Olen nauranut usein kavereiden ja tuttavien puheille siitä, kun he kertovat riidelleensä avio/avo puolisonsa kanssa.
Erään tapauksen olen kai kertonut täälläkin; siinä vaimo tosiaankin pamautti kaveria kuonoon niin, että mies putosi tajuttomana kanveesiin.
Meillä riitely on äkkipikaisuudesta kiinni. Hetken huuma, mieli kuuma ja nopea kylmeneminen.
Parin minuutin ilmiriita eikä siitä sen enempää.
Palstalla jo vuosia taisteluja seuranneena, tahtoisinkin nyt tietää, onko teillä kotona riidat yhtä kamalia ja pitkiä kuin täällä virtuaalimaailmassakin???
Erään tapauksen olen kai kertonut täälläkin; siinä vaimo tosiaankin pamautti kaveria kuonoon niin, että mies putosi tajuttomana kanveesiin.
Meillä riitely on äkkipikaisuudesta kiinni. Hetken huuma, mieli kuuma ja nopea kylmeneminen.
Parin minuutin ilmiriita eikä siitä sen enempää.
Palstalla jo vuosia taisteluja seuranneena, tahtoisinkin nyt tietää, onko teillä kotona riidat yhtä kamalia ja pitkiä kuin täällä virtuaalimaailmassakin???
Vastaukset 31
Vanhimmat
vaan puhutaan asiat halki.Niin se pitää tehdä.Tosin se puhuminen venyy useesti pariinkin viikkoon.
teilläkään.
Mieluummin, siis minun mielestäni, nopea räjähdys kuin viikkokausia jatkuva jankaaminen. Tai länkyttäminen, kuten tällä palstalla on totuttu sanomaan.
Mutta asioiden puhuminen halki on kyllä ihan sopiva tapa.
Sanojasi lainaten "Meillä riitely on äkkipikaisuudesta kiinni. Hetken huuma, mieli kuuma ja nopea kylmeneminen."
Kylmeneminen ? - siis vainajiako teet ?
kylmiä ihmisiä syntyy riidellessä.
sinulla on kotonasi aseita?
jotenkin???
ainakin yksi torlakko on. Kehui sitä pitkän omaiseksi ja rakenteeltaan mallia lyijykynä.
mutta en ihmettele. Niihin vaihdevuosiinhan naisella kuuluu sekin.
Eihän tuosta ole kauaakaan, kun kehui, että omistaa monta asetta. En tiedä sitten, "ellei miehen sanaan voi luottaa niin mihin sitten" - vanha sanonta.
Kirjoittaa riidan loppuessa tapahtuvista kylmenemisistä.
samaan???
perheissä. Eihän tappelu ole pääasia vaan perheen toimivuus.
ja minä kun jo luulin ettei tällä palstalla ole yhtään sivistynyttä ihmistä itseni lisäksi.
Puhumalla meillä on asiat selvitelty jo yli 30 vuotta.
On kyllä aika järkkyä lukea, miten jossain suhteessa hoidetaan asiat mustilla silmillä joita sitten pitää pihveilla hautoa ja parannella.
Ehkä meillä sitten on harvinaisen hyvin onnistunut puolison valinta aikoinaan, kun ei ole tarvinnut väkivaltaa käyttää, tasavertaisina tässä nyt tallustellaan; molemmat jo eläkkeellä.
Ja yhtä seesteistä näyttää lapsillammekin olevan, kasvatus ja oppi on mennyt perille.
Lapsiin se menee tuo tappelukin ja niin tulee uusia sukupolvia seuraamaan isiensä/äitiensä jalanjälkiä.
Riita saa aikaan uutta riitaa ja kuten tällä palstallakin on havaittu, se ei lopu koskaan.
Muutama hyvä esimerkki on jo tässä ketjussa.
Luuleeko nuo haastajat että todella ottaisin tosissani tuollaiset pikkuapinat???
Hallelujaa!!!
kertomus mustien silmiensä hoidosta sai minut tuntemaan kiitollisuutta omasta hyvästä miehestäni.
Meillä ei ole millonkaan tarvinnut kenenkään kokea perheväkivaltaa.
vaikka kerran tosin sen mustan silmän sainkin, kun Justiina huitasi minua veskalla ja siellä ollut känny teke pahaa jälkeä.
jo suht sopuisia, joskus vähän räiskähtää, mutta siinä se sitten onkin.
Muistan aina, kun olimme ihan tuore aviopari ja tämä rakas siippani luki keittiönpöydän ääressä jotain, eikä tietysti kuullut mitä hänelle sanoin.
No, kädessäni sattui olemaan maitopussi, ( tuolloin oli pussimaitoa) sillä heitin häntä.
Arvaapa väistikö hän,,väisti.
Se pussi halkesi keittiön seinään ja sitä maitoa oli ikkunaverhoissa ja seinällä ja lattialla, kai siitä osansa sai ukkokultanikin.
Siinä kului iltapuhde rattoisasti siivotessa.
Tämä rakas siippa vei koiran pitkälle, pitkälle lenkille sillä aikaa. Ei arvannu jäädä katsomaan siivousta. Joskus hän on ohimennen tokaissut, että onneksi ei enää ole pussimaitoa, heh,heh.
mutta ei niiden kanssa tuollaisia ongelmia ollut.
Sen sijaan vähän kaikesta muusta sitten onkin. Jos jotakin tavaraa on lentänyt, mutta niissä tapauksissa on ollut joko huono heittäjä tai hyvä väistäjä.
Kerran tuli täysosuma, kananmunasta.
niin nuorena kuin tässäkin iässä. Minä olen se jolla meidän huushollissa on lyhyt sytytyslanka,,,,,ja PUM.
Yleensä isäntä lähtee lenkille kun huomaa rysäyksen olevan tulossa. Yleensä riitamme päättyvät nauruun yhtä yhtäkkisesti kuin alkavatkin.
lyhyt sytytyslanka. Useimmiten räjähdyksen aiheuttaja olen minä. Jo aamusta alan keräämään aineistoa jonka aion sitten roiskauttaa päin silmiä vaikkapa ruokapöydässä.
Useimmiten se koskee kauan sitten tapahtuneita asioita jotka kaivertavat vieläkin esim: Kuinka keljusti hänen äitinsä sanoi minulle silloin ja silloin. Samalla esitän imitoimis esityksen.
Syntyy kaamea räjähdys. Vajaa tunti ja asia on pois päiväjärjästyksestä.
Jossain vaiheessa sitten alan kehrätä uutta juttua, uutta aihetta.
Näin se vain on mennyt, vuosi toisensa jälkeen ja siltikin ollaan hyvät kaverit.
kun kimpaannun,,,,en sen jälkeen enää juurikaan vaivaa päätäni kimpaantumiseni syyllä.
Kimpaannun helpolla,,suutun tosi harvoin.
Ehkä olemme mieheni kanssa liian huumorintajuisia ja hoksaamme tapahtuneen tilannekomiikan,,,ja sitten mehukas kimpaantuminen päättyy nauruun.
kun teillä on ilmiriita menossa? Meneekö jommankumman puolelle vai odottaako syrjässä matalaa profiilia pitäen? ;)
Minusta tuo teidän tapa on paras riitelytapa, räjähtää kerralla ja sitten lopettaa riitely yhtä nopeasti kuin se on alkanutkin. Mies lähtisi mieluiten ulos kun alkaa haista riitelylle, ja pysyisi poissa niin kauan että on "turvallista" tulla takaisin. Mutta eihän se auta kun en yksinään voi riidellä riitaa pois. ;D Joten nykyään se jo antaa mulle vähän takaisinkin. Eikä ole ihan oppinut ymmärtämään, miten voi niin äkkiä leppyä ja olla taas hyvällä tuulella. Eihän siinä mitään kummallista ole, kun on saanut kaiken ulos niin sitten sitä jaksaa porskuttaa hymyillen. Jonkin aikaa.
makkariin sängyn alle. Se ei kotona riitelystä pidä.
Mutta ulkona se onneksi on minun puolellani; siis vieraita kohtaan. Ei tarvi kenenkään paljoa ääntään korottaaq, kun sillä karvat ja ylähuulet jo nousee.
Härkä ja leijona ottaa tunnetusti helpostikin yhteen. Tosin meillä se on seinien pullistelua hetken ja jo kohta nauretaan päälle ja se on sillä ohi. Mikään mykkäkoulu meillä ei onnistu, sillä se alkaa aina naurattamaan kun toisen päälle katsoo.
Ja muutenkin puhumalla ne asiat selviää, eikä typerällä riitelyllä.
Se mikä oli joskus vuonna ½, oli silloin, eikä niitä aiheita vedetä uudelleen esiin. Lapsellistahan se on jatkaa jotain vanhaa jo kertaalleen sovittua...!
Parempi siis purkautua kuin niagara, ei viakara, ja lopettaa siihen.
elämässä "tappelut" loppua viimeistään siihen, kunnes saadaan eri osapuolia tyydyttävä ratkaisu ongelmaan.
Sanailua ja ajatusten vaihtoa siis mitenkään vimmastumatta...
"Oikea tappelu" pitäisi mielestäni saada loppumaan mahdollisimman kivuttomasti jokaista osapuolta ajatellen ja aina, AINA pitäisi tietää, MISTÄ oikein tapellaan...
monta kertaa riidan perimmäinen syy on jo aikoja ohitettu ja silti se vaan jatkuu.
Naurettavaa suorastaan on, kuten yksi tuttuni kertoo että vaimo alkaa huutamaan vaikka roskien ulosviennistä, niin lopulta ollaan jo mummossa ja papassa ja heidän sotavuosien jälkeisessä elämässään.
Kyllä kaikki "tappelun", aiheet kerrallaan, pitäisi kerralla loppuun saakka selväksi "tapella" siten, ettei niistä olisi kellään hampaankolostaan nakata lisämausteeksi uuteen "tappeluun"... eikä nalkuttamisenkaan aiheeksi...
oma siippa tai hyvä ystävä,vastustajan heikkoudet ja arat asiat jätetään käyttämättä,mutta jos vastustaja vihollinen tai vain muuten valehteleva paskiainen kaikki likaisimmatkin keinot sallittuja.Mutta mikäli käytetyt keinot toimivat ja vastustaja vahingoittuu ja saa siipeensä,on annettava armoa.
Ja mikäli häviö osoittautuu teeskentelyksi,on syytä olla vaihtoehto B,jonka voi nopeasti tarvittaessa ottaa käyttöön.Tämän jälkeen ei tunneta sanaa NEUVOTTELU!
Minulle on annettu maailman kiltein ja ymmärtäväisin puoliso,jonka kanssa edes minä en saa riitaa aikaiseksi.Jos hän on jotain mieltä,se ei muutu vaikka kuinka kiukkuisin.Hän suostuu 90% minun valintoihin,mutta jos multa lähtee mopo käsistä,hän herttaisen määrätietoisesti tuo esiin tosiasiat ja miksi minun näkemykseni on väärä.Sitten minut palkitaan,kun olen "vain vähän" kiukutellut selvässä asiassa.
Minä taistelisin välillä nyrkit savessa,mutta tuo minun siippani tuntee minut ja omaa hyvät hermot ja loistavan tekniikan suhteeni,siksipä meillä ei kauaa päritä,se on yksin vähän tylsää.
kauaa ainakaan tappelisi, voisi tulla aika pitkäksi niinkin???
Onneksi tälläisiäkin puolisoita suomessa sentään riittää. Vaikka ei ehkä uskoisi kun lehtiä lukee.