavarastot, eikä lapsetkaan jaksa sen jälkeen mennä vaatesovitukseen. Tosin ei niitä tehdä joka viikonloppu.
Muistan meilä maalla pikkukaupan, joka palveli ympäri vuorokauden. Kauppias oli myös taxi, joten tilauksen voi tehdä koska´vain! Meillähän se oli useimmiten parikoria kaljaa, mutta kyllä sieltä tuli myös makkaraa ja muita "tykötarpeita", siis paikkakunnan (juoppoja) tuttavia. Lomalla kun oltiin, nääs.
Harmillista kylläkin, että kun vanhenimme itse, nuorisokin muutti kyliltä pois, niin nyt on lähin kaupaksi kutsuttava 25 km päässä. Karjat on lopetettu, joten kaikki munat ja maidotkin joutuu nyt tarkasti harkitsemaan, puhumattakaan perunoista ja leivistä.
Ihmettelen vain, kuinka tästä pääkaupungista saadaan sellainen yhteisö, että edes leipä, peruna ja maito riittäisi kaikille, jos maaseutu ajetaan alas.
Ja mitäs ihmettä ne ruuhkat vielläkin tekevät juhlapyhien aikaan tuolla maanteillä? Hakevatkohan he sieltä Helsingin Ideaparkkia??
Voi, voi, vaikka bensanhinta mukamas laskeekin nyt.