olen joskus väsynyt koirien hoitoon...
väsyttää
tassu
11711
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
ei sitä aina jaksa, mut pakko se on jaksaa!!! Koirien takia!
Mä en aina jaksais lähtee lenkille koirani kaa, mut pakko se on!
Koiran pitää päästä ulos, joten sillon mä meen vaikka en jaksaiskaa...
Kyllä itseänikin välillä ärsyttää, ainakin niinä päivinä, kun tuntuu että koirat haluaa vain olla hankalia kaikella mahdollisella tavalla. Tunne menee kyllä ohi sitten kun ne taas muistuttavat tavalla tai toisella siitä miksi yleensä olen aikanaan hurahtanut koiriin:)
koiranomistajasta, jota ei joskus ja itseasiassa aika useinkin väsyttäisi koirien kanssa alati toohottaminen. Sama se lastenkin kanssa on, vanhemmilla tuleekin kiireisessä nyky-yhteiskunnassa loppuunpalamista perheen hoidossa työn ja muun lisäksi. Itselläni tuli masennus, kun koko elämä pyöri vain lapsen ja koirien ympärillä. Joka päivä oli tasan samanlainen; nouset ylös,ulkoilutat piskit, hoidat lapsen aamutoimet ja omatkin josain välissä, viet lapsen hoitopaikalle ja lopulta itsesikin duuniin. Duunin jälkeen samat kuviot; lapsi hoidosta,kotiin ja koirat ulos, sitten kauppaan ja kokkaamiset ja siivoukset ja kaikki seuraavana päivänä alusta. Lopulta pää hajosi kerrassaan ja äitini otti sakin hoitoonsa. Itse jäin sairaslomalle töistä ja kyllä olin autuas kun sain vain OLLA! kaikkihan jatkuu taas samana, mutta kyllä sen taas jonkun aikaa kestää kun sai edes välillä levätä ja lapsikin alkaa olla isompi ja omatoimisempi. Miehistä olen oppinut, että ne ovat vain ylimääräinen lapsi, parempi että yksi passattava vähemmän.. Koitetaan kestää, pakkohan se on kun itse on vastuuta halunnut kannettavakseen!
Kuulosti niin tutulta, niin tutulta... Paitsi että en ole vielä saanut koko porukkaa päivää pitemmäksi ajaksi minnekään, suku asuu kaukana.
Nyt on viimeaikoina väsyttänyt todenteolla, tuntuu ettei pääse sängystä aamulla ylös ja sitten kun pääsee, olen huonolla tuulella ja pinna meinaa palaa pienistäkin asioista. Ja aina tätä samaa... samanlaista hulinaa. Talviväsymystä varmaan, odotan niin kovasti kesää siihen liittyvine koirakokeineen ja aurinkoisine keleineen.
Elättelen toiveita päästä kohtapuoliin Lappiin eräkämpälle 'pitkäksi viikonlopuksi' ukkokullan kanssa ja koirat otan sinne mukaan, jos se vaan mökinomistajalle käy. Jos ei käy niin ei haittaa, hoitolaan sitten, makso mitä makso.
Mutta en takuulla aikoisi mitään koulutuksia niille pitää, oltais vaan takkatulen ääressä ja kuunneltais tulen rätinää ja hiljaisuutta...
Päivällä pientä tutustumista ympäristöön ja takaisin takkatulen ääreen...
Ei lapsia, eikä muita vaatimuksia kuin koirille ruokaa ja ovi auki. Kun sais vaan olla hiljaa ja rauhassa... Vähän pitempään kuin hetkisen.
Tämän ajatuksen voimalla jaksan vielä vähän aikaa.
On ihan hyvä välillä myöntää väsyvänsä ja hyvä huomata ettei ole ainoa.
Nyt kun tuli lapsista puhetta, niin sama täällä.
Jokainen päivä on sitä samaa rutiinia. Lapsi herää 5.18, siinä sitten valvoskellaan puoli seitsemään, jolloin kamalalla tappelulla vaatteet päälle. Toinen koira mukaan, ja toinen kotiin. Joskus kamalalla tappelulla myös autoon, ja sitten hoitopaikkaan.
Sitten kotiin, ja ulkoiluttamaan molemmat koirat, ja sitten kaikkia mahdollisia kotitöitä (mies suuttuu jos niitä ei ole tehty). Nukun huonosti yöt, ja nukahdan noin kahden aikoihin, joten "normaalit" yöuneni ovat noin kolme tuntia. Sitten kun kotityöt ja muut hommat on tehty, niin nukkumaan tunniksi-pariksi ja sitten taas koirien kanssa ulos, ja hakemaan poikaa, jonka jälkeen kauppaan, ja sitten kotiin tappelemaan uhmaikäisen kanssa. Sitten tuleekin jo mies ja sitten ruokaa tekemään yms.. Olisi tosi ihanaa olla joskus vaikka koko viikonloppu ilman lasta jossain erämökissä.. Eipä taida vaan lähempään kymmeneen vuoteen onnistua:)
kyllä meidän perheessä on se periaate, että kotihommat tehdään puoliksi, koskee myös koirien ulkoilutusta yms.!
Meillä myös isäntä tekee kotihommia työnsä lisäksi (vaikka olenkin päivät kotona).Lapsia on jo yhden käden jokaiselle sormelle ja koiria jo toisellekkin kädelle.Onhan totta että jokainen päivä on jotakuinkin samanlainen, mutta onhan meitä paljon joten miksi ei voisi vaikka kirjoitella sähköpostia tai soittaa välillä jollekkin.En ole itsekkään viettänyt vapaapäivää muutamaan vuoteen, mutta kyllä silti katson olevani etuoikeutettu kun saan olla kotona lasten kanssa,ainoana miinuspuolena näen kyllä palkkauksen.
Olisi kauhean kiva kirjoitella muiden kotonaolijoiden kanssa...
Meillä vaan tuo työnjako sattuu menemään niin, että mies saattaa tehdä jopa 17 tuntisia työpäiviä, ja minä olen toistaiseksi kotona, enkä tee palkallista työtä (yhdistystoiminta kun ei sellaista ole) syistä joita en nyt tässä ala selvittämään. Mieheni kyllä tekeekin sen mitä jaksaa ja ehtii, mutta jos on kuuden-seitsemän aikaan (silloin kun tekee "vain" 13h päiviä)aikaisintaan kotona niin vähiinhän se jää.
Kyllä meilläkin jaettiin silloin kun molemmat olivat palkkatyössä.
...kulloisenkin perheen tilanteesta.
Niin, täytyypä muistaa kiittää ukkokultaa aamuisista koiran ulkoilutuksista.
Kotitöitten jakamisesta vaan meillä ei oikein tuu mitään kun tämä ukkokulta tekee 8-12 tuntisia päiviä yrittäjänä, että pääsisimme lomallekin, yrittäjälle kun ei niitä lomakorvauksia tule. Itse teen 8 tuntia ja aika epäsopivaan aikaan sekin. En oikein viitsi enää illalla vaatia imurointia, tiskausta tms...
Mitäpä minä tässä valittamaan, itse olen osani valinnut. Mutta joskus vaan tuntuu väsyttävän ja ahdistavan... Onneksi en ole ainoa.
Siirrytäänkö muihin koiramaisiin aiheisiin??
Mutta minkä takia hänellä (miehellä) on oikeus suuttua jos kotiyöt ei ole tehty jos heräät jo viideltä? Onhan sinullakin silloin pitkä päivä jos se päiväsi alkaa jo silloin?
Minä en melkein ikinä ole väsynyt siitä että koiraa on hoidettava, kun en ole viittinyt hankkia noita kakaroita riesaksi. Ainoastaan silloin kun olen ollut todella kipee, niin olen kyllä toivonut että olisin opettanut menemään hiekkalaatikolle niinkuin kissan. Itse asiassa yritin opettaaa, mutta jostain syystä koiruli pisti vain toisen tassun hiekka-astian sisäpuolelle ja näin ollen puolet tuli lattialle :-) Eihän sekään olis haitannut kun kylppärissä voi helposti pestä sotkut pois, mutta kun koira lopulta oppi tekemään ulos eli rupesi "sisäsiistiksi" niin potallakäyntikin loppui.
Nyt meillä ollaan hissukseen sillä tassun antura on tulehtunut ja turvonnut ja koira klenkkaa. Käytiin lääkärillä ja saatiin lääkkeitä ja ohjeita ottaa rauhallisesti, mikä on jostain syystä erittäin tuntematon käsite minun kettuterrierilleni :-D
Sielä lääkärissä oli seinässä sellainen kello jossa koira heilutti häntäänsä ja meitsin koiruli heilutti omaansa takaisin ja vikisi sille. Se oli aika hassua. Lääkäritäti kertoi että siihen reagoivat aktiiviset (lue: jotain harrastavat yms.) koirat.
Piristystä päiviinne.
Itse olen ollut yksinhuoltaja alusta asti. Töihin oli vähän pakko mennä heti äitiysloman päätyttyä. Eli kyllä nämä väsymykset minullekin tuttuja ovat.
Eli se elämä oli pitkälti aamuherätyksiä, lapsi hoitoon, töihin, lapsi hoidosta ja kotiin, ruuan laittoa, kotihommia ja siinä samassa hössäkässä olen aina koittanut vielä kuunnella lapseni asiat ja puuhata lapsenkin kanssa jotain.
Kaverit vaan ihmetteli, kun en katsellut iltasella telkkaria ollenkaan, eli en pystynyt keskusteleen kenenkään kanssa muotisaippuoista yms. No, mä nukahdin aina aikasin, en jaksanut juurikaan katsoa telkkaria. Heräsinhän kuitenkin aamulla huomattavsti lapsettomia ystäviäni aiemmin.
Mutta koiraa en voinut kuvitellakaan ottavani silloin, kun poika oli aivan vauva. Eihän siitä mitään olisi tullut. haaveissa se koira kuitenkin aina oli. Lapsettomat kaverit ei oikein sitäkään ymmärtänyt, että miksi sitä ei voinut silloin ottaa. Mutta eihän pikkuista voi jättää yksin ja lähteä sitten muina miehinä koiran kanssa lenkille yms.
PoOika kasvoi, ja sitten kun se koira meillekin tuli. Olen kyllä paljon virkeämpi, ulkoilenhan säännöllisesti... vaikka onhan tuo poikakin kasvanut.
Eli siis, kun nämä jälkikasvut aloittavat koulunkäynnin, niin ne muuttuvat niin kovin "itsellisiksi". Käyvät kavereillaan yms. Meillä lapsi on jo "suuren suuri", joten pääsen välillä poikkeen ystävilläni/vanhemmillani, eikä lapsi välttämättä lähde edes mukaan.
Ja on moisesta lapsesta oikeatakin apua. Meidän juipin hommiin kuuluu imurointi ja roskikset. Ja kun tästä tuo yläaste alkaa, niin hommia tulee lisää (tiskivuorot).
Jos jostain syystä työpäivä venyy, olen sairas tai muuten estynyt viemään koiria, niin poika kyllä ulkoiluttaa silloin ne. Sekin on jo iso apu!!! Vakinaisesti hänen ei tarvitse koiriamme hoitaa/ulkoiluttaa (poikaa on joskus koira purrut, ei omat, koirapelko vieraita koiria kohtaan).
Eli kaikille pienten lasten äideille voin vain sanoa, että kyllä se siitä. Lapset kasvaa ja "elämä helpottuu". Ja lapsista on jopa apua.