Katainen luottaa

   TOSIASIAT
Kirjoittanut: PIILOSSA 6.10.2008 klo 19.42

   Kuka muistaa milloin politiikot olisivat reagoineet näin nopeasti eri maissa
talousasioihin?
Tämä on todella huono merkki taloudesta, mutta tietysti hyvää kriisinhoitoa eli paniikin estämistä.

Tämä merkitsee sitä, että pankit tietävät tilanteen vakavuuden ja sopivat
kriisinhoidosta politiikkojen kanssa ennenkuin kansalaiset ja säästäjät saavat kriisin käsiinsä...

Jatkan edellisestä...

Kataisen mukaan Suomen pankit ovat kuitenkin yhä vakaalla pohjalla.
Jos kerran näin on, niin miksei talletussuojaa voi nostaa vaikka 250000 euroon?
Suomessa säästöt taataan 25000 euroon asti.

Miksi me "pienet" tallettajat odottaisimme myöhäistä junaa, kohta rahat lähtee nappia painamalla sinne missä talletussuoja on korkeampi.

Oletteko huomioineet, onko pankkien henkilökunnalla paniikin oireita?
15511
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

kansan asialla enää vuosiin. Ollaan liikaa EU myönteisiä / tottelevaisia. Maamme asioita ei mukamaste pystytä hoitamaan nopeasti, koska direktiivi sanoo sitä-tätä. Olemme kyttääjä kansa, kun seuraamme mitä muut tekevät ja sitten jälkijunassa ja jälkiviisaina teemme kuten muut jo tekivät aika päivää sitten. Munatonta touhua hallituksella!

Äänestä

Kuukausi sitten hän kirjoitti että Suomella ei ole mitään hätää kun Venäjä ja Kiina pitävät Suomen talouden vireessä.Tänään sama mies kauhistelee ja synkistelee kun ei ole varauduttu taantumaan.

Äänestä
  •    Aika pihalla on
    Niinistökin 7.10.2008 klo 13.43

    >Tilauskanta voi antaa vihjeen pörssiyhtiön tulevaisuudesta hyvissä ajoin.

    >Taitaa herra tietää tilauskannasta ko. maihin.
    Miten on??

    Äänestä

  • jumi jumi kirjoitti:

       Aika pihalla on
    Niinistökin 7.10.2008 klo 13.43
       Kuukausi sitten hän kirjoitti että Suomella ei ole mitään hätää kun Venäjä ja Kiina pitävät Suomen talouden vireessä.Tänään sama mies kauhistelee ja synkistelee kun ei ole varauduttu taantumaan.

    >Tilauskanta voi antaa vihjeen pörssiyhtiön tulevaisuudesta hyvissä ajoin.

    >Taitaa herra tietää tilauskannasta ko. maihin.
    Miten on??

    Eduskunnan puhemiehen Sauli Niinistön (kok) mukaan Suomea kohtaa syvempi ja pidempi taantuma kuin on osattu odottaa.

    - Suomen talous on haavoittuva. Valtiontalous ei ole niin vahva kuin on väitetty ja edessä on vääjäämätön lasku, Niinistö sanoi UP-uutispalvelun haastattelussa.

    Niinistö kertoo, että Suomen menot ovat kasvaneet samaa vauhtia kuin tulotkin.

    - Pienintäkään talouden puskuria ei ole tullut, pikemminkin päinvastoin. Mutta niinhän se yleensä menee, että talouspolitiikan virheet tehdään hyvinä aikoina. Huonoina aikoina taloutta paikataan, jos pystytään.

    Niinistö ei usko, että 1990-luvun syvä lama toistuisi. Kuitenkin hän varoittaa ylettömästä lainaotosta. Hänen mukaan poliitikkojen olisi pitänyt varoittaa ihmisiä jo viime keväänä.

    - Nyt alkaa olla jo myöhäistä.

    Äänestä

  • valehtelua kirjoitti:

    Oikea tapa varautumisesta tulevaan olisi ollut, että "jakovarat" olisi ohjattu valtion ostoilla suomalaisiin hyviin yrityksiin varmistamaan työllisyyttä ja lisäämään suomenkansan vaurautta.
    Eikä niinkuin Häkämies teki möi lannoiteteollisuuden, joka on ollut erittäin tuottaavaa toimintaa ostajalle, mutta huono asia suomalaisille viljelijöille.
    Jakovarat jaettiin väärin, tuloeroja kasvatettiin rahat ohjattiin poliitttisilla päätöksillä suurituloisille, jotka sijoittivat ulkomaisiin pörssiyhtiöihin ja rahastoihin.
    Nyt ne jakovarat haihtuvat, johtuukohan sekin ilmastonmuutoksista.

    Äänestä

  • jakovarojen ohjaamisessa kirjoitti:

    Minä olisin jo toiminut.

    Huonoa kriisin hallintaa.
    Kohta pankkien asiakkaat "hyppelevät" epätietoisuuden vuoksi.

    Kilpailu talletussuojista hermostuttaa pankinjohtajia.
    Joku toivoo rajatonta talletussuojaa, toinen taas nykyinen suoja riittää, muut tästä väliltä.
    Rajattoman suojan ovat antaneet Irlanti, Saksa, Tanska ja Kreikka, Britania ja Ruotsi ovat nostamassa.

    Vanhasen mielestä Suomessa on tilanne hallinassa?
    Miksi siis jahkailla, kyvykkäät valtiomiehet osaavat tehdä nopeita päätöksiä, jos ne perustuvat tosiasioihin.

    Helppoin tapa ottaa kriisi hallintaan on, että päätetään 2-3 vuoden ajaksi rajaton talletussuoja, jonka jälkeen katsotaan, mikä on EU neuvottelujen yhteisesti sovitut talletussuoja rajat.

    Äänestä

  • odotella kirjoitti:

    Sekä keskusteluun asiaoita lisänneenä laitan lopuksi "vihjeen", markkinoilla myyjät loppumassa, tulossa piikki ylöspäin 10-20 %, mutta pohjissa ei vielä olla käyty.

    Huom! en vastaa vihjeen paikkansa pitävyydestä.

    Äänestä

  • avaaja kirjoitti:

    $ arvo lähtee kohta alaspäin verattuna €.

    jo tällä viikolla

    Äänestä

  • hanskassa kirjoitti:

    $ arvo lähtee kohta alaspäin verattuna €.

    jo tällä viikolla

    Wincapita nimiseen sijoitusyhtiöön. Saa hetkessä talouden kuntoon.

    Äänestä

  • WinWin kirjoitti:

    Wincapita nimiseen sijoitusyhtiöön. Saa hetkessä talouden kuntoon.

    Joo ja nyt kannattaa laittaa kaikki €
    WinWin 7.10.2008 klo 17.58

    -----------------------

    ed. viesti kuuluu osastoon paskan jauhanta.

    Äänestä

  • ole karvoja kirjoitti:

    Joo ja nyt kannattaa laittaa kaikki €
    WinWin 7.10.2008 klo 17.58
       Wincapita nimiseen sijoitusyhtiöön. Saa hetkessä talouden kuntoon.
    -----------------------

    ed. viesti kuuluu osastoon paskan jauhanta.

    viestiä jo rahansa menettäneille...

    Äänestä

  • Com-one kirjoitti:

    viestiä jo rahansa menettäneille...

       Sori,en tarkoittanut osoittaa
    Com-one 7.10.2008 klo 18.42
       viestiä jo rahansa menettäneille...

    Sory en ole menettänyt, olen tällä hetkellä 0 toleranssia hakeva harrastelija.
    Vain varmaa pientä tuottoa, en siis vielä yli 10% :sta haaveileva.
    Jos nyt mikään on 100% turvallista, riskit putsattu viimevuona.
    Nukun hyvin ja odotan sitä kuuta taivaalta, joka taas tuo maallista mammonaa lisää.

    Äänestä

  • idästä kirjoitti:

    romahdusta odotellen...

    Äänestä

Yhdeksänkymmenen luvun alku oli aivan saman tyypistä politikointia.Aho ja Viinanen,kaikki hyvin.Yön yli markka devalvoitiin.Täyttä huijausta että liityttäisiin rahaliittoon.Valtion omaisuus myytiin kansalta kysymättä(vastoin perustuslakia)Kuka luotaa vielä politikkoihin.Katso Google "Koiviston Konklaavi"

Äänestä
  • tässä vähän aikaan sitten jollain kunniamerkillä,et zilleen. Laita linkki siitä konklaavista..

    Kyllä olis jonku jo aika tehdä valtiovallan toimista laulu. Tässä Irwin Goodman kertoo mielipiteensä... aika suoraan..:D

    http://www.youtube.com/watch?v=VD6zQqlrWEQ

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

pankkehin kirjoitti:

   TOSIASIAT
Kirjoittanut: PIILOSSA 6.10.2008 klo 19.42

   Kuka muistaa milloin politiikot olisivat reagoineet näin nopeasti eri maissa
talousasioihin?
Tämä on todella huono merkki taloudesta, mutta tietysti hyvää kriisinhoitoa eli paniikin estämistä.

Tämä merkitsee sitä, että pankit tietävät tilanteen vakavuuden ja sopivat
kriisinhoidosta politiikkojen kanssa ennenkuin kansalaiset ja säästäjät saavat kriisin käsiinsä...

Jatkan edellisestä...

Kataisen mukaan Suomen pankit ovat kuitenkin yhä vakaalla pohjalla.
Jos kerran näin on, niin miksei talletussuojaa voi nostaa vaikka 250000 euroon?
Suomessa säästöt taataan 25000 euroon asti.

Miksi me "pienet" tallettajat odottaisimme myöhäistä junaa, kohta rahat lähtee nappia painamalla sinne missä talletussuoja on korkeampi.

Oletteko huomioineet, onko pankkien henkilökunnalla paniikin oireita?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu