Lisätä homoseksuaalisuuden määrää geenipoolissa.
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=1500000000000012&posting=22000000038372287
Uskonnollinen ahdasmielisyys saattaa
3
775
Vastaukset
- svl1.
Ei ole. Seksuaalisuus tai mikään mukaan käyttäytyminen ei ole "geenipoolissa" esiintyvä asia. Peritytymistä on tutkittu, mutta heikosti, koska ihmiset eivät enää lisäänny vapaasti, ja toisaalta kirkonkirjoista (tai uskonnollisista yhteisöistä) ei tietoa seksuaali-identiteetistä irtoa. Mikäli se olisi osaltaan periytyvää ei voi mitenkään perustella että ahdasmielisyys muuttaisi esim. homoseksuaalisuuden suhteellista osuutta.
Kulttuuri voi vain vaikuttaa seksuaali-identiteettien ilmenemiseen, mutta ei syntymiseen, koska ovat taustaltaan fysiologisia ja peruuttamattomia. Näin asia on käyttäytymistieteen perusteella.- voimakkaasti
sitä mieltä, että homoseksuaalisuus on ainakin jossain määrin periytyvä ominaisuus. En pysty muuten selittämään sitä faktaa, että eräässä pienessä suvussa on homoseksuuaaleja vähintään kolme kappaletta (löytyy myös kyseenalaisia tapauksia, jotka pitävät asiaa mahdollisesti vain omana tietonaan). Jos kyseessä olisi pelkkä normi-ilmeneminen, se toisi aika huiman esiintymisprosentin! Jokainen heistä on kasvanut ja kehittynyt eri aikana, eli olosuhteet eivät ole voineet vaikuttaa määräävästi (1940-, 1970-ja 1980-luvulla).
- sitte ole käynyt näin
voimakkaasti kirjoitti:
sitä mieltä, että homoseksuaalisuus on ainakin jossain määrin periytyvä ominaisuus. En pysty muuten selittämään sitä faktaa, että eräässä pienessä suvussa on homoseksuuaaleja vähintään kolme kappaletta (löytyy myös kyseenalaisia tapauksia, jotka pitävät asiaa mahdollisesti vain omana tietonaan). Jos kyseessä olisi pelkkä normi-ilmeneminen, se toisi aika huiman esiintymisprosentin! Jokainen heistä on kasvanut ja kehittynyt eri aikana, eli olosuhteet eivät ole voineet vaikuttaa määräävästi (1940-, 1970-ja 1980-luvulla).
No entäs se evoluutioteoria: Eikö niiden pitäisi jo hiljalleen alkaa luonnonvalinnan mukaan karsiutua pois! (Ja darwinismihan täten osoittaa homouden luonnonvastaiseksi)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?631241Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,11890Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?
"Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol75815Käyttäkää kumia kajaanilaisten naisten kanssa
Elkää ottako riskiä ilman kumia kun saattaa käydä niin että sinusta tuleekin isä lapselle ja elättäjä molemmille.86676- 53644
Pakkomielle
Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs46564Tunnusmerkkejä Kaivatulle
Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt36564Oletko nainen enää täällä?
En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv36534Jymyuutinen: Suomen talous kasvaa hurjaa vauhtia
https://www.iltalehti.fi/talous/a/11fba8a8-a7fb-44f4-a58b-f129f6d5bdf5 Akavan pääekonomistin mukaan Suomen kokonaistuot118520Hurmasit sitten minut
kauneudellasi nainen ja kun sait minut rakastumaan itseesi muutuit ihan porsaaksi etkä välitä vartalostasi enää yhtään.43513