Viisaan vanhuuden lähelle laitan tämän otsikon.
Meidän ikäisemme muistavat sodan lähtemättömästi,
mitään ei tarvitse kerrata siitä, vaikka silloin vasta lapsia olimme.
En myöskään referoi eilisessä lehdessä ollutta professori Panu Poutvaaran artikkelia:
"Asevelvollisuus tulee kalliimmaksi kuin palkka-armeija",
koska varmaan asiasta kiinnostuneet ovat sen jo lukeneet.
Mutta juuri heiltä, siis teiltä kysynkin,
mitä mieltä itse olette tuosta kirjoituksesta?
Asevelvollisuus
57
2027
Vastaukset
- että asia koskee
niin naisia kuin miehiäkin, lapsiakin, kuten hyvin muistamme sodan ajalta.
kun tehdään niin kuin Ruotsi.
Luodaan vain sellaiset rauhanturvajoukot, joita käytettään eripuolilla maailmaa harjoittelemassa.
Mutta Ruotsikin säikähti säästötoimiaan Georgia-kriisin seurauksena.
Meidän maantieteellinen paikkamme on vaan niin erilainen, kuin Ruotsin, vaikka mitään uhkaa ei tällähaavaa olekaan.
On aika hyvä jarru maahantunkeutumista suunnittelevalle, kun se tietää, että pystymme mopilisoimaan n. 300000 henkilön koulutetun armeijan parissa viikossa.
Jo tuon pelottelun vuoksi kannattaa pitää yleinen asevelvollisuus.
Ja sitten sen merkitys ihmiskasvatuksena, sitä ei kannata unohtaa.- vain pystyisi
tämä nykynuoriso armeijakoulun käymään.
Fyysinen- tai henkinen kunto on niin ala-arvoista, että kantti ei kestä. - Poutvaaran jutun?
Ne sen perustelut?
- taistelu
vain pystyisi kirjoitti:
tämä nykynuoriso armeijakoulun käymään.
Fyysinen- tai henkinen kunto on niin ala-arvoista, että kantti ei kestä.kun poikiansa viedään sinne jonnekin?
Ihmisen oikeus omaan elämäänsä
ja henkensä säilyttämiseen? taistelu kirjoitti:
kun poikiansa viedään sinne jonnekin?
Ihmisen oikeus omaan elämäänsä
ja henkensä säilyttämiseen?(Ja ymmärrän myös, jos te ette ymmärrä minua.)
Mieleeni nousi Aila Meriluodon runo:
Kivinen jumala
Jumala, taon ja taon ja taon,
pyytäen, herjaten, rukoillen taon.
Nää: tuhat äitiä rakastavaa
huutaen lastensa suojaksi heittyy...
Kun katseli ja tunsin oman äitini tunteita sodan aikana, vaikka olin niin pieni, niin ymmärrän, miten kaikin voimin hän teki työtä kahden komean rakkaan poikansa puolesta.
Vai ajatteliko isänmaata? Sitäkin varmaan.Poutvaaran jutun? kirjoitti:
Ne sen perustelut?
olivat sikäli ontuvia, että hän vertaili Suomea maihin, jotka eivät vastaa meidän olosuhteitamme ja käytti vertailuaan tukemaan omaa mielipidettään.
Eipä uskoisi, että tohtorismies ja ja professori lankeaa moiseen vipuun.
Hän oli oikeassa siinä, että miehille pitäisi korvata pakkoarmeijaan menetetty aika, vaikka kyllähän me se saadaan nytkin parempien palkkojen muodossa. Se vain unohtuu aina palkkakeskusteluissa.
Huono puoli tuossa systeemissä on vielä sekin, että jokainen hallitus voi mielensä mukaan pinentää siihen käytettäviä varoja.
Pitäisiköhän minimimäärä kirjata perustuslakiin?
- Maalaismies*
Palkkasoturi vaihtaa puolta sen mukaan kuka eniten maksaa. Hän on äärimmäisen epäluotettava minkään oikean asian puolustaja. Meillä yk-soturit lähtivät Mersun hankintaan tai säästääkseen pankkiin pahan päivän varalle. Molemmat ovat kelpo tavoitteita mutta niillä ei ole paljoakaan tekemistä isänmaan puolustamisen kanssa. Ja tärkeintä - tietenkin, on pysyä hengissä.
Niin se vain on, että maa ilman armeijaa on tarjolla otettavaksi. Sanotaan ettei meitä mikään uhkaa. Uhka on aina olemassa ja se tulee aina yllättäen.- Jopsu
asevelvollisuuden välttämättömyydestä, erityisesti, kun otetaan huomioon maamme geopoliittinen asema Venäjän naapurina.
Mielenkiintoinen on silti tuo artikkeli, jonka otsikkona olevan väitteen kirjoitin näkyviin.
Poutvaara on perustellut hyvin väittensä.
Koko sivun kokoinen juttu.
(Nuo argumentit, mitkä täälläkin jo tulivat esiin, olivat siinä puolustusministeriön edustajan vastineessa.)
Perusteluina on ollut mm. miesten ansionmenetykset, jotka hänen mukaansa vaikuttavat pitkään työelämässä ja vähentävät alempana palkkana myös valtion verotuloja.
Hyvänkin puolen näen siinä. Nuo kouluampujat todennäköisesti siirtyisivät sinne. Samoin muut väkivaltaiset miehet ja naiset.
Maanpuolustuksemme on joka tapauksessa turvattava, ja mielestäni nykyinen asevelvollisuus on paras sen kannalta.
Kolmas osio siinä sivulla on otsikoitu:
"Ammatinharjoittajuus myös Suomeen?
Sitä en ole ehtinyt lukea vielä, kun olen ollut paljon menossa eilenkin ja tänään melkein koko päivän. - tarkoittaa
Jopsu kirjoitti:
asevelvollisuuden välttämättömyydestä, erityisesti, kun otetaan huomioon maamme geopoliittinen asema Venäjän naapurina.
Mielenkiintoinen on silti tuo artikkeli, jonka otsikkona olevan väitteen kirjoitin näkyviin.
Poutvaara on perustellut hyvin väittensä.
Koko sivun kokoinen juttu.
(Nuo argumentit, mitkä täälläkin jo tulivat esiin, olivat siinä puolustusministeriön edustajan vastineessa.)
Perusteluina on ollut mm. miesten ansionmenetykset, jotka hänen mukaansa vaikuttavat pitkään työelämässä ja vähentävät alempana palkkana myös valtion verotuloja.
Hyvänkin puolen näen siinä. Nuo kouluampujat todennäköisesti siirtyisivät sinne. Samoin muut väkivaltaiset miehet ja naiset.
Maanpuolustuksemme on joka tapauksessa turvattava, ja mielestäni nykyinen asevelvollisuus on paras sen kannalta.
Kolmas osio siinä sivulla on otsikoitu:
"Ammatinharjoittajuus myös Suomeen?
Sitä en ole ehtinyt lukea vielä, kun olen ollut paljon menossa eilenkin ja tänään melkein koko päivän.että asenteita, vaikka kuinka valmiiksi hitsautuneita,
on voitava avata, kun uusia näkökulmia saadaan.
Panee miettimään yksilön ja yhteiskunnan suhdetta,
Fortumin Lilius kontra rintamalla
ainoan elämänsä isänmaan edestä uhraava 20-vuotias nuori mies.
"Paha ei anna paljostaankaan..." sanoo sananlasku.
Liliuksen ilman omaa ansiotaan valtion yhtiöstä
rohmuamilla miljoonilla, voidaan kai puhuakin kohta miljardeista -
- palkkaisi monta soturia puolustamaan Suomea.
Että edes henkensä saisivat kaikki pitää. - uhraamassa henkeään,
tämän maan ja kansan edestä,
miltä se sinusta rehellisesti sanottuna tuntuisi?
Entä mitä kokisi vaimosi, poikasi äiti?
Onko tämä kansa ja maa uhrin tappamisen arvoinen? - Maalaismies*
uhraamassa henkeään, kirjoitti:
tämän maan ja kansan edestä,
miltä se sinusta rehellisesti sanottuna tuntuisi?
Entä mitä kokisi vaimosi, poikasi äiti?
Onko tämä kansa ja maa uhrin tappamisen arvoinen?Melkein jokaisella suomalaisella on omaisia tai tuttuja, jotka kaatuivat viime sodissa. Mutta jos isämme eivät olisi puolustaneet tätä maata, me tuskin tässä kirjoittelisimme.
Kysyt:" Onko tämä kansa ja maa uhrin tappamisen arvoinen?" Mielestäni on - edelleen! Maalaismies* kirjoitti:
Melkein jokaisella suomalaisella on omaisia tai tuttuja, jotka kaatuivat viime sodissa. Mutta jos isämme eivät olisi puolustaneet tätä maata, me tuskin tässä kirjoittelisimme.
Kysyt:" Onko tämä kansa ja maa uhrin tappamisen arvoinen?" Mielestäni on - edelleen!Suomen kieltä pähkäilen aamutuimaan,
mietin,
miksi 'kaatua' on tullut 'kuoleman' tai 'tappamisen' sijaan sodassa.
Ainakin silloin, kun puhutaan näistä viattomista uhreista, jotka antavat henkensä puolustaessaan isänmaataan ja kansaansa.
Hyvää tiistaita!uhraamassa henkeään, kirjoitti:
tämän maan ja kansan edestä,
miltä se sinusta rehellisesti sanottuna tuntuisi?
Entä mitä kokisi vaimosi, poikasi äiti?
Onko tämä kansa ja maa uhrin tappamisen arvoinen?koska jokainen sodassa kuollut tai haavoittunut, olipa hän palkkasoturi tai vapaaehtoinen, on jonkun äidin ja isän poika tai tyttö, jonkun isä tai äiti, jonkun puoliso jne.
Pelotteen täytyy siis olla niin vahva, että hyökkääjä laskee oman menestyksensä nousevan liian suuriksi.- tarkoitit varmaan
Jopel kirjoitti:
koska jokainen sodassa kuollut tai haavoittunut, olipa hän palkkasoturi tai vapaaehtoinen, on jonkun äidin ja isän poika tai tyttö, jonkun isä tai äiti, jonkun puoliso jne.
Pelotteen täytyy siis olla niin vahva, että hyökkääjä laskee oman menestyksensä nousevan liian suuriksi.menetyksiä, niitä ovat saaneet Suomen puolustajat kokea vielä jälkeenkin päin.
- tai teurastus
satu kirjoitti:
Suomen kieltä pähkäilen aamutuimaan,
mietin,
miksi 'kaatua' on tullut 'kuoleman' tai 'tappamisen' sijaan sodassa.
Ainakin silloin, kun puhutaan näistä viattomista uhreista, jotka antavat henkensä puolustaessaan isänmaataan ja kansaansa.
Hyvää tiistaita!pitää silloin sanoa jos on suunniteltua toimintaa.
Jopel kirjoitti:
koska jokainen sodassa kuollut tai haavoittunut, olipa hän palkkasoturi tai vapaaehtoinen, on jonkun äidin ja isän poika tai tyttö, jonkun isä tai äiti, jonkun puoliso jne.
Pelotteen täytyy siis olla niin vahva, että hyökkääjä laskee oman menestyksensä nousevan liian suuriksi.Kysymys oli suora, ei vihjaileva, aivan rehellisesti esitetty.
Oliko kysymys huono, on makuasia, josta ei voi kiistellä.
Sinun mielestäsi huono, joidenkin toisten mielestä hyvä, välttämätön.
Sen ajatuksena oli, että jokainen sotamies ja -nainen on jonkun lapsi,
ensin pieni vauva, jota on imetetty ja hoivattu.
Sitten on seurattu lapsen kehittymistä ja kasvamista aikuisuuteen päin.
Jokainen ihminen on arvokas, jokaisella on ihmisarvo.
Voidaanko toisten e l ä m ä llä ostaa toisille itsenäisyys?
Näin Suomessa tehtiin, ja näin edelleen monissa maissa tehdään.
Itsemurhapommittajia koulutetaan oman uskonnon puolustamiseksi,
ja tuon uskonnon takana on usein vanhojen miesten vallanhimo, joka toteutetaan nuorten miesten hengen kustannuksella.
Kysyin vain sitä, miltä isästä tuntuu ja miltä äidistä tuntuu.
Minusta kysymyksessä ei ole mitään vihjailevaa, - eikä se ole huono.
Minulla saa olla oma mielipiteeni asiasta, jonka olen syvästi kokenut.
Sinulla saa olla muunlainen mielipide.
Sitähän keskustelu juuri on täällä palstoilla.
Ei millään pahalla! :) Keskustellaan!satu kirjoitti:
Kysymys oli suora, ei vihjaileva, aivan rehellisesti esitetty.

Ei millään pahalla! :) Keskustellaan!jotka oikein nauttivat sotimisesta, jotka ovat väkivaltaisia ja innostuneita mennessään rintamalle.
Heitä ei viedä pakolla, itkevinä 19-vuotiaina,
peläten ja paeten, jolloin "omat" ampuivat heidät.
Kysyn nyt vielä, onko inhimillistä toimintaa tuollainen?satu kirjoitti:
Kysymys oli suora, ei vihjaileva, aivan rehellisesti esitetty.
Oliko kysymys huono, on makuasia, josta ei voi kiistellä.
Sinun mielestäsi huono, joidenkin toisten mielestä hyvä, välttämätön.
Sen ajatuksena oli, että jokainen sotamies ja -nainen on jonkun lapsi,
ensin pieni vauva, jota on imetetty ja hoivattu.
Sitten on seurattu lapsen kehittymistä ja kasvamista aikuisuuteen päin.
Jokainen ihminen on arvokas, jokaisella on ihmisarvo.
Voidaanko toisten e l ä m ä llä ostaa toisille itsenäisyys?
Näin Suomessa tehtiin, ja näin edelleen monissa maissa tehdään.
Itsemurhapommittajia koulutetaan oman uskonnon puolustamiseksi,
ja tuon uskonnon takana on usein vanhojen miesten vallanhimo, joka toteutetaan nuorten miesten hengen kustannuksella.
Kysyin vain sitä, miltä isästä tuntuu ja miltä äidistä tuntuu.
Minusta kysymyksessä ei ole mitään vihjailevaa, - eikä se ole huono.
Minulla saa olla oma mielipiteeni asiasta, jonka olen syvästi kokenut.
Sinulla saa olla muunlainen mielipide.
Sitähän keskustelu juuri on täällä palstoilla.
Ei millään pahalla! :) Keskustellaan!Jokainen ihmishenki on kallis, olipa kyseessä ns. palkkasoturi tai vapaaehtoinen.
Jokaisella ihmisellä on omaisia ja ystäviä, jotka jäävät kaipaamaan ja suremaan, jos jotain sattuu.
Tuo ko.kysymys oli mielestäni huono, koska se kohdistui henkilöön, joka oli ilmaissut kannattavansa yleistä asevelvollisuutta.
Kaikki me tiedämme, mitä isä ja äiti tuntevat tuossa tilanteessa. Ei sitä tarvitse kysyä.- Satu*
Jopel kirjoitti:
Jokainen ihmishenki on kallis, olipa kyseessä ns. palkkasoturi tai vapaaehtoinen.
Jokaisella ihmisellä on omaisia ja ystäviä, jotka jäävät kaipaamaan ja suremaan, jos jotain sattuu.
Tuo ko.kysymys oli mielestäni huono, koska se kohdistui henkilöön, joka oli ilmaissut kannattavansa yleistä asevelvollisuutta.
Kaikki me tiedämme, mitä isä ja äiti tuntevat tuossa tilanteessa. Ei sitä tarvitse kysyä.Ainakin minä pystyn hyväksymään sinun mielipiteesi, sehän on tämän ikäisillä
miehillä yleinenkin.
Silti seison oman kantani takana. Ja perustelut olen jo esittänyt: vapaa valintaisen kuolema on varmasti
vanhemmillekin paljon helpompi kuin pakolla viedyn kuolema.
Ehkäpä vanhempien tunteillakin on eroja,
kaikki eivät samalla tavalla tai yhtä paljon sure,
siksi kysymys on mielekäs.
Ja Maalaismieshän antoi siihen viisaan ja
rauhallisen vastauksenkin. Satu* kirjoitti:
Ainakin minä pystyn hyväksymään sinun mielipiteesi, sehän on tämän ikäisillä
miehillä yleinenkin.
Silti seison oman kantani takana. Ja perustelut olen jo esittänyt: vapaa valintaisen kuolema on varmasti
vanhemmillekin paljon helpompi kuin pakolla viedyn kuolema.
Ehkäpä vanhempien tunteillakin on eroja,
kaikki eivät samalla tavalla tai yhtä paljon sure,
siksi kysymys on mielekäs.
Ja Maalaismieshän antoi siihen viisaan ja
rauhallisen vastauksenkin.kenenkään vaaralliseen ammattiin ryhtyneen omaisen ei ole oikeus surra, jos vahinko sattuu.
Huomata täytyy, että kun nuo henkilöt alalleen antautuvat, ei ole varmaankaan olemassa vaaraa. Se tulee sitten kun se tulee.
Huomaa myös, että minä en ainakaan puhu noista kansainvälisistä jokapaikan höylistä, vaan suomalaisista nuorista ihmisistä, jotka koulutetaan puolustamaan hädän hetkellä meitä muita.
Vai onko meissä tai meidän yhteikunnassamme mitään puolustamisen arvoista?- edellisen viestiä?
Jopel kirjoitti:
kenenkään vaaralliseen ammattiin ryhtyneen omaisen ei ole oikeus surra, jos vahinko sattuu.
Huomata täytyy, että kun nuo henkilöt alalleen antautuvat, ei ole varmaankaan olemassa vaaraa. Se tulee sitten kun se tulee.
Huomaa myös, että minä en ainakaan puhu noista kansainvälisistä jokapaikan höylistä, vaan suomalaisista nuorista ihmisistä, jotka koulutetaan puolustamaan hädän hetkellä meitä muita.
Vai onko meissä tai meidän yhteikunnassamme mitään puolustamisen arvoista?Hyvän keskustelun tuntee siitä että pysytään tosiasioissa. Ei todellakaan tuo edellinen väittänyt mitään oikeudesta surra.
Väkivaltaisten miesten meneminen armeijaan palkalliseen työhön on minunkin mielestäni eri asia kuin kaikkien siihen pakottaminen. Ihmisissä on erilaisia, inhimillisiä ja myös epäinhimillisiä. siitä olen saletti.
Jälkimmäisten vanhemmatkin ovat eri tyyppisiä kuin edellisten.itse saisivat valita menevätkö kai siihen vanhemmatkin silloin vaikuttaisivat. parempia ja raaemmin toimivia sotilaita saataisiin kuin pullamössöpojat jotka yrittävät paeta rintamalta paniikissa. Ei se auta että heidät siihen pakoonsa pysäytetään ampumalla. - Kotimaan puolesta
edellisen viestiä? kirjoitti:
Hyvän keskustelun tuntee siitä että pysytään tosiasioissa. Ei todellakaan tuo edellinen väittänyt mitään oikeudesta surra.
Väkivaltaisten miesten meneminen armeijaan palkalliseen työhön on minunkin mielestäni eri asia kuin kaikkien siihen pakottaminen. Ihmisissä on erilaisia, inhimillisiä ja myös epäinhimillisiä. siitä olen saletti.
Jälkimmäisten vanhemmatkin ovat eri tyyppisiä kuin edellisten.itse saisivat valita menevätkö kai siihen vanhemmatkin silloin vaikuttaisivat. parempia ja raaemmin toimivia sotilaita saataisiin kuin pullamössöpojat jotka yrittävät paeta rintamalta paniikissa. Ei se auta että heidät siihen pakoonsa pysäytetään ampumalla.Jo on naivia kirjoittelua.
- Maalaismies*
satu kirjoitti:
jotka oikein nauttivat sotimisesta, jotka ovat väkivaltaisia ja innostuneita mennessään rintamalle.
Heitä ei viedä pakolla, itkevinä 19-vuotiaina,
peläten ja paeten, jolloin "omat" ampuivat heidät.
Kysyn nyt vielä, onko inhimillistä toimintaa tuollainen?Asevelvollisuus tarkoittaa lakia, yhteistä sopimusta siitä että vaaran uhatessa maata, lähdetään yksissä tuumin sitä puolustamaan. Sama sille lähteekö pyssyn kanssa vai ilman, molempia tarvitaan - jopa naisia ja lapsia.
- sukua
Kotimaan puolesta kirjoitti:
Jo on naivia kirjoittelua.
vai peräti sama henkilö eri nikillä???
- Vastaus voi olla
sukua kirjoitti:
vai peräti sama henkilö eri nikillä???
ihan mitä vain,, ei kannata kysyä.
Tästä asevelvollisuudesta on kaksi mielipidettä:
1) naisten mielipide ja 2) miesten mielipide.
Samoin kuin kaikista asioista. - niin,
Vastaus voi olla kirjoitti:
ihan mitä vain,, ei kannata kysyä.
Tästä asevelvollisuudesta on kaksi mielipidettä:
1) naisten mielipide ja 2) miesten mielipide.
Samoin kuin kaikista asioista.vastaus voi olla mitä vaan
paitsi totta
Ja niinhän se mielestäni saakin olla.:) Kotimaan puolesta kirjoitti:
Jo on naivia kirjoittelua.
epäinhimillisen julma vai naiivi?
Täytyypä oikein mennä mietiskelemään.
- pate...
Minulta meni polvesta nivelkierukka. No kapiaiset
pisti pojat pesemään minulla lattian, kun muka
lintsasin. Tämä on taivahan tosi.- Sekö on
sitä koulutusta, josta Jopel mainitsit viestisi lopussa?
- Jopsu
Sekö on kirjoitti:
sitä koulutusta, josta Jopel mainitsit viestisi lopussa?
asevelvollisuuteen. Kaikki niin hyviä vastauksia.
Silti juuri tuohon avaukseeni, eli sen Hesarin jutun arvioimiseen en mielestäni saanut vastausta.
No juttu oli pitkä enkä sitä jaksa nyt enempi repostella.
Uusi näkökulma asevelvollisuuteen.
- oikeassa,
ja palkka-armeijaa puoltaa lisäksi nykynuorukaisten heikko kunto, ovat syöneet itsensä sellaisiksi possuiksi, että heistä ei ole enää kunnon sotureiksi.
- Jopsu
Kaikissa on
kaikenlaisia, sen olen aina pannut merkille.
Kyllä on kuntonsa säännöllisesti hoitavia miehiä nuorissa paljon enemmän, mielestäni, kuin pullamössöllä tuputettuja.
Äidit jo alun alkaen ymmärtävät oikeat ruuat tarjota, rintamaidosta alkaen.
Rakkautta paljon saava vahvistuu. Tämä meidän yleinen asevelvollisuus panee kaikki parikymppiset miehet vertailuun ja siksi me näemme ja tiedämme tosiasian.
Kiitos kaikille asiaan viran tai muun vuoksi puuttuneille, korjausta ruokavalioihin ja liikutaharrastuksiin on kai tullut.Jopel kirjoitti:
Tämä meidän yleinen asevelvollisuus panee kaikki parikymppiset miehet vertailuun ja siksi me näemme ja tiedämme tosiasian.
Kiitos kaikille asiaan viran tai muun vuoksi puuttuneille, korjausta ruokavalioihin ja liikutaharrastuksiin on kai tullut.aivan poikain itsensäkin takia, ja muutenkin,
että terveelliset elämäntavat pääsisivät voitolle.- Jopsu
Jopel kirjoitti:
Tämä meidän yleinen asevelvollisuus panee kaikki parikymppiset miehet vertailuun ja siksi me näemme ja tiedämme tosiasian.
Kiitos kaikille asiaan viran tai muun vuoksi puuttuneille, korjausta ruokavalioihin ja liikutaharrastuksiin on kai tullut.Siellä puhuttiin paljon nyt tuosta ylipainoisuudesta.
Tampereen yliopistossa julkaistu väitöstutkimus
nuorten valtavasti lisääntyneestä ylipainosta, jonka syyksi
ainakin osittain katsottiin television ja tietokoneen ääressä istuminen.
Mietin, onkohan se syy vai seuraus, vaikea selvittää.
Erityisesti tyttöjä koski tuo lihominen, vuodesta 1977 vuoteen 2005 kestänyt tutkimus.
Sotapoikain huonokuntoisuudesta on jo aiemmin uutisoitu.
Toisaalla maanantain lehdessä oli uutinen, ettö esimiehistä 68 % on ylipainoisia.
Sen katsottiin liittyvän stressiin.
Työikäisistä yleensä 55 %:lla liikaa painoa.
Ja vielä yksi uutinen: dementiankin todennäköisyys lisääntyy, muut taudithan jo tiedetäänkin.
Tuo tutkimus USA:sta. Olen vähän epäileväinen.
Uutinen ei taida olla se, että
liikkeellä pitää itsensä pitää ja syödä terveellisesti. Jopsu kirjoitti:
Siellä puhuttiin paljon nyt tuosta ylipainoisuudesta.
Tampereen yliopistossa julkaistu väitöstutkimus
nuorten valtavasti lisääntyneestä ylipainosta, jonka syyksi
ainakin osittain katsottiin television ja tietokoneen ääressä istuminen.
Mietin, onkohan se syy vai seuraus, vaikea selvittää.
Erityisesti tyttöjä koski tuo lihominen, vuodesta 1977 vuoteen 2005 kestänyt tutkimus.
Sotapoikain huonokuntoisuudesta on jo aiemmin uutisoitu.
Toisaalla maanantain lehdessä oli uutinen, ettö esimiehistä 68 % on ylipainoisia.
Sen katsottiin liittyvän stressiin.
Työikäisistä yleensä 55 %:lla liikaa painoa.
Ja vielä yksi uutinen: dementiankin todennäköisyys lisääntyy, muut taudithan jo tiedetäänkin.
Tuo tutkimus USA:sta. Olen vähän epäileväinen.
Uutinen ei taida olla se, että
liikkeellä pitää itsensä pitää ja syödä terveellisesti.Noita tutkimuksia alkaa olla jo kyllästymiseen asti. Tohtoriksi pyrkiviä kun nääs riittää.
Lukeekohan tutkimuksia ne joiden pitäisi ottaa niistä oppia?
Toivottavasti.
Google Chrome ei muista salasanaa,
vaan se on joka kerta näpyteltävä uudelleen.
Onko han muillakin sama?
***
Kaikessa kiireessä kurkistan tännekin, varsinkin kenttämme piensäätila kiinnostaa sinne suunnistettaessa. Täyttä aurinkoa koko päiväksi,
näyttävät kenttämme sääkartat.
***
'Kiire' on tarkoittanut aikoinaan päälakea. Siis sanonta 'kaikessa kiireessä' kuuluu myöskin noihin ihmiseen liittyviin, inessiivi-sijamuodossa oleviin sanontoihin, kuten 'monessa polvessa', 'ensi kädessä', 'kallion kupeessa',
'tien poskessa', joista tuolla toisaalla oli aiemmin puhe.
Suomen kieli on mielenkiintoista ja hauskaa.
Eli: kannattaa puolustaa!
Näin päästiin asiaan.- Jatta
on tuo suomenkieli ja kielioppi hallussa. Mistä tuo "Kiire". Osaatko sanoa mitä se on tarkoittanut ja miten se liittyy päälakeen?
Tai, kyllähän sen nyt jokainen tietaa mitä "kiire" tarkoittaa.
Minä olin onnekas sota-ajan lapsi. Muistan, kun isäni palasi sodasta ja me kaikki neljä pientä kiirehdimme isää vastaa. Mieleeni on jäänyt äidin lause: "Juoskaa isää vastalle, isä tulee sodasta". Emmehän silloin ymmärtäneet, mitä se sota todellisuudessa tarkoitti.
Isä vain oli sodassa. Jatta kirjoitti:

Isä vain oli sodassa.Eihän sitä muuten ymmärtäisikään, ellei tietäisi 'kiireen' joskus tarkoittaneen päälakea.
Vähän sama on tuo kämmenen entinen 'pöytä'-merkitys, vieläkin kuulee puhuttavan myös 'jalkapöydästä' tarkoittamaan jalkaterän päällispuolta.
Hyvinhäm sinullakin Jatta oli kielioppi hallussa, sunnuntaina huomasin.
Jotain hauskaa voi kieliopissakin nähdä, jos asennoituu niin päin.
Samoin matematiikassa, niissä on jotain samaa.
Lapsetkin voivat nähdä näitä juttuja niissä.- Jatta
Jatta kirjoitti:
on tuo suomenkieli ja kielioppi hallussa. Mistä tuo "Kiire". Osaatko sanoa mitä se on tarkoittanut ja miten se liittyy päälakeen?
Tai, kyllähän sen nyt jokainen tietaa mitä "kiire" tarkoittaa.
Minä olin onnekas sota-ajan lapsi. Muistan, kun isäni palasi sodasta ja me kaikki neljä pientä kiirehdimme isää vastaa. Mieleeni on jäänyt äidin lause: "Juoskaa isää vastalle, isä tulee sodasta". Emmehän silloin ymmärtäneet, mitä se sota todellisuudessa tarkoitti.
Isä vain oli sodassa."välähti", tai tuli mieleen, että kun on oikein kiire, niin mennään pää edellä vaikka seinään.
- Jatta
Jatta kirjoitti:
"välähti", tai tuli mieleen, että kun on oikein kiire, niin mennään pää edellä vaikka seinään.
Myös:"pää kolmantena jalkana".
Jatta kirjoitti:
Myös:"pää kolmantena jalkana".
huomasin viestisi, olen mennyt pää kolmantena jalkana monta päivää, niin hyvä sää on nyt meitä hemmotellut, ettei ole malttanut sisään jäädä.
Mites sinä, onko tullut ulkoiltua? :)- Jatta
satu kirjoitti:
huomasin viestisi, olen mennyt pää kolmantena jalkana monta päivää, niin hyvä sää on nyt meitä hemmotellut, ettei ole malttanut sisään jäädä.
Mites sinä, onko tullut ulkoiltua? :)nyt noin kovasti juoksentelet, että oikein kolmella jalalla? Sulla onkin ne hommat vähän toisenlaiset, kun mulla.
Ulkoillut olen kovasti, kun tuo aurinkokin taas on ollut niin suosiollinen meille kaikille. Saa nähdä miten huomenna. Sadetta on taas luvattu, ainakin jonnekin päin Suomea.
Taloyhtiömme pihakökkää tässä odottelen. Aina syksyllä ja keväällä pidämme talkoot. Se on aivan mukava tapahtuma. Kahden kerrostalon asukkaista kaikki, jotka kynnelle kykenevät, tai ei kaikki. Aina niitä on sellaisia, joita ei moiset hommat kiinnosta.
Tänään jo koneella keräsivät enimmät lehdet pois, mutta jäihän niitä vielä puihinkin ja sieltä varisevat taas pikkuhiljaa.
Lenkkeilen ahkerasti, kun kuulun kahteen eri porukkaan. Toinen on tuo Ruska-yhdistys. Täällä meilläpäin on paljon toimintaa sen puitteissa. Keskiviikkoisin on liikuntapäivä, jolloin pyöräilemme tai kävelemme tai käymme uimahallissa. Teemme retkiä ja kokoustamme.
Monenlaista touhua sitä vaan kullekin päivälle kertyy. Alakerran rouvan kanssa kahvittelemme vuorotellen melkein päivittäin. Eikä aina ole niin väliä, vaikka viettäisi ns. pyjamapäivänkin joskus.
Mitenkäs tuo kello taas näyttää pikkutunteja jo.
En huomaakaan, kun olen tällainen "iltakukkuja", mutta olen myös aamuvirkku.
Levätään sitten, kun aika on. Jatta kirjoitti:
nyt noin kovasti juoksentelet, että oikein kolmella jalalla? Sulla onkin ne hommat vähän toisenlaiset, kun mulla.
Ulkoillut olen kovasti, kun tuo aurinkokin taas on ollut niin suosiollinen meille kaikille. Saa nähdä miten huomenna. Sadetta on taas luvattu, ainakin jonnekin päin Suomea.
Taloyhtiömme pihakökkää tässä odottelen. Aina syksyllä ja keväällä pidämme talkoot. Se on aivan mukava tapahtuma. Kahden kerrostalon asukkaista kaikki, jotka kynnelle kykenevät, tai ei kaikki. Aina niitä on sellaisia, joita ei moiset hommat kiinnosta.
Tänään jo koneella keräsivät enimmät lehdet pois, mutta jäihän niitä vielä puihinkin ja sieltä varisevat taas pikkuhiljaa.
Lenkkeilen ahkerasti, kun kuulun kahteen eri porukkaan. Toinen on tuo Ruska-yhdistys. Täällä meilläpäin on paljon toimintaa sen puitteissa. Keskiviikkoisin on liikuntapäivä, jolloin pyöräilemme tai kävelemme tai käymme uimahallissa. Teemme retkiä ja kokoustamme.
Monenlaista touhua sitä vaan kullekin päivälle kertyy. Alakerran rouvan kanssa kahvittelemme vuorotellen melkein päivittäin. Eikä aina ole niin väliä, vaikka viettäisi ns. pyjamapäivänkin joskus.
Mitenkäs tuo kello taas näyttää pikkutunteja jo.
En huomaakaan, kun olen tällainen "iltakukkuja", mutta olen myös aamuvirkku.
Levätään sitten, kun aika on.Harrastuskalenteri on täynnä menoja ja ulkoilusäät ovat olleet loistavat.
Tietenkin ystävät ja kylänmiehet myös kiireitä lisäävät.
Joskus mietin, matkinko vanhempieni työintoa ja alituista ahkerointia vaistomaisesti.- En tiedä.
Meillä pihatalkoot ovat myöhemmin, sillä pensaat ja puut pitäisi ensin olla lehdettömiä.
Olen aina ollut mukana, samoin lähipiirini ihmiset.
Ihana sana viestissäsi tuo pihakökkä.
Polvenkorkuisena muistan läheltä seuranneeni sodan
aikana karstuukökkää ja kehruukökkää, kylän naiset kokoontuivat, välillä kahvia ja voileipiä sekä nisua, ja sitten taas jatkettiin.
Sotapojat saivat lämpimiä ampumalapasia, polvensuojuksia, kypäränlämmittimiä, kaulaliinoja,
kaikkea tarpeellista sinne sodan kylmiin oloihin.
Niin läheltä katselin, että vieläkin osaisin kastata hahtuvia, suuri kori täyttyi niistä.
Sitten kehrättiin lankaa rulla täyteen,
sen jälkeen kaksi lankaa yhteen,
ja sitten olikin kutomisen vuoro.
Koko ajan he juttelivat, puheen sorina täytti koko suuren huoneen,
monilla oli omat rukit mukanaan, omat karstat kaikilla.
Noista talkoista on jäänyt mukavat muistot.
.satu kirjoitti:
Harrastuskalenteri on täynnä menoja ja ulkoilusäät ovat olleet loistavat.

.miten rönsyilimme takaisin aiheeseen?
- Jatta
satu kirjoitti:
miten rönsyilimme takaisin aiheeseen?
olikin hyvä, että palautit jutustulumme takaisiin sotapoikiin ja asevelvollisuuteen. Minä olin sen jo unohtanut. Muistan samanlaiset jutut lapsuudesta. Olen kehrännyt ja karstannut, tai ainakin yrittänyt. Olen myös myöhemmin vähän isompana kerinyt lampaita, joiden villoista sitä pässinpökkimälankaa karstattiin ja kehrättiin.
Sen muistan, kuinka ne villasukat ym. pistelivät iholla.
Ilmankos tässä meidän oksassa ei miehiä näkynyt.
Toivottavasti ketju palautuu alkuperäiseen muotoonsa.
Muistan vielä hämärästi ne kutoma- ym. kökät, kun naapurin emännät kokoontuivat, usein meillekin, tekemään armeijaan kaikenlaista mm. sukkia ja lapasia.
Muistan vielä, kun meillekin tuli Karjalasta sotaa pakoon lähtenyt perhe. Silloinhan heitä majoitettiin ympäri Suomea maataloihin. Meillä oli 5-henkinen perhe ja heistä vanhimmat lapset aloittivat koulunsakin kyseisessä kylän koulussa.
No. ei tämäkään kyllä oikein liittynyt alkuperäiseen aiheeseen, mutta miesten juttujahan nuo asevelvollisuusasiat enemmän ovat.
Hyvää Yötä, kauniita unia ja oman kullan kuvia! Taas selvisi yksi asia. On olemassa sanonta 'kiireestä kantapäähän'.
Tuon sanonnan tarkkaa merkitystä en ole tiennyt, tietänenkö nytkään.
Olisiko tarkka käännös 'päälaelta kantapäähän' vaiko 'koko pituudelta' tms.. Uteliaisuus heräsi - taas.- Satu*
Jatta kirjoitti:
olikin hyvä, että palautit jutustulumme takaisiin sotapoikiin ja asevelvollisuuteen. Minä olin sen jo unohtanut. Muistan samanlaiset jutut lapsuudesta. Olen kehrännyt ja karstannut, tai ainakin yrittänyt. Olen myös myöhemmin vähän isompana kerinyt lampaita, joiden villoista sitä pässinpökkimälankaa karstattiin ja kehrättiin.
Sen muistan, kuinka ne villasukat ym. pistelivät iholla.
Ilmankos tässä meidän oksassa ei miehiä näkynyt.
Toivottavasti ketju palautuu alkuperäiseen muotoonsa.
Muistan vielä hämärästi ne kutoma- ym. kökät, kun naapurin emännät kokoontuivat, usein meillekin, tekemään armeijaan kaikenlaista mm. sukkia ja lapasia.
Muistan vielä, kun meillekin tuli Karjalasta sotaa pakoon lähtenyt perhe. Silloinhan heitä majoitettiin ympäri Suomea maataloihin. Meillä oli 5-henkinen perhe ja heistä vanhimmat lapset aloittivat koulunsakin kyseisessä kylän koulussa.
No. ei tämäkään kyllä oikein liittynyt alkuperäiseen aiheeseen, mutta miesten juttujahan nuo asevelvollisuusasiat enemmän ovat.
Hyvää Yötä, kauniita unia ja oman kullan kuvia!leikin lasten kanssa päivittäin.
Seinäpallo monimutkaisine vaiheineen oli yksi leikeistämme.
Pidimme siitä tosi paljon. - Jopsu
Satu* kirjoitti:
leikin lasten kanssa päivittäin.
Seinäpallo monimutkaisine vaiheineen oli yksi leikeistämme.
Pidimme siitä tosi paljon.Takkatulen loimussa
istuttiin ja juttelua kuunneltiin.
Oliko teilläkin pitkävartiset vohveliraudat,
joilla takassa vohluja paistettiin?
Raudat rasvattiin sisältä, vohlutaikina kaadettiin alemmalle raudalle, sitten suljettiin
ja työnnettiin hiilloksen sekaan tai päälle,
ja pian voi vetää esiin.
Siellä oli kukkankeltainen paistunut vohlu valmiina!
Puolukkahilloa hiukan ja kyllä maistui hyvälle!
Noita pienten iloja sodan aikana iltaisin.
Päivisin lapsetkin olivat töissä.
Nykyisin lapsityövoiman käyttöä paheksutaan kovasti.
Mutta hyviä ihmisiän meistäkin tuli !
Oikein hyvää tätä päivää ! Ruuneperi kirjoitti:
Taas selvisi yksi asia. On olemassa sanonta 'kiireestä kantapäähän'.
Tuon sanonnan tarkkaa merkitystä en ole tiennyt, tietänenkö nytkään.
Olisiko tarkka käännös 'päälaelta kantapäähän' vaiko 'koko pituudelta' tms.. Uteliaisuus heräsi - taas.Olen märkä kiireestä kantapäähän!
Kyllähän se sitä tarkoittaa, että kokonaan, koko pituudelta, korostetusti.
Monet sanonnat harvinaistuvat vähitellen.joen suussa. myrskyn silmässä, metsän sydämessä,
kallion kupeessa, yöjalassa, tien poskessa, niemen nenässä,
kosken nielussa...
Näen kai untakin suomen kielestä, koska nämä tulivat juuri herättyäni mieleeni.
Suomen kieltä kannattaa harrastaa ja puolustaa, viljellä,
niinhän täällä teemmekin.
Hyvää sunnuntaita!- Maalaismies*
satu kirjoitti:
joen suussa. myrskyn silmässä, metsän sydämessä,
kallion kupeessa, yöjalassa, tien poskessa, niemen nenässä,
kosken nielussa...
Näen kai untakin suomen kielestä, koska nämä tulivat juuri herättyäni mieleeni.
Suomen kieltä kannattaa harrastaa ja puolustaa, viljellä,
niinhän täällä teemmekin.
Hyvää sunnuntaita!Maailmantalous on lirissä etten sanoisi kusessa.
- Jopsu
satu kirjoitti:
joen suussa. myrskyn silmässä, metsän sydämessä,
kallion kupeessa, yöjalassa, tien poskessa, niemen nenässä,
kosken nielussa...
Näen kai untakin suomen kielestä, koska nämä tulivat juuri herättyäni mieleeni.
Suomen kieltä kannattaa harrastaa ja puolustaa, viljellä,
niinhän täällä teemmekin.
Hyvää sunnuntaita!Totta onkin suomen kielen monet hauskuudet, luovaa lahjakkuutta osoittaa niiden lainalaisuuksien keksiminen.
Hyvää sunnuntain jatkoa! - Uudet kujeet
Jopsu kirjoitti:
Totta onkin suomen kielen monet hauskuudet, luovaa lahjakkuutta osoittaa niiden lainalaisuuksien keksiminen.
Hyvää sunnuntain jatkoa!Emme ole vielä vanhoja, vaikka olisimme kuinka lähellä 70, kummalla puolella vain.
Ikä on asennekysymyskin aika pitkälti.
Kun istahtaa sovaan ja ajattelee olevansa ikäloppu, niin varmaan siihen parantuukin sitten, sohvaperunaksi.
Minulla oli eilen esiintyminen, josta nautin.
Tänään pitkälle ulkoiluretkelle!
Reippautta ja iloa, nautitaan elämästä!
. - ;;;;;;;;
Jopsu kirjoitti:
Totta onkin suomen kielen monet hauskuudet, luovaa lahjakkuutta osoittaa niiden lainalaisuuksien keksiminen.
Hyvää sunnuntain jatkoa!___________________
- ehdottomasti!
Nuo Tuomas Enbusket ja kaikki samanlaiset sinne varmaan hakeutuisivatkin.
Saisivat pistää konekivääritulta toistensa niskaan.
Olisi vain hyvä, kun niistä päästäisiin.
Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?861659Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,151048Käyttäkää kumia kajaanilaisten naisten kanssa
Elkää ottako riskiä ilman kumia kun saattaa käydä niin että sinusta tuleekin isä lapselle ja elättäjä molemmille.97978Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?
"Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol79932Tunnusmerkkejä Kaivatulle
Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt51744Jymyuutinen: Suomen talous kasvaa hurjaa vauhtia
https://www.iltalehti.fi/talous/a/11fba8a8-a7fb-44f4-a58b-f129f6d5bdf5 Akavan pääekonomistin mukaan Suomen kokonaistuot142724- 84718
- 53674
Pakkomielle
Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs48661Oletko nainen enää täällä?
En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv51651