Villakoiralta...

Osaako kukaan kertoa miksi villakoiran turkista lähtee pieniä karvatuppoja? Nyppimällä karvaa ei lähde, mutta siellä missä koira on makoillut on noin sormenpään kokoisia tuppoja. Onkohan kysymyksessä jonkin vitamiinin puute?
6939
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Yksipuolinen ruokavalio aiheuttaa koiralle karvanlähtöä ja muita ongelmia.
Mitä eläinlääkäri sanoo asiasta.

Äänestä

Kyllähän tummasta(mustasta) koiranta jää niitä tuppoja vaalealle makuualustalle. Ne vaan näkyvät värinsä puolesta helposti. Kaikista villakoirista lähtee hieman karvaa, kun ne on pesty, föönattu, karstattu ja kammattu, eli karvaa iroaa näissä hoitotoimissa ja nousee vähitellen tiuhasta turkista pintaan ja kerääntyy pieneksi tupoiksi. Yleensähän karvaa irtoaa turkinhoidossa karstaan ja kampaan, mutta osa jää turkin sekaan irralleen ja poistuu vähitellen. Tuskin on mitään puutosta villakoiralla, jos syö monipuolisesti laadukasta ruokaa. Ovathan nuo villakoirat toisinaan aika nirsoja ruokansa suhteen;)

Äänestä
  • ei ole koskaan lähtenyt karvoja,ei yhtään eikä varsinkaan tuppoja.Kerran saivat täitä ja silloin kyhnyttivät tuppoja,sen muistan.

    Äänestä

  • villakoirilta kirjoitti:

    ei ole koskaan lähtenyt karvoja,ei yhtään eikä varsinkaan tuppoja.Kerran saivat täitä ja silloin kyhnyttivät tuppoja,sen muistan.

    Siis silloinkaan, kun niitä karstataan, harjataan ja kammataan. Ei yhtään irtoa kampaan, karstaan tai harjaan karvoja?

    Äänestä

turkkia? Tuli lähinnä mieleen että jos koiran turkissa on pahoja takkuja, niin kyllähän niitä takkupalloja väkisinkin jossain vaiheessa irtoaa. Sormenpään kokoiset karvapallot eivät ole normaalia karvanlähtöä villakoiralle. Jos koira on ruokittu oikein eikä sillä ole sairauksia ja sen turkki on hoidettu oikein, siitä lähtee hyvin harvoin vain yksittäisiä, lähes näkymättömiä haivenia. villakoiran turkki pitää mennä läpi kamman ja karstan kanssa takuttomaksi vähintään kerran viikossa.

Äänestä
  • koirilta karstaan jää vain pölyä ja roskia.Karvoja ei koskaan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


...lähtee karvatuppoja! kirjoitti:

Osaako kukaan kertoa miksi villakoiran turkista lähtee pieniä karvatuppoja? Nyppimällä karvaa ei lähde, mutta siellä missä koira on makoillut on noin sormenpään kokoisia tuppoja. Onkohan kysymyksessä jonkin vitamiinin puute?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu