tämän päivän Kymppiuutisia ja Kauppalehden Talousuutisia kolmoselta?
Jopa kiinteistövälittäjäkin myöntää, että hinnat tippuvat 10 % (eli tippuvat siis min. 30 %).
Autokauppias kertoi, että eilen oli tosi hiljaista ja tänään ei olekaan sitten käynyt enää ketään.
KAUPPA SIIS TOTAALISESTI SEIS JOKA SEKTORILLA!!!
Jopa kiinteistövälittäjäkin myöntää, että hinnat tippuvat 10 % (eli tippuvat siis min. 30 %).
Autokauppias kertoi, että eilen oli tosi hiljaista ja tänään ei olekaan sitten käynyt enää ketään.
KAUPPA SIIS TOTAALISESTI SEIS JOKA SEKTORILLA!!!
Vastaukset 12
Vanhimmat
ei niitä katsota.
totesi hintojen todellakin tippuvan, jos kiinteistövälittäjätkin näin puhuvat.
suurinpiirtein palauttaa hinnat ? 2005 ? Kohtahan on kaikilla uusi tilaisuus "ostaa ajoissa"..kuten kaikki jo ehtivätkin vuosia sitten tekemään.
näin on,
aleneminen on vielä pientä,
mutta varmaa,
kun hitaammatkin sen tajuavat, alenemine jatkuu,
ehjä paljon pidempään kun viime lamaa.
Mitä myöhemmin alenemisen tajuaa,
SITÄ ENEMMÄN KATUU MYÖHEMMIN.
Kerro ihmeessä monta prosenttia pitää laskea, että ostat. 5%? 10%? 30%?
Entäs jos laskee sen jälkeenkin? Vai jääkö luu käteen, kun joku päivä huomaatkin hintojen pohjan jo olevan menneisyyttä?
"Entäs jos laskee sen jälkeenkin? "
1 oli vain vähän ja huonoja asuntoja monta vuotta, myyjät odottivat lisää nousua.
tasausvaiheessa, kun hinnat olivat alimmillaan, ei useinkaan oikeasti kannattanut ostaa,
nyt vielä 200 luvulla on kannattamattomampaa kun on tullut hyvin kalliit putkirempat, julkisivurempat ongelmaksi, sekä hometalot.
-90 luvulla ei ollut paljoa putkiremppoja, ei hometaloja
2 pörssi myös alkoi nousemaan ja nousi 2-5 kertaa nopeammin kuin asunnot ja niistä sa rahat tai osan paljon helpommin pois.
Väitän, moni haaveilija tekee useimmiten virheitä, kuin viisaita ratkaisuja.
>>>"Milloin ostat?",
sitä kannattaa miettiä, tapauskohtaisesti, OMA-tarve, paikkakunta ei varmaan kovin itä-, pohjoisessa enää koskaan asuntojen hinnat nouse,
laskevat kauan, siten pikku sahaamista pari vuotta,
mutt mikä on kurjaa.
varmaan ymmärrät että asuntotarjonta ei ole tätä kuin nyt,
on vain huonoja asuntoja tarjolla, joissa putkiremppa yms tulossa,
myynnissä ei ole 10 % siitä määrästä kuin nyt,
ei sitä yhtä hyvää ole mitenkään helppo saada
vai luuletko että olen väärässä. ????????,
edes yhdessä asiassa ?
tunnen pari tyyppiä jotka myivät kämppänsä alle kuukausi sitten, eli joku niitä vieläkin ostaa eikä edes alennusmyynnistä ollut kyse.
naapurissanikin myytiin,
muta esim. meillä on taloyhtiössä lunastuspykälä ja kaikki tietää hinnat,
meidän myyjät olivat jo alussa alentaneet noin 10 % alkuvuoden hinnasta ja tinkivät tuosta lähes 10 %, niin kyllä kauppa kävi.
isännöitsijänä katselin, olivat maksaneet 2005 asunnostaan jota kunnostettiin, enemmän kun nyt saivat,
mutta kun oli jo toinen ostettu, oli pakko myydä,
kahden pitäminen olisi ollut vielä kalliimpaa ja
koko perhettä rasittavampaa.
Viime ja sitä edellisellä viikolla. Toinen meni pyyntihintaan ja toisessa huima -2% tinkiminen.
Mutta uskon että ostajat ovat nyt viimeisimmän viikon tapahtumien perusteella jääneet kotiin katsomaan miten tilanne kehittyy. Voi olla että nyt (ainakin tilapäisesti) kauppa on melko seis.
Omat raha-asiat kunnossa? Nyt olet kuningas
Keskiviikko 08.10.2008 klo 07:15 Kauppalehti
http://www.kauppalehti.fi/5/i/talous/uutiset/etusivu/uutinen.jsp?oid=2008/10/15193
VOI VOI VOI, VOI VOI VOI
Omat raha-asiat kunnossa? Nyt olet kuningas
Keskiviikko 08.10.2008 klo 07:15 Kauppalehti
http://www.kauppalehti.fi/5/i/talous/uutiset/etusivu/uutinen.jsp?oid=2008/10/15193
VOI VOI VOI, VOI VOI VOI