Työhaastattelu !!

Henkilöä työntekijäksi näkyvään asemaan jonka mahdollinen elämänkatsomus tai muu on kovin asiakkaiden esimerkiksi lehden lukijakunnan vastainen.
Tämä johtaa usein siihen että lukijamäärät alkavat laskea ja ilmoitusmyynnissä tulee tappiota.

Työnhakijan puolison poliittinen aktiivisuus on tärkeää tietää tietyissä tapauksissa,tämä siksi että esimerkiksi päätoimittajan roolissa saattaa kuitenkin tulla tilanne jossa pitää ottaa kantaa
asiaan joka olisi eturistiriidassa puolison poliittiseen näkemykseen.
Yhtiöllä on oikeus minimoida siihen kohdistuvia teoreettisiäkin riskejä.

Nämä asiat tosin PITÄÄ kyetä selvittämään ennen palkkausta,se on kaikkien edun mukaista.
Toinen kysymys on taas se,tarvitseeko esimerkiksi päätoimittajaksi haluavan puhua totta työhaastattelussa,yleensä se on suotavaa.

Jos jää kiinni puutteellisten tai muuten väärän tiedon tuomisesta julki työhaastattelussa ja tämä selviää työnantajalle myöhemmin ollaankin ikävässä tilanteessa joka yleensä johtaa työsopimuksen purkuun kaikissa yhtiöissä.
Tässä tilanteessa on kovin ikävää jos työntekijä nostaakin irtisanomisensa syyksi jonkin muun "media seksikkäämmän" syyn kuten sukupuolisen suuntautumisensa ja käyttää sitä aseena julkisuudessa yhtiötä vastaan.

Asian selvittämiseksi yhtiöllä on oikeus tarjota jotain palkkiota irtisanotulle jos yhtiö katsoo sen etunsa mukaiseksi VAIKKA syy ei olisikaan yhtiössä,tämä siksi että vääräkin negatiivinen julkisuus voi heijastua yhtiön maineeseen ja osakekursseihin ainakin tilapäisesti.

Jos syrjinnästä ei löydy pitäviä todisteita,niin irtisanottu voidaan haastaa oikeuteen kunnianloukkauksesta.

Olisi varmasti kaikkien etu että työhaastatteluissa puhuttaisiin totta ja mitään ei "unohdettaisi" kertoa,jos työnhakuprosessissa epäilee syrjintää olisi hyvä nauhoittaa haastattelut (tietysti luvan kanssa),tämä helpottaa asioiden selvittelyä.
Sana sanaa vastaan tilanteissa ilman muita todisteita ei voida lähteä ketään tuomitsemaan koska suomi noudattaa yleisiä eurooppalaisia oikeusperiaatteita.
161101
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

sit olis kyllä reilua jo etukäteen ilmoittaa millaista työntekijää ollaan hakemassa. et haetaan esim. heteroseksuaalia/ miestä/ kaunista/ poliittisesti sitoutumatonta/ suvaitsematonta. et meidän firman imago kestää vain tällaisen työtekijän;)

Äänestä
  • Vain kauneuskisoihin haetaan ulkonäön perusteella,mutta muissa tehtävissä se ei vaikuta työsuoritukseen vaikka joku saattaa toisin luulla.
    Henkilön palkkaukseen vaikuttaa se miten hänen odotetaan selviävän tehtävistään saadun tiedon perusteella.
    Jos olemassa oleviin tietoihin tulee jotain sellaista jota ei ole saatettu hakiessa tietoon,niin ollaankin ongelmissa.
    Myös hakijan työhistoriasta saattaa paljastua asioita joita hän ei ole muistanut kertoa hakiessaan,koska tieto on hänelle negatiivista.

    Äänestä

  • Ajattele syvällisemmin kirjoitti:

    Vain kauneuskisoihin haetaan ulkonäön perusteella,mutta muissa tehtävissä se ei vaikuta työsuoritukseen vaikka joku saattaa toisin luulla.
    Henkilön palkkaukseen vaikuttaa se miten hänen odotetaan selviävän tehtävistään saadun tiedon perusteella.
    Jos olemassa oleviin tietoihin tulee jotain sellaista jota ei ole saatettu hakiessa tietoon,niin ollaankin ongelmissa.
    Myös hakijan työhistoriasta saattaa paljastua asioita joita hän ei ole muistanut kertoa hakiessaan,koska tieto on hänelle negatiivista.

    No entäs se, että akateemisessa teologisessa tiedekunnassa kaikki tutkijat ovat teologoja.

    Ja entäs se, että matemaattisen tiedekunnan tutkijat ovat matemaatikkoja.

    Eikö ole meidän "totuuden" tuntevan tieteen kannalta aika eturistiriitaista, että kyseisen alan harjoittajat itse määräävät omaa alaansa.

    Itse olen uskova, enkä voisi hyväksyä esim. samaa sukupuolta olevien liittoja. Mutta kyllä nyt totuus on, ettei se työpanokseen vaikuta onko homo vai hetero!

    Äänestä

  • eturistiriitako muka? kirjoitti:

    tiedekunnassa kaikki tutkijat EIVÄT ole teologeja. Esim. Helsingin Yliopiston uskontotieteen laitoksella(joka kuuluu sekä TEOLOGISEEN että humanistiseen tiedekuntaan)on tutkijoita, jotka eivät ole teologeja.

    Äänestä

"Jos syrjinnästä ei löydy pitäviä todisteita,niin irtisanottu voidaan haastaa oikeuteen kunnianloukkauksesta."

Nämä syrjintäasiat on käsitellään virallisen syytteen alaisina rikoksina, joten asianomistaja ei niitä itse vie eteenpäin, joten ei häntä niinvain voi kunnianloukkauksesta voi ruveta syyttämään, sitä paitsi ei laissa tunneta sellaista määritelmää että firmoilla olisi ns.kunniaa jonka perään he tälläisissä tilanteissa voisivat vastasyytteen nostaa.

Mitään mahdollisuutta ei firmoilla ole ruveta tekemään vastasyytteitä jos ei löydykään pitäviä todisteita, vain siinä tapauksessa että löytyy todiste että väittämä on ollut täysin valheellinen, siinä on iso ero ja kun on virallisen syytteen alainen tutkinta, valtio olisi silloin vastasyytteen saaja. Sillä esitutkinta suoritetaan kun on syytä epäillä rikosta, mikä ei tarkoita että rikospykän tunnusmerkit täyttyy loppuun asti.(poliisi päättää joskus mutu-tuntumalla, jos heidän mielestään lievä tai aika vesittänyt vahingon tms. täyttyykö rikospykälän tunnusmerkit, vaikka rikos sinällään olisi tapahtunut).

Vain siinä tapauksessa että rupeaa esittämään valheellisia väittämiä ja tarkoituksellisesti julkisuudessa pilaa yhtiön maineen, voi syytteitä nostaa, mutta harvemminhan nyt itse syrjintäväittämä voidaan katsoa tietoiseksi mustamaalaamiseksi, kun kerran jotain on kuitenkin tapahtunut ja siitä väittäjällä on esittää jotain todisteita väitteidensä tueksi.

Poliisi siis voi käynnistää virallisen syytteen alaisissa rikoksissa esitutkinnan ilman että asianomistaja tekee rikosilmoitusta, nythän poliisi sellaista harkitsee, että aloittaisi vaikkei Korhonen itse tekisi rikosilmoitusta.

Tuo elämänkatsomushan selviää yleensä muunlaisilla kysymyksillä kuin nyt on annettu ymmärtää, lillunkanvarsiin ei aina kannattaisi kiinnittää niin paljon huomiota.

Äänestä
  • Jos omistan yhtiön X ja haen työntekijää. Seulon hakijoita ja osan heistä hylkään sopimattomina,tai irtisanon jo palkatun henkilön laillisesti.Jos nyt yksi näistä hylätyistä / irtisanotusta ottaa asian esiin julkisesti ja väittää että olen syyllistynyt laittomuuteen ja syrjinyt häntä sukupuolisen suuntauksen vuoksi,niin olen kyllä perhanavieköön suomen lakien perusteella tutkimusten jälkeen oikeutettu saattamaan hänet vastuuseen aiheettomasta herjauksesta.

    Tapaus Johannassa jäämme odottamaan todisteita puolesta ja vastaan.

    Äänestä

  • Mites siellä? kirjoitti:

    Jos omistan yhtiön X ja haen työntekijää. Seulon hakijoita ja osan heistä hylkään sopimattomina,tai irtisanon jo palkatun henkilön laillisesti.Jos nyt yksi näistä hylätyistä / irtisanotusta ottaa asian esiin julkisesti ja väittää että olen syyllistynyt laittomuuteen ja syrjinyt häntä sukupuolisen suuntauksen vuoksi,niin olen kyllä perhanavieköön suomen lakien perusteella tutkimusten jälkeen oikeutettu saattamaan hänet vastuuseen aiheettomasta herjauksesta.

    Tapaus Johannassa jäämme odottamaan todisteita puolesta ja vastaan.

    jos tämä hlö vaan esittää julkisuudessa herjaavia väitteitä eikä aseta niitä tutkittavaksi poliisien kautta, asia on tietysti eri, sillä eihän julkisuudessa sinänsä voi mitä tahansa esittää ja siinä tapauksessa on oikeutettu rikosilmoituksen tekemään. Juorujen levittäminenhän on rikos. Asianmukaisesti hoidettuna ko.hlö hoitaa asian hiljaisuudessa oikeusvaltion periaatteiden mukaisesti eikä juoruile niistä pitkin pitäjiä mustamaalaten toista osapuolta, onhan tämän tyyppisistä tullut tuomioita, kun erästä autokauppiasta oli systemaattisesti mustamaalattu netissä erään huonosti menneen autokaupan vuoksi ja hlö väitti netissä että ne huijaa sitten kaikkien kanssa, niin syyte rapsahti, ko hlön olisi pitänyt sanoa tai olisi ollut oikeutettu sanomaan, että hänen autokauppansa epäonnistui tiettyjen asioiden vuoksi, eikä yleistää sitä koskemaan koko yritysen liiketoimintaperiaatteisiin tai puhua liian herjaavasti ko.asiasta.

    Tälläisessa tapauksessa kuin Korhonen on, niin toinen osapuoli voit kyllä yrittää, muttei tule saamaan syytettä läpi, ellei siis ole ollut täysin valheellinen väittämä. Se, että se on tulkinnanvarainen ja sitten joko johtaa syytteeseen tai kariutuu, ei oikeuta automaattisesti vastasyytteen nostamiseen tai siihen että sitä oikeudessa saisi läpi ajettua. Muutenhan tässä maassa kukaan uskaltaisi poliiseille mitään ilmoittaa. Toista osapuolta suojelee vain rikospykälä "perättömästä lausumasta" tai "väärä ilmianto" joista voi tulla sakkoja tai linnaa, sen takia ihan mitä tahansa ei voi poliiseille ilmoittaa eikä kylläkään julkisuudessakaan huudella.

    Äänestä

  • tapauksessa.. kirjoitti:

    että tälläinen tapaus kuin Korhonen jossa toimittajakaverit nostavat asian julkisuuteen ja keksivät lisäjuttuja ja maustavat sitä ties millä ja kenen haastatteluilla, niin Korhoselle nyt siitä ainakaan syytettä tulisi, sillä hänhän ei niitä juttuja kirjoita ja toimittajat olivat voineet päättää ettei tämä juttu ylitä uutiskynnystä mutta näytti nyt kuitenkin ylittävän.

    Vain jos esim. Korhonen jossain foorumilla tai blogissaan esittäisi yksipuolisesti väittämiä, olisi se eri asia. kukaan yks.hlö voi olla vastuussa siitä mitä ja miten lehdistö lopulta asiasta kirjoittaa tai tuo esille ja millä painotuksilla. Lehdistö tarttuu aiheeseen ja sen jälkee rupeaa julkisuuspallo pyörimään omaa tahtia.

    Ilman suhteita olevan ihmisen ei kannatta siis julkisuuuden kautta ns.hakea kostoa vaan mennä sinne poliisien luo, jos kokee aihetta olevan.

    Äänestä

suaalisesta suuntautumisestaan ei tarvitse sanoa mitään.

Äänestä

Syrjintä on yleisen syytteen alainen rikos, joten jos syyttäjä nostaa syytteen joka oikeudessa kaatuu vastuu jää syyttäjälle ei asianomaiselle.

Äänestä
  • Jos tämä kanne menee läpi (mitähän ao. henkilö sillä voittaa??), on homma jatkossa heleppoo. Jos ei pääse töihin, vaittää että minut jätettiin pois, koska olen homo/lesbo. Jaa taas mennään oikeuteen.

    Äänestä

Yllytät rikkomaan lakia, kun vaadit työnantajalle oikeutta a) tehdä kysymyksiä, jotka laki nimenomaisesti kieltää ja b) edellytät vielä työnhakijan vastaavan niihin.

Työnhakijan EI tarvitse vastata estonalaisiin kysymyksiin, työnantaja on jo kysymystä tehdessään syyllistynyt rikkomukseen. Jos hakija kuitenkin vastaa, pitäisin asianmukaisena rehellistä vastausta, sanoo lainkirjain mitä tahansa.

Korhonen ei ole sen enempää salaillut kuin julistanut seksuaalista suuntaustaan, se on kuulemma ollut hyvin tiedossa mediapiireissä. Jos Telanne ja Alma Median hallitus eivät tienneet, ei se ole Korhosen syy. Jos Korhonen on vastannut rehellisesti kysymyksiin, niin sopassa on vain yksi epärehellinen ja valehtelija ja lainrikkoja: Telanne.

Molemmat Telanteen itsensä sekoilevasti julkisuuteen livauttamat erottamissyyt rikkovat lakia eivätkä ole eroperusteita: sekä homous että puolison poliittinen toiminta. Viimeisin hätäinen erottamissyy onkin sitten hämärästi Korhosen "epärehellisyys" tarkemmin sitä määrittelemättä. Oikeudessa joutuvat kaksi muuta paikalla ollutta työnantajan edustajaa valaehtoisesti kertomaan totuuden. Seuraamme mielenkiinnolla.

Luuletko todella, että ammattijournalisti julistaisi maakuntalehdessä lesboaatetta yleensä tai omaansa erityisesti? Eipä tuo ole tehnyt sitä Journalistilehden päätoimittajanakaan. Pohjoisen lestadiolaiset eivät todennäköisesti olisi ymmärtäneet perua lehtitilauksiaan, koska heillä - sen enempää kuin minulla tai sinulla - ei olisi ollut hajua uuden päätoimittajan privaattiasioista. Vasta erottaminen laittomalla syyllä aiheutti julkisen kohun ja vanhoilliskonservatiivien heräämisen ennakkoluuloihinsa.

Äänestä
  • Yksikään työnantaja ei ole niin hullu, että myöntäisi suoraan syrjivänsä sukupuolen tai seksuaalisuuden perusteella. Siksi tällaisia "selviä" tapauksia ei tule ikinä olemaan tässä maassa. Aina tullaan vetoamaan tekosyihin. Itselläni on menneisyydessäni sukupuolenkorjaus, mutta luuletteko, että kertoisin siitä työhönottohaastattelussa, kun se ei näy papereistani eikä minusta itsestäni mitenkään.

    Äänestä

  • ärjymirri kirjoitti:

    Yksikään työnantaja ei ole niin hullu, että myöntäisi suoraan syrjivänsä sukupuolen tai seksuaalisuuden perusteella. Siksi tällaisia "selviä" tapauksia ei tule ikinä olemaan tässä maassa. Aina tullaan vetoamaan tekosyihin. Itselläni on menneisyydessäni sukupuolenkorjaus, mutta luuletteko, että kertoisin siitä työhönottohaastattelussa, kun se ei näy papereistani eikä minusta itsestäni mitenkään.

    .. mutta perui myöhemmin puheensa. Joutuu siis maksamaan tavalla tai toisella, joko rahana tai menetettynä maineena tai molempina. Rikoksesta syytettynä (mahdollinen poliisitutkinta). Lopputulos riippuu syytteiden laadusta ja näytöstä.

    Muuten olet kyllä oikeassa. Ne, jotka haluavat käyttää syrjintälainsäädännön kieltämää syrjintää rekrytoinnissa, urakehityksessä, erottamisessa jne., pystyvät sen tekemään peitellysti. Telanne sattui möhlimään.

    Ymmärrän, että yksityiset organisaatiot - änkyrät, aatteelliset, uskonnolliset, hyvät, pahat porukat yms. - valikoivat väkeä oman arvomaailmansa mukaisesti, ja osuvat siinä näkökulmastaan oikeaan tai sitten eivät. Tulos ei ole taattu. Mutta valinnan jälkeen on elettevä siivollisesti myös työnantajan, lakien ja normien mukaan.

    Tulevaisuus on sikäli lupaava, että tasa-arvoisen oikeudenmukaisuuden tunnustaminen leviää takaiskuista huolimatta, hierarkioiden keskitasolla ja sitä alempana esim. seksuaaliseen suuntaukseen ei työnantaja enää juuri kiinnitetä huomiota (toisin kuin paikan juoruilijat & pahanilmanlinnut), ja myös siksi, että osaavasta työvoimasta alkaa olla pulaa. Taantuma voi toviksi pysähdyttää työvoimantarvekehityksen, mutta ammatti-ihminen alkaa nykyään olla aina arvossaan, on taantuma tai ei.

    Ihminen on turvaton ilman vahvaa taustatukea, on järkevää suojautua sen mukaisesti, mitä pitää itselleen tarpeellisena ja mitä kestää. Hyvä niin. Jotkut taistelevat, hyvä niin.

    Äänestä

"Työhaastattelu !!
Kirjoittanut: Kannattaako palkata 6.10.2008 klo 13.31
   Henkilöä työntekijäksi näkyvään asemaan jonka mahdollinen elämänkatsomus tai muu on kovin asiakkaiden esimerkiksi lehden lukijakunnan vastainen. "

Kannattaa, koska tuo lehden lukijakunnan elämänkatsomus on pelkkä oletus.
Minäkin olen näkyvällä alalla. Olen joutunut pesemään alastomia naisia. Lesbo pesee alastomia naisia suihkussa ja naisista osa on kristittyjä. Miltäs se kuulostaa? Mutta ikinä ei ole ongelmaa ollut, en tosin ole maininnut olevani lesbo.

"Tämä johtaa usein siihen että lukijamäärät alkavat laskea ja ilmoitusmyynnissä tulee tappiota."

Kannattaa julkaista jotain seiskalehteä, sillä se tarjoaa tasan, mitä lehden lukijakunta haluaa. Toimittajan työ ei ole sen kertomista ihmisille mitä he haluavat kuulla tai tietäisivät jo ennestään, se on papin tehtävä.

"Työnhakijan puolison poliittinen aktiivisuus on tärkeää tietää tietyissä tapauksissa"

Kommunistit eivät pääse Yhdysvaltoihin, onko tämä se syy.

"siksi että esimerkiksi päätoimittajan roolissa saattaa kuitenkin tulla tilanne jossa pitää ottaa kantaa asiaan joka olisi eturistiriidassa puolison poliittiseen näkemykseen."

Niin, kansanedustajat taas voivat rauhassa haalia rahoitustaan ideaparkeilta ja ideaparkit odottaa vastapalveluksia kansanedustajilta, mutta lehden toimittajan puoliso ei saa olla ehdolla kunnallisvaaleissa toisella puolen Suomea?

"Yhtiöllä on oikeus minimoida siihen kohdistuvia teoreettisiäkin riskejä. "

Kerro tuo vaikka islantilaispankeille.

"vääräkin negatiivinen julkisuus voi heijastua yhtiön maineeseen ja osakekursseihin ainakin tilapäisesti. "

Eikös yhtiön pitänyt minimoida siihen kohdistuvia teoreettisiakin riskejä? Tässä on sellainen.

"Olisi varmasti kaikkien etu että työhaastatteluissa puhuttaisiin totta"

Molemmin puolin.

Äänestä
  • hyvin sanottu. Enpä olisi itse paremmin pystynyt kommentoimaan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Kannattaako palkata kirjoitti:

Henkilöä työntekijäksi näkyvään asemaan jonka mahdollinen elämänkatsomus tai muu on kovin asiakkaiden esimerkiksi lehden lukijakunnan vastainen.
Tämä johtaa usein siihen että lukijamäärät alkavat laskea ja ilmoitusmyynnissä tulee tappiota.

Työnhakijan puolison poliittinen aktiivisuus on tärkeää tietää tietyissä tapauksissa,tämä siksi että esimerkiksi päätoimittajan roolissa saattaa kuitenkin tulla tilanne jossa pitää ottaa kantaa
asiaan joka olisi eturistiriidassa puolison poliittiseen näkemykseen.
Yhtiöllä on oikeus minimoida siihen kohdistuvia teoreettisiäkin riskejä.

Nämä asiat tosin PITÄÄ kyetä selvittämään ennen palkkausta,se on kaikkien edun mukaista.
Toinen kysymys on taas se,tarvitseeko esimerkiksi päätoimittajaksi haluavan puhua totta työhaastattelussa,yleensä se on suotavaa.

Jos jää kiinni puutteellisten tai muuten väärän tiedon tuomisesta julki työhaastattelussa ja tämä selviää työnantajalle myöhemmin ollaankin ikävässä tilanteessa joka yleensä johtaa työsopimuksen purkuun kaikissa yhtiöissä.
Tässä tilanteessa on kovin ikävää jos työntekijä nostaakin irtisanomisensa syyksi jonkin muun "media seksikkäämmän" syyn kuten sukupuolisen suuntautumisensa ja käyttää sitä aseena julkisuudessa yhtiötä vastaan.

Asian selvittämiseksi yhtiöllä on oikeus tarjota jotain palkkiota irtisanotulle jos yhtiö katsoo sen etunsa mukaiseksi VAIKKA syy ei olisikaan yhtiössä,tämä siksi että vääräkin negatiivinen julkisuus voi heijastua yhtiön maineeseen ja osakekursseihin ainakin tilapäisesti.

Jos syrjinnästä ei löydy pitäviä todisteita,niin irtisanottu voidaan haastaa oikeuteen kunnianloukkauksesta.

Olisi varmasti kaikkien etu että työhaastatteluissa puhuttaisiin totta ja mitään ei "unohdettaisi" kertoa,jos työnhakuprosessissa epäilee syrjintää olisi hyvä nauhoittaa haastattelut (tietysti luvan kanssa),tämä helpottaa asioiden selvittelyä.
Sana sanaa vastaan tilanteissa ilman muita todisteita ei voida lähteä ketään tuomitsemaan koska suomi noudattaa yleisiä eurooppalaisia oikeusperiaatteita.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu