Exät kuvioissa

Tarvitsisin kipeästi puolueettoman kannanoton tilanteeseeni, koska olen itse aika neuvoton...

Olen huolissani nykyiseni ja hänen exänsä väleistä, sillä tämä entinen ei ole päässyt vieläkään yli rakkaastani. Hän ei selvästikään kunnioita suhdettamme, sillä rakkaudentunnustuksia on sadellut tekstiviestein vielä näin vuoden jälkeen heidän erostaan, vaikka hän tietää että meillä menee ihan hyvin. Exä soittaa tai tekstaa lähes päivittäin ja minua ahdistaa. En käsitä, miksei naiseni tajua missä mennään. Hän haluaa omien sanojensa mukaan "olla vain ystävä exänsä kanssa". Olenko minä vain vainoharhainen? Vai onko minulla oikeus tuntea näin, olla vaivautunut ja harmissaan, mustasukkainen? Kertokaa te?

Olemme seurustelleet kohta vuoden päivät ja suhteen ollessa näin alussa luottamusta vielä rakennetaan. Toisaalta minun on pirun vaikeaa rakentaa sitä näissä olosuhteissa. Olen valitettavasti huomannut, ettei hän ole aina täysin rehellinen - jos pystyy valehtelemaan muille, hän tekee sen todennäköisesti myös minulle. Mutta silti omalla naivilla tavallani uskon, ettei meillä ole mitään hätää. Toisaalta manaan sen päivän, jos joudun joskus huomaamaan, että olin liian sinisilmäinen.

Ainoa asia, minkä tiedän, on se, ettei minusta tunnu kivalta, että naiseni ja hänen exänsä tapaavat kahdenkesken ja voivat yöpyäkin toistensa luona - minähän en ole tervetullut mukaan, sen exä on tehnyt selväksi. Olen sanonut naiselleni, että tämä olisi ok, jos minä voisin esimerkiksi liittyä seuraan, mutta hänkin on selittänyt, että tarvitsee joskus ystäviensä kanssa kahdenkeskistä aikaa. En todellakaan usko, että mitään on tapahtunut, mutta en vain pidä siitä, että hän viettää aikaa ihmisen kanssa, joka tekee kaikkensa saadakseen hänet takaisin. Jos se on toiminut joskus, miksei se voisi toimia nytkin?

Olen kiitollinen kaikenlaisista kommenteista, jotka voisivat vähän selkiyttää ajatuksiani...
463527
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 46

Vanhimmat

oikein sanoisin....

Minusta kuullostaa siltä, että naisesi ei ole vielä kokonaan päässyt eroon exästä.(tämä on mun mielipide)
Ja, jos naisesi pystyy valehtelemaan muille, niin miksipä hän ei myös sinulle valehtelisi.

Näin naisesi ei voi rakentaa sinun kanssa luottamuksellista suhdetta.

Minusta olet oikeutetusti mustasukkainen ja vainoharhainen. Niin myös itse olisin sinun tilanteessasi.
Kyllähän tuossa alkaa mielikuvitus liikkuun ja olettamaan kaikenlaisia ajatuksia päässä.

Minusta naisesi täytyisi tehdä exän kanssa asiat selväksi....koska tällä tavallahan hän ruokkii ja tavallaan, ehkä myös antaa toivoa, että he ehkä voisivat alkaa uudelleen.

Itse en tykkäisi, jos naiseni viettäisi kahdenkeskistä aikaa exänsä kanssa ja vieläpä yöpyisi hänen luona.....varsinkaan, jos vois olettaa että hän ei ole täysin rehellinen.

Tiedän tunteen, kun selviää että olenkin ollut sinisilmäinen ja minun selän takana on koko ajan toimittu.....vaikka muuta on kerrottu ja annettu olettaa.

Kyllä exän täytyisi kunnioittaa teidän suhdetta, niin paljon että jättäisi rauhaan.
Tai ei päivittäin olisi yhteydessä naiseesi.

Mutta tosiaan kuulostaa siltä, että ex ei oo päässy yli naisestasi....ja haluaa vielä pitää hänet päivittäin osana elämäänsä.

Sinuna laittaisin naisesi miettimään asioita sinun kannaltasi eli astumaan housuihisi....miltä hänestä tuntuisi,jos sinä toimisit samalla tavalla häntä kohtaan.

Käy myös mielessäni ajatus...onko naisesi päässyt eroon kokonaan exästä, koska haluaa pitää hänen vielä elämässään, vaikka hänellä on sinut ja uusi rakkaus.

aikoinaan silloinen kaverini ei päässyt exäxtään eroon ja hän halusi viettää aikaa exänsä kanssa.
Hän vannoi, että on minun luottamuksen arvoinen ja ei petä.
mutta jälkeenpäin paljastui kaikenlaisia valheita, hyvän yön suukkoja....mutta muuta ei tunnustanut eli ne jäi arvailujen varaan.

Suhde perustuu AINA luottamukseen, rehellisyyteen ja uskollisuuteen, jos näin ei ole silloin ei ole mitään muutakaan.

sinuna ehkä laittaisin naisesi tekemään valinnan...joko sinä tai ex (en tiedä onko hyvä)
tai hän tapaisi exäänsä vain sinun läsnäollessa.

Itse en haluaisi aiheuttaa rakkaalleni huolta ja murhetta ja pitää exää kuvioissa mukana, jos toinen kärsii.

ymmärrän senkin, että exän kans voi olla kaveri normaali rajoissa, mutta ei joka päivä.

Toivon, että näistä olisi sulle jotain apua...

Mutta muista nämä oli vain minun ajatuksia ja näkökantoja.

Toivon, että selvitätte asian puhumalla ja puhumalla....nakkaamalla kissan pöydälle. :)

Toivon sinulle voimia ja jaksamista.

T: Sofia10

Äänestä

voi joskus olla petollisia ja voi olla hyvin totta että sun nykyisellä on tunteita sen ex naista kohtaan sitä sä et voi tietää mut mä oon sitä mieltä että sun pitää nyt pelaa jos et haluu tyytyy olemaan kolmaspyörä niiden väliin älä suostu seksiin vaikka toinen sitä kuinka vaan haluu äläkä tyydy olemaan koko aika sen toisen kanssa tossa tilanteessa ei pidä antaa toiselle sitä että olisit sille helppo joskus elämässä jos haluu saada rakkautta aitoja hetkiä niin ei pidä antaa liian helppolla muuten tulee petety ja jätetyksi jos haluu toista liikaa niin toinen ei välttämättä osaa arvostaa sitä kun se mitä sen ja sen exän välillä on sä et voi koskaan tietää mitä se sun tytteli tuntee sitä toista kohtaan tossa tilanteessa vaikka se tuntuu pahalle mut älä näytä sille sitä että sua sattuu se että väli matka teidän välille ei olis paha siinä punnitaan oikee rakkaus jos se ei jää kaipaa sua niin siinä teidän juttussa ei oo rakkautta kylmä fakta jos toista oikeesti rakastaa niin sen perään itkee tee testi onko se sun suhteen tosissaan ;D vai oletko vain korvike toiselle naiselle elämä on joskus julmaa tunteita ei piiloon saa mistä sä voit tietää mitä niiden välillä on !!! tossa tilanteessa älä oo helppo sille sun naiselle jos et haluu menettää sitä loppulisesti haasteesta sitä ihminen kiinostuu se satuu kun huomaa että toista ei saakaan

mä en ikinä suostuis olemaan suhteessa jossa olisin kolmas nainen

vink vink älä mee halpaan noin halvalla

Äänestä
  • alat tekemään, niin voi olla, että tyttikses
    palaa exän luo.
    Sitten heeräs kysymyksiä.
    Onko yöpymiseen järkevä syy?
    Välimatkat, yhdes ryyppäminen....
    Sitten on eräänlainen eron loivennus.
    Exäni muutti kanssani asumaan suoraan vanhempiensa luota.Eron jälkeen joutui asumaan yksin, mikä oli hänelle kova paikka.
    Jos exä asuu naapuritalossa, niin sitten syytä olla huolissaan..
    Paitsi jos yöpyminen sattuu teidän riidan jälkeen.

    Se ihmetyttää, että mistäs tiedät, mitä viestittelee/soittelee ja koska viestittelee?

    Mutta kuten sanottu, kuuntele sydäntäsi...

    Äänestä

  • rehellisesti tunteet ja ajatukset esille,siinä on pelinn henki ja niin sitä tulevaisuutta ja suhdetta rakennetaan.

    Äänestä

  • sinä tuota kirjoitti:

    alat tekemään, niin voi olla, että tyttikses
    palaa exän luo.
    Sitten heeräs kysymyksiä.
    Onko yöpymiseen järkevä syy?
    Välimatkat, yhdes ryyppäminen....
    Sitten on eräänlainen eron loivennus.
    Exäni muutti kanssani asumaan suoraan vanhempiensa luota.Eron jälkeen joutui asumaan yksin, mikä oli hänelle kova paikka.
    Jos exä asuu naapuritalossa, niin sitten syytä olla huolissaan..
    Paitsi jos yöpyminen sattuu teidän riidan jälkeen.

    Se ihmetyttää, että mistäs tiedät, mitä viestittelee/soittelee ja koska viestittelee?

    Mutta kuten sanottu, kuuntele sydäntäsi...

    mistä sitä voi koskaan olla varma siitä mitä nykyinen tuntee ex-naista kohtaan ei pidä olla liian sinisilmäinen jos oma vaistokin sanoo että sen ex haluu pyrkii takas kannattaa varautua pahimpaan että ei tuu yllätyksenä sitä että nykyinen jättää sut exän takii ....

    Äänestä

  • kauhea ehdotus kirjoitti:

    rehellisesti tunteet ja ajatukset esille,siinä on pelinn henki ja niin sitä tulevaisuutta ja suhdetta rakennetaan.

    millä aika kaudella sä elät??? jos sä et pelaa ihmiset vaan kusettaa sua siinä tapauksessa ....

    Äänestä

  • seinäruusunen* kirjoitti:

    millä aika kaudella sä elät??? jos sä et pelaa ihmiset vaan kusettaa sua siinä tapauksessa ....

    pelaa sä vaan läpi elämäs, voit jäädä tyhjin käsin tai sitten sulla on lopuks vaan kourallinen sitä itseään.
    Mä olenkin sukupuuttoon kuoleva laji, olen kyllä huomannut miten epäaitoa ja itsekeskeistä on monenkin elämä, mutta silti olen onnistunut löytämään sen aidon helmen,eikä ole tullut mieleenkään tyytyä halpoihin kopioihin.

    Äänestä

  • seinäruusunen* kirjoitti:

    millä aika kaudella sä elät??? jos sä et pelaa ihmiset vaan kusettaa sua siinä tapauksessa ....

    Miksei vaan olisi täysin avoin ja rehellinen ilman pelaamista......?

    Äänestä

  • joojajuu kirjoitti:

    Miksei vaan olisi täysin avoin ja rehellinen ilman pelaamista......?

    Yritin oikeasti aloittaa suhdetta ns. Pelurin kanssa. Ihmettelin miten kaikki oli niin outoa ja mistään ei voinut avoimesti keskustella. tämä peluri vaan oli sitä mieltä että - eihän tässä ole kiire minnekään ja ettei hän halua että häntä painostetaan.

    Siis pelasi aika-kortilla. Olin tosi sinisilmäinen kun uskoin häntä, aikaa ja rahaa meni paljon hukkaan. Totta puhuen minulla olisi ollut paljon muuta tehtävää. Hänellä ei ollut koskaan tarkoitus aloittaakaan kanssani oikeaa suhdetta. Myöhemmin kertoi joutuneensa näyttelemään ja antoi ymmärtää että olin käyttäytynyt huvittavasti kun ilmaisin pettymystäni. Eikä hän unohtanut listata ketkä kaikki - myös kavereistani - olivat kiinnostavia ja ihan pokkana uteli heistä tietoja.

    Pelikorttien piilottelusta jää kyllä aika nopeasti kiinni. Hänkin jäi, mutta minä olin tyhmä ja sinisilmäinen että jotenkin rakastumishuumassa selitin asia päässäni parhain päin.

    Kun pelaaminen paljastuu, sen jälkeen on ihan turha yrittää rakentaa mitään luottamuksellista suhdetta, kaupankäyntiä seksitreffien merkeissä voi ehkä harjoittaa - ja joillekin se näyttää olevan tavoite.

    jos seksiä haluaa, siitä kannattaa suoraan neuvotella, eikä ryhtyä leikkimään jotain näyteltyä romanssia, ja siis käyttää ihmisiä hyväkseen ja leikkiä heidän tunteillaan.

    sääliksi toisaalta kävi tätä peluria, kun toisaalta jäi tunne että pelaamisen motiivi oli joko pelkuruus ja yksinäisyys tai se ettei tunne itseään - parisuhteet eivät sovi kaikille. hän nimittäin marttyyrinomaisesti valitti että kun mitkään suhteet eivät kestä.... Eipä todellakaan voi kestääkään, jos ei itse uskalla tai halua kertoa millaista suhdetta on hakemassa - rehellisesti, kyllähän sen käytös lopulta paljastaa.

    Äänestä

  • mutta tyydy sä siihen kirjoitti:

    pelaa sä vaan läpi elämäs, voit jäädä tyhjin käsin tai sitten sulla on lopuks vaan kourallinen sitä itseään.
    Mä olenkin sukupuuttoon kuoleva laji, olen kyllä huomannut miten epäaitoa ja itsekeskeistä on monenkin elämä, mutta silti olen onnistunut löytämään sen aidon helmen,eikä ole tullut mieleenkään tyytyä halpoihin kopioihin.

    pahvi puhuinko tossa viestissä koko elämällä pelaamisesta en todellakaan sen verran pitää osaa lukee toista ihmistä että sua ei ihmiset niin vaan osaa kusettaa ja se mitä sun sydän sanoo ja miten toinen ihminen kohtelee sua jos saa suhteessa kokee olevan kolmas nainen niin pitää sen rakaankin saada samalla mitalla takas että se ihminen oppiii sen että toinen ihminen ei oo mikään lelu tai piika tai korvike toiselle naiselle ....

    ei tarvii suostuu olemaan toiselle pelinappula sitä tarkoitin että niinkun toista ihmistä kohtelee niin samalla tavalla pitää myös ottaa huomioon se miten itse haluu tulla kohdelletuksi

    Äänestä

  • joojajuu kirjoitti:

    Miksei vaan olisi täysin avoin ja rehellinen ilman pelaamista......?

    suhteesta hävis muuten hohde jos toinen on itsestään selvyys sille toiselle mut se tietekin riipuu täysin siitä että mitä se ihminen on ihmisenä kaikki me olaan erinlaisia ihmisiä...

    onneksi olis tylsää jos kaikki olis saman laisia

    Äänestä

  • Piilottelusta kirjoitti:

    Yritin oikeasti aloittaa suhdetta ns. Pelurin kanssa. Ihmettelin miten kaikki oli niin outoa ja mistään ei voinut avoimesti keskustella. tämä peluri vaan oli sitä mieltä että - eihän tässä ole kiire minnekään ja ettei hän halua että häntä painostetaan.

    Siis pelasi aika-kortilla. Olin tosi sinisilmäinen kun uskoin häntä, aikaa ja rahaa meni paljon hukkaan. Totta puhuen minulla olisi ollut paljon muuta tehtävää. Hänellä ei ollut koskaan tarkoitus aloittaakaan kanssani oikeaa suhdetta. Myöhemmin kertoi joutuneensa näyttelemään ja antoi ymmärtää että olin käyttäytynyt huvittavasti kun ilmaisin pettymystäni. Eikä hän unohtanut listata ketkä kaikki - myös kavereistani - olivat kiinnostavia ja ihan pokkana uteli heistä tietoja.

    Pelikorttien piilottelusta jää kyllä aika nopeasti kiinni. Hänkin jäi, mutta minä olin tyhmä ja sinisilmäinen että jotenkin rakastumishuumassa selitin asia päässäni parhain päin.

    Kun pelaaminen paljastuu, sen jälkeen on ihan turha yrittää rakentaa mitään luottamuksellista suhdetta, kaupankäyntiä seksitreffien merkeissä voi ehkä harjoittaa - ja joillekin se näyttää olevan tavoite.

    jos seksiä haluaa, siitä kannattaa suoraan neuvotella, eikä ryhtyä leikkimään jotain näyteltyä romanssia, ja siis käyttää ihmisiä hyväkseen ja leikkiä heidän tunteillaan.

    sääliksi toisaalta kävi tätä peluria, kun toisaalta jäi tunne että pelaamisen motiivi oli joko pelkuruus ja yksinäisyys tai se ettei tunne itseään - parisuhteet eivät sovi kaikille. hän nimittäin marttyyrinomaisesti valitti että kun mitkään suhteet eivät kestä.... Eipä todellakaan voi kestääkään, jos ei itse uskalla tai halua kertoa millaista suhdetta on hakemassa - rehellisesti, kyllähän sen käytös lopulta paljastaa.

    mä tarkoitin että jos on liian aikasin valmis antamaan toiselle rakauden tulee hyväksi käytetyksi ja pettymys sen takii ei kannata antaa toiselle liikaa kun ei tunne on hyvä pitää varansa toiseen ihmiseen ja se että se miten haluu että muut kohtelee sua niin kohtele sä niitä kuin haluut itse tulla kohdelletuksi

    ja jos vastassa on peli nainen niin anna sille pelii takas ei se koskaan muuten opi kohtelee sua jos sille ei anna takas....

    tai oo vaikeesti saatava sit sen peli naisen huomio voi kiinittyä juuri sinuun ...

    Äänestä

  • seinäruusunen* kirjoitti:

    pahvi puhuinko tossa viestissä koko elämällä pelaamisesta en todellakaan sen verran pitää osaa lukee toista ihmistä että sua ei ihmiset niin vaan osaa kusettaa ja se mitä sun sydän sanoo ja miten toinen ihminen kohtelee sua jos saa suhteessa kokee olevan kolmas nainen niin pitää sen rakaankin saada samalla mitalla takas että se ihminen oppiii sen että toinen ihminen ei oo mikään lelu tai piika tai korvike toiselle naiselle ....

    ei tarvii suostuu olemaan toiselle pelinappula sitä tarkoitin että niinkun toista ihmistä kohtelee niin samalla tavalla pitää myös ottaa huomioon se miten itse haluu tulla kohdelletuksi

    niin mihin ja kuka sen rajan vetää.Jos ihminen haiskahtaa vähänkään pelurilta niin out vaan.
    Ootko kuullu välimerkeistä? Taidat olla alle 20 ja aika hitonmoinen teini, joka vielä vain uneksii elämästä.

    Äänestä

  • seinäruusunen* kirjoitti:

    mä tarkoitin että jos on liian aikasin valmis antamaan toiselle rakauden tulee hyväksi käytetyksi ja pettymys sen takii ei kannata antaa toiselle liikaa kun ei tunne on hyvä pitää varansa toiseen ihmiseen ja se että se miten haluu että muut kohtelee sua niin kohtele sä niitä kuin haluut itse tulla kohdelletuksi

    ja jos vastassa on peli nainen niin anna sille pelii takas ei se koskaan muuten opi kohtelee sua jos sille ei anna takas....

    tai oo vaikeesti saatava sit sen peli naisen huomio voi kiinittyä juuri sinuun ...

    hengitähän välillä kun kirjotat yhteen pötköön.
    Pelinainen sitä ja pelinainen tätä...heh heh heh..

    pitäs antaa samalla mitalla takasin????

    mitä sinä hyödyt siitä????

    eli meinaatko, että silmä silmästä ja hammas hampaasta meininki????

    Luulisin, että eniten loukkat itseäsi ja omatunto alkaa kolkuttaan.

    Eihän pelinainen ole edes sen arvoinen, että kannattaa lähtä sen mukaan pelaamaan.

    Mut tapansa kullakin......

    Äänestä

  • "jos mä pelaan ihan vä... kirjoitti:

    niin mihin ja kuka sen rajan vetää.Jos ihminen haiskahtaa vähänkään pelurilta niin out vaan.
    Ootko kuullu välimerkeistä? Taidat olla alle 20 ja aika hitonmoinen teini, joka vielä vain uneksii elämästä.

    pelurinkin voi kesyttää jos vaan taktikoi oikein vink vink ;D hihiiiiiii.....

    Äänestä

  • ei voi kun nauraa kirjoitti:

    hengitähän välillä kun kirjotat yhteen pötköön.
    Pelinainen sitä ja pelinainen tätä...heh heh heh..

    kirjoitan just niinkun mä haluun ei tarvii lukee jos on vakee pötköö lukee vali vali eikö sulla oo muuta tekemistä kun valittaa siitä miten kirjoitan ..... heh ;D

    Äänestä

  • PELINAISELLE.... kirjoitti:

    pitäs antaa samalla mitalla takasin????

    mitä sinä hyödyt siitä????

    eli meinaatko, että silmä silmästä ja hammas hampaasta meininki????

    Luulisin, että eniten loukkat itseäsi ja omatunto alkaa kolkuttaan.

    Eihän pelinainen ole edes sen arvoinen, että kannattaa lähtä sen mukaan pelaamaan.

    Mut tapansa kullakin......

    siitä että haluuko sen ihmisen itseleen jos ei haluu niin se tuskin on sillon rakkautta

    joo ja varmasti kun huomaa että asiat ei mee niinkun odottaa niin se voi tuoda yllätävän käänteen suhteessa ;D

    mut kaikki ei ole saman laisia en ole yleistämässä että kaikki olis jos tässä ketjussa joku puhuu omasta tuntemuksesta niin nään että se nainen pelaa sen ihmisen kustannuksella ja sille pitää antaa opettus ;D

    Äänestä

  • seinäruusunen* kirjoitti:

    pelurinkin voi kesyttää jos vaan taktikoi oikein vink vink ;D hihiiiiiii.....

    aina epärehellinen.

    Äänestä

  • kerran epärehellinen kirjoitti:

    aina epärehellinen.

    vätkä pelurit.

    Äänestä

  • kerran epärehellinen kirjoitti:

    aina epärehellinen.

    sun valintas EVVVK.... ;D

    Äänestä

  • kiinnosta epärehelliset ei- kirjoitti:

    vätkä pelurit.

    pelureita kouluttaaa ;D hihiiii.....

    Äänestä

SINISILMÄINEN! Sinun luottamusta hyödynnetään. Olet petetty!

Äänestä
  • No ei nyt ihan noinkaan voida sanoa, koska ei tiedetä asiasta oikeasti yhtään mitään. Kannattaa olla varovainen näiden kommenttien antamisen kanssa!

    Äänestä

Tyyppiesimerkki siitä että koskaan ei pitäisi aloittaa uutta suhdetta ennenkuin vanha on päätetty. Sinulla on edessäsi pitkä prosessi ja mahdollisesti pettymys, etkä voi asioille juuri mitään. Pahimmassa tapauksessa joudut vielä syypääksi suhteen katkeamiselle kun näytät epäilysi (vaikka se on täysin oikeutettua). Jos tästä eksästä ei voi sopia sinulle on varmasti parempi etsiä muuta seuraa. Maailma ei yhteen tyttöön kaadu..

Äänestä

naisia jotka eivät kunnioita toisten suhteita vaan tekevät kaikkensa tullakseen väliin. Jopa niin että kun he eivät onnistu he antavat ymmärtää että ovat onnistuneet koska silläkin tapaa pystyvät rikkomaan toisten välejä. Heidän mielestä se on täysin oikeutettua, varsinkin jos onnistuvat, silloinhan vastuu siirtyy sille joka lähti toisen matkaan. Kieroutunut moraalikäsitys on tätä päivää..

Äänestä

nauttii kun hänen exänsä häntä piirittää.Sopimatonta käytöstä on, on vaan täysin mahdotonta olla exän kanssa ystävä,niin ettei se loukkaisi uutta kumppania.Silloin se pitää lopettaa tai tapailla vaan niin että sinä olet mukana myös.Ja jos olette kolmestaan,niin kumppanisi on selkeästi osoitettava exälle paikka exänä. Voit hyvin vaatia häneltä valintaa,tuollainen ei vain sovi.

Äänestä
  • lään? Änkyrä kuin känkkäränkkä.

    Äänestä

Ehdotan, että kuuntelet itseäsi kaikkein eniten ja teet rajat rakkaallesi sen mukaan. Suhde exiin on välillä ongelmallinen, koska piirit ovat suhteellisen pienet verrattuna heteromaailmaan. Kannattaa todellakin pohtia, onko kysymys todellisesta vaarasta vai ei. Tosin omaa pahaa oloaan ei pidä koskaan vähätellä.
Ulkopuolisena kuulostaa ihmeelliseltä, jos sinä et mahdu samaan aikaan yöpymään rakkaasi exän luona. Miksi rakkaasi yleensäkään yöpyy hänen luonaan. Jos kysymys on välimatkasta tms. on asia ymmärrettävä, muuten ei. Hyvin pitkälti näissä asioissa on kysymys rakastavaisten keskinäisestä luottamuksesta, eikä niinkään existä. Jos luottamus pelaa, asia on kunnossa. Valitettavasti vain niin ei aina ole ja silloin luottamuksesta pitää keskustella ja haastaa toinen rakentamaan sitä yhteistuumin.

Äänestä

kumppanini yöpymisiä ex:n luona. Eikä tulisi mieleenkään itse tehdä niin. Ystävä ja kaveri voi toki olla, mutta tietyissä rajoissa. Rakkauden tunnustukset ja päivittäinen kanssa käyminen ylittävät mielestäni nämä rajat. Vaikea sanoa mitään kikka-2 ratkaisuksi. Keskustelu asiasta rakentavasti ja kertomalla hänelle omista tunteistasi ja tuntemuksistasi voisi tuoda asiaan jotain valoa. Oletko kysynyt häneltä, pitäisikö hän sitä normaalina jos sinä toimisit samoin?
Luottamusta on vaikea rakentaa, ellei kaikki perustu rehellisyyteen. Kumppanisi olisi tehtävä ratkaisunsa, haluaako palata exän kainaloon vai jatkaa kanssasi puhtaalta pöydältä.
Pieni varoitukseni liiallisesta sinisillmäisyydestä on paikallaan. Suhteen päättäminen kirpaisee, mutta se vasta kirveltääkin huomata tulleensa petetyksi. Suhteessa ei varahenkilöitä yleensä tarvita, jos tarvitaan on jotakin pahasti pielessä. Sellainen syö ihmistä. Arvosta itseäsi ja kuuntele sydäntäsi. Tsemppiä valinnoille :)
Kun yksi ovi sulkeutuu > toinen avautuu :)

Äänestä

Neuvoisin sinua ottamaan asian esille tänään eikä ensi viikolla. Tyttösi ei voi valehdelle päin naamaa jos otat kunnon katsekontaktin ja rutistat tiedon tyttelistä ulos. Kyllä ihmisestä huomaa jos valehtelee, luota omaan intuitioosi ja siihen mitä sinun sydämesi sanoo.

Tilanne kuulostaa kovin vaikealta, pahoin pelkään tytölläsi ja hänen exällä olevan suhde edelleen. Itse laittaisin jo rajan jos naiseni menisi exällensä yökylään. Monet muut ovat myös sanoneet, ettei pidä näyttää omaa pelkoa muuten saattaa käydä huonosti.

Toivotan kovasti onnea ja halauksia, toivottavasti saatte "kolmiodraaman" selvitettyä. Jos tyttösi hyppää exän kelkkaan niin pidä mielessä, ettei hän ole sinulle tarkoitettu, et ole hänestä riippuvainen eikä sinun kuulu alistua hänen ehdoilleen. Ansaitset parempaa kohtelua!

Äänestä

herääpäs nyt todellisuuteen. sua viedään kuus nolla. ja sä tiedät sen, vaikka yrität selitellä itsellesi, että teillä menee hyvin. lue oma tekstisi uudestaan läpi. sä annat itse itsellesi vastaukset. viestit, puhelut, yöpymiset... sulle ei olla uskollisia.
lopeta teidän suhde. ansaitset parempaa kohtelua.

Äänestä
  • toinen avautuu". Lopulta jäät yksin ja joudut etsimään uuden kuitenkin.

    Äänestä

Jos yöpyisin eksän luona nukkuisin sohvalla, jos välimatka olisi pitkä. Jos taas asuisin samassa kaupungissa, kyllä tulisin kotiin nukkumaan. Jos mun tekisi vielä mieleni nukkua eksän vieressä tai jos hän vonkaisi mua viereensä nukkumaan, suhde ei olisi ohi. ehdotankin että selvitätte tämän asian konkreettisella tasolla. Kuka nukkuu missäkin!?

Kyllä sinäkin voit näyttää tyttöystäväsi eksälle hänen paikkansa auton takapenkillä ja ihan vaan tunkemalla mukaan ja tutustumalla tyttöystavasi eksään. Jos se ei sun tyttöystavalle sovi, on vakavan keskustelun paikka. Itse esittelen aina vakavat suhteet ensimmäiseksi mun eksille. Ongelmahan on kai tämä eksa, joka ei ole päässyt erossa eteenpäin vaan kuvittelee edelleenkin voivansa saada tyttöystäväsi takaisin. Onko kyse vain kiltteydestä, ettei tyttöystäväsi tohdi sanoa hänelle ei.... Jokatapauksessa tämä järjestely ettette koskaan tapaa kolmisteen pitää eksän kuvitelmia yllä, vaikka sun tyttöystävälläsi olisikin puhtaat aikeet.

sinulla on oikeus tietää missä mennään... Näytä vaikka nämä viestit tyttöystävällesi. Keskustelun voi aloittaa niinkin. Olet kirjoittanut nimettömänä, jotta saisit perspektiiviä, sen tarkoitus ei ole loukata ketään. Tilanteen selvittämisestä hyötyvät kaikki, tuskin tämä eksakaan nauttii tilanteesta.

Äänestä
  • mitäs sitten kun asiat onkin toisten päin. Tuutte hyvin toimeen kavereina eksän kanssa, mutta eksän uusi tyttöystävä onkin se joka ei hyväksy tätä kaveruutta?on mustasukkainen?
    Jos toisen ihmisen kanssa tulee toimeen, niin mikään ei estä heitä olemasta yhteydessä toisiinsa päivittäin. Ei se sitä sano että eksät haluis palata yhteen. Tuntuu siis että monet katsovat tätä maailmaa juurikin pettämisen kautta. Miksi? eikö ole olemassa jotain muuta tapaa katsella asioita?

    Äänestä

  • ***** kirjoitti:

    mitäs sitten kun asiat onkin toisten päin. Tuutte hyvin toimeen kavereina eksän kanssa, mutta eksän uusi tyttöystävä onkin se joka ei hyväksy tätä kaveruutta?on mustasukkainen?
    Jos toisen ihmisen kanssa tulee toimeen, niin mikään ei estä heitä olemasta yhteydessä toisiinsa päivittäin. Ei se sitä sano että eksät haluis palata yhteen. Tuntuu siis että monet katsovat tätä maailmaa juurikin pettämisen kautta. Miksi? eikö ole olemassa jotain muuta tapaa katsella asioita?

    mahdotonta. Lesbon on vaikea löytää naista.

    Äänestä

  • harvinaista että se on miltei kirjoitti:

    mahdotonta. Lesbon on vaikea löytää naista.

    Tyttis kutsui 5 mun exää synttäreilleen ja ollaan kyläilty puolin ja toisin.
    Toisilla on tiukkapipo ja toisilla ei ole.
    Ja se on hyvin mahdollista olla väleissä exiensä kanssa.

    Äänestä

  • mahdotonta ole kirjoitti:

    Tyttis kutsui 5 mun exää synttäreilleen ja ollaan kyläilty puolin ja toisin.
    Toisilla on tiukkapipo ja toisilla ei ole.
    Ja se on hyvin mahdollista olla väleissä exiensä kanssa.

    käy ilotalosta. Kaikki vaan samaan sänkyyn ja saman peiton alle, niin on kylliksi hankaamista.

    Äänestä

  • hutsu. Kummallakin 5 exää=... kirjoitti:

    käy ilotalosta. Kaikki vaan samaan sänkyyn ja saman peiton alle, niin on kylliksi hankaamista.

    ole nyksää saatikka sitten exääkään.
    Katotaan sitten, et kuis monta on ollu, kun täytät 50v.

    Äänestä

  • selvästikkään kirjoitti:

    ole nyksää saatikka sitten exääkään.
    Katotaan sitten, et kuis monta on ollu, kun täytät 50v.

    Hauska:))))))

    Äänestä

Mun on myös pitänyt kysyä mielipiteitä samanlaisesta asiasta.
Tyttöystäväni on päivittäin tekemisissä ex:änsä kanssa. He ovat samassa työpaikassa, soittelevat ja teksteilevät päivittäin. Aluksi pyysin häntä valitsemaan meidän välillä kun he viettivät ns. perheviikonloppuja exän sukulaisten kanssa sekä kaupunkilomia yhdessä. Hän sanoi ilman muuta valitsevansa minut, mutta yhteydenotot ja yhdessäolot ovat kuitenkin jatkuneet heidän välillään(ei kuitenkaan yöpymiset titääkseni). Tyttöystäväni mielestä minulla ei ole mitään sanomista siihen kuka hänen ystävänsä on. Hän on muutaman kerran valehdellut että tämä ex ei ole ollut mukana, kun kuitenkin on selvinnyt heidän olleen yhdessä jossakin. Heti pienenkin ongelman sattuessa hän soittaa exälleen. Ex kun kuulemma on niin ihanan ymmärtäväinen ja herkkä. Hän kutsuu exäänsä puhelimessa kullakseen, joskus jopa itkee kun lukee exänsä tekstiviestejä. Olen käynyt tämän exän luona kerran ja tunsin olevani kolmaspyörä heidän nauraessaan ja kisaillessaan keskenään. Meillä on kaiken lisäksi kaukosuhde ja he asuvat samalla paikkakunnalla.
Kun olen puuttunut heidän ystävyyteen niin olen se mustasukkainen paha jonka käytöstä ei voi hyväksyä. Ymmärrän senkin pointin enkä haluaisi määräillä tyttöystäväni ystävistä, mutta minusta tuntuu että johonkin pitäisi pystyä vetämään raja.

Äänestä
  • pitäis nysvätä kotonaan???
    Hei haloo..eiks sulla itellä o ystävii, joiden kanssa voit mennä paikkoihin, ettei tarttis toisen menemisiä miettiä?
    Ei ihme, ettei kerro aina, jos siitä tulee kamala tappelu.
    Ihmisen on tarkotus elää elämäänsä..varmaan ottais
    sutkin mukaan, jos olisit lähempänä.

    Äänestä

  • tyttikses kirjoitti:

    pitäis nysvätä kotonaan???
    Hei haloo..eiks sulla itellä o ystävii, joiden kanssa voit mennä paikkoihin, ettei tarttis toisen menemisiä miettiä?
    Ei ihme, ettei kerro aina, jos siitä tulee kamala tappelu.
    Ihmisen on tarkotus elää elämäänsä..varmaan ottais
    sutkin mukaan, jos olisit lähempänä.

    Tajuat??? Se on hassu juttu tuo ihmisten intuitio, kun sitä vaistoaa tietyt asiat ajan ja iän myötä! Exät ja kaverit on ihan eria asia, ovat sitten joskus olleen tyttöystäviä tai ei! Kyllä ihmisten käyttäytymisesta huomaa, mikä on homman nimi!
    Pois tuollaisista systeemeistä ja pelaajien läheltä! Ei ikinä enää mulle kiitos..!

    Terveisin, oikeessa ollut..

    Äänestä

täysin sama juttu mulla, ihan tuli kylmät väreet kun luin tämän viestin... olisi kiva vaihtaa ajatuksia sun kanssa.. juuri äsken riitelimme asiasta

Äänestä

Itse olen ollut samanlaisessa tilanteessa kuin kumppanisi, eli ryhdyttyäni seurustelemaan uuden naisen kanssa exäni (joka oli itse alunperin minut jättänyt) halusikin minut yhtäkkiä takaisin. Noista ajoista on jo vuosia, silloin olimme kovin nuoria, ja exäni ailahtelu johtui siitä, ettei hän ollut sinut itsensä ja oman lesboutensa kanssa.

Joka tapauksessa tilanne johti siihen, että hän kuvailemallasi tavalla soitteli ja lähetteli viestejä oikeastaan päivittäin. Puhelimessa hän itki kuinka ikävöi minua ja haluaisi minut takaisin.

Tilanne oli meidän kaikkien kolmen osalta raskas. Uudelle naiselleni se oli raskas, koska suhteen alussa hänen oli vaikea luottaa minuun ja eksääni. Eksälleni tilanne oli raskas, koska olimme olleet vuosikausia parhaat ystävät, ja yhtäkkiä hän tajusi tyrineensä ja menettäneensä minut. Minulle tilanne oli raskas, koska olin näiden kahden naisen välissä: uuden naiseni, jonka kanssa halusin suhdetta, ja eksäni, jota yritin ymmärtää, koska hän on paras ystäväni.

Jälkeenpäin ajateltuna minun olisi pitänyt olla tiukempi eksäni suhteen. Myös hän oli sitä mieltä, ettei kestä nähdä uutta naistani. Olin kuitenkin kovin nuori, ja tunsin olevani kahden puun välissä, enkä tiennyt miten toimia. Pitkästä yhteisestä menneisyydestämme ja ystävyydestämme johtuen en voinut heittää eksääni yhtäkkiä menemään elämästäni. Hän asui toisella paikkakunnalla, ja pitkästä välimatkasta johtuen olin joskus hänen luonaan yötäkin.

Ajan kanssa tilanne rauhoittui pikkuhiljaa. Sittemmin ero tuli myös silloisen naiseni kanssa, ja nykyään he tulevat jo hyvin toimeen aikaisemman naiseni kanssa. Loppu hyvin kaikki hyvin siis - tavallaan. Molemmat ovat edelleen erittäin hyviä ystäviäni. Korostaa tahdon sitä, etten missään vaiheessa pettänyt uutta naistani tuossa tilanteessa, eikä sellainen käynyt edes mielessä. Nuorena ja kilttinä ihmisenä minun oli vain yksinkertaisesti vaikea rajoittaa eksäni yhteydenpitoa kaikkien yhteisten vuosien jälkeen. Yritin kuitenkin huomioida ensisijaisesti oman naiseni. Eksäni on edelleenkin paras ystäväni, ja olemme yhteydessä päivittäin.

Omalla tarinallani tahdoin lohduttaa sinua. Ei ole väistämätöntä, että kumppanisi pettäisi sinua. Ehkä hän vain tuntee olevansa vaikeassa tilanteessa, kuten minäkin aikoinaan. Ei kukaan kuitenkaan halua nähdä rakkaan ihmisen kärsivän.

Mustasukkaisuus on tietenkin sallittu ja oikeutettu tunne, joka kumppanisi tulee ymmärtää ja ottaa huomioon. Sinulla on myös oikeus kyseenalaistaa yhteydenpitoa ja sen määrää. Yöpyminen tulee mielestäni kuvioihin vasta sitten, kun välimatkaa on niin paljon, ettei tapaaminen ole muuten inhimillistä. Silloinkin asiassa on vähintäänkin kysyttävä sinun mielipidettäsi.

Äänestä

Tämä lienee yksi lesboympyröiden tavallisimmista tarinoista. Olet saanut paljon hyviä kommentteja ja vertaistukea.

Minusta olennaisinta ei oikeastaan edes ole se, ns pettääkö kumppanisi sinua exänsä kanssa vai ei ja mistä heidän välillään on kyse ja tai ei ole.

Tärkeintä ovat sinun omat tunteesi ja miten niiden kanssa pärjäät. Jos sinulla on jatkuvasti (siis jos) sellainen olo, että sinun tunteitasi ei kunnioiteta, niiden yli kävellään ja kumppanisi tekee mitä haluaa, se on viesti jota sinun täytyy kuunnella. Parisuhteessa ei toista voi kahlita eikä toisen ystävistä päättää, mutta kyllä siihen kuuluu myös toisen tunteiden kunnioittaminen. Eli mielestäni kumppanisi tulisi ymmärtää, että asia häiritsee sinua.

Et varmasti halua päätyä tilanteeseen, jossa itsetuntosi on nollassa ja energiasi menee jatkuvaan luottamuksen pohtimiseen.Se muuttaa sinua ihmisenä ja vaikuttaa myös siihen, millainen kumppani itse olet.

IOlen seurannut läheltä ystäväni kipuilua hiukan samanlaisen tilanteen kanssa (plus yli nelikymppinen puolisonsa ravasi baareissa jatkuvasti naisia naurattamassa). Kiltti, uskollinen ja sitoutumiseen kykenevä ystäväni oli lopuksi melko riekaleina.

Kuuntee itseäsi ja mieti, saatko sitä arvostusta joka sinulle kuuluu. Paljon voimia ja viisautta sinulle toivottaen!

Äänestä

Ketjusta on poistettu 15 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

vai ei? kirjoitti:

Tarvitsisin kipeästi puolueettoman kannanoton tilanteeseeni, koska olen itse aika neuvoton...

Olen huolissani nykyiseni ja hänen exänsä väleistä, sillä tämä entinen ei ole päässyt vieläkään yli rakkaastani. Hän ei selvästikään kunnioita suhdettamme, sillä rakkaudentunnustuksia on sadellut tekstiviestein vielä näin vuoden jälkeen heidän erostaan, vaikka hän tietää että meillä menee ihan hyvin. Exä soittaa tai tekstaa lähes päivittäin ja minua ahdistaa. En käsitä, miksei naiseni tajua missä mennään. Hän haluaa omien sanojensa mukaan "olla vain ystävä exänsä kanssa". Olenko minä vain vainoharhainen? Vai onko minulla oikeus tuntea näin, olla vaivautunut ja harmissaan, mustasukkainen? Kertokaa te?

Olemme seurustelleet kohta vuoden päivät ja suhteen ollessa näin alussa luottamusta vielä rakennetaan. Toisaalta minun on pirun vaikeaa rakentaa sitä näissä olosuhteissa. Olen valitettavasti huomannut, ettei hän ole aina täysin rehellinen - jos pystyy valehtelemaan muille, hän tekee sen todennäköisesti myös minulle. Mutta silti omalla naivilla tavallani uskon, ettei meillä ole mitään hätää. Toisaalta manaan sen päivän, jos joudun joskus huomaamaan, että olin liian sinisilmäinen.

Ainoa asia, minkä tiedän, on se, ettei minusta tunnu kivalta, että naiseni ja hänen exänsä tapaavat kahdenkesken ja voivat yöpyäkin toistensa luona - minähän en ole tervetullut mukaan, sen exä on tehnyt selväksi. Olen sanonut naiselleni, että tämä olisi ok, jos minä voisin esimerkiksi liittyä seuraan, mutta hänkin on selittänyt, että tarvitsee joskus ystäviensä kanssa kahdenkeskistä aikaa. En todellakaan usko, että mitään on tapahtunut, mutta en vain pidä siitä, että hän viettää aikaa ihmisen kanssa, joka tekee kaikkensa saadakseen hänet takaisin. Jos se on toiminut joskus, miksei se voisi toimia nytkin?

Olen kiitollinen kaikenlaisista kommenteista, jotka voisivat vähän selkiyttää ajatuksiani...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu