Taas se tuli todetuksi: ei onnista. En päässyt Oriveden Kohti mestaruutta -koulutuskokonaisuuteen, vaikka sinne pääsi joka kolmas hakija. Ja missään kirjoituskilpailussa en ole päässyt edes loppusuoralle eli esimerkiksi kahdenkymmenen parhaan joukkoon.
Kuitenkin arvostelupalvelusta ja joiltain kursseilta, joissa on pitkällekin kirjoittaneita on tullut positiivista palautetta ja arvelen osaavani itsekin eritellä sekä omia että toisten tekstejä jossain määrin. En ole mikään huippu, mutta sitä eivät ole monet julkaisseetkaan kirjoittajat.
Missä mättää?
Kuitenkin arvostelupalvelusta ja joiltain kursseilta, joissa on pitkällekin kirjoittaneita on tullut positiivista palautetta ja arvelen osaavani itsekin eritellä sekä omia että toisten tekstejä jossain määrin. En ole mikään huippu, mutta sitä eivät ole monet julkaisseetkaan kirjoittajat.
Missä mättää?
Vastaukset 17
Vanhimmat
ei ollut sinua varten. Älä luovuta, äläkä masennu. Jatka vain yrittämistä ja itsekseen opettelua. Jos niin on tarkoitettu (ihan klisee!) niin lyöt rytinällä läpi jossain vaiheessa huolimatta siitä, kuinka monta kertaa sinut sitä ennen on teilattu.
Tässä on tosi harmillista se, että tässä yhteydessä ei ole minkäänlaista mahdollisuutta saada omista teksteistään palautetta. Siitä, mikä mättäsi.
En aseta valitsijan valintoja kyseenalaiseksi, mutta toki kiinnostaa: miksi? Kun yksi valitsee, hän tietysti tykkää joistain teksteistä, joistain ei. Olen kuitenkin nähnyt, että ammattimainen valitsija osaa valita ihan omista tykkäämisistään riippumatta joten siitä ei varmasti ole kysymys.
Kokemukseni mukaan tämmöinen lyö kirjoittajan lamaan pahimmillaan moneksi vuodeksi. Tässä tapauksessa ehkä loppuelämäksi.
..pari.
Kyllä täällä hyviä arvosteluja ja ohjeita saa.
mistä aiheista kirjoitat? kokeilepa valita joku aihe tai teema jonka tunnet läpikotaisin, vaikka se tuntuisi itsestäsi kuinka arkiselta tahansa. en usko että kvoasti tykkäämäni kalle päätalo olisi myynyt ziljoonaa kirjaa ilman sitä maailmaa, jonka kirjoissaan loi. hän kirjoitti siitä minkä tunsi.
Kirjani kuitenkin julkaistiin tänä syksynä.
Ole ylpeä itsestäsi; olet erilainen!
En haluaisi olla erilainen kuin muut, se ei ole millään tavoin ylpeyden aihe. Olen koko ikäni ollut erilainen, kummallinen jopa.
Tavanomaisuus, normaalisuus on minusta tavoiteltavaa. Tämä nyt meni kirjoittamisen ulkopuolle.
Mitä tekstin tänne laittamiseen tulee, niin mielestäni netti ei ole oikea foorumi pitkille novelleille. Totesin sen Hesarin kirjoittajablogissa kesällä. Minulla oli siellä noin viisisivuinen novelli ja ihan liian pitkältä se siellä vaikutti.
Ja nyt olisi kiinnostanut nimenomaan valitsijan arvio, mutta kurssille hakuilmoituksessa jo tehtiin selväksi, että palautetta ei anneta.
Oriveden Opisto olisi voinut tehdä bisnestä ja antaa kirjoittajille mahdollisuuden saada palautetta, mutta rahallista korvausta vastaan. En tiedä miksei näin ole toimittu.
siis etäopistolla, laita teksti sinne, mieluiten pariin arvostelupalveluun niin tulee eri mielipiteitä. Itsekin voisin noudattaa tätä omaa neuvoani. Minulla on ongelmateksti josta en tiedä onko se hyvä vai kauhea. Ehkä toi tarkoittaakin sitä, että teksti on raakile ja pitäisi jättää se. Kun teksti on hyvä, niin siitä on jotenkin varma? Vai olenko väärässä? Luottaa siihen tekstiin.
no voihan viude
jos olet hesarissakin julkaissut niin et varmana ole lahjaton
rytinällä menet läpi jossain vaiheessa
näin minäkin uskon ja toivon
!
En myöskään päässyt koulutukseen. Ja mietin miksi en. Onko kirjoitukseni täyttä paskaa, ja olenko itse niin arvostelukyvytön, että luulen osaavani kirjoittaa, vaikka en osaa.
Myös sitä mietin, että kun hakemukseen sai liittää vain ensimmäisen ja viimeisen kappaleen kirjasta, ne eivät kyllä valota omaa kirjaani paljoakaan.
Keksin siis tekosyitä, ettei tarvitsisi uskoa olevansa vain yksinkertaisesti huono!
Silti. En aio lopettaa kirjoittamista, tästä nousee sisu, kirjoitan ja korjaan ominpäin, viilaan ja höylään, kunnes teksti on valmis lähtemään kohti kustantajien avaria sylejä.
Tehkää muutkin hylätyt niin, toinen lukija jossain joskus, voi nähdä tekstimme eri valossa :-)
..ja höylääminen yksin.
Pitää viilata ja höylätä oikeassa seurassa, mielellään kustannusporukoiden kanssa.
Tarkoitin viilaamista siihen kuntoon, että kehtaa kustantajalle lähettää. Sen jälkeenhän niitä viilaillaan "kustannusporukoiden" kanssa edelleen. Eivät kai kaikki julkaisseet kirjailijat sentään kustannusihmisten tuttuja ole, tai kirjoittajakurssien priimuksia..
Ei se auta, vaikka olisi ollut useammankin kirjoittajakurssin primus.
Kun en päässyt niin en päässyt. Paska mikä pee. Saa nähdä, kokoanko joskus tästä itseni.
Minusta ne novellit, jotka sinne lähetin olivat parhaitani. Mitenkähän huonoja ovat sitten ne huonommat?
Älä lannistu!
niin jos nyt haki kolmisenkymmentä ja puolet valittiin tai jotain, etkä päässyt niin ei se tarkoita, että sinun on välttämättä huonoja. Valinta voi olla hyvin paljon makuasia, olla pienestä kiinni, ettet päässyt tai jotain.
Kurssit ei kuitenkaan ratkaise mitään, voit silti osallistua kilpailuihin, kirjoittaa ja yrittää saada tekstejä julkaistua.
kustannusporukoiden kanssa "viilaamista". Huom. lainausmerkit. Niin sitä saa teoksen julki.
Ei se ole kuin kirjoittaa vaan lisää ja lisää. Kyllä se taito sieltä löytyy loppujen lopuksi. Ja oma tyyli tulee esiin. Ja tietenkin kannattaa lukea paljon muiden kirjoja jotta tietää miten joku toinen kirjoittaa samanlaisista asioista kuin itsekkin
Tottakai kaikki kirjoittavat ihmiset lukevat muiden tekstejä, mutta en ole ikinä verrannut sitä, miten muut kirjoittavat samanlaisista asioista kuin minä itse.
Erittäin monien novellien osalta on todettava, että muut eivät kirjoita samanlaisita asioista.