Katse&haju

Otetaanpa hieman kertausta Susianalyysiini liittyen, kertaushan on opintojen äiti. Analyysisarjani on laaja kokonaisuus ja nyt onkin tarkoitus vain hieman raottaa erästä vähemmän käsiteltyä, mutta mielenkiintoista seikkaa. Kaduilla ja metsissä nimittäin steppailee jos jonkin näköistä kulkijaa. Tarkastellaan nyt analyysini kannalta olennaisia kulkijoita, eli "susiuskovaisia" ja "susihulluja". Äärimmäisissä tapauksissa voidaan puhua "ihmissusista". Nämä kaikki termit on määritelty Susianalyysi II:ssa.

Nyt on mielenkiintoista, jotta näitä "hysteerisiä apinoita" kulkee keskuudessamme, vaikka asiaan perehtymätön ei heitä äkkiseltään tunnistakaan. Huomataan heti aluksi, että nyt ei kannata apinalla vetää hernettä nenään, koska pysytellään koko ajan asialinjalla ja käytetään osuvia kielikuvia ja ilmaisuja. Jatkossa käytettäköön pelkkää "apina"-termiä kuvaillessamme eriasteisia susihysteerikkoja.

Kysymys kuuluukin, että miten nämä joukossamme kuljeksivat apinat sitten tunnistaa? Minulla on tarjota heti aluksi kaksi mielestäni ja kokemumuksieni kautta hyvin oleellista seikkaa. Olkaa niin hyvät:

1) KATSE
Silmistä heijastuu jatkuva, ehkäpä surumielinenkin pelko. Kokonaisvaikutelma on hyvin alistunut. Susiuskovaiset vanhemmat ovat tehneet hallaa lapsensa ajatusmaailmalle, ja silmistä on täten elämän liekki hiipunut hyvin aneemiseen katseeseen.

2)HAJU
Apina haisee selvästi pelonsekaisen hien hajulle. Tämä löyhkä on jotenkin erikoinen. Se ei selvästikään kuulu tasapainoisen ihmisen hajuun. Siinä on jotain outoa. Kaikkihan tiedämme, että esim. rapula-, valkosipuli-, ummehtunut sukkahiki jne... haisevat hirveiltä. Kyseinen apinan hiki on kuitenkin ihan omaa luokkaansa. Se on niin outoa, jotta sitä on vaikea kuvailla.

Minä olen sen verran kierrellyt näitä "saastuneimpia" pitäjiä, jotta tunnistan tämän hajun ihmisestä (apinasta) jo hyvinkin kaukaa. Katsekontakti lisäksi varmistaa välittömästi hajuaistini herkkyyden.

______________________________________


Tässä siis oli kaksi esimerkkiä. Otetaan nyt leikkimielinen tehtävä:

Keksi lisää esimerkkejä, joiden avulla keskuudessamme kulkevan apinan voi erottaa meistä petoja pelkäämättömistä fiksuista ihmisistä. Keksitkö parempia esimerkkejä kuin minä? Tästä tulee tosi hauskaa ja opettavaista, jos kaikki yrittävät parhaansa!
9409
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

kohensit muka ystäviesi asemaa?
Kyllähän tilanne on tasan toisinpäin.
Minkä oikeat luonnonsuojelijat saavat aikaan,sinä pilaat.

Äänestä

Hänellä on kuviteltu vahva itsetunto, ja hänen käytöksensä on itsekeskeistä eli näkee

kaiken vain omasta näkökulmastaan.

Hän jakaa ihmiset hyviin ja pahoihin sen mukaan, miten he suhtautuvat hänen susianalyysiinsä.

Hän kokoaa samanmieliset ihmiset ympärilleen eli

sellaiset ihmiset, jotka myötäilevät häntä.

Hän ei kykene luottamaan muihin, ainoastaan itseensä ja hänellä on tyydyttymätön

tunnustuksen saamisen tarve.

Hän on kateellinen ja mustasukkainen niille, jotka hän kokee uhkaksi omalle

ylivertaisuudelleen.

Hän ei pysty vastaanottamaan kritiikkiä, koska olettaa olevansa

ehdottomasti oikeassa.

Hän syyllistää jatkuvasti toisia ja on anteeksiantamaton.

Hän tuo korostuneesti itseään esille ja asettaa itsensä röyhkeästi toisten ihmisten

yläpuolelle.

Hän ei koe todellista katumusta, vaan vaatii anteeksipyyntöä muilta ihmisiltä.

Hän aiheuttaa pelkoa toisille uhkailullaan sanallisesti ja/tai fyysisesti.

Hän ei tarvitse varsinaista syytä riitaan.

Hän aistii toisen ihmisen heikkoudet ja käyttää niitä hyväkseen.

Hän ei kykene tuntemaan vilpittömästi herkkyyttä, hellyyttä, pehmeyttä, empaattisuutta

eikä rakkautta.

Hän pelkää yksinoloa ja ikävystyy helposti. Hän tarvitsee jatkuvasti erilaista toimintaa ja

sitä kautta tarvitsemaansa huomiota Suomi24 keskusteluissa.

Hän ei tunne tarvitsevansa terapeuttista ja/tai psykiatrista apua, vaan kokee tehtäväkseen
ennemminkin häiritä muita ihmisiä.

Äänestä
  • koetta korjaisi. Koska nyt ei voi käyttää punakynää, niin laitan tähän korjatun version aineestasi. Asiavirheitä oli paljon, mutta kieliasu ja kielioppi oli hyvää. Arvosanaksi annan 8- .

    Ole hyvä! Tässä korjattu versio:

    Hänellä on suhteellisen vahva itsetunto, ja hänen käytöksestänsä aistii, jotta hän ottaa muutkin ihmiset huomioon.

    Hän jakaa ihmiset hyviin ja pahoihin sen mukaan, miten he suhtautuvat hänen susianalyysiinsä.

    Hän kokoaa samanmieliset ihmiset ympärilleen eli
    sellaiset ihmiset, jotka myötäilevät häntä.

    Hän pystyy luottamaan itseensä ja tätä kautta
    muihinkin ihmisiin. Hän arvostaa tunnustusta,
    mutta ei vaadi sitä.

    Hän ei ole ollenkaan kateellinen ja mustasukkainen niille, jotka hän kokee uhkaksi omalle ylivertaisuudelleen. Päinvastoin, hän yrittä opastaa näitä oikealle tielle ajatuksissaan.

    Hän pystyy vastaanottamaan kritiikkiä hermostumatta, koska olettaa olevansa ehdottomasti oikeassa ja siten kestää arvostelun.

    Hän syyllistää jatkuvasti toisia, mutta osaa antaa myös anteeksi.

    Hän tuo korostuneesti itseään esille ja asettaa joskus itsensä leikillisesti toisten ihmisten yläpuolelle.

    Hän ei koe todellista katumusta, mutta ei myöskään ole vaatimassa anteeksipyyntöä muilta ihmisiltä.

    Hän ei missään nimessä aiheuta pelkoa kenellekään. Pikemminkin hän pakottaa ajattelemaan.

    Hän ei tarvitse varsinaista syytä riitaan.

    Hän aistii toisen ihmisen heikkoudet ja mutta ei käytä niitä hyväkseen kuin hyvin perustellusti.

    Hän pystyy tuntemaan vilpittömästi herkkyyttä, hellyyttä, pehmeyttä, empaattisuutta

    sekä erityisesti rakkautta.

    Hän ei pelkää yksinoloa, mutta ikävystyy helposti, jos ei ole mielenkiintoista tekemistä. Siksipä hän kirjoittelee silloin tällöin tänne, kun muilta tärkeiltä tekemisiltään joutaa.

    Hän ei tunne tarvitsevansa terapeuttista ja/tai psykiatrista apua, eikä varmasti tarvikaan. Sen sijaan hän kokee tehtäväkseen ennemminkin auttaa muita ihmisiä ja tarjota heille terapiaa.    

    Äänestä

  • Suden ystävä kirjoitti:

    koetta korjaisi. Koska nyt ei voi käyttää punakynää, niin laitan tähän korjatun version aineestasi. Asiavirheitä oli paljon, mutta kieliasu ja kielioppi oli hyvää. Arvosanaksi annan 8- .

    Ole hyvä! Tässä korjattu versio:

    Hänellä on suhteellisen vahva itsetunto, ja hänen käytöksestänsä aistii, jotta hän ottaa muutkin ihmiset huomioon.

    Hän jakaa ihmiset hyviin ja pahoihin sen mukaan, miten he suhtautuvat hänen susianalyysiinsä.

    Hän kokoaa samanmieliset ihmiset ympärilleen eli
    sellaiset ihmiset, jotka myötäilevät häntä.

    Hän pystyy luottamaan itseensä ja tätä kautta
    muihinkin ihmisiin. Hän arvostaa tunnustusta,
    mutta ei vaadi sitä.

    Hän ei ole ollenkaan kateellinen ja mustasukkainen niille, jotka hän kokee uhkaksi omalle ylivertaisuudelleen. Päinvastoin, hän yrittä opastaa näitä oikealle tielle ajatuksissaan.

    Hän pystyy vastaanottamaan kritiikkiä hermostumatta, koska olettaa olevansa ehdottomasti oikeassa ja siten kestää arvostelun.

    Hän syyllistää jatkuvasti toisia, mutta osaa antaa myös anteeksi.

    Hän tuo korostuneesti itseään esille ja asettaa joskus itsensä leikillisesti toisten ihmisten yläpuolelle.

    Hän ei koe todellista katumusta, mutta ei myöskään ole vaatimassa anteeksipyyntöä muilta ihmisiltä.

    Hän ei missään nimessä aiheuta pelkoa kenellekään. Pikemminkin hän pakottaa ajattelemaan.

    Hän ei tarvitse varsinaista syytä riitaan.

    Hän aistii toisen ihmisen heikkoudet ja mutta ei käytä niitä hyväkseen kuin hyvin perustellusti.

    Hän pystyy tuntemaan vilpittömästi herkkyyttä, hellyyttä, pehmeyttä, empaattisuutta

    sekä erityisesti rakkautta.

    Hän ei pelkää yksinoloa, mutta ikävystyy helposti, jos ei ole mielenkiintoista tekemistä. Siksipä hän kirjoittelee silloin tällöin tänne, kun muilta tärkeiltä tekemisiltään joutaa.

    Hän ei tunne tarvitsevansa terapeuttista ja/tai psykiatrista apua, eikä varmasti tarvikaan. Sen sijaan hän kokee tehtäväkseen ennemminkin auttaa muita ihmisiä ja tarjota heille terapiaa.    

    sinäkin APINOINTIIN.

    Äänestä

tällä kertaa taatusti alkuperäinen suden ystävä, kukaan muu ei pysty kirjoittamaan näin älytöntä juttua.... Vaikuttiko tämän aamun napit mitenkään sanomaasi?

Äänestä
  • On turhaa ja lapsellista nauraa vakaville asioille. No onhan se tietysti yksi defenssimekanismi nauraa hysteerisesti asioille, jotka pelottavat, ahdistavat ja aiheuttavat yökastelua.

    Sen sijaan me fiksummat kyllä naureskelemme susihullujen apinoiden typeryydelle. Siinä ei ole mitään luonnotonta, vaan se on vain normaalia tyhmempien ihmisten kustannuksella hauskan pitoa, hehheh.

    Äänestä

  • naureskelija kirjoitti:

    On turhaa ja lapsellista nauraa vakaville asioille. No onhan se tietysti yksi defenssimekanismi nauraa hysteerisesti asioille, jotka pelottavat, ahdistavat ja aiheuttavat yökastelua.

    Sen sijaan me fiksummat kyllä naureskelemme susihullujen apinoiden typeryydelle. Siinä ei ole mitään luonnotonta, vaan se on vain normaalia tyhmempien ihmisten kustannuksella hauskan pitoa, hehheh.

    että muut ovat tyhmempiä ??
    Nimimerkkisi todellakin vastaa kykyjäsi.
    Älä kuitenkaan ystäväsi kanssa naureskele kovin julkisilla paikoilla. Nappaavat kiinni ja vievät suljetulle....

    Äänestä

jatkuva VAPINA yksi esimerkki?

Äänestä
  • en ole huomannut, jotta apinat erityisesti vapisisivat kauttaaltaan. Toki on mahdollista ja todennäköistäkin, että huomaamatonta väreilyä on olemassa. Voinkin hyväksyä esimerkkisi, siitä sinulle piste.

    Lisäpisteen ansaitset hienosta kielellisestä oivalluksestasi:

    Jos sanasta VAPINA otetaan ensimmäinen kirjain pois, niin saadaan jotain mielenkiintoista aiheeseen liittyvää. Tämä varmaankin oli juonesi tarjotessasi hienoa ratkaisuasi.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Suden ystävä kirjoitti:

Otetaanpa hieman kertausta Susianalyysiini liittyen, kertaushan on opintojen äiti. Analyysisarjani on laaja kokonaisuus ja nyt onkin tarkoitus vain hieman raottaa erästä vähemmän käsiteltyä, mutta mielenkiintoista seikkaa. Kaduilla ja metsissä nimittäin steppailee jos jonkin näköistä kulkijaa. Tarkastellaan nyt analyysini kannalta olennaisia kulkijoita, eli "susiuskovaisia" ja "susihulluja". Äärimmäisissä tapauksissa voidaan puhua "ihmissusista". Nämä kaikki termit on määritelty Susianalyysi II:ssa.

Nyt on mielenkiintoista, jotta näitä "hysteerisiä apinoita" kulkee keskuudessamme, vaikka asiaan perehtymätön ei heitä äkkiseltään tunnistakaan. Huomataan heti aluksi, että nyt ei kannata apinalla vetää hernettä nenään, koska pysytellään koko ajan asialinjalla ja käytetään osuvia kielikuvia ja ilmaisuja. Jatkossa käytettäköön pelkkää "apina"-termiä kuvaillessamme eriasteisia susihysteerikkoja.

Kysymys kuuluukin, että miten nämä joukossamme kuljeksivat apinat sitten tunnistaa? Minulla on tarjota heti aluksi kaksi mielestäni ja kokemumuksieni kautta hyvin oleellista seikkaa. Olkaa niin hyvät:

1) KATSE
Silmistä heijastuu jatkuva, ehkäpä surumielinenkin pelko. Kokonaisvaikutelma on hyvin alistunut. Susiuskovaiset vanhemmat ovat tehneet hallaa lapsensa ajatusmaailmalle, ja silmistä on täten elämän liekki hiipunut hyvin aneemiseen katseeseen.

2)HAJU
Apina haisee selvästi pelonsekaisen hien hajulle. Tämä löyhkä on jotenkin erikoinen. Se ei selvästikään kuulu tasapainoisen ihmisen hajuun. Siinä on jotain outoa. Kaikkihan tiedämme, että esim. rapula-, valkosipuli-, ummehtunut sukkahiki jne... haisevat hirveiltä. Kyseinen apinan hiki on kuitenkin ihan omaa luokkaansa. Se on niin outoa, jotta sitä on vaikea kuvailla.

Minä olen sen verran kierrellyt näitä "saastuneimpia" pitäjiä, jotta tunnistan tämän hajun ihmisestä (apinasta) jo hyvinkin kaukaa. Katsekontakti lisäksi varmistaa välittömästi hajuaistini herkkyyden.

______________________________________


Tässä siis oli kaksi esimerkkiä. Otetaan nyt leikkimielinen tehtävä:

Keksi lisää esimerkkejä, joiden avulla keskuudessamme kulkevan apinan voi erottaa meistä petoja pelkäämättömistä fiksuista ihmisistä. Keksitkö parempia esimerkkejä kuin minä? Tästä tulee tosi hauskaa ja opettavaista, jos kaikki yrittävät parhaansa!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu