Kävinpä tuossa viikonloppuna sukuloimassa. Puheeksi tuli serkun vauva, johon sitten totesin että olisipa mukava saada vauva itsellekin (ei tosin kyllä tapahdu ihan heti kun ei ole miestä). Siitäpä sukulaiseni saarnaamaan, että sitten jos ja kun saat lapsia, niin kissasi pitää antaa pois. Ainakin siellä missä sukulaiseni asuvat, tapana on antaa pois/lopettaa kissa kun vauva tulee taloon.Hölmistyneenä katsoin sukulaisia ja ilmoitin, että minun suloinen kissani ei mahdollisen vauvan tullen lähde mihinkään (tietysti jos lapsi on allerginen niin asia on sitten toinen). Sukulaiseni alkoivat kertomaan kauhutarinoita kuinka kissat tappaa vauvoja tukehduttamalla. Tuosta en tiedä, mutta olin/olen sitä mieltä että mitään eläintä ei muutenkaan saa jättää ilman valvontaa pienten lasten ollessa kyseessä, ja se että tulee perheenlisäystä, ei ole mielestäni mikään syy pistää rakasta lemmikkiä pois. Varsinkin kun kissani ei ole koskaan osoittanut minkäänlaista aggressiivisuutta ketään kohtaan, päin vastoin.
Mistä nämä hullut puheet tulevat, erityisesti koskien kissaa? Sukulaisteni mielestä koira saisi jäädä (no en omista, olen vannoutunut kissaihminen), mutta kissa ei. Jäin suorastaan "tulevan lapsensa kissalla tappavan naisen"- leimalla varustetuksi.
Mistä nämä hullut puheet tulevat, erityisesti koskien kissaa? Sukulaisteni mielestä koira saisi jäädä (no en omista, olen vannoutunut kissaihminen), mutta kissa ei. Jäin suorastaan "tulevan lapsensa kissalla tappavan naisen"- leimalla varustetuksi.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Vauvan tulo taloon ei TODELLAKAAN ole mikään syy lopettaa kissaa.
On totta, että kissojen ja vauvojen kanssa on sattunut onnettomuuksia, mutta tähän on yksinkertainen syy: kissa ei ymmärrä mikä vauva on, se näkee vain kiinnostavasti raajojaan heiluttelevan olennon. Tietysti sen leikkivietti herää ja kissa voi raapaista. Sitäpaitsi vauva saa nukkua ihanan lämpimissä vällyissä, jonne kissakin mielellään käpertyisi. Tästä tulevat ns. kauhutarinat, miten kissa on tukehduttanut vauvan. Aivan kuin se tahallaan olisi sen tehnyt. Näe tilanne kissan silmin -> lämmin ihana paikka, jossa joku pentuajan sisaruksia muistuttava pieni olento rauhallisena nukkuu.
Ja lisäksi: kun Mami tuossa niin innokaasti häärää tuon otuksen kimpussa, sen täytyy olla jotenkin erityisen mielenkiintoinen...
Mutta, siskollani oli kissa ja hän sai vauvan. Vauvan tullessa taloon kissa yksinkertaisesti nostettiin samaan koppaan ja "selitettiin" että tämä on nyt meidän uusi tulokas. Kissan annettiin tutkia ja nuuhkia vauvaa. Pienimmätkin yritykset käydä vauvan jalkopäähän nukkumaan torjuttiin EI:llä. Sen jälkeen vauva ei ole kissaa kummemmin kiinnostanut.
Vauvan ja kissan väliset ongelmat ovat paljon harvinaisempia, kuin tapaukset joissa koira on purrut ihmistä.
Mihin on unohtunut eläimen omistajan vastuu? Ei se katoa vaikka perheeseen tulisikin lapsia. Kissakin oppii, kotona tulee olla pelisäännöt niin eläimillä kuin ihmisilläkin. Puhumattakaan äidin vastuusta. Lapset tulee opettaa käsittelemään eläintä pienestä pitäen ettei vahinkoja pääse sattumaan. Hyvin usein otsikoissa näkyneet koiran puremiset jne on selitettävissä sillä, että eläin on vain puolustanut itseään.
Perheenlisäys ei todellakaan ole syy luopua lemmikistä. Itse näen sen naurettavana ja typeränä vastuun pakoilemisena. Itse olen kasvanut 6-henkisessä perheessä ja niin kauan kuin muistan meillä on ollut niin kissoja kuin koiriakin. Missään vaiheessa ei ole tullut mieleenkään luopua näistä perheenjäsenistä. Mitään ongelmia ei lemmikkien ja lasten "yhteen sovittamisessa" ole ikinä ollut. Lapsista on kasvanut eläinrakkaita ja vastuuntuntoisia uusia lemmikinomistajia.
Kissa, niinkuin mikään muukaan lemmikki, ei ole, tai ei ainakaan pitäisi olla, tavara tai lelu, josta ollaan valmiit luopumaan heti kun siihen kyllästytään tai kun elämäntilanteet muuttuu, vaan siitä pitäisi ottaa vastuu ja sitoutua sen hoitamiseen, ymmärtää että lemmikki voi olla osa perhettä ja elämää vuosikymmentenkin ajan.
Näin minäkin perustelin sukulaisilleni kantani yhdistelmään vauva ja kissa. Mutta ei. Sukulaisille oli aivan käsittämätöntä esimerkiksi se, kun kerroin että kissani tottelee käskyjä (esim.osaa tulla luokse, osaa tulla tietylle osoitetulle paikalle, osaa ja ymmärtää sanan "ei" merkityksen, on erittäin siisti, käy sievästi omalla hiekkalaatikolla, ei tuhoa tai riko mitään) ja osaa monta asiaa mitkä olen kissalle opettanut (eli lue yllä olevan listan loppuosa). Tulikin mieleen, että maalla kai kissoja ei pidetä minään koiriin verrattuna (anteeksi, en tahdo yleistää mutta...).
Ihmetellyt olen kovin koko kuluneen viikon, ja murheissani miettinyt sukulaisteni ympäristössä asustelevien kissojen kohtaloa vauvan tullessa perheeseen.
Saapa nähdä mitä sukulaiset tuumaa kun joskus vauvan teen ja kissani asuu luonani vielä silloinkin....
Ainoa neuvo jonka osaan antaa, on olla ottamatta näiden (aiheesta tietämättömien, ennakkoluuloisten?) ihmisten puheita liian vakavasti. Tarkoitan tällä siis sitä, että itse olen huomannut että jos loukkaantuisin tai alkaisin miettimään jokaista kuulemaani huomautusta tai tokaisua mitä kissoistakin joskus saan kuulla, saisin jatkuvasti loukkaantua, olla korjaamassa erehdyksiä tai perustelemassa mielipiteitäni. Jokaisella kun (valitettavasti?) on oikeus mielipiteisiinsä ja tunteisiinsa vaikka ne toisista tuntuisivatkin vääriltä. Kuten myös sinulla. Elät omaa elämääsi, _sinä_ teet päätökset ja ratkaisut _sinun_ parhaaksi katsomallasi tavalla, oli kyse sitten lemmikeistäsi tai tulevasta lapsestasi. Mielipiteet myös muuttuvat, joten vaikka sukulaisesi nyt ovat tätä mieltä, kun se lapsi syntyy, mistä sitä tietää onko siitä rakkaasta lemmikistä niin helppoa enää luopuakaan... Toisaalta, mistä sitä tietää vaikka sinä itse suuressa vauvansuojelupuuskassasi äidiksi tultuasi luopuisit kissastasi ;)
Sitten vielä töiden keskellä mokailen otsikoiden ja sähköpostiosotteiden kanssa :)
ole loukkaantunut sukulaisteni puheista ja mielipiteistä. Olin vain erittäin kummastunut lähes raivoisasta sanallisesta hyökkäyksestä jonka sain kun kerroin, että kissaani en anna pois jos joskus lapsia saan. Juuri tämä herätti haluni kysyä ns."ilmiön"-laajuudesta täällä.
Ps. usko pois kantani ei jäänyt sukulaisille epäselväksi, taisivat vain säälivästi katsella lähes kolmikymppistä naista...so what...
Tässä näkee taas miten paljon ihmiset arvostavat kissoja. Oliko kissa kenties näille ihmisille vain vauvan korvike? Kissoista nykyään luovutaan niin heppoisin perustein, että oikein ällistyttää. Miksi kissa piti edes hankkia, jos ei sitoudu huolehtimaan sen loppuelämästä. Toki ihmisille tulee eteen muutoksia, mutta vauvan tulo ei todellakaan ole mikään syy luopua kissasta. Kyllä pitäisi enemmän painottaa sitä, sopiiko kissa tällaisille ihmisille ollenkaan. Siis kissaa hankkivien tulisi tarkoin miettiä onko valmis ottamaan vastuuta lemmikistä, huolehtimaan sen tarpeista, onko aikaa lemmikille, ja onko varautunut, että lemmikki voi olla kanssasi seuraavat 15-20 vuotta. On se kissallekin tressaavaa kun se yhtäkkiä lykätään uuteen perheeseen ja tervettä, elinvoimaista kissaa ei ole mitään tarvetta viedä piikille. Hohhoijaa ihmiset..
ei välttämättä kissa sopeudu lapsen tuloon.jouduin itse luopumaan omasta kissasta koska lapsen tultua kotiin se ilmiselvästi loukkaantui kun jäi vähemmälle huomiolle.se alkoi pissimään vauvan tavaroihin yms.Varmaan olisin sitäkin huomioinut enemmän jos se vaan olisi ollut mahdollista.Mutta lapseni on vakavasti sairas ja tarvitsee huomioni 24 h/vrk.(nytkin sylissä nukkuu.)Tein kyllä kaikkeni muttei se aina riitä!Toivottavasti kukaan ei syyllistä minua sen enempää kuin minä itse jo teen.
kyllä meiltä kissa lähtee, kun vauva tulee, meidän kissa on alunperin villikissa, eikä kesyyntynyt kunnolla puolessa vuodessa vieläkään ja raapii yöt meitäkin, ei sitä voi pitää lapsen kanssa ja sitä paitsi mua pelottaa että lapsi käy ruokailemassa kissan hiekkalaatikolla.. mutta sille kissalle on jo hyvä koti tiedossa, kunhan tulis nyt vaan ensin se vauva...
Mistä maasta olet tuon villikissan hankkinut? Suomessahan ei muita villikissoja ole kuin ilves. Pakko tätä ihmisten väärää luuloa yrittää aina oikaista.
Villikissoja tapaa vielä mm. joistakin Euroopan maista, Amerikasta sekä Afrikasta. Villikissoja on useampaa eri lajia, ja kotikissa polveutuu todennäköisesti afrikanvillikissasta. Suomessa olevat "villikissat" eivät ole villikissoja, vaan villiintyneitä kotikissoja.
Miksi on muuten ylipäänsä pitänyt sitten ottaa kissa, jos kerran jo etukäteen tietää, että se tulee saamaan potkua pepulle kun perheeseen syntyy lapsi? Tai ehket tosiaan etukäteen tiennyt kissasi luonnetta, mutta tiesit kuitenkin varmaan sen, ettei villiintynyttä kissaa milloinkaan saa välttämättä kokonaan kesyyntymään. Muuten, meilläkin on tuollainen villiintyneen kotikissan villiintynyt jälkeläinen, joka tuli meille 2-viikkoisena, kun emo oli sen hylännyt. Ei pahemmin pidä lapsista, muttei raavikaan ketään - nätisti haisteli kaverin hieman päälle vuoden ikäistä poikaa, ja antoi lapsen jopa silittää itseään. Jos meille joskus tulisi lapsi (mitä ei tule tapahtumaan, jos se minusta on kiinni) ja lapsi tulisi allergiseksi, saattaisi lapsi saada kenkää. Ovathan kissat olleet meillä kauemmin (ja tätä en nyt sitten ihan tosissani sanonut, ennen kuin joku taas alkaa nipottaa) =).
Kissa mahtaa olla aika allergisoiva otus, ainakin kun katsoo lemmikkieläin -palstaa, niin yleisin (teko)syy on: annetaan kissa pois allergian takia!
Kyllähän kissassa on pientä hienojakoista "hilsettä", eikä se varmaankaan ole ihan hyväksikään pienille lapsille...
Nykyisin vauvoilla on muutenkin ihan nokko kaiken maailman astmoja ja muita vastaavia sairauksia, niin ei siihen todellakaan enää mitään kissoja tarvita!
Itsellänikin on kaksoispojat, jotka ovat kissaa tai koiraa vailla, mutta kun heillä molemmilla on ollut lapsuusiän astma -helpottanut iän myötä- niin hiukan arvelluttaa lähteä mukaan tuohon eläinrumbaan...
ps. itsellänkin on ollut aikoinaan useampi kissa!
Kissa ei tieten tapa lasta tukehduttamalla, se vain hakee lämmintä paikkaa jossa nukkua ja näin em. onnettomuuksia on sattunut. Kun pistää lapsen nukkumaan on vain pidettävä huoli, että kissa ei silloin pääse huoneeseen. Oveen voi pistää esim. haan jos kissa osaa avata ovia. Lapsen ollessa n. 4 tai 5 vuotias kissan voi päästää samaan huoneeseen nukkumaan. Tällöin lapsi on jo niin iso ja vahva, että voi kissan ängetessä kasvoille siirtää sen pois.