Limbitrol

Menopaussioireet ovat alkaneet. Aika sekamelska verenpainetaudin, kuluneen kaularangan ja fibromyalgian kanssa yhdessä nämä oireet.
Elämäni on muuten hyvässä järjestyksessä, harrastan liikuntaa ja yritän syödä suht terveellisesti, eli korvien välissä ei voi kaikki vika olla.

Gynekologini, jolla olen käynyt vuosia, ei oikein jaksanut keskittyä ongelmiini. Puhui päälle ja hätiköi joka kohdassa keskustelua. Totesi kyllä tutkimusten jälkeen, että estrogeenitaso on tosi alhainen. Kuukautiset tulevat silti vielä. Ainakin satunnaisesti.

Gyne määräsi Limbitrolia ja väitti, ettei siihen tule riippuvuutta. Se lienee aika vanha(naikainen) lääke ja pitäisi siis helpottaa nukkumista.

Olin niin puulla päähän lyöty, että vasta kotona tajusin koko jutun. Varsinkin, kun hain netistä lisätietoa.

Onko kellekään tuttu lääke tai hoito vaihdevuosissa tuo Limbitrol? En millään aloittaisi sitä. Olen joutunut syömään voimakkaita särkylääkkeitä selkääni sekä joskus unilääkkeita, eikä huvittaisi yhtään tuollainen lääkitys.
22845
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat
  • Jep, olen lukenut tuon ja myös muita artikkeleja. Lääkäri kyllä mainitsi, että kyseessä on psyykenlääke, mutta joissakin tapauksissa siis käytetään unta helpottamaan. Käytetään samaan tapaan kuin Triptyliä tai Klotriptyliä. Joidenkin lähteiden mukaan aiheuttaa riippuvuutta, joidenkin mukaan ei.
    Ymmärtäisin kyllä, jos oireeni olisivat henkisiä, mutta, kun ne ovat fyysisiä - onneksi ainakin vielä. Lihas-, nivel- ja selkäsärkyä, päänsärkyä, pahoinvointia ja huimausta. Kaikki vaihdevuosioireita.

    Just nimenomaa sanoin tutulle gynelle, että elämä on aika hyvässä järjestyksessä muuten. Miehestä on paljon apua - hieroo niskaa ja jaksaa olla tukena ja kuunnella valitusta säryissäni. (Perussärkyni johtuvat nivelrikosta kaulalla, selän virheasennoista ja kulumista sekä perinnöllisestä reumataipumuksesta). Lapset ovat jo täysi-ikäisiä, opiskelevat ja seurustelevat.

    Sitäkin ihmettelin, että korkea verenpaineeni - jota siis hoidetaan - ei häntä surettanut. Estrogeenia vaan kehiin seuraavaksi?

    Onhan sitä jotain harmia aina kaikilla, itsellänikin iäkkäät vanhemmat ovat alkaneet sairastaa. Mutta, jos kriteerit ovat nuo, pitäisi kaikkien syödä psyykenlääkkeitä...
    Jää kyllä apteekkiin ne vielä tässä vaiheessa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Voi kukkanen kirjoitti:

Menopaussioireet ovat alkaneet. Aika sekamelska verenpainetaudin, kuluneen kaularangan ja fibromyalgian kanssa yhdessä nämä oireet.
Elämäni on muuten hyvässä järjestyksessä, harrastan liikuntaa ja yritän syödä suht terveellisesti, eli korvien välissä ei voi kaikki vika olla.

Gynekologini, jolla olen käynyt vuosia, ei oikein jaksanut keskittyä ongelmiini. Puhui päälle ja hätiköi joka kohdassa keskustelua. Totesi kyllä tutkimusten jälkeen, että estrogeenitaso on tosi alhainen. Kuukautiset tulevat silti vielä. Ainakin satunnaisesti.

Gyne määräsi Limbitrolia ja väitti, ettei siihen tule riippuvuutta. Se lienee aika vanha(naikainen) lääke ja pitäisi siis helpottaa nukkumista.

Olin niin puulla päähän lyöty, että vasta kotona tajusin koko jutun. Varsinkin, kun hain netistä lisätietoa.

Onko kellekään tuttu lääke tai hoito vaihdevuosissa tuo Limbitrol? En millään aloittaisi sitä. Olen joutunut syömään voimakkaita särkylääkkeitä selkääni sekä joskus unilääkkeita, eikä huvittaisi yhtään tuollainen lääkitys.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu