Että tämmönen EU maa

Itäblokki rules

Koiraihmiset viisi tuntia bussissa Puolassa
07.10.2008 01:20


Maailman suurimmasta koiranäyttelystä Unkarista Suomeen palanneet koiraharrastajat joutuivat Puolassa bussivankeuteen viideksi tunniksi.

Poliisi pysäytti 21 koiraa ja 16 ihmistä kuljettaneen suomalaisbussin Pohjois-Puolassa Bialystokin kaupungin kohdalla.

- Poliisi tuli vaativan näköisenä bussiin ja alkoi vaatia tietullimaksujen kuitteja sekä ajopiirturin kiekkoja, ryhmän tulkkina toiminut Marja Kojola kertoo.

Kojolan mukaan kukaan ei saanut lähteä ulos autosta, vaan koirat sekä heidän isäntänsä ja emäntänsä joutuivat odottamaan visusti bussin sisällä.

- Neuvotteluja käytiin viis tuntia eikä ulos autosta päästetty.

Kojala epäilee poliisin yrittäneen rahastaaa heitä tekaistuilla syillä.

- Ajopiirturin kiekkoa syytettiin repeytyneeksi. Lisäksi haluttiin sakottaa siitä, että kumpikin kuljettajamme oli suomalaisen käytännön mukaan vaihtanut oman kiekon aina kun 4,5 tunnin ajoaika oli ummessa.

Kojola oli välikohtauksen aikana yhteydessä Puolan Suomen suurlähetystöön, Ulkoministeriöön sekä paikalliseen konsulaattiin.

- Siellä kehotettiin vain kiltisti maksamaan sakot.

Lopulta kiista raukesi, kun suomalaiset suostuivat maksamaan heille määrätyt 700 euron suuruiset sakot.

Kyllä on hyvin muistissa miten homma toimi, vanhan vallan aikaan.

Hyvää matkaa vain, tuommoiseen kehitysmaahan ei paljon kannata matkustaa.

20

3074

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • TuulikkiK

      Ei kannata, koska siitä reissusta ei kelleen makseta ...
      Tietääkö muuten täällä joku, miten törkeästi osaa käytäytyä Suomen tulli ja rajavartiolaitoksen henkilökunta - ei Puolan malliin vaan Neuvostoliiton tavalla.

    • kesänä 2008

      Meidän turistibussin pysäytti poliisi ja tulli, kun olimme matkalla Unkariin. Pirun tarkkaan syynäsivät,ja vaativat kaikenmaailman todistuksia.
      Mikään ei tuntunut kelpaavan. 3-4 tuntia siinä vierähti, onneksi saimme kuitenkin mennä bussista ulos. Meidän lisäksi pysäytettiin myös Latviainen
      bussi.Paikalliset bussit eivät poliisia kiinnostanut
      vaikka näyttivät todella heikkokuntoisilta. No, matkanjohtaja totesikin, että turistibusseilta on helpompi saada rahat, paikallisen poliisin virkis- tystoimintaan, niin myös meiltä, muutama sata euroa.

    • mush

      Tuossakin jäi vielä epäselväksi oliko niitä tietulleja maksettu vai ei?

      Vielä ennen Schengeniä sai Liettuan pohjoisella rajalla lähes joka kerta (ajelin silloin vielä noin kerran kuussa) kuulla kysymyksen "griin gard jest", eli vihreää korttia vakuutuksesta halusivat. Siinä sai joka kerta selittää ettei moista tarvitse EU-maiden välillä. No, vastaisuudessa varauduin Pohjolan vakuutussopimuspapereilla, noin 10 sivua suomea pienine printteineen, tyytyväisinä selailivat sitä nippua kun sen heitin rajavariolle vastaukseksi tuohon kysymykseen.

      Niin... maassa maan tavalla.

      • Käynnyt

        Puolassa läpiajosta,ja ihan sama mikä koiratarha siinä bussissa menee,jos kuitteja ei löydy niin sakkoa tulee.

        Ja katsoo se kiekkoja suomenkin poliisi.


      • rtrtre
        Käynnyt kirjoitti:

        Puolassa läpiajosta,ja ihan sama mikä koiratarha siinä bussissa menee,jos kuitteja ei löydy niin sakkoa tulee.

        Ja katsoo se kiekkoja suomenkin poliisi.

        ja mitä enempi leimoja papereissa, sen parempi :-)


      • Käynnyt
        rtrtre kirjoitti:

        ja mitä enempi leimoja papereissa, sen parempi :-)

        Oli tietysti koiraväen itse hommaama bussi,kuskina pari tuttua eläkeläistä joilla ei pienintäkään tietoa ulkomaan vaatimuksista.

        Sama virsi kuin niillä yksillä uskovaisilla,kun on seurakunnan oma auto niin ei mukamas tarvitse ammattiliikenteen lupia ja maksuja maksella.


      • eräs toimistopäällikkö

        Itä-Euroopassa edelleen ihan normaalia.


    • hävettää olla suomalainen

      Olipa mikätahansa Eurooppa ja olipa bussi täynnä hurttia tai humalaisia tai molempaisia, niin tietullit on maksettava! Eikö se suomalaisen tallukan kaaliin uppoa, että maksullisista teistä on maksettava. Ei pummilla saa matkustaa. Menee meidän suomalaisten maine maailmalla tuolla tavalla kun käyttäydytte!

      • hävettää,,,

        sinun puolesta, missä kohtaan tekstissä sanotaan, ettei tietullia ole maksettu,idiootti!!!


      • Käynnyt
        hävettää,,, kirjoitti:

        sinun puolesta, missä kohtaan tekstissä sanotaan, ettei tietullia ole maksettu,idiootti!!!

        sit lukee että se on maksettu?

        Mene vaikka Sveitsiin,ostat pelkän päivän läpiajon takia koko kalenterivuoden maksutarran jos meinaat pätkänkään motarilla ajaa,h-auto ~28€.


    • siitä sakot

      "Kojola oli välikohtauksen aikana yhteydessä Puolan Suomen suurlähetystöön, Ulkoministeriöön sekä paikalliseen konsulaattiin.
      - Siellä kehotettiin vain kiltisti maksamaan sakot. "

      Jos lähetystöstä tai konsulaatista kehotetaan maksamaan sakot, silloin teillä tietullit oli maksamatta ja mahdollisesti ajopiirturin mukaan kuskien lepoajat oli laiminlyöty. Ei ne sieltä turhia sakkoja tai lahjuksia kehota maksamaan.
      Turhaa siis täällä asiaa hehkutat. Rikoitte sääntöjä, siitä saitte sakot. Olisitte vaan kiltisti änkyröimättä maksaneet heti, niin ei olis tarttenu odotella tuntikaupalla.

    • rahattomia

      Tästä ei ole kuin vuosi tai kaksi, kun täysin vastaavanlainen tapaus sattui suomalaisille turisteille, jotka olivat bussimatkalla puolassa. Lehdissä siitä kirjoiteltiin kovastikkin ja käsittääkseni siitä tehtiin valituksia ympäriinsä puolassa, eu:ssa ja ties missä. Näköjään ei mene mikään perille, kun poliisien toiminta jatkuu samanlaisena edelleen.

      Varmaan saitte laillisen kuitin 700 euron maksusta :) Taisi todella mennä rahat poliisi setien virkistystoiminnan tukemiseen..?

      • Britta L

        Kun tietää, mimmosilla bussi-romuilla suomalaisetkin osaa lähteä maailmalle, en ihmettele, että sakkokin tulee. Noilla kaikenlaisilla rahattomilla harrastuskerhoilla juuri usein vanhaa wiimaa alla.


      • Käynnyt

        "Näköjään ei mene mikään perille, kun poliisien toiminta jatkuu samanlaisena edelleen."

        Juu,eihän se kaikille mene millään perille että kun bussilla liikutaan maksetaan tietullit ja noudatetaan ajoaikoja.


      • joopajoo...

        Oliko joku toinenkin tollo suomalaisturistiporukka jättänyt tietullit maksamatta ja ajanut katsastamattomalla bussinlouskulla ulkomailla? Jestas mikä häpeä.
        Jos tekee rikkeen, jää kiinni ja saa sakot, siitä on turha valittaa ja ruikuttaa.


      • vaan,,,
        joopajoo... kirjoitti:

        Oliko joku toinenkin tollo suomalaisturistiporukka jättänyt tietullit maksamatta ja ajanut katsastamattomalla bussinlouskulla ulkomailla? Jestas mikä häpeä.
        Jos tekee rikkeen, jää kiinni ja saa sakot, siitä on turha valittaa ja ruikuttaa.

        sinä, ole se tollo, joka pienessä päässäsi kehittelet johtopäätöksiä asioista, joista et tiedä mitään????


      • tkalkoit
        vaan,,, kirjoitti:

        sinä, ole se tollo, joka pienessä päässäsi kehittelet johtopäätöksiä asioista, joista et tiedä mitään????

        Taas on suomalaiset tallukat käyneet matkoilla. Hävettää olla suomalainen.


      • jjkklo
        Britta L kirjoitti:

        Kun tietää, mimmosilla bussi-romuilla suomalaisetkin osaa lähteä maailmalle, en ihmettele, että sakkokin tulee. Noilla kaikenlaisilla rahattomilla harrastuskerhoilla juuri usein vanhaa wiimaa alla.

        Puolassa kun vasta sattunut muutama vakava bussi onnettomuus niin nykyään tarkastavat kyllä suurennuslasilla kaikki bussit. Ei sinne millään romulla kannata lähteä.


    • kenen vika

      Miksi tollasta tarvii vatvoo, kerro asiat kuin ne on , pannaan sit kissa pöydälle, eikä sepusteta turhaan. Puolassa poliisi ao. tapaukset joutuu rekisteröimään, sieltä se totuus selvii....

    • hooooveee

      taas lähteneet reissuun ottamatta selvää raskaan liikenteen veroista ja maksuista. Turhaan se on ees tällaista sontaa kirjoittaa ja täällä itkeä. Ihan oma moka!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä se Mira Luodin ohjelma oli?

      Ja onnistuiko hiljaiseksi maksaminen sittenkään, jos myöhemmin sanoo, että tuollaista tapahtunut? Ihmiset alkaa pohtiin
      Maailman menoa
      260
      9181
    2. IL - Kansanedustaja tehnyt ITSEMURHAN eduskuntatalossa!!

      "IL:n tiedot: Kansanedustaja tehnyt itsemurhan Eduskuntatalossa Iltalehden tietojen mukaan kansanedustaja on tehnyt its
      Maailman menoa
      310
      6387
    3. Verinen koira

      Mikä juttu on tämä Karhumäellä pyörinyt verinen koira? Oliko hyökännyt jonkun kimppuun?
      Imatra
      66
      1450
    4. Mira Luoti, Vain Elämää

      kausi 8. mukana aluksi mm. Terhi Kokkonen ja Mira Luoti. taustalla myös Danny ja Kashmir. paljonko 1+1 olikaan?
      Maailman menoa
      6
      1341
    5. Faktat kehiin!

      kauanko aiot odottaa kaivattuasi? ja miks?
      Ikävä
      109
      1121
    6. Eemeli Peltonen teki itsemurhan eduskuntatalossa

      Kevyet mullat sitten vaan. Ei mulla muuta.
      Maailman menoa
      83
      1082
    7. Mira Luoti koki seksivvaltaa sarjan kuvauksissa. Otti hyssyttelyrahat mutta nyt julkistaa asian?

      Kun hyvin tietää että helppo päätellä mikä ohjelma kyseessä. Ja jos koki oikein "väkivaltaa" eli raisk, niin edesvastuut
      Kotimaiset julkkisjuorut
      67
      936
    8. Mopokeulija

      Poliisit saisivat käydä noukkimassa sinipuseroisen keulijan tuota pikaa. Koulureppu selässä yhdellä pyörälla S-Marketin
      Haapavesi
      43
      818
    9. Sonnisen turha valitus selvästä asiasta !

      Nyt tuli sellainen valitus jossa ei järjen häivää, Sonninen ja koko hallinto munaa itsensä. Hänestä on tulossa pilkunnus
      Ähtäri
      23
      716
    10. MUISTATTEKO SEN?

      Karhean tummansövyisen raastavsn huudon : RYKIKÄÄ! NIITÄ RAATOJA@ RÄKIKÄÄ NIITÄ EAATOJA!btämän paeoni aina toivotti rakk
      Joukkoliikenne
      311
      708
    Aihe