Moi kaikille lukijoille sekä keskusteluun osallistujille!
Meidän Oskari on 5v ja liikkuu runsaasti. Kasvattaja antoi meille mukaan sellaisen ohjeen, että kuivaruokaa voi olla aina kupissa, koska kyseinen rotu ei "ylensyö". Tekeekö kukaan muu näin?
No, joka tapauksessa minä päätin lopettaa tämän (älyttömän?) ruokakupin täydentämisen, jo pelkästään hygieeniasyistä. Ruokaa tuntui menevän hukkaan liian paljon ja oli päiviä, ettei Oskari koskenutkaan kuppiin.
Tämä asia alkoi aueta minulle muutama viikko sitten, koska meille tuli toinenkin koira, Harmaa Norjanhirvikoira. Luin paljon juttuja pennun ensiaskelista, ruokinnasta, koulutuksesta ja yleensäkkin mitä pienessä päässä mahtaa liikkua.
Koska koiran ruokinta on aivan ykkösasioita, niin yritin löytää siitä tietoa monesta paikasta. Kuinka ollakkaan, tieto luo tuskaa ja hämmästys oli suuri. Aikaisemmin olin ajatellut, että se säkki otetaan, mikä ostoskärryihin sopii ja on tuttu merkki. Tietenkin hinta oli tärkeä asia, sillä menekki oli iso.
Nyt kun muutin ruokintaa siten, että annan 2 annosta päivässä J&V:a, lisäten tilkan ruokaöljyä sekä Asidofiluspiimää, tyhjenee kuppi hetkessä! Koira tuntuu innokkaammalta, kun on jotain mitä odottaa........ulosteen määrä on lähes puolittunut.
Kysymys: Teenkö nyt oikein?
Walesin ruokinta
jatq
1
466
Vastaukset 1
- Petuunia
, mutta miksi et ottanut asiasta selville jo aikaisemmin!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 71579
Perhoseni (miehelle)
Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r1671078Totta on asia. Jeffrey Cohen on jättänyt Sofian.
Vaimon viesti on paljastanut totuuden.261926- 69799
- 63778
- 75741
Mies, näetkö minut myös
Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?22676Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?
Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?138647Kuinkahan monen
Naisen puolisoa olet nainen vikitellyt ja eron aiheuttanut? Toivottavasti karma on ku*sut muroihisi useamman kuin kerran69641- 42599
Voiko se ikinä toimia
Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het32588- 54563
Mies, kumman ottaisit mieluummin
176 cm vai 154 cm naisen, jos molemmat muuten yhtä viehättäviä? Mikä on oma pituutesi?103530- 55528
Tekisi mieli vetäistä kunnon jurrit sinun kanssasi
Ja keskustella asiat, ei tästä tule hevonvttua.42514- 48509
- 38509
Anteeksi mies
En jaksa tätä…, en halua, että sinulla on paha mieli tämän takia. Viestiä Sinulle.40493- 30483
Kerro mies tarinasi
Miksi kaikki meni niinkuin meni? Haluaisin vieläkin ymmärtää. Tuskin saan vastausta häneltä, koska etsin aavikolta juuri20478