Nyt kun kaupungit yhdistyvät, niin eikö olisi aika tarkastella Jämsekin roolia seutukunnan kehittäjänä,onko nykyinen toimintatapa uudessa tilanteessa toimiva? En pidä kehitysyhtiötä turhana, mutta pitäisikö sen toimintakulttuuria muuttaa vaikka enemmän entisten elinkeino asiamiesten toiminnan suuntaan.
Aktiivinen yhteyden pito yrittäjiin, verkoston luominen uusien yrittäjien houkuttelemiseksi seudulle yhdessä kuntien kanssa.Tämä vaatisi jalkautumista yrittäjien pariin, ei kutsuta yrittäjiä tapaamisiin, vaan mennään tapaamaan
heitä
Esimerkiksi, kahden vuoden välein Jämsänkoskella järjestetään yksi alansa suurimpia tapahtumia, eli Metko-messut. Satoja näytteille asettajia, kymmeniätuhansia vieraita. Oivallinen paikka tavata yrittäjiä. Metsäkone valmistajille voisi esitellä seudun mainiota logistista sijaintia esim. osavalmistukseen erikoistuvalle yritykselle.
Esko Järvenpää on esittännyt aikaisemmissa keskusteluissa konepaja teollisuuden alihankita yritysten houkuttelemista seudulle, tämä on myös ajatus jota kannattaa kehitellä eteenpäin.
Varmaan Jämsek on toiminnutkin myös näiden tavoitteiden eteen, mutta tulokset vaan ovat jokseenkin laihoja, eli olisiko aika tarkastella toimintamallia, jospa siitä löytyisi jotain lääkettä.
Kari Leppänen

Vastaukset 5
Vanhimmat
"Esimerkiksi, kahden vuoden välein Jämsänkoskella järjestetään yksi alansa suurimpia tapahtumia, eli Metko-messut. Satoja näytteille asettajia, kymmeniätuhansia vieraita. Oivallinen paikka tavata yrittäjiä."
Onhan Jämsek ollut siellä mukana joka kerta, joten vähän on jälkijättöinen idea?
Tiedän kyllä, että Jämsek on ollut mukana Metkossa. Tarkoitin esimerkillä, että aktiivisesti pyritään tapaamaan yrittäjiä, eikä vaan olla paikalla. Metko tuli nyt vaan mieleen yhtenä esimerkkinä.
JÄMSEK on turha!!!!! Hyvä leppänen Mutta ei se auta jos kerran kahdessa vuodessa ollaan messuilla,JÄMSEK siellä ON ollut aivan yhtä tyhjän kanssa
Jämsekin rooli kaipaa lisää valaistusta. Luulenpa, että moni ehdokaskaan ei tiedä, miten Jämsek on perustettu, rahoitettu ja ketkä siellä työttä tekevät. Jokaisen tulevan kuntapäättäjän pitäisi kyllä olla selvillä, mitä tällainen kunnan kylkiäinen tekee. Organisaationa se lieneee jo melko mittava. Siis hyvä avaus.
Tätä samaa on jauhettu tälläkin palstalla jo aikaisemmin. Käykäähän lukemassa ensin se ketju. Jos jotakin uutta ilmenee, niin jatketaan sitten tätä.