Pitääkö paikkansa, että koira ei näe televisiokuvaa? Tuntuu kyllä siltä, mutta josko jollain olisi hieman tieteellisempää tietoa.
Koira ja tv
Cairni-poika
15836
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Oma tipsuni ainakin on _erääseenkin_ otteeseen haukkunut telkkarissa olevia eläimiä, mm. joutsenta (lähikuvassa) ja koiria (tosin kuunnellut samalla myös niiden ääntelyä). Jostain luin joskus, että koirat eivät reagoi herkästi telkkarin koirien haukuntaan, sillä tv vääristää ääntä, mutta ainakin oma haukkuni vastaa telkkarin koirille samalla mitalla :)
Meillä ainakin westieneiti suorastaan katselee luonto-ohjelmia. Välillä häntä heiluu jos kuvassa on mukava eläin, karhut ja elefantit taas saavat koiran haukkumaan vihaisesti. Samoin jos ovikello soi televisiossa, koira ryntää ovelle vierasta odottamaan. Että tuntuu, että koira näkisi tv-kuvan ihan kuin mekin. Pentuna koira meni jopa tv:n takaa etsimään luonto-ohjelmassa ollutta käärmettä, joka luikerteli ruudun reunasta näkymättömiin...
..koira ei nää ns. "kaksiulotteisia" kuvia.
Eli television kuvaruudun kuvia sen ei pitäisi pystyä näkemään. Mutta tietenkin jos telkkarista tulee koiran haukuntaa tms. ei "kuva" ole enää kaksiulotteinen...
Meidän kultsu tyttömme ainakin katselee mielellään eläinten kuvia telkkarista.
Siis kun/jos se vaikka on sohvalla ja näkee/kuulee jonkun eläimen telkkarissa se menee telkkarin lähellä ja kääntelee päätään ja välillä rupee jopa haukkumaan!
jos luet aikaisemman viestini, niin äänen mukana olo ei ole enää pelkää "kaksiulotteisuutta"
Olen kuullut myös, että koira ei nää kaksiulotteisa kuvia, mutta mihin tieto perustuu. Miksei koira näe kaksiulotteisa kuvia. Tuntuu kovin omituiselta. onkohan tässä sekouduttu siihen, että koira ei näe värejä.
Mä ainakin luulen että koirat pystyvät näkemään telkkaria vaikka itsekkin olen kuullut etteivät ne pystyisi näkemään sitä, mutta jalkapallo on meidän koiran suosikkeja. Kun se näkee pallon liikkuvan telkkarissa se panee nokan ruutuun kiinni ja seuraa sillä jalkapalloa. mitenköhän se tämän tekisi jos se ei näkisi? tuskin ainakaan kuulee ääniä missä pallo menee??? Eläimetkin kiinnostavat, tosin sitä en tiedä johtuuko se sitten äänistä???
Se ainakin katselee telkkaria, äänen kanssa tai ilman. Se on aika uskomattoman näköistä. Koska siitä näkee että se seuraa mitä ruudulla tapahtuu. En ole ennen nähnyt vastaavaa.
Ja yksi erityinen juttu jäi mieleen...kun tulee ravit ja ruutuun ilmestyy se logo yläreunaan (Onko se joku V6 tai vastaava vihreällä pohjalla) silloin koira liimaantuu telkkarin ääreen ja katsoo koko ravit!
Oma koirani on ihan tahvo, ei reagoi oikein mitenkään telkkariin, harvoin edes ääniin. Ainoastaan jos oikeasti koira vinkuu kipuaan tms. (eläinlääkäriohjelmat) silloin höristää korviaan. Normaali haukkuminen ei vaikuta.
nuorempi koira katselee telkkaria oli ääntä tai ei. Koira ohjelmista se nostaa välilä aivan hirveän metelin, kun taas lintuja, lehmiä ym. se saattaa kasella pää kenossa. Vanhempi koirani ei reagoi telkkariin juuri mitenkään. Ääniä se saattaa joskus kuunnella, mutta hyvin harvoin. Tuntuu siltä kuin sille telkkari olisi vain pelkkä laatikko
Meidän sekarotuinen typykkämme on vallan mahdoton telkkarin katsoja.
Jo sen ollessa pentu, totesin, että mokoma otus toden teolla katselee telkkaria. Siihen aikaan poikani oli pikkukakkos-iässä, ja katselikin kyseisen ohjelman tämän koiran kanssa. Ja vaikka poikaa ei olisi ollut kotosalla, niin lastenohjelmat houkuttelivat koiran paikalle.
Nyt kypsemmällä iällä ollaankin sitten siirrytty luonto-ohjelmiin. Myös tämä koira on seurannut käärmettä television taakse, aivan hämmästyneenä (oli jo aikuinen).
Olen toki testaillut, että onko se ärsyke sitten ne äänet. Vaan vaikka laitan telkan äänettömällle, niin se kuva edelleen kiinnostaa.
Neitokaiselle kelpaa myöskin kymppiuutiset (???), tarviihan päivän polttavat aiheet koirankin tietää. Luonnonilmiöt on mielenkiintoisia, etenkin esim. tulivuorenpurkaukset ovat todella kiinnostavia!!!
Se on kyllä ohjelmien suhteen melko kaikkiruokainen, muttei kuitenkaan saippuasarjoja taida seurata... vielä.
Joskus tämä piirre on todella ärsyttävääkin. Ensin se katselee makuultaan, pää valppaasti pystyssä, luppakorvat hörössä ja häntää heilutellen. Mutta jos ohjelma on huippukiinnostava, niin silloin se menee ihan telkkarin eteen istuskeleen. Silloinhan me muut emme näe juuri mitään.
Grey-poikaamme ei televisio kiinnosta pätkän vertaa. Se ei juuri korvaansa lotkauta, vaikka sieltä tulisi mitä ääntä. Täytyy olla jo susilauma ulvomassa, ennen kuin tämän korva värähtää.
Kuvaa se ei mielestäni edes "tajua". Ainakaan nähteni se ei ole siihen mitenkään ragoinut, vaikka tuo toinen koira innoissaan siinä telkkarin ääressä pyörisikin.
Tieteestä en tiedä, mutta omani kyllä näkee aivan selvästi ja katselee kiinnostuneena kaikki luonto-ohjelmat, joskus vähän liiankin läheltä... (yrittää haistaa esim. leijonaa). Olen myös kokeillut ihan ilman ääntä, niin kyllä koira silti kiinnostuu, joten pakkohan sen on kuva nähdä...
http://www.vetinfo.com/dencyclopedia/devision.html
Koirasta en tiedä, mutta meidän gerbiilit katsovat sohvalla juostessaan jähmettyneinä telkkaria, äänellä tai ilman... Etenkin, jos on paljon liikettä. Taas jos on ääntä, ne hermostuvat hätääntyneistä ihmisten huudahduksista esim. kauhuleffoissa...
Eli eivät ne eläimet sittenkään niin tyhmiä ole kuin luulisi! Eikä kukaan tutkija voi koiran tms. päänsisälle mennä ja varmuudella sanoa että tämä ei näe sitä ja sitä, silmän rakennetta on vain tutkittu ja sen perusteella päätelty, millainen on mahdollinen näkymä. Eihän aiemman hevostenkaan uskottu näkevän värejä, mutta on todistettu, että tietyn värisiä esteitä hepot hyppäävät mieluummin ja ilman ennakkoluuloja.
Meidän Kääpänä ainakin erottaa eläimet ja varsinkin hevoset ja koirat tv:stä (sitä potkaisi pentuna heppa kun se pääsi karkaamaan naapuriin hevosten tarhaan)