Minulla todettiin suuri myoma, joita oli vain yksi, joka aiheutti silmittömät vuodot ja virtsaamisvaikeudet.
Halusin tuon kasvin pois. Kuinkas ollakkaan, jokainen lääkäri esitti kohdun poistoa. Ilmeisesti olin yli-ikäinen moisen kapistuksen pitämiseen (43).
Sain kuitenkin puhuttua (lue taistelemaan), että poistetaan vain kasvi ei kohtua ja se juuri poistettiin (onnellisesti kotona nyt kohdun kera).
Lasareetissa jäin hämmästelemään. Yhden myoman takia minulta haluttiin poistaa kohtu vaikka kuukautiseni ovatkin säännölliset kuin kello, papa puhdas, koepalassa ei viittaustakaan pahanlaatuiseen. Leikkausta seuraavana aamuna huonetoverikseni tuli minua vuotta vanhempi nainen. Hän halusi itse kohtunsa poistettavaksi, vaikka mitään vaivoja ei ollut. Lääkärit olivat toppuutelleet häntä moisesta ja selittäneet monisanaisesti leikkauksen riskit. Tämän naisen päätä yritettiin kääntää vielä osastolle tullessaan ja lääkäri harmitteli että hän oli jo esilääkkeet saanut ja puhui laajasanaisesti leikkauksen riskeistä.
Onko todellakin näin? Jos kohdussa on jotain pientä vikaa se on poistettava ja siihen ei liity riskejä, jos taas ei ole ja nainen sitä itse haluaa on leikkauksen riskit monin kertaiset.
Ja vielä yksi hämmästyksen kohta. Minua ensin tutkinut lääkäri oli ehdottomasti sitä mieltä, että kohtu on poistettava. Kuitenkin vastaanotolla olevalla ilmoitustaululla oli suuri juliste, jossa suurin kirjaimin oli "Erektiohäiriöitä voidaan hoitaa"

Vastaukset 4
Vanhimmat
"Kuitenkin vastaanotolla olevalla ilmoitustaululla oli suuri juliste, jossa suurin kirjaimin oli "Erektiohäiriöitä voidaan hoitaa"
Miten tää liittyy tuohon edell.tekstiin??
Kuitenkin vastaanotolla olevalla ilmoitustaululla oli suuri juliste, jossa suurin kirjaimin oli "Erektiohäiriöitä voidaan hoitaa" Niin, miten toi nyt liittyy juttuun???
En tiedä miten sinun myomasi poistettiin? Isolla avoleikkauksellako vai? Minulta poistettiin muutama myoma kymmenen vuotta sitten avoleikkauksella. Jesta, että olin kipeä. Koko vatsa avattiin, haava oli iso. Sairaalassa olin viikon ja sairaslomalla kaksi kuukautta.
Nyt puoli vuotta sitten kohdusta löytyi taas muutama myooma.Lääkäri oli sitä mieltä, että koko kohtu kannattaa poistaa. Myoomia todennäköisesti tulee aina lisää ja lisää.Kohtu poistettiin tähystämällä, helppo operaatio, ei ongelmia. Kohtu olisi kannattanut poistaa jo kymmenen vuotta sitten...olisin päässyt helpommalla.
Suunnitteletko vielä lasten hankkimista vai miksi kohtu on sinulle niin tärkeä? En ihan ymmärrä. Minä olen tyytyväinen kun pääsin kokonaan vuodoista. En kaipaa kohtuani.
Sen julisteen siten, että miesten vaivat hoidetaan iästä riippumatta ilman osien poistoa.
Myomani poistettiin isolla avoleikkauksella ja haava on toki iso. Sairaalassa olin ainoastaan kaksi päivää. Kumma kyllä kipua ei ole juurikaan ja särkylääkettä tarvitsen vain vähän.
Halusin kohtuni säästettävän, niin hullulta kun se kuulostaakin, ihan kuukautisten takia. Koska en perussairauteni takia voi enää luovuttaa verta, niin kuukautiset pitää hemoglobiinin aisoissa (alle 160g/l). Minulta on joskus lääkkein pysäytetty kuukautiset (kipujen vuoksi kokeiltiin) niin normaali ruualla hemoglobiini nousi lähelle kahtasataa vajaassa kolmessa kuukaudessa. Tähän havahduttiin kun aloin kertoa jatkuvasta päänsärystä ja pohkeiden "repimisestä"
Ymmärtänet varmaan miksi sen säästäminen oli minulle tärkeä. Olen perinyt geenini siitä sukuhaarasta, joilla on taipumus tuohon korkeaan hemoglobiiniin ja kun siellä myös nuo kuukautiset loppuvat myöhään eli kohdallani noin parinkymmenen vuoden päästä. Kuukautisilla tuo on helpompi ja säännöllisempi hoidella kuin käydä jatkuvasti hemoglobiinia mittauttamassa ja varata aikoja veren poistoon. Mikä tapahtui tuon lääkekokeilun yhteydessä.
Eikä minulla ole mitään iltatähteäkään vastaan.
Mitä tulee miesten vaivoihin, heiltä osien poistelu on radikaalimpi juttu. Naisen hormonitoiminta on munasarjoissa, ei kohdussa, joten ongelmien ilmaannuttua kohtu on ihan viisasta poistaa, näin ei ongelmien pitäisi uusia. Munasarjat jätetään pitämään hormonitoimintaa yllä. Erektiohäiriöt ovat myös naisen hoitamista. Jos parisuhteessa seksielämä kärsii erektiohäitiöiden takia, eikös se ole vain hienoa, että vaivaa pystytään hoitamaan?:)Nainenhan siitä hyötyy yhtä lailla, ei kai ne miehet seisokkia omaksi ilokseen halua:)
Mietin tuossa, että eikö hemoglobiiniasi voi hoitaa verta ohentavilla lääkkeillä? Hurjan korkealta tuntuu, en ole vastaavasta koskaan kuullutkaan.