Kun pienin tuo pesäänsä syntyi
Kotiluolansa uumeniin
Ei tiennyt mikä elossaan ootti
Mitä kirjattu oli kohtaloon
Emo viimaan laittoi ja hylkäs
Pois karkoitti pienoisen
Ei hellää sanaa sanonut
Näin moitti vain pilkaten
Näin maailman turuille lähti
Tuo pesänsä pienoisin
Ei tiennyt mitä edessä oottais
Poskensa peitti tää virta kyynelten
Niin kauas tiensä jo kulki,
häikäs valot ja mainokset
- Niin moni syliinsä sulki
Kuiski korvaansa rakkaudet
Vaan oli se kaikki
- sen tajusi pienoinen
Vain hetken hauskuutta, leikki
Sai sielussaan tuntea sen
Kotiluolaansa muistella alkoi
Tuo pesänsä pienoisin
Tassut haavoilla,
takussa aivan
Kolkutti ovehen sen
Emonsa oven jo aukas
Ei yli kynnyksen kutsunut
Tylyt sanat vain kasvoille heitti
“Olet syntiin Sä langennut”
Jäi yksin kylmään ja viimaan
Tuo pesänsä pienoisin
Jäätyi sielunsa, jääksi jo muuttui
mietti; Sain mitä ansaitsin
Emonsa sanat mieltänsä viilsi
Syöntä, sielua haavoittaen
Pois pimeään korpehen piiloon
Ontui katseita paeten
Piilossaan päänsä kun painoi ,
se iltaisin pielukseen
Niin mielensä kulkea alkoi
Unikuviin - ja haaveeseen :
- Ehkä kerran vielä se kohtais
Ilon, Riemun ja Rakkauden
Jäiset kahleet sielusta särkyis
Tuntis sykkeen taas sydämen
Voisi arpiset tassunsa näyttää
Ja haavansa paljastaa
Uskoa , että joku voisi
myös hyljättyä Rakastaa
Kotiluolansa uumeniin
Ei tiennyt mikä elossaan ootti
Mitä kirjattu oli kohtaloon
Emo viimaan laittoi ja hylkäs
Pois karkoitti pienoisen
Ei hellää sanaa sanonut
Näin moitti vain pilkaten
Näin maailman turuille lähti
Tuo pesänsä pienoisin
Ei tiennyt mitä edessä oottais
Poskensa peitti tää virta kyynelten
Niin kauas tiensä jo kulki,
häikäs valot ja mainokset
- Niin moni syliinsä sulki
Kuiski korvaansa rakkaudet
Vaan oli se kaikki
- sen tajusi pienoinen
Vain hetken hauskuutta, leikki
Sai sielussaan tuntea sen
Kotiluolaansa muistella alkoi
Tuo pesänsä pienoisin
Tassut haavoilla,
takussa aivan
Kolkutti ovehen sen
Emonsa oven jo aukas
Ei yli kynnyksen kutsunut
Tylyt sanat vain kasvoille heitti
“Olet syntiin Sä langennut”
Jäi yksin kylmään ja viimaan
Tuo pesänsä pienoisin
Jäätyi sielunsa, jääksi jo muuttui
mietti; Sain mitä ansaitsin
Emonsa sanat mieltänsä viilsi
Syöntä, sielua haavoittaen
Pois pimeään korpehen piiloon
Ontui katseita paeten
Piilossaan päänsä kun painoi ,
se iltaisin pielukseen
Niin mielensä kulkea alkoi
Unikuviin - ja haaveeseen :
- Ehkä kerran vielä se kohtais
Ilon, Riemun ja Rakkauden
Jäiset kahleet sielusta särkyis
Tuntis sykkeen taas sydämen
Voisi arpiset tassunsa näyttää
Ja haavansa paljastaa
Uskoa , että joku voisi
myös hyljättyä Rakastaa
Vastaukset 10
Vanhimmat
...kerrontaa ja kovin koskettavaa
paikoin.
tuli vahvasti mieleen että tämä
tositarina omasta tarinastasi.
tuli surullinen olo lukiessa
mutta ole huoletta kyllä hyljättyä
rakastetaan kun se oikea siihen alkaa
ja vie rakkauden ihmeelliseen taikaa.
huippuhyvä hyvä tapiontytteli!!!
...metafora, unikuva, painajainen, tosielämä..
Kaikki pyörii kuin suuressa mmailmanpyörässä
- Kiitos kun astuit kyytiin :)
Kiitos kommentistasi kaikkinensa
nimim...rakkautta ootellessa :D....
tässä se nyt sitten varmaankin on, runo josta jo
viime viikolla annoit viitteitä.
Tämä on äärettömän koskettava, ja tämän on ihan
pakko olla omasta elämästäsi. Tämä on kirjoitettu
niin elävästi, satuttavasti, ettei tällaiseen
tekstiin voi pureutua pelkän fiktion kautta.
Niin hauraita säkeitä.
Kaihoisa on kanteleesi sävel,
hiljaa luen ja suren hänen puolestaan.
Hei
..tässä jos toistan itseäni; niin kaikki, painajaiset, unikuvat,kohdatut kohtalot, metaforat, eletyt ja elämättömät,
sekoittukoot tässä
sävellyksettömäksi sinfoniaksi
mitä ei mikään kieli kykene soittamaan...
- Oikein totesit, tätä pyörittelin mielessäni
No,siitä tuli riimillinen - toisin kuin ajattelin
Mutta näin ehkä kevyempi......
Ps.Palaan takaisin lukemaan runoja..... :)
......Mutta nyt "velvoitteet" kutsuvat... :(
Kovasti koskettava ja hyvä runosi sai miettimään,
miten elämä voi joskus olla lujaa ja kohtuutonta.
Arvet haalistuu ajan kanssa ja kun itsellään on parempi olla,
olo ei tunnu enää niin hyljätyltä ja varmasti rakkauskin löytää omansa!
Kiitos sanoistasi -lohduttavistakin :)
......ehkäpä eräänä päivänä voi arpiset tassunsa näyttää....
....myös pesänsä pienoisin.....
Värikylläistä syksyä sinulle
Hänet syliini kosteana tuli,
päänsä rintaani painautui.
Kaikki mitän olin suli,
jotain suurempaa purkautui.
Pojasta hetkessä kasvoi isä,
sylistä paikka hellivä lapsosen.
Miten niin pieni on suuri lisä,
ja se hetki suurin ihmisen.
Niin hellä oli ensi kohtaaminen,
Pursui tunteet silmiin kyynelinä.
Alkoi miehen kuoren sulaminen,
oli sylissä oma lapsi enkelinä.
Äidin syliin häne ojensin omani,
sylissä tuntui pikku Rakkaus.
Joku sisällä puhutteli: sain kaipaamani
niin suurta oli pikkuisen kaipaus.
Tänäin joka hetki on muistoisaa,
pieni käsi kuin nytkin kädessä on.
Kuin oma pikkuinen omassa vuoteessa,
sama rakkaus hellä hetki kohtalon.
Kiitos runostasi.
Isänä ymmärrän runosi ja
koen sen. Koskettavaa,
kaunista kielesi. Elin
mukana kokonaan.
Kiitos.
Emon rakkaus on rikkumaton (äidin ja isän)
Vaan joskus käy niin, että emo hylkää.....
Tassut arpiset, sieluissaan haavat
- Emon kaipuu on ikuinen
Moni varjot vain tuntee ja
.......murhe sielussa on iäinen
Miten kauniin, koskettavan runon kirjoititkaan isän rakkaudesta
Muistan miten omaa pienoistani heijasin käsivarsillani, tunsin että tätä haluan suojella ja koko sydämestäni rakastaa.
Tahdoin haavoilta varjella ja naarmuihin hellästi puhaltaa
Kiitos Sinulle runostasi
Siinä on niin paljon rakkautta, että silmäni ovat kyynelistä märät
Kiitos hyvin lämpimistä sanoistasi.
Kun olen isänä ollut emo kahdelle
lapselle yksin, ymmärrän, miten
tärkeää lapsille on kaksi emoa.
Mutta olen koettanut Rakastamalla
tehdä voitavani.
Lapset on minulle sieluni lyhty
ja sydämeni valo. Ilman heitä en
olisi, mitä heidän Rakkaus nyt
minusta tekee.
On surun maininkeja, mutta onneksi
paljon myös hilpeitä pikku aaltoja.
Kiitos vielä lämpimistä sanoista.
Ne kannustavat meitä.
Hei
...vielä sananen...
...Minulla on ollut rakastava isä, joten voin sanoa , että emo voi olla yhtälailla isä luin äitikin.
Rakkaus kantaa....
…uuvuttavaa varmaan on - ainakin joskus - yksin huolehtia kaikesta
Rakkaus kantaa.....
- myös näinpäin :)
Kaikkea hyvää
Toivottaa Tapiontytteli