talous

Vai mitä sanotte kun auditoinnit maksaa maltaita,niin ettei voi juurikaan muita hankintoja tehdä kun kaikki menee kohti ot:ta pyrkimisen rahoittamiseksi.

Aloitus kurssit ym. kirjalliseen materiaaliin perustuvat ovat halpoja mutta sehän ei ole tarkoitus että pääsisit halvalla ilman että jättäisit kassaan vinon pinon kahisevaa.

Mikäli tämä organisaatio olisi tosissaan jokin ihmisiä parantamaan ja auttamaan pyrkivä niin kyllä palvelut olisi huomattavasti halvempia. Järjestöhän on uskonnollinen ja olevinaan humaani.

Mekanismi on niin kiero että sinut saadaan uskomaan tarvitsevasi heidän palveluitaan.

Uhkaukset mitä siellä kuulema kuulee, esim "tulet kohtaamaan helvetillisiä vaikeuksia jos et liity". Eivät kuulosta heidän teesien mukaiselta humanismilta. (kuulin yo. luotettavalta henkilöltä kun hän oli aikoinaan persoonallisuustestin jälkiseurannassa).

Ei niitä läjäpäin julkitulleita talous vaikeuksissa piehtaroivia ihmisten kertomuksia ole tuulesta temmattu.

Organisaatio on kuin amerikkalainen finanssi kriisi, se ajaa ihmiset velkoihin. Aikaisemmin siellä on jopa kehoitettu "Ota pankista lainaa, eihän ilman lainaa pysty mitään rahoittamaan". Sitten kun sulla on lainaa kehotetaan ottamaan lisää lainaa että pystyt lyhentämään entisiä mikä sitten synnyttääkin kierteen mistä irti pääsemiseen tarvitset lottovoiton tai jonkin ot-ratkaisun.
321088
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 32

Vanhimmat

kriisissä, maksamattomia laskuja? Tai työtön, joka on yhteiskunnan elätettävänä (siis veronmaksajien)?

Äänestä
  • ongelmaa taloudessa ole, sanoin vaan mihin moni ajautuu kun lähtee mukaan noihin ympyröihin eikä osaa irrottautua.

    Äänestä

  • mitään kirjoitti:

    ongelmaa taloudessa ole, sanoin vaan mihin moni ajautuu kun lähtee mukaan noihin ympyröihin eikä osaa irrottautua.

    ..aiheesta irroittamaan ilman mitään omaa kokemusta aiheesta tai sen perustajan kirjoittamista kirjoista?

    Äänestä

  • ACD kirjoitti:

    viimeksi kokeilit sähköshokkeja?

    Äänestä

  • Huhhahhei kirjoitti:

    viimeksi kokeilit sähköshokkeja?

    ...jota ei kokeilla: poliittinen ase.

    Äänestä

  • ACD kirjoitti:

    ...jota ei kokeilla: poliittinen ase.

    siis voi tietää?

    Äänestä

  • Huhahhhei kirjoitti:

    siis voi tietää?

    ...kokeilematta, mutta silloin pitää olla tietoinen asioista, tietoiseksi taas tullaan scientologia-auditoinnilla. Ei-scientologille luulo on sama kuin tieto; eli luulee tietävänsä. Scientologi kykenee tietämään asioita pelkästään katsomalla niitä. Sitten on tietää tietävänsä ja tietää ettei tiedä. Ne, jotka luulevat tietävänsä, eivät koskaan opi; he vain jankkaavat vanhoja malleja.

    Tone 40.0 = tietää

    Tone 30.0 = ei-tiedä

    http://www.scientologyhandbook.org/FULL.HTM

    te toisaalta ole ainoa lahko, joka sanoo omaavansa Ainoan Oikean Tiedon.

    Äänestä

  • Huhhahhei kirjoitti:

    te toisaalta ole ainoa lahko, joka sanoo omaavansa Ainoan Oikean Tiedon.

    ....lahko, enkä edusta mitään lahkoa. Nykyinen tiede (tai titeellinen ihmiskäsitys) on jäjestä erkaantunut lahko, jonka suurin saavutus on vetypommi.

    Äänestä

  • ACD kirjoitti:

    ...kokeilematta, mutta silloin pitää olla tietoinen asioista, tietoiseksi taas tullaan scientologia-auditoinnilla. Ei-scientologille luulo on sama kuin tieto; eli luulee tietävänsä. Scientologi kykenee tietämään asioita pelkästään katsomalla niitä. Sitten on tietää tietävänsä ja tietää ettei tiedä. Ne, jotka luulevat tietävänsä, eivät koskaan opi; he vain jankkaavat vanhoja malleja.

    Tone 40.0 = tietää

    Tone 30.0 = ei-tiedä

    http://www.scientologyhandbook.org/FULL.HTM

    Mitä pitää tehdä, jotta siirtyy kolmestakympistä neljäänkymppiin? Käytännössä?

    Mikä olikaan paras vaihtoehto? Tietää tietävänsä, tietää luulevansa vai tietää ettei tiedä?

    Äänestä

  • ACD kirjoitti:

    ....lahko, enkä edusta mitään lahkoa. Nykyinen tiede (tai titeellinen ihmiskäsitys) on jäjestä erkaantunut lahko, jonka suurin saavutus on vetypommi.

    muutu valkoiseksi, vaikka 1 ACD kuinka väittäisi vastaan. Ja jos vetypommi on mielestäsi tieteen suurin saavutus, niin sillehän minä en voi mitään. Sinulla on oikeus olla samaa mieltä lahkosi virallisen mielipiteen kanssa.

    Äänestä

  • Huhahhhei kirjoitti:

    muutu valkoiseksi, vaikka 1 ACD kuinka väittäisi vastaan. Ja jos vetypommi on mielestäsi tieteen suurin saavutus, niin sillehän minä en voi mitään. Sinulla on oikeus olla samaa mieltä lahkosi virallisen mielipiteen kanssa.

    ...vastuussa siitä, että noita härveleitä (v-pommeja) on olemassa, sillä sunkin perse kärähtää mikäli niitä käytetään....

    Äänestä

  • rrraygun kirjoitti:

    Mitä pitää tehdä, jotta siirtyy kolmestakympistä neljäänkymppiin? Käytännössä?

    Mikä olikaan paras vaihtoehto? Tietää tietävänsä, tietää luulevansa vai tietää ettei tiedä?

    ....on "tietää", Tone 40. Sen, minkä täysin tiedät, voit pitää itselläsi läpi elämien. "Et voi muistaa sellaista, mistä et tiedä mitään". Kuinka paljon muistat edellisistä elämistäsi?

    >>tietää luulevansa

    Äänestä

  • ACD kirjoitti:

    ....on "tietää", Tone 40. Sen, minkä täysin tiedät, voit pitää itselläsi läpi elämien. "Et voi muistaa sellaista, mistä et tiedä mitään". Kuinka paljon muistat edellisistä elämistäsi?

    >>tietää luulevansa

    "Paras vaihtoehto on tietää"

    Dorka.

    Mitä se tone 40 vaatii? Sittenkö tietää kaiken? Vai tietääkö sitten mitä tietää ja mitä ei tiedä?

    Miten tonea mitataan? Sillä sähkömittarilla vai?

    ""Et voi muistaa sellaista, mistä et tiedä mitään"."

    Mistä tuo on lainattu? Tosi nokkelaa.

    "Kuinka paljon muistat edellisistä elämistäsi?"

    Muistatko sinä jotain?

    ">>tietää luulevansa

    Äänestä

  • ACD kirjoitti:

    ...vastuussa siitä, että noita härveleitä (v-pommeja) on olemassa, sillä sunkin perse kärähtää mikäli niitä käytetään....

    sinä olet silloin kai Venuksessa. Tietenkin.

    Äänestä

  • Huhahhhei kirjoitti:

    sinä olet silloin kai Venuksessa. Tietenkin.

    ...tsekkaamassa paikallisen VR:n kalustoa. :)

    Äänestä

  • rrraygun kirjoitti:

    "Paras vaihtoehto on tietää"

    Dorka.

    Mitä se tone 40 vaatii? Sittenkö tietää kaiken? Vai tietääkö sitten mitä tietää ja mitä ei tiedä?

    Miten tonea mitataan? Sillä sähkömittarilla vai?

    ""Et voi muistaa sellaista, mistä et tiedä mitään"."

    Mistä tuo on lainattu? Tosi nokkelaa.

    "Kuinka paljon muistat edellisistä elämistäsi?"

    Muistatko sinä jotain?

    ">>tietää luulevansa

    >>Miten tonea mitataan?

    Äänestä

  • ACD kirjoitti:

    >>Miten tonea mitataan?

    Mitä se nyt sitten vaatii se tone 40?

    Äänestä

  • rrraygun kirjoitti:

    Mitä se nyt sitten vaatii se tone 40?

    30 ekana, koska on kysymyksessä gradientti-asteikko. Vaatii myös auditoijan koulutuksen, koska auditoija esittää auditointikomennot tone 40, muuten ei tapahdu mitään. Tämä on myös syy miksi toi kyseinen e-mittari on hyödytön vehje low tonen käsissä; helppo nakki kritisoitavaksi. Oikeissa käsissä se tekee juuri sen mitä pitää.

    Tässä vielä kerran tunnesävyt; huomaa 4 ja 40 ero:
    http://www.scientologyhandbook.org/FULL.HTM

    Äänestä

  • ACD kirjoitti:

    30 ekana, koska on kysymyksessä gradientti-asteikko. Vaatii myös auditoijan koulutuksen, koska auditoija esittää auditointikomennot tone 40, muuten ei tapahdu mitään. Tämä on myös syy miksi toi kyseinen e-mittari on hyödytön vehje low tonen käsissä; helppo nakki kritisoitavaksi. Oikeissa käsissä se tekee juuri sen mitä pitää.

    Tässä vielä kerran tunnesävyt; huomaa 4 ja 40 ero:
    http://www.scientologyhandbook.org/FULL.HTM

    ..auditoijan tone 40 -asenne: auditoija ajattelee edessään olevasta preclearista (henkilö joka vastaanottaa auditointia ja joka on matkalla kohti clearin tilaa) että hän on hieno ja maailman paras ihminen, muutoin ei ole tuloksia saatavilla. Vaikka auditoinnissa tulisi esiin mitä hurjin tapahtuma, auditoija on siinä auttamassa parasta ystäväänsä.

    Melkoinen vastakohta kun vertaa nykyiseen lääkäriin, joka istuu potilaaseen nähden selin katsellen tietsikasta erilaisia kemiallisia tuotteita. Niin huonossa kunnossa ovat, etteivät viitsi edes olla kasvotusten potilaansa kanssa. Ei mikään ihme. Ellei kykene auttamaan, putoaa samaan tilaan autettavan kanssa. Siinä pala vastuuta.

    Äänestä

  • ACD kirjoitti:

    ...tsekkaamassa paikallisen VR:n kalustoa. :)

    muuten keksi ne pommit, joilla teikäläisiä pistettiin atomeiksi niissä tulivuorissa aikanaan?

    Äänestä

  • Huhahhhei kirjoitti:

    muuten keksi ne pommit, joilla teikäläisiä pistettiin atomeiksi niissä tulivuorissa aikanaan?

    ..funtsimaan, mojahti niin äkisti ja kuumasti.
    Omaa syyllisyyttäni en myönnä, ainakaan tässä vaiheessa. :)

    Äänestä

  • ACD kirjoitti:

    ..funtsimaan, mojahti niin äkisti ja kuumasti.
    Omaa syyllisyyttäni en myönnä, ainakaan tässä vaiheessa. :)

    huoletta sen kyllä voisi myöntää. Ei kukaan tule ikinä vaatimaan sinua tilille siitä, että myönsit joskus olleesi syypää avaruuspahiksen vankilaplaneetalle roudaamien ufomiesten pistämisestä päreiksi tulivuorissa 7.5×10^7 vuotta sitten.

    Äänestä

  • Huhhahhei kirjoitti:

    huoletta sen kyllä voisi myöntää. Ei kukaan tule ikinä vaatimaan sinua tilille siitä, että myönsit joskus olleesi syypää avaruuspahiksen vankilaplaneetalle roudaamien ufomiesten pistämisestä päreiksi tulivuorissa 7.5×10^7 vuotta sitten.

    Mua odottaa galaktinen oikeudenkäynti tuosta tapahtumasta, ei siitä että muutama pommi mojahti, vaan siitä että yksi jäi suutariksi. Piti olla pomminvarmaa tekniikkaa :)

    Äänestä

  • ACD kirjoitti:

    Mua odottaa galaktinen oikeudenkäynti tuosta tapahtumasta, ei siitä että muutama pommi mojahti, vaan siitä että yksi jäi suutariksi. Piti olla pomminvarmaa tekniikkaa :)

    Toivottavasti lähettävät sen suorana jollakin kanavalla.

    Äänestä

  • ACD kirjoitti:

    30 ekana, koska on kysymyksessä gradientti-asteikko. Vaatii myös auditoijan koulutuksen, koska auditoija esittää auditointikomennot tone 40, muuten ei tapahdu mitään. Tämä on myös syy miksi toi kyseinen e-mittari on hyödytön vehje low tonen käsissä; helppo nakki kritisoitavaksi. Oikeissa käsissä se tekee juuri sen mitä pitää.

    Tässä vielä kerran tunnesävyt; huomaa 4 ja 40 ero:
    http://www.scientologyhandbook.org/FULL.HTM

    Tässäkö se on se Hubbardin "avaama" tie "valaistukseen"? Hän on ilmeisesti nähnyt paljon vaivaa käymällä läpi henk.koht. nuo kaikki tunnetilat ja asettamalla ne paremmuusjärjestykseen. Vai kirjoittiko hän tunnetilat ylös sitä mukaa kun eteni totalfailuresta kohti valaistusta?

    Katsotaanpa: tyytyväinen->mieto kiinnostus->konservatiivi->suuri kiinnostus->iloisuus->innostus->esteettinen->riemastunut->tekeminen->pelaaminen->ennustelu/arvailu/teoretisointi->tyyneys

    Tuohonko todella uskot? Uskotko olevasi tuollaisella asteikolla?
    Pelailu on parempi kuin tekeminen? Mielenkiintoista että juuri niiden, jotka eivät mieti vaan pelaavat, odotetaan seuraavaksi ryhtyvän kehittelemään jotain syvällisiä teorioita. Ja kun on keksitty vähän juttuja päässä ja päättetty uskoa niihin, niin sen jälkeen on vaan ihan tyynenä. Miksi askartelu on pelaamista huonompi?
    Sekin on siis aika hyvä, jos on koko ajan vaan ihan riemuissaan.
    Tuosta asteikosta puuttuu muuten havainnointi kokonaan.

    Äänestä

  • ACD kirjoitti:

    ..auditoijan tone 40 -asenne: auditoija ajattelee edessään olevasta preclearista (henkilö joka vastaanottaa auditointia ja joka on matkalla kohti clearin tilaa) että hän on hieno ja maailman paras ihminen, muutoin ei ole tuloksia saatavilla. Vaikka auditoinnissa tulisi esiin mitä hurjin tapahtuma, auditoija on siinä auttamassa parasta ystäväänsä.

    Melkoinen vastakohta kun vertaa nykyiseen lääkäriin, joka istuu potilaaseen nähden selin katsellen tietsikasta erilaisia kemiallisia tuotteita. Niin huonossa kunnossa ovat, etteivät viitsi edes olla kasvotusten potilaansa kanssa. Ei mikään ihme. Ellei kykene auttamaan, putoaa samaan tilaan autettavan kanssa. Siinä pala vastuuta.

    "auditoija ajattelee edessään olevasta preclearista (henkilö joka vastaanottaa auditointia ja joka on matkalla kohti clearin tilaa) että hän on hieno ja maailman paras ihminen, muutoin ei ole tuloksia saatavilla. Vaikka auditoinnissa tulisi esiin mitä hurjin tapahtuma, auditoija on siinä auttamassa parasta ystäväänsä."

    Ketäs sinä auditoit mieluiten? Tyttöjä? Kuinkas sitten autat parasta ystävääsi, kun tulee esiin mitä hurjin tapahtuma? Taitaa olla liian vaikea kysymys, joudut varmaan turvautumaan taas numeroihin kun tätä selität...

    Tuohan kyllä selittää miksi ihmisistä tuntuu hyvältä auditointi. Siksi kun joku ihailee heitä edes vähän aikaa. Mikä voisikaan olla koukuttavampaa? Varsinkin, jos elämässä on ollut vaikeuksia/kolhuja esim. ihmissuhteissa tai jos on läheisriippuvainen. Siinhähän saa oikein kokea miltä tuntuu, kun joku pitää sinua maailman parhaana ihmisenä.

    Äänestä

  • rrraygun kirjoitti:

    Tässäkö se on se Hubbardin "avaama" tie "valaistukseen"? Hän on ilmeisesti nähnyt paljon vaivaa käymällä läpi henk.koht. nuo kaikki tunnetilat ja asettamalla ne paremmuusjärjestykseen. Vai kirjoittiko hän tunnetilat ylös sitä mukaa kun eteni totalfailuresta kohti valaistusta?

    Katsotaanpa: tyytyväinen->mieto kiinnostus->konservatiivi->suuri kiinnostus->iloisuus->innostus->esteettinen->riemastunut->tekeminen->pelaaminen->ennustelu/arvailu/teoretisointi->tyyneys

    Tuohonko todella uskot? Uskotko olevasi tuollaisella asteikolla?
    Pelailu on parempi kuin tekeminen? Mielenkiintoista että juuri niiden, jotka eivät mieti vaan pelaavat, odotetaan seuraavaksi ryhtyvän kehittelemään jotain syvällisiä teorioita. Ja kun on keksitty vähän juttuja päässä ja päättetty uskoa niihin, niin sen jälkeen on vaan ihan tyynenä. Miksi askartelu on pelaamista huonompi?
    Sekin on siis aika hyvä, jos on koko ajan vaan ihan riemuissaan.
    Tuosta asteikosta puuttuu muuten havainnointi kokonaan.

    "Pelailu on parempi kuin tekeminen?"

    Scientologiassa elämä on peli, ja peliä pelaillaan monella eri tasolla. Auditoinnin avulla ja koulutuksen avulla ihminen voi ryhtyä pelaamaan parempaa (rakentavampaa) peliä.

    Ihminen voi omista tekemisistään tehdä antoisan pelin.

    Kirja "Scientology The Fundamentals of Thought" kertoo paljon ihmisestä ja etenkin peleistä. Kipase vaikka kirjastoon lainaamaan omasi. Vanha suomenkielinen käännös ko. korjasta on "Scientologia Perusasiat ajatuksesta".

    "Scientologiassa elämä on peli, ja peliä pelaillaan monella eri tasolla. Auditoinnin avulla ja koulutuksen avulla ihminen voi ryhtyä pelaamaan parempaa (rakentavampaa) peliä."

    Ai että elämä on peli. Joopa joo. Tuo on hyvin pinnallinen näkökulma elämästä. Sopii hyvin psykopaateille.

    Eipä paljoo kiinnosta lukea jostain Hubbardin peleistä.

    Äänestä

sillalle vilahtaa"

Vanha mukailtu sanalasku Martin Lutherin ajoilta.

Äänestä
  • M3 paperilla Psykiatriseen sairaalaan kusettamalla vilahtaa siinä ihmisoikeudet pois vilahtaa ja elinikäinen lääkitys törähtää ja ihminen eläköityy ja kilahtaa!
    Jos yrität sieltä pois niin "sairaudentunnottomuus"sulle pärähtää.
    Näin kerrottiin viimeksi eilen Senaatin torilla
    kun isä kertoi Psykiatrien kidnappaamasta 15 v tytöstöön.ceido

    Äänestä

  • ceido kirjoitti:

    M3 paperilla Psykiatriseen sairaalaan kusettamalla vilahtaa siinä ihmisoikeudet pois vilahtaa ja elinikäinen lääkitys törähtää ja ihminen eläköityy ja kilahtaa!
    Jos yrität sieltä pois niin "sairaudentunnottomuus"sulle pärähtää.
    Näin kerrottiin viimeksi eilen Senaatin torilla
    kun isä kertoi Psykiatrien kidnappaamasta 15 v tytöstöön.ceido

    sille isälle, että olisi pitänyt ajoissa aloittaa valtava saunominen, vitamiiniyliannoskuuri ja yleismittarin puristelu maireasti irvistelevän scifilahkolaisen seurannassa. Isää helpottaisi kummasti.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

ratkaisee kirjoitti:

Vai mitä sanotte kun auditoinnit maksaa maltaita,niin ettei voi juurikaan muita hankintoja tehdä kun kaikki menee kohti ot:ta pyrkimisen rahoittamiseksi.

Aloitus kurssit ym. kirjalliseen materiaaliin perustuvat ovat halpoja mutta sehän ei ole tarkoitus että pääsisit halvalla ilman että jättäisit kassaan vinon pinon kahisevaa.

Mikäli tämä organisaatio olisi tosissaan jokin ihmisiä parantamaan ja auttamaan pyrkivä niin kyllä palvelut olisi huomattavasti halvempia. Järjestöhän on uskonnollinen ja olevinaan humaani.

Mekanismi on niin kiero että sinut saadaan uskomaan tarvitsevasi heidän palveluitaan.

Uhkaukset mitä siellä kuulema kuulee, esim "tulet kohtaamaan helvetillisiä vaikeuksia jos et liity". Eivät kuulosta heidän teesien mukaiselta humanismilta. (kuulin yo. luotettavalta henkilöltä kun hän oli aikoinaan persoonallisuustestin jälkiseurannassa).

Ei niitä läjäpäin julkitulleita talous vaikeuksissa piehtaroivia ihmisten kertomuksia ole tuulesta temmattu.

Organisaatio on kuin amerikkalainen finanssi kriisi, se ajaa ihmiset velkoihin. Aikaisemmin siellä on jopa kehoitettu "Ota pankista lainaa, eihän ilman lainaa pysty mitään rahoittamaan". Sitten kun sulla on lainaa kehotetaan ottamaan lisää lainaa että pystyt lyhentämään entisiä mikä sitten synnyttääkin kierteen mistä irti pääsemiseen tarvitset lottovoiton tai jonkin ot-ratkaisun.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu