Ei yksin

Elän elämää, joka päällisin puolin näyttää varsin hyvältä. Olen vakituisessa työssä, asun miellyttävässä vuokra-asunnossa rakkaan koirani kanssa ja seurustelen, tosin suhteessa on ongelmia joista ei pääse yli eikä ympäri. Kaipaan muutosta elämääni, mutta en uskalla. Tarvitsisin jotain, mikä saisi minut liikkeelle. Vihaan työtäni, vihaan asuntoani, ja haluan miehen jonka kanssa mennä naimisiin ja elää tämän ainoan elämäni, sen sijaan että vain haaskaan aikaani. Olen yrittänyt muutosta, mutta en vain saa sitä onnistumaan. Yksinäni en pysty muuttamaan maalle kauas naapureista, kun ei rahat riitä, ja tämän nykyiseni kanssa emme voi yhdessä asua. Ilman koulutusta en saa muuta työtä kuin mitä minulla nyt on (yrittänyt olen) ja kouluun en voi mennä. Monta syytä siihen...Tunnen olevani loukussa, enkä näe ulospääsyä. Huoneessa ilman ovea tai ikkunoita. Olen vasta nuori, mutta silti tunnen jo menettäneeni mahdollisuuteni uuteen alkuun, enkä tiedä mitä tehdä. Päivä päivältä on pimeämpää.

Olenko ainut?
1161
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Hmm. Huonoissa suhteissa ei kannata roikkua, mutta kannattaa miettiä onko se sittenkään niin huono. Asiat paranee puhumalla, eikä liian helposti kannata luovuttaa...

Vihaat asuntoasi vaikka alussa sanoit sen olevan miellyttävä?

Kouluja on monenlaisia, yksi ratkaisu on aikuiskoulutuskeskukset, opiskelen itse sellaisessa ja kivaa on ollut.

Sinulla on koira, minulle ei ole edes mahdollisuutta ottaa. Sinulla on myös se seurustelukumppani, itse olen ypöyksin, tahtomattani.

Onnellisuus on loppujen lopuksi kiinni pienistä asioista. Liian suuret muutokset ovat pahasta, tulee suotta tunne ettei pysy kärryillä... Toisaalta, maalla asuminen ei kai nyt olisi niin paha asia:)

Oma ongelmani on se, että mielikuvitus on kadoksissa ja unelmat kaikonneet. Niin on tosin ollut ennenkin, aina ne ovat ilmaantuneet taas kuviin. Turhalta tämä elämä toisinaan tuntuu, mutta minkäs sille mahtaa...

Käänny Jumalan puoleen, itke, rukoile ja pyydä. Kaikki järjestyy kunhan aika on oikea. (vaikeahan sitä on uskoa, mutta näin se on...)

Joskus on vaikeaa... Ymmärrän sen, mutta koetahan pärjäillä. Itse olen aika rikki juuri nyt, mutta käyn rukoilemaan muutosta elämääni, uskoen että kaikki muuttuu...

Rukoilen myös puolestasi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


mutta onneton kirjoitti:

Elän elämää, joka päällisin puolin näyttää varsin hyvältä. Olen vakituisessa työssä, asun miellyttävässä vuokra-asunnossa rakkaan koirani kanssa ja seurustelen, tosin suhteessa on ongelmia joista ei pääse yli eikä ympäri. Kaipaan muutosta elämääni, mutta en uskalla. Tarvitsisin jotain, mikä saisi minut liikkeelle. Vihaan työtäni, vihaan asuntoani, ja haluan miehen jonka kanssa mennä naimisiin ja elää tämän ainoan elämäni, sen sijaan että vain haaskaan aikaani. Olen yrittänyt muutosta, mutta en vain saa sitä onnistumaan. Yksinäni en pysty muuttamaan maalle kauas naapureista, kun ei rahat riitä, ja tämän nykyiseni kanssa emme voi yhdessä asua. Ilman koulutusta en saa muuta työtä kuin mitä minulla nyt on (yrittänyt olen) ja kouluun en voi mennä. Monta syytä siihen...Tunnen olevani loukussa, enkä näe ulospääsyä. Huoneessa ilman ovea tai ikkunoita. Olen vasta nuori, mutta silti tunnen jo menettäneeni mahdollisuuteni uuteen alkuun, enkä tiedä mitä tehdä. Päivä päivältä on pimeämpää.

Olenko ainut?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu