Sanokaa hyvät ikätoverit olenko jotenkin omituinen naisihminen kun haluan naimisiin. Olemme molemmat eronneita ja asuneet yhdessä 7 vuotta. Tämä asuinkumppanini (joka ei ole siis minun mieheni koska emme ole naimisissa), sanoo, että naimisiin meno ei muuta hänen elämäänsä ja käytöstään mitenkään. Eli näin on siis ihan ok. Minä taas olen sanonut että olisi ihana eka kertaa elämässään mennä naimisiin rakkaudesta. Minusta tuntuu, että hän ei välitä minusta tarpeeks eikä ns. "huoli" minua omakseen, vaimokseen. Olen kuulemma jo vaimo. Mutta omasta mielestäni en ole. Mulle tämä on niin iso kysymys, että en pysty esim. televisiosta katsomaan mitään hääjuttuja kun tekee niin kipeetä. Kertokaapa, naiset ja miehet oma mielipiteenne asiaan.
Avo- vai
avioliitto?
181298
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 11 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 18
Vanhimmat
paikka, - mutta kumalle - siinäpä kysymys :/
Jos asia koskisi itseäni hen.kohtaisesti, olisin tyytyväinen ilman vihkasuakin, - jos olisin tyytyväinen :)
En tekisi asiasta elämää suurempaa ongelmaa, olisin vain onnellinen.
oli avoliitot mutta tainnut muuttua viime vuosien saatossa.
Monet "säikähtää" avioliittoa toistamiseen jos on ollut epäonnistumisia.
Näkisin että eronneille hyvä ratkaisu juuri on avoliitto, eihän se rakkaus siitä muutu.
kriisiyttää muuten hyvän suhteenne.
Anna olla. Tulee jos on tullakseen, mutta painostuksen pelkään vaikuttavan juuri päinvastoin kuin toivot.
Minun miesystäväni on minun mieheni ja minä olen hänen naisensa. Minulle se tarkoittaa sitä, että hän on elämäni mies ja häneen olen sitoutunut riippumatta suhteen virallistamisesta.
Avioero, etenkin jos se on ollut kipeä
kokemus, jää helposti mieleen kummittelemaan.
Jos asuinkumppanisi nyt kokee, että suhteenne,
Rakkaus, kaikki oleelliset asiat, toimii,
hän saattaa pelätä uutta avioliittoa taustalla
olevan vaikean avioeron kautta.
Rakkauden puute tuskin on syy epäröintiin.
Eikä sinun siksi sitä hyödytä tulkita.
Uskon että se avioero siellä taustalla
tuntuu ja painaa.
Keskustelkaa, ymmärtäkää ja
suvaitkaa.
Eli Rakastakaa toisianne.
Sait sympatiani. Avioiduin yli kolmekymppisenä ja sain viettä satuhäät. Sellaiset joista jokainen nainen haaveilee. Lapsi syntyi vuoden päästä ja elämä hymyili. Kaikkea sitä mistä olin aina haaveillut.
Elämä ei kuitenkaan mennyt kuten olin uskonut ja erosimme. Minulle jäi kaksi pientä lasta ja menin eteenpäin. Kasvatin lapset ja puhalsin hellästi kämmeneltäni maailman tuuliin.
Nyt elän uutta suhdetta, olemme kihloissa mikä kertoo, että olemme sitoutuneet toisiimme. Elämme LAT-suhteessa, mikä on lasten ehdoilla tehty ratkaisu. Meille hyvä valinta.
Kuuntele sydämesi ääntä ja tule onnelliseksi haaveet ovat ja pysyvät kunnes ne täyttyvät.
Tässä iässä malttaisin kyllä mieleni.
Jos joku saisi minut papin juttusille,
silloin voi kyllä minua syyttää aivovauriosta.
...ainakaan mun mielestä omituinen,tai sitten me molemmat olemme omituisia ja naiveja. Mutta saahan ihmiset ajatella asioista eri tavalla. Kukin tekee tärkeissä asioissa siten, kuin katsoo parhaimmakseen.
Jos aikomus olisi olla toisen kanssa koko loppuelämän, niin kyllä tahtoisin mennä naimisiin.Jos mies nimenomaan sanoisi minulle, että ei ehdottomasti halua naimisiin kanssani, niin tottavie ihmettelisin, että miksei jos kerran rakastaa ja meinaa mun kanssa loppuelämän olla. Hmmmmm.....olis miettimisen paikka.
Tiedän, miten suhtautuisin semmoseen tilanteeseen.
Onneksi en nyt ole missään tilanteessa, joka miehiin liittyy, että saan täällä vaan nautiskella ihanasta syysilmasta.
kysykää lapsiltanne,
en minä kyllä näe mitään järkeä avioliitossa,
koska esim. jos toinen sairastuu, avustukset ovat paljon pienemmät, tai ei saa mitään.
jos asuu yhdessä ja toisella on eri osoite vaikkapa tuttavalleen,
saa satoja euroja kk avustuksia ,
tiedän, "avoliitto katsotaan yhteisasumiseksi",
mutta kun 2 kertaa siitä valitat Kelaan ja pyydät heidän todistamaan,
niin sen jälkeen saat rauhassa asua.
on kokemusta, juuri tällä hetkellä ja jo 14 vuotta.
Vaikka nyt saat ehkä kivaa eläkettä, se jää runsaasti jälkeen yleisestä tulotasosta,
eli on hyvin pieni 10-15v kuluttua.
Tänä vuonnakin jäi palkkatasosta jälkeen 5-7 %, riippuen alasta.
- Miksi monet lesket, jotka saavat lesken eläkettä eivät mene uudelleen naimisiin? Loppuu leskeneläke.
- Miksi sitoutua toiseen vanhaan, jos kohta joutuu ilmaiseksi omaishoitajaksi?
- Jaksatko rakastaa ja olla tukena, kun toinen sairastuu vakavasti?
- Miksi ottaa lisää työtä ja huolta itselleen, kun on päässyt elämässään 'huolta vailla-vaiheeseen'?
- Jos molemmat ovat aikuisia, niin miksei luottaminen toisiinsa riitä?
- No, eihän se lapsille kuulu, mutta mitä he ajattelevat ja pidättekö toistenne suvusta?
- Ja oletko varma, ettet halua hyötyä toisen taloudellisesta tilanteesta?
...leskeneläkettä. JOS menisin naimisiin, saisin edelleenkin leskeneläkettä. Se ei loppuisi.
Jos leski on 50v täyttänyt, niin sen jälkeen avioiduttuaan,eläke jatkuisi normaalisti.
Jaksaisin rakastaa ja olla tukena, jos toinen sairastuisi vakavasti.
Ei kai se nimenomaan tarkoita sitä, että tulisi kauheesti työtä ja huolta itselleen jos menisi avioon toisen kanssa. Kyllä yhdessä olosta saa paljon muutakin. Iloa, ystävyyttä, rakkautta, läheisyyttä, yhteenkuuluvuutta jne..jne..
Olen ehdottomasti sitä mieltä, että EN haluaisi hyötyä toisen taloudellisesta tilanteesta. En mittaa suuria ja elämän tärkeitä asioita rahassa.
Eipä muuta..
Tapani mukaan en jaksa lukea kaikkia viestejä ,joten oletan niiden joukossa olevan Tosimiehen rehellisen vastauksen. Siis olen hänen kanssaan täysin samaa mieltä, että me Miehet haluamme takaportin olevan auki. Avoin portti antaa pakomahdollisuuden ja tilaisuuden aina uusiin seikkkailuihin riittämättömän naismielikuvituksesi tuollepuolen. Varoitan sinua, laita kengät jalkaasi tullessasi portista sisään .
Avioliitossakin on kaksi porttia auki. Sekä sisään että ulos.
Eikä näytä kaikille miehille olevan juuri eroa siinä onko ne portit kirkossa siunattu vai ei.
Itse henkilökohtaisesti en arvosta avioliittoa. Pelkästään liittoa. Niin kauan kun se kestää...
Kirkkosi siunaus on samanarvoinen kuin tivolin portilla käteesi lätkäisty alennuskortti.
Paljastitkohan itsesi, senkin itsensäpaljastaja.Huomaat varmaan eron.
Kuinka eri tavalla näemmekään asiat?
Minun tekstistäni heijastuu jopa ihailu miehistä käyttäytymistä kohtaan.
Sinun olisi syytä pysyä kalanperkaustehtävässä. Minähän sen saaliin kotiin kannan.
opin tuntemaan nimimerkkisi.
Enpä osaa vielä sanoa kuinka eri tavalla näemme asiat, mutta tiedän kuinka tärkeä joillekin on avioliittoon vihkiytyminen. Ja kunnioitan heidän vakaumustaan.
Minulla ei ole kirkkoa eikä kalatehdasta.
Kuitenkin ansaitsen ja saaliini kannan itse kotiin. On se sen verran pieni.
Ainoa "harmi" joskus käytännössä voi olla, jos on eri sukunimet. Nimen muuttaminen ei liene kovinkaan hankalaa. Niin uskikset saattaa katsella kieroon.
Olen ollut naimisissa kahdesti ja kahdesti epäonnistunut. En haaveile enää häistä, mutta jostain syystä olen parantumaton romantikko siinä mielessä, että häät ovat ihania tapahtumia ja aina sitä vaan jaksaa uskoa, että kukin solmittu liitto kestää ja näin varmasti uskovat myös ne, jotka naimisiin menevät - ei kukaan mene erotakseen, mutta joskus vaan käy niin.
En enää haaveile omista häistä. En ole seurustellut useampaan vuoteen eikä minulla ole ollut intiimeitä miessuhteita, mutta jos tapaisin ihanan, vapaan miehen niin en uskaltaisi asettua edes saman katon alle asumaan. Tässä iässä haluaa pitää omat päivärutiininsa. Ihaninta olisi sellainen, että molemmilla olisi omat asunnot, voitaisiin kyläillä toinen toistemme luona, harrastaa tai matkustella yhdessä, olla sitoutuneita, mutta ei jakaa arkea.
No niin, syyttäkää minua itsekkääksi tällä perusteella...
Ihan järkiä puhut tässä asiassa ja olen täydellisesti samaa mieltä,kyllä joskus haluaa henkäsytilaa mies sekä nainen ja molemmat olis onnellisena,juttus on ihan okoo.