En puutu siihen, oliko alempana otsikko "Kiinassa ja Koreassa syödään koiria" pelkkä provo ja joidenkin nimimerkkien mustamaalausyritys. Asiasta kehkeytyi joka tapauksessa keskustelu, jonka joitakin viestejä ihmettelin kovasti.
Ensinnäkin on kovin sinisilmäistä kuvitella, että vain "pahoissa" maissa, kuten Kiinassa ja Koreassa, syötäisiin koiria (ja kissoja). Kyllä koiria ja kissoja syödään laajemmalla alueella kaukoidässä kuin vain ko. maissa. Toisissa paikoissa se on varmaankin yleisempää kuin toisissa.
Toiseksi minusta itse koirien (ja kissojen) syöminen sinänsä ei ole välttämättä kovin kummallista. Kuten moni vastasikin, syödään meilläkin lehmiä, kanoja, lampaita, kaloja... jne. Ei koiran syöminen sen kummempaa ole.
Se, mikä kaukoidän maiden toiminnassa (kulttuurissa) on arveluttavaa ja suomalaisesta näkökulmasta suorastaan sairasta, on koirien ja kissojen kidutus ennen niiden tappamista. Se on yksinkertaisesti väärin. Itämaiden ihmiset ajattelevat, että kidutuksessa eläimen kehoon erittynyt adrenaliini parantaa lihan makua.
Kuten kirjoitin aikaisemminkin, näin televisiossa dokumentin, jossa kissa nyljettiin elävältä ja upotettiin kiehuvaan pataan. Kissa kiljui tuskaansa ja pelkoaan, kun sitä upotettiin.
Halusin tuoda tämän vielä uudessa viestissä esille, koska minusta perustelut "syödäänhän lehmiäkin" eivät ole täysin päteviä. Oma lukunsa ovat tietysti eläinkuljetukset ja esim. sikojen ja kanojen ahtaat elinolot, jotka ovat nekin omanlaistaan kidutusta.
Koirien syömisestä vielä
Ktk
2
221
Vastaukset
- koirafani
koreassa kidutetaan kissoja ja koiria ennenkuin ne syödään. se on alkukantaista. ainakin minusta. voisivat luopua jo siitäkin, koska koirat ja kissat eivät ole lihakarjaa. yhtä alkukantaista on myös jotkut lihakuljetukset.
- haisu...
Oon samaa mieltä...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Silmienvääntelijä-persut pääsivät Japanissa sarjakuvaan
Torille! https://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000011943173.html1384755Avopuoliso, mies-/naisystävä vai mikä?
Kävin eilen irl keskustelun, joka jätti minut pohtimaan seuraavaa ... millä nimityksellä kutsua henkilöä, jonka kanssa o2504381Miksi Kuhmolaiset on niin nyrpeä ilmeisiä?
Miksi suurin osa (ei onneksi kaikki) on niin typääntyneen näkösiä elämäänsä? Tuijotetaan toisia pahansuopaisesti ja kat284027Nato kaatamassa Petterin haaveileman Tunnin junan?
Nato edellyttää pohjoisessa Jäämereltä Rovaniemelle saakka kapearaitesta suoraa rautatieväylää, joka maksaa paperirahaa,73744Huvittava ilmiö: Vasemmistolaiset uskoo sokeasti SDP:n parantavan heidän
elämäänsä, jos demarit johtaa seuraavaa hallitusta (Kyse on siis palstan vasemmistolaisista) Totuus on toinen, nimittäi1813439Riikka ohoi! Saksa alensi bensaveroa, missä euron bensa?
Perussuomalaisten yksi vaalilupauksista oli euron bensiini suomalaisille autoilijoille. Ei ole näkynyt. Jopa vasemmis783143Tulipalo rivitalossa, tuhoutuu täysin
Kainuun pelastuslaitos sai hieman puolenyön jälkeen maanantaina ilmoituksen rivitalon huoneistossa syttyneestä tulipalos813079Älkää vaan sairastuko syöpään Suomessa
Tilaston mukaan Suomi, Slovakia ja Latvia lääkitsee aivan pohjamudissa syöpää. Sairastunutta hoidetaan edelleen vanhana2222735Kyllä, maata ei halua puolustaa nimenomaan punavihreän puolen edustajat
"Esimerkiksi maanpuolustushenki on keskimääräistä alempana naisten, arvoliberaalien, heikossa taloustilanteessa olevien1342710- 522411