Eli työnantaja kusetti meitä työntekijöitä että kuulumme liiton X alaisuuteen. otimme myöhemmin asiasta selvää ja tässä liitossa ole kuultukaan meidän työnantajasta. mentiin porukalla liittoon Y ja yhdestä tuli pääluottamusmies. nyt työnantaja hyväksyy uuden liiton, ja alkaa maksamaan minimipalkkaa sen mukaan halusipa tai ei, mutta voiko takautuvasti saada rahoja jotka se on huijannut eli n. 300€ kuukaudessa puolentoista kahden vuoden ajalta.?
Työnantajan
valehtelu...
3214
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Se riippuu kokonaan työehtosopimuksen sanamuodosta. Mikäli kyseinen TES on yleissitova, se tietysti koskee koko toimialaa. Jos näin ei ole, niin unohda.
Yleissitovaa TES:ssiä on periaatteessa minimipalkan osalta noudatettava ja myös retroaktiivisesti. Periaatteessa alle kahden vuoden saatavan voi pistää perintään korkojen kera. Kysymys kuitenkin kuuluu: haluatteko ehdottomasti työttömyyskortistoon vai ette?
Jos alalla on työvoinmapula, saa rahat helpostikin. On kuitenkin aina muistettava, että työnantaja pääsee kenestä tahansa eroon vaikka laittomasti ja joutuu siitä maksamaan korkeintaan vuoden palkan. Jos työmahdollisuuksia on paljon, niin siitä vaan rettelöimään. Jos ei, niin kaada jäävettä sopivaan ruumiinosaan.
Alan yleissitova soppari on ja pitäs lain mukaan kuulua siihen. uusi työpaikka on jo ettei kortistoon tarvi lähteä.
laskun. Jos eivät maksa, pistät perintään.
Yleissitovan TESin minimipalkkaa ei voi kiertää.