kisu&loma

Voisiko viisaammat ja kokeneemmat kissan omistajat kertoa, mikä olisi viisas ratkaisu loman aikana. Meillä on 6kk ikäinen pentu ja kisu on ollut meillä 3kk. Olemme kahden viikon päästä lähdössä Lahdesta Rovaniemelle autolla. Matkaa siis noin 600km. Loman ajaksi olisi kaksi vaihtoehtoa:

Ottaa kissa mukaan ja 3 hotelliyön ajaksi viedä se kyläpaikkaan, jonne hotelliloman jälkeen sitten menemme kaikki jatkamaan lomaa. Joten kisu olisi viikon tuolla, mutta 3 yötä ilman meitä.

Tai: jättää se täällä Lahdessa viikoksi kissahoitolaan.

Kumpaa vaihtoehtoa suosittelette kissan kannalta ajatellen.

Kiitos jo etukäteen kaikille!
2244
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

jos mahdollista miellään mukaan reissuun ja jos saatte samaan paikkaan hoitoon minne itse tuutte lomailemaan.mutta voisiko olla mahdollista että kissalle tulisi hoitaja kotiin loma ajaksi.
itse kun lomaillemme kissoilla on kotona oma hoitaja kotona.
saattaa tulla aika hankalaa noiissa hoitoloissa kun on noin nuori kissa,monnilla eläimillä on hirvee koti ikävä kuin välillä ihmisillä.
terv. neljän kissan omistaja

Äänestä

matkan ajaksi

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kisuiskä kirjoitti:

Voisiko viisaammat ja kokeneemmat kissan omistajat kertoa, mikä olisi viisas ratkaisu loman aikana. Meillä on 6kk ikäinen pentu ja kisu on ollut meillä 3kk. Olemme kahden viikon päästä lähdössä Lahdesta Rovaniemelle autolla. Matkaa siis noin 600km. Loman ajaksi olisi kaksi vaihtoehtoa:

Ottaa kissa mukaan ja 3 hotelliyön ajaksi viedä se kyläpaikkaan, jonne hotelliloman jälkeen sitten menemme kaikki jatkamaan lomaa. Joten kisu olisi viikon tuolla, mutta 3 yötä ilman meitä.

Tai: jättää se täällä Lahdessa viikoksi kissahoitolaan.

Kumpaa vaihtoehtoa suosittelette kissan kannalta ajatellen.

Kiitos jo etukäteen kaikille!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu