http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/200810058375691_ul.shtml
Ylipainoinen nuori otettiin huostaan vastoin tahtoaan
5.10.2008 15:58
Morgan, 16, otettiin huostaan kesken koulupäivän Ruotsissa maaliskuussa 2006.
Pojan vanhempien katsottiin syyllistyneen pahoinpitelyyn, sillä nuori koululainen painoi tuolloin 128 kiloa.
Asiasta kertoo Expressen-lehti.
Tuolloin 13-vuotias poika päätettiin ottaa huostaan ja sijoittaa asumaan toisen perheen luokse.
Ilmoituksen pojan valtavasta ylipainosta oli tehnyt lääkäri, jonka mielestä oli hänen velvollisuutensa ilmoittaa viranomaisille pojan hengenvaarallisesta terveydentilasta. Morganin äiti oli itse ottanut yhteyttä lääkäriin huolestuttuaan pojan ylipainosta.
Monipolvisen oikeusprosessin jälkeen Morgan nyt viimein päässyt takaisin kotiinsa. Expressenin haastattelussa hän kertoo, ettei järjestelystä ollut mitään hyötyä, vaan asiat alkoivat mennä paljon huonommin huostaanoton jälkeen.
- Halusin vain takaisin äidin luokse, Morgan kertoo.
- Apua voi löytää vain ystävän, ei psykologin tai sosiaalityöntekijän luota.
Ylipainoinen nuori otettiin huostaan vastoin tahtoaan
5.10.2008 15:58
Morgan, 16, otettiin huostaan kesken koulupäivän Ruotsissa maaliskuussa 2006.
Pojan vanhempien katsottiin syyllistyneen pahoinpitelyyn, sillä nuori koululainen painoi tuolloin 128 kiloa.
Asiasta kertoo Expressen-lehti.
Tuolloin 13-vuotias poika päätettiin ottaa huostaan ja sijoittaa asumaan toisen perheen luokse.
Ilmoituksen pojan valtavasta ylipainosta oli tehnyt lääkäri, jonka mielestä oli hänen velvollisuutensa ilmoittaa viranomaisille pojan hengenvaarallisesta terveydentilasta. Morganin äiti oli itse ottanut yhteyttä lääkäriin huolestuttuaan pojan ylipainosta.
Monipolvisen oikeusprosessin jälkeen Morgan nyt viimein päässyt takaisin kotiinsa. Expressenin haastattelussa hän kertoo, ettei järjestelystä ollut mitään hyötyä, vaan asiat alkoivat mennä paljon huonommin huostaanoton jälkeen.
- Halusin vain takaisin äidin luokse, Morgan kertoo.
- Apua voi löytää vain ystävän, ei psykologin tai sosiaalityöntekijän luota.
Vastaukset 25
Vanhimmat
No voi hitto vieköön!
Ihan sama kuin Suomessa eivät oppimisongelmat häviä, vaikka lapsi siirretään hirveään perhekotiin.
Tosi outo juttu, että huostahullujen niin mahdottomasti PALVOMA SIJAISHUOLTO EI VOIKAAN POISTAA KAIKKIA, huom! KAIKKIA, ongelmia lasten elämästä!
Voi jukolauta, että äiti tuossakin tapauksessa meni hakemaan lääkäriltä apua, kun varmaan kaikki oli kokeiltu ja omat keinot loppuivat lapsen auttamiseksi, niin lekurin planttu se keksiikin, että lapsi on huostaanotettava! Ja ajatella, että ASIAT ALKOIVAT MENNÄ HUONOMMIN huostaanoton jälkeen. Tismalleen niin meilläkin kävi, mutta onneksi lapsen ei kauan tarvinnut kitua hirveässä sijaispaikassaan kun pääsi kotiin takaisin.
- avun löytää ystävältä, ei psykologilta eikä sossulta!
Viisas 16-vuotias.
ovat kullanarvoisia, mutta viime mainittuja on Suomessa ollut viime vuosina vain aniharvoille.
Huostaanotto ei todellakaan poista lasten ja nuorten kaikkia ongelmia! Milloinkahan se Suomessakin tajutaan ja reilusti myönnetään?
Ja miten paljon todellisuudessa noita tapauksia on, että huostaanotto on vain ja ainoastaan huonontanut lapsen tilannetta?
syömishäiriöisten perheitä uhkaillaan jatkuvasti. Syömishäiriöt ovat todella vaikeita sairauksia vanhemmille ja ainoa tuki vanhemmille on syyttely kasvatuksesta.
Tuokin poika on selvästi sairastanut BED:iä, yhtä vaikeahoitoista kuin anoreksia tai bulimia.
tilanteesta Suomessa jotakin, koska oman lapseni syömisongelma on ollut todella vaikea varsinkin pienempänä. Ja sellainen minullakin mieleen tuosta uutisesta tuli.
Mutta ei Suomessa mitään syömishäiriöistä ymmärretä ihan yleisemminkään. Siitä hyvänä esimerkkinä oli tuo puolisen vuotta sitten käyty keskustelu lasten pakkosyöttämisestä päivähoidossa. Miten paljon oli ihmisiä, jotka pitivät sitä vanhempien jotenkin VÄÄRÄNÄ asenteena lasten ruokailukasvatusta kohtaan! Uskomatonta!
jo jotain "syömishäiriöiset huostaan" -kampanjaa, niin hulluksi meno täällä on mennyt huostaanottojen suhteen.
seuraavana on joku "vanhemmat syöttävät lapselle vain hampurilaisia, sipsejä ja ranskalaisia, niin tietysti pitää ottaa lapsi huostaan."
Tuollaista putkiaivoista neropattiajattelua täällä viljellään ihan riittävästi.
Sen muuten luin ihan oikeana asiatietona eka kerran jostain, että Asperger-lasten keskuudessa on enemmän anoreksiaa kuin muulla väestöllä. Sen olisin tiennyt kyllä ilman virallista tiedonantoakin, mutta nyt siitä siis kuultiin sellainenkin.
samalla tasolla lasten tavallisen oikuttelun ja ruuasta nirsoilun suhteen. Nämä asiat ihmiset sotkevat nettikeskusteluissa. Edellä mainituissa tapauksissa lapsen syömiseen on mahdollista vielä vanhempienkin vaikuttaa, mutta syömishäiriöissä lapsi on jo miltei vanhempien vaikutusvallan ulottumattomissa.
Sanon 'miltei' sen takia, että korkeintaan silloin voi vaikuttaa, jos on lukenut jonkun ulkolaisen hyvän terapeutin kirjoja aiheesta ja kykenee irrottautumaan lapsen seuraan 24/7. Mutta aina ei sekään auta, jos esim. lapsi on kovin ahdistunut koulussa tapahtuvan väärän kohtelun takia.
Se on kaikkein järkyttävintä anorektikon kohdalla, koska pelkästään syömishäiriöön kuuluu se, että lapsen käsitys itsestä on vääristynyt, hän pitää tavalla tai toisella itseään muita huonompana, ja jos opettaja vielä kohtelee lasta väärin ja ymmärätmättömästi, on se valtavan tuhoisaa siinä tilanteessa. Silloin on löydettävä lääkäri, joka ymmärtää lapsen tilanteen ja kirjoittaa pitkän sairasloman koulusta, että lapsi voi olla vanhemman autettavana kotona, että anoreksian akuuttivaiheesta päästään ylitse. Aina se ei onnistu ilman sairaalan nenä-mahaletkujaksoa.
jossa todettiin monen lihavuuden takana olevan bakteerikannan muuttuminen mahassa. Tarkempia faktoja en muista. Itselläni on lapsi, joka syö normaalisti mutta lihoo. Hänen sukunsa on todella ylipainoisia enkä ole nähnyt heidän mässäilevän . terkkari on jo monta kertaa huomauttanut + 20% ylipainosta. lapsi on aktiivinen ja tykkää liikkua ja urheilla. Milloinkahan meitä aletaan ahdistella.
toisaalta. Miksi äiti ei puuttunut lapsensa asiaan heti, kun huomasi lapsen syövän liikaa, miksi lapsi söi liikaa ? Eikö lapsella ollut muita keinoja kuin syödä ahdistukseen tms. Kuitenkin jutun mukaan lasta kiusattiin 8 vuotiaasta asti, eli äidillä olisi ollut aikaa hoitaa lapsensa asiat kuntoon. Toisaalta taas, lapsi sijoitettiin kodin ulkopuolelle, vasten tahtoisesti, miksei lasta voitu auttaa kotona asuessa ?
Eli ymmärrän kyllä viranomaisia, siltä osin ettei lasta saa avutta, jos on sairaanloisen lihava, mutta miksi apua ei tule kotiin ? Samaa pas** se täällä suomessa taitaa olla.
ollut juuri apua hakemassa, kun lapsi päätettiin varastaa?
lasta oli kiusattu 8 -vuotiaasta ylipainon takia, äiti haki apua vasta lapsen ollessa 13- vuotias, jolloin lapsi oli jo vaarallisen lihava. Miksei aikaisemmnin ? Tuskin lapsi oli yhtäkkiä 8-vuotiaan lihonut, lihominen on alkanut aikaisemmin, ruotsin neuvoloista en tiedä, mutta täällä suomessa ainakin puututaan jo pienien lihavuuteen.
syömishäiriöiden klinikalla.
Luultavasti äiti ei uskonut lääkärien parantavaan voimaan, ja eihän lääkäri edes pystynyt auttamaan. Muistikohan tarkistaa kilpparit, vajaatoiminta aiheuttaa sairaalloista lihomista ja voi kestää vuosikausia, ennenkuin tämä sairaus huomataan.
puhuta. Mutta oli se asia niin tai näin, mutta joka tapauksessa äiti itse oli ottanut yhteyden lääkäriin ja ihan varmasti oli yrittänyt auttaa lasta kaikin mahdollisin tavoin ennen sitä.
Kyllä Suomessa nokkaillaan ihan naurettavuuteen asti jopa vauvojen pienestä ylipainosta, sellaisestakin, joka ei aiempina vuosina olisi kenenkään silmissä vauvalla edes ollut ylipainoa. Eli liiallisuuteen on mielestäni menty siinäkin asiassa. Siitä minulla ei ole tietoa, miten neuvolassa suhtaudutaan lapsen runsaaseen ylipainoon.
Ja muuten sinulle arvostelijalle tiedoksi:
Kyllä paino voi hyvinkin nopeasti ottaa suuriakin hyppäyksiä ylöspäin, jos siihen taipumusta on. Ylipainoa on voinut olla jo 8-vuotiaana hieman, mutta sitä on voinut tulla hurjasti lisää esim. viimeisen vuoden tai puolen vuoden aikana. Tuosta tapauksesta en tiedä, puhun ihan vain sillä kokemuksella, mitä minulla on ihmisistä, joilla on painonnousu tosi herkässä.
Ja olen samaa mieltä kuin joku jo edellä kirjoitti, että huostahulluus on karannut käsistä. On todella, todella suuri ihme, että Suomessa eivät kaikki huostahulluuteen sairastuneet huuda jo kurkku suorna, että kaikki syömishäiriöstä kärsivät lapset olisi otettava huostaan!
Mutta eikö ole kummallista, että tuossakin tapauksessa lapsen tilanne meni huostaanotolla vain PALJON HUONOMPAAN SUUNTAAN?! Jos syy olisi kehnoissa vanhemmissa, niin kyllä huostaanoton olisi pitänyt saada pojan painon reilusti laskemaan.
raahannut lapsen lääkäriin jo vaikka polvenkorkuisena, koska lääkäri ei osannut auttaa lasta?
Ylipainoisia ovat tavallisesti vasta yli 10-vuotiat lapset, jotka hakevat jo itse voileipää kaapista ja ostavat sipsejä taskurahoillaan.
Oma Asperger-poikani on hiukan ylipainoinen, pituus 157cm, paino 55 kg. Hän on nirso, mutta ylipainoinen. Hassu yhdistelmä! Ikää on 12 ja 1/2 vuotta. Kouluhoitaja huomauttelee meille jatkuvasti pojan ylipainosta, näin meillä Suomessa.
http://www.kaleva.fi/plus/index.cfm?j=588877
"...Professori Keltikangas-Järvinen on huolissaan yhteiskunnassa kapenevasta niin sanotun normaalin ihmisen mallista.
Hän nosti esille neuvolat ja koulut, joiden määrittelemä hyvän lapsen malli on yhä kapeampi.
Kouluissa oikeaa temperamenttia mitataan käytösnumerolla
ja neuvoloissa jo pienen lapsen
s y ö m i s e l l ä ja nukkumisella.
- Sen ymmärtäminen on jäänyt vain juhlapuheisiin, että ihmiset ovat erilaisia.
Ymmärtämättömyys ja suvaitsemattomuus ovat lisääntyneet, arvioi professori Liisa Keltikangas-Järvinen."
ihan normaalijärjellä varustetut vanhemmat, kunhan vain missään ei tehdä sitä virhettä, että lasta pakkosyötetään.
Siitä voi seurata miten vakavia ongelmia tahansa ruuan suhteen. Siksi tuo Hattulan tapauksen keskustelu oli todella tärkeästä aiheesta, että vihdoin kaikki pakottaminen ruuan suhteen tajuttaisiin lopettaa. Eihän tarhan hoitaja ikinä voi tietää pakottaessaan, onko kyse AS-lapsesta vai ei, eikä silloin tiedä myös sitä, miten pahaa hän voi sillä saada aikaan.
Meillä lapsi on nyt toisella kymmenellä, eikä sen jälkeen ole syönyt yhtään niin sanottua lämminruoka-annosta, kun tarhassa häntä kolmen ihmisen voimin pakkosyötettiin.
ainakin meillä reagoi KAIKKIIN ympäristön tapahtumiin ruokailullaan. Jos kaikki on hyvin tai mitä paremmin kaikki on, sitä paremmin hän syö ja PÄINVASTOIN.
Sairaalaan joutumisen rajoilla käytiin, kun lapsi integroitiin tavalliseen luokkaan, vaikka hän olisi tarvinnut RAUHALLISEN pienryhmän. Lisäksi opettaja oli tietysti oikein harvinaisen kyvytön auttamaan erityislasten ongelmia lääkäreiden antamista ohjeista huolimatta. Tämä tapahtui puolitoista vuotta sen jälkeen kun lapsi vapautui hirveästä sijaispaikasta, niin kauan kesti oikean dg:n saaminen, kouluasioiden järjestyminen ja kuntoutuksen aloittaminen.
Ja olin omin neuvoin lopettanut psykoosi-lääkityksen, koska lapsessa ei ollut mitään psykoottista ja toisaalta sairaalan psykiatrian ylilääkäri kielsi meiltä vastaanottoajat (se oli kuulema tavallinen kosto silloin kun hänen määräämänsä hoidollinen huostaanotto puretaan kesken kauden). Silloin ei edes lääkkeen lihottavaa vaikutusta ollut enää pitämässä painoa yllä. Muuten anorektisessa tilanteessa olisimme olleet jo sijoituksen aikana, mutta tuo lääke esti painon putoamisen, vaikka lapsi söi tosi huonosti, mutta oliko sitten nestekertymää vai mitä, mutta sillä lääkkeellä on lihottava vaikutus tunnetusti.
Mutta tuosta tilanteesta pääsimme eteenpäin sillä, että sovin oppilashuoltoryhmän kanssa, että lapsi jäi kotiin minun opetukseni varaan, vaikka en opettaja olekaan, odottamaan vapautuvaa paikkaa toisen lähikoulun pienryhmästä. Lapsi varmisti muutaman kerran, että "eikö hänen ihan varmasti tarvitse mennä siihen entiseen kouluun enää" - ja kun hän uskoi, että ei tarvitse mennä, hän alkoi heti syömään ja nukkumaan paremmin ja muuttui iloisemmaksi ja vapautuneemmaksi kuin ennen.
Lapseni on siis ihan selkeästi mielialasyöjä, joskus on ollut vaikeaa tunnistaa, mikä lasta rasittaa, mutta asiaan syventymisen jälkeen on yleensä pajastunut, että taustalla on jotain häikkää kaverisuhteissa, suhteessa opettajaan, pelko jotain kouluainetta tai yksittäistä tehtävää kohtaan tms.
Silloin jos ruokahaluttomuuden syitä ei löydy tai niitä ei pytytä poistamaan, on aivan mahdoton vaikuttaa lapsen syömiseen millään tavalla.
Nykyisin kyllä pienryhmässä olo ja muutenkin AS-oireiton hellittäminen on vaikuttanut niin, että ruokahalu on liiankin hyvä. Siis ei hän vieläkään syö tavallista ruoka-annosta, omia ruokiaan vain ja lisäravinteita, mutta syö hyvin niitä ja lisäksi uutena ongelmana: karkit ja sipsit maistuisivat vähän liiankin usein, joita nyt olemme ensimmäisen kerran joutuneet rajoittamaan.
Mutta melkoinen muutos siihen tarha-aikaan n. 3-4 vuotiaana, jolloin tarhan henkilökunta ihmetteli, että lapsi ei syö tarhassa karkkejakaan, leikkii niillä vain ja korkeintaan lajittelee ne muodon ja värin mukaisiin ryhmiin :)
näkee jo 4-5 vuotiaana, mikä häntä vaivaa. Miksi ihmeessä ette hnkkineet lapselle diagnoosia ajoissa, jo ennen kouluikää? Esim tuo karkkien lajittelu koon ja värin mukaan on as-lapsille hyvin tyypilllistä.
Psykiatrille ei kannata viedä, vaan suoraan neurologisiin tutkimuksiin. Tavallisissa hyvissä kodeissa kasvaneilla lapsilla ei oikeastaan juuri koskaan ole psykiatrisia ongelmia, joten on turhaa ajanhukkaa ravata psykiatrilla.
Diagnoosi on turva viranomaisia vastaan. Lapsi pääsee erityisluokalle tai saa avustajan kouluun, jos hänellä on diagnoosi.
Mitä syömiseen tulee, niin meillä as-lapsi syö nykyisin hyvin, mutta vain muutamia ruokalajeja. Salaatteja ei esim ollenkaan. Lievä ylipaino johtuu liikunnan puutteesta. Lapsi lopetti pihaleikit ja oma-alotteisen ulkoilun 10-vuotiaana, kun häntä kiusattiin pihalla.
Aspergerista niin paljon kuin nyt tiedän.
Neuvottelin kyllä silloisen hoitavan lääkärin kanssa AS:sta silloinkin, mutta hän kiisti sen jyrkästi. Toisaalta näkyvin ongelma oli silloin lapsen syömättömyys ja psykiatri perusteli hoitonsa sillä, että yleensä syömisongelmat hoidetaan psykiatrian puolella teini-ikäisilläkin. Ei kai siinä tilanteessa voinut muuta kuin luottaa lääkäriin!
Tein kyllä lääkärille selväksi, että lasta oli tarhassa pakkosyötetty, mikä ilmeisesti hänen mielestään viittasi psyykeperäiseen traumaan ja se onkin oikeastaan ainoa asia, josta olen psykiatrien kanssa samaa mieltä tänäkin päivänä. Mutta kyllä lapseni kohdalla nähtiin sekin, että oli traumaa tai ei, niin AS-lapselle ei sovi analyyttinen psykoterapia, sen lapsi kävi läpi 4-5-vuotiaana, eikä siitä mitään hyötyä ollut ja lapsi vastusti ajoittain kovasti terapiakäyntejä.
Sen jälkeen pärjättiin suht hyvin toista vuotta, tai siis pärjättiin ja pärjättiin... Sitä samaa kaikki oli lapsen kanssa kuin siihenkin asti, mutta koska jäin kotiin kokonaan lapsen takia, niin hän edistyi paljon monissa asioissa. Ja ainahan aika auttaa esim. aistiyliherkkyyksissä ja meillä on auttanut muissakin oireiluissa. Minulle oli silloin aivan sama, onko lapsella dg:a vai ei, ei minun pakonomaisesti sitä tarvinnut olla hankkimassa jos näytti, että lapsi pärjää muutenkin. Ja esim. eskari meni hyvin, ei siellä ollut viitteitä siitä, että tarvittaisiin erityisopetusta, siis että kouluunkaan olisi tarvittu diagnoosia.
Tilanne kärjistyi vasta edellisenä kesänä ennen koulun alkua, kun lapsi alkoi pelätä koulun alkua ihan valtavasti. Ja syynä oli jälleen kerran, kuinkas muuten: syöminen. Hän oli kuullut pihan kavereilta, että koulussa on pakko syödä, maistaa ainakin ja pelko koulua kohtaan kasvoi ihan mielettömiin mittoihin ja AS-lapsen äitinä voit kuvitella, että koko Asperger-oireisto korostui silloin muutenkin pelkojen takia.
Silloin otin asian esille neuvolassa ja sieltä alkoi viimeinen kierros, josta olen täällä paljon kertonutkin. Eli huostaanoton ja täydellisen hoidotta jättämisen kautta takaisin kotiin ja vihdoin oikeisiin tutkimuksiin, oikea dg ja oikeaa kuntoutusta.
Ihan samat sanat minäkin sanon tänä päivänä, että ei psykiatrille, mutta kaikki tapaukset ovat omia erityistapauksiaan. Pitää vain muistaa, että jälkiviisaus ei ole viisautta ollenkaan. Siitäkin olen samaa mieltä, että tavallisissa kodeissa kasvaneilla lapsilla on aniharvoin hoidontarvetta psykiatrian puolella.
Koulu meni hyvin pari ekaa luokkaa, vasta kolmannella tuli näkyviin erityisopetuksen tarve. Mutta siitä olen jyrkästi eri mieltä, että ei dg auta koulunkäyntiavustajan saamiseen, ei ainakaan Helsingissä. Kun vihdoin saimme dg:n ei ollut pienintäkään mahdollisuutta avustajaan, alkuun ei edes pienryhmään. Opetin lasta kotona viime talvena pienryhmää odotellessa ja nyt on ainoa ongelma se, että luokkaan tuli tänä syksynä useita ylivilkkaita oppilaita. Saa nähdä, miten käy. HOJKS:ssa lukee, että opetus on tavallisen luokan mukaan, mutta en usko, että siihen pystytään. Ei viime keväänäkään pystytty, kun pätevä ope jäi äitiyslomalle ja tilalle tuli juuri opinnot aloittanut opiskelija.
Syömisestä sanon samaa kuin teilläkin on tilanne, että lapsi syö hyvin - omia ruokiaan, vahingossakaan ei koska ns. tavalliseen lämminruoka-annokseen, ei ole ikinä koskenut tarhan pakkosyötön jälkeen.
yrittänyt hankkia AS-diagnoosia julkiselta puolelta, jos olisin tiennyt, mihin se johtaa? En ikinä maailmassa!
Olen aivan luottavainen lääkäreiden suhteen ja huostaanotoista en tiennyt mitään. En edes tuntenut ketään, jolta lapsi olisi huostaanotettu, en ikinä ollut kuullut, miten kamala systeemi Suomessa voi olla. Luulin tosiaan, että huostaanottoja tehdään hulluilta ja alkoholisteilta, siis kuten taviskansalainen varmaan tänäkin päivänä uskoo.
Sen takia olenkin kirjoittanut niin paljon aiheesta ja pitänyt yhteyttä päättäjiin, että voitaisiin säästää meidän kokemuksen takia edes joku lapsi samalta kamalalta kohtalolta. Sillä hirveä kokemus huostaanotto lapselle oli, siitä ei pääse yhtään mihinkään. Siitä ei voi sanoa muuta kuin, että onneksi jäi lyhyeksi huosta-aika, mutta sitä en tiedä, saako niitä traumoja ikinä pyyhityksi täysin pois lapsen mielestä. Toivottavasti!
mutta korostanut samalla, että siinä mielessä meidän tapaus on huono esimerkki hoidollisesta huostaanotosta, koska meillä oli ymmärtävät, rohkeat ja rehelliset sossut, jotka rohkenivat vastustaa lääkärien mielipidettä kun näkivät, että huostassa olo ei todellakaan ollut lapsen edun mukaista.
Olen tutustunut elävässä elämässä ja netissä todella suureen määrään muita hoidollisia huostaanottoja ja meidän tapauksemme on ainut, jossa lapsi vapautui omaan kotiin alle tavallisen kahden vuoden. Monessa muussa tapauksessa huostaanottoa on jatkettu vielä kahden vuoden jälkeenkin jossain muussa sijaishuoltopaikassa.
Mutta yhteistä kaikille on se, että ne on tehty hyvästä kodista peruspalvelujen puutteen takia. Ja monesti syynä on myös psykodynaamisen koulukunnan psykiatrien halu kieltää neurologisten oireyhtymien olemassa olo. Sen takia ADHD- ja Asperger-lapset ovat suurin yksittäinen lapsiryhmä, jotka ovat joutuneet aiheettomien lastensuojelutoimien kohteeksi.
Syömisongelmat koskevat lähinnä AS-lapsia, mutta jonkin verran niitä saattaa olla myös muilla autisminkirjon lapsilla.
kun viedään kesken koulupäivän, tietty poliisisaattueessa.
Kukas näitä Suomen noin kahta miljoonaa liikapainoista on sitten pahoinpidellyt? Ei muuta kuin valtiokonttorilta hakemaan korvausta, jos pahoinpitelijää ei löydy.
hirveästi ylipaino lisääntynyt, ennen kaikkea vissiin Yhdysvalloissa. Mutta siellä nyt on vuosia jo ajettukin sitä politiikkaa, mitä Suomeen nyt kepu ja kokoomus ovat yrittäneet lopullisesti läpilyödä, että suuren ihmisjoukon henkinen pahoinvointi lopullisesti sinetöitäisiin valtion taholta.
Itse olen jo parikymmentä vuotta sitten ollut aivan vakuuttunut, että suuret ja nopeat painonheilahtelut suuntaan tai toiseen, ovat merkki ihmisen henkisestä pahoinvoinnista. Ja tosiaan paino voi nousta ja laskea niin nopeasti, että hyvä kun äiti mukana pysyy.
Jos on kyse jo liki kymmenvuotiaasta lapsesta, jolle oma intimiteetti on tärkeää, hän siis haluaa pukea ja riisua omissa oloissaan, ei vaatteiden läpi edes näy raju laihtuminen, koska tiedoksi vaan ihmettelijöille, niin se ei aina, eikä ainakaan kaikilla näy kovin selvästi kasvoista.
Kun meillä lapsen paino romahti n. 4 kk:ssa, olin katsonut hänen kasvojaan vain, että onpa hiukan posket kaventuneen näköiset, enkä nähnyt sääriä ja käsivarsia muutamaan kuukauteen ollenkaan. Kun viimein näin vilauksen paljaista sääristä takaa päin, meinasin pyörtyä kun polvinivelet erottuivat selvästi muusta säärestä. Sitten vaadin punnitusta ja paino oli pudonnut viitisen kiloa, kun ei se ollut ollut kovin paljon ennen sitäkään. Yhteensä pudotus oli 7 kg, mikä on tähtitieteellinen luku kasvavalla lapsella.
Ja paino lähti nousuun sillä yksinkertaisella kikalla, että lapsi jäi kotiin minun opetukseen, pois ymmärtämättömän luokanopettajan henkisen väkivallan ulottumattomista.
Silloin kun lapsella on taipumusta syömishäiriöön, hän reagoi kaikkiin ympäristön tapahtumiin tavallista herkemmin joko syömällä tai syömättömyydellä.