Apua kaivataan

Kamera toimii muuten, mutta näyttö on kuin ruskehtavaa haamukuvaa ja sekavaa ei saa selvää. Siirrolla koneelle ei kuva muutu. Onko edes järkrvää viedä asiantuntijalle ja mistä niitä löytää Lahdessa??
3252
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Laitappa tuonne JAS tekniikalle sähköpostia, kerro malli ja vikaseloste. Jos kyseessä on Canonin kennovika, niin se voi jopa mennä takuuseen eli saat sitten uuden kameran tilalle. Noista löytyy aika paljon googlettamalla tietoa.

Äänestä

Ennen kuin viet kameraa mihinkään huoltoon, kokeile alustaa muistikortti.Miten se tehdään, siihen löytyy varmasti ohjekirjasta selostus.Monet usein unohtavat tehdä tuon alustuksen, vaikka se pitäisi suorittaa aina silloin tällöin.Sitten kuva on juuri "mössöä".Vielä pitää huomata, että alustus (formatointi) hävittää KAIKKI kuvat kameran muistikortilta eli kannattaa tallentaa tärkeät kuvat ennen toimenpidettä.
Jos em.operaatio ei auta, ota vasta sitten yhteyttä huoltoon, sillä kenno on todennäköisesti viallinen.Canoneissahan on ollut noita viallisia Sonyn kennoja.

Äänestä

Jos et ole jo vienyt huoltoon, niin oireet kuulostivat melkolailla samoilta kuin canonin S1:ssäni. Huollossa totesivat kennovian ja Canonilla vaihtoivat kameran uuteen S5:een ja muistikortit myös.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Canondigital ixus 5.0 kirjoitti:

Kamera toimii muuten, mutta näyttö on kuin ruskehtavaa haamukuvaa ja sekavaa ei saa selvää. Siirrolla koneelle ei kuva muutu. Onko edes järkrvää viedä asiantuntijalle ja mistä niitä löytää Lahdessa??

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu