Antti oli Jannen haastattelussa, aivan fiksusti esiintyi, niin kuin Antti aina esiintyy, eipä ollut meno sellaista kuin eilen Vapun mankelissa, Jannekin osaa ottaa haastateltavansa hienosti, pikkasen huumorilla.
Antti oli
Extrassa
1219
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Joo, Janne haastatteli fiksusti ja reilusti Anttia. Olisin niin mielelläni nähnyt Antin jatkossa BB-talossa. Hän on komea ja rehti nuori mies. Kyllä sitä voi tuollaisessa suljetussa tilassa saada tuollaisen 'purkauksen' aikaiseksi joku muukin. Sitä paitsi Antti olisi varmaalla selvinnyt seuraavaan viikkoon aivan kunnialla ja ollut mukana joukossa. Onhan siellä moni muukin, joiden tunteet jyllää koko ajan aivan överinä.