tuskaan, miten ihminen valmistautuu sellaiseen?
Luopumisen
luovuttamisen
271121
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 10 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Ketjusta on poistettu 10 sääntöjenvastaista viestiä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 27
Vanhimmat
Eikö elämä 25 ikävuoden jälkeen ole täynnä luopumista? Yhä suuremmat menetykset seuraavat toinen toistansa. Haave toinen toisensa jälkeen hajoaa käsiisi kuin kuiva ruusu. Jäljelle jää vain elämisen ilo ja jokapäiväisen leivän (jos sitäkään) nautinto.
haaveista vaan ihan jostain muusta.
Olisi kiva jos tällä palstalla olisi ystäviä vihamiesten sijaan?
vaikka kuinka joku pistää kampoihin, siis en anna periksi elämälle eikä millekään muulle!
haaveilla mahdottomia..
haaveet mahtanevat olla, kysyn vaan?
Miksi ei saisi haaveilla, onko sinulta jotenkin pois jos joku haaveilee?
ihmisen pettymään elämäänsä.
Jos ei ole tyytyväinen elämäänsä vaikka
olisikin hyvin säilynyt ikätovereihinsa verrattuna
niin silloin on onneton, ei muuta.
Toisaalta voi opetella jännittämättä puhumaan ruotsia aikansa kuluksi, vai mitä?
tulikos käärinväsitys taas..:/
Kommentoin vaan edelliseen puh.vuoroon, että kun pitää haaveet realistisina/pieninä, ei pettymyksetkään ole suuria.
Eli joka kuuseen kurkottaa, se katajaan kapsahtaapi, - sanoisi vanha sananlasku..eli tuleepi mahalasku..
Elämisenilo se vasta on se suurin ilo ja kaikki muu sitten nivoutuu sen mukana. On vielä mahdollisuuksi kokea uusi alkava päivä ja mitä se tuo tullessaan? Kokonaisen päivän aikana voi tapahtua mitä tahansa.
sen tulevan ajallaan.
Ihmisluonto vain on sellainen, ei tahdo luopua mistään saamastaan.
kommentilla?
mitä kirjoitinkin.
ei saisi kuitenkaan luovuttaa.........edes lievän painostuksen edessä...........
päivä kerrallaan.
Mikäli on ystäviä ja touhua tarpeeksi niin se helpottaa.
oikein valmistua ,hiljalleen vain alkaa uskomaan tosiasioita,mutta kumminkin toivoo loppuun asti.
antaisi pois, ei siihen kai voi valmistautuakaan..
Halit Sinulle k/k.
on luopumisessa toivosta luovuttamisen hetki kun esim. läheinen on liukunut kuolemanrajan toiselle puolen.
Miten siihen valmistautuu? Antamalla itselleen aikaa, luvan ja oikeuden kohdata tuska, reagoida, surra. Jättää jäähyväiset. Kerätä voimaa olla tukena sille josta joutuu luopuman. Ei touhottaen vaan läsnäollen, omassa heikkoudessa.
Jokainen suru, jokainen tuskaa valtaa ihmisen eri tavoin. Yhteiset muistot, aika, luonto, muut ihmiset, musiikki, valokuvat, paikat, yhteiset maisemat, joskus vetäytyminen ajaksi yksinäisyyteen; saunomista, kalastamista. Forrest Gump esim. juoksi tuskansa ulos. Maalaaminen, kirjoittaminen. Puhuminen.
Luovuttaminen on moniportaista.
...olen samaa mieltä kanssasi.
Nimenomaan se on tärkeää, että ANTAA itselleen luvan surra.
...siihen edes valmistautua. En tiedä.
Omassa elämässäni olen ollut ainakin niin omistushaluinen, tämä on minun mieheni, lapseni, ystäväni, maani ja mantuni ja kaikenlainen roina tavaraa vielä kaupanpäälle.
Mutta elämä on opettanut, olen joutunut luopumaan rakkaimmastani, lapset lähtivät maailmalle, ystäviä on unohtunut jne.
Aluksi panee hanttiin jaatuntee suurta tuskaa mutta kun tajuaa, että luopuminen on osa ihmisenä olemisen kiertokulkua, niin joka kerta se tulee helpommaksi hyväksyä.
Oppii käsittelemään tuskansa. jossain vaiheessa sekin voi muuttua onneksi.
Ja eihän sitä koskaan luovu kaikesta...muistot jäävät.
käsite "luovuttaminen" tietyille asioille ja haen tässä vastauksia niihin.
Haluan kuulla eikun nähdä miten muut kokevat luovuttamisen jollekin asialle.
Luovutan sapen pois ja se varmaan sattuu? Luopumisesta yleensä. Ihmisten on luovuttava monista asioista tahtoopi tai ei, elämän kumppanista, lapsesta, veljestä, läheisestä. Tämä elämän kierto kulku on vaan tämmöinen, ainaista luopumista jostain, sehän on normaalia.
on jotain aika hienoa ja tärkeää.
Palkintoja luovutetaan ja asunnon avaimia luovutetaan. Koiranpentuja luovutetaan jne
Se on tarkoin ajateltu, harkittu, mietitty asia. Siinä voin tuntea ylpeyttä, kateutta ja haikeutta, vastuuta, vaikka mitä tapauksesta riippuen. Harvemmin tuskaa.
Kevyempi muoto luopumiselle on antaminen, sen teen kevyin mielin.
Tulee vaan mieleen hokemat,
Iloista antajaa Jumala rakastaa. tai
Iloista veronmaksajaa valtio rakastaa.
Luopumiseen kuuluu tietty määrä helpotusta ja tuskaa. Paluu nuoruuteen retkeni Pohjanmaan läpi Ruotsin puolelle oli ihana seikkailu muistoissa, jossa myös luopumisen tunne oli koko ajan mukana.
En ole enää nuori ja nuo ihanat (aika kultaa muistot) huolettomat vuodet, ovat takana päin. Silloin ei ajateltu muuta kuin miltä ulkoisesti näyttää ; )
Luopumista tapahtuu meille joka päivä jollain muotoa. Siihen ei voi valmistautua tarkan suunnitelman mukaan, mutta ääriviivat voi piirtää. Olen esim. saattanut läheisteni tietoon kuolemani jälkeisen tahtoni.
Aurinko kutsuu mökille lehtien haravointi hommiin, josko vaikka rantasauna lämpiäisi iltapäivän tunteina.
Hyvää päivän jatkoa ja nautitaan niin kauan kuin saamme elää ilman tuskan ja menetyksen tunteita. Niitä siunautuu tahtomattamme meille kaikille ja niihin emme voi suuremmin etukäteen vaikuttaa.
Äkillinen sairastuminen ja vammautuminen tuo myös
luopumisen tuskaa normaalista totutusta elämän rytmistä.
Siinä tilanteessa iskee huoli kymmenistä
eriasioista ja kysymyksiä miten minä nyt eteenpäin.
Tälläiseen äkilliseen elämän muutokseen on vaikea etukäteen varautua.
..ei ole olemassa "oppikirjaa", alkushokin jälkeen vasta alkaa todellinen sopeutuminen tilanteeseen. Se vie aikaa. Toisinaan jopa useamman vuoden. Tuttu arkielämä kun muttuu kerralla. Prosessissa on monta eri vaihetta. Ei pelkästään sille joka sairastuu tai vammautuu, vaan myös lähiomaisille. Aikaa suruun pitää olla.
Sairaaloiden "psykologi-palvelut" ovat tällähetkellä ylikuormitettuja. Mekin joudumme "hankkimaan" itse nämä tarvittavat tiedot. Mihin mennä ja milloin? Kun lähdemme kahdestaan mieheni kanssa "sopeutumisvalmennuskurssille" jossa avioparina voimme käsitellä mieheni vakavaa sairautta, yhdessä muiden avio-ja avoparien kanssa. Yhteiskunta antaa näitä palveluita mutta, ilman oma-aloiteisuuttasi et pääse mihinkään. Kukaan ei niitä tarjoa. Automaattisesti.
Kokemusta meidänkin perheessä riittää....vuosien aikana on tullu hankittua kundin kanssa....mutta aina "uusi" juttu on silti "shokki". alussa. Joten jos, ei muuta niin askel kerrallaan, sitä oppii väkisinkin elämään ja nauttimaan kaikesta hyvästä ja kauniista. Kuten kauniista musiikista. Eikä kovin pienet "murheet" kyllä sitten missään enää tunnu. Mutta ilot sitäkin suuremmalta. Ja hyvät päivät ovat kauniita. Satoi tai paistoi.
Aurinkoista syys päivää;
t.friidu
Luopumisen tuskaan ei koskaan totu. Se tulee aina yllätyksena, vaikka sen tietäisi tai aavistaisi etukäteen. Eteenpäin on kuitenkin mentävä.
Niin, sanoisin et kun pelossa elää jopa vuosiakin, se ei tule salaa, vaan ihan samalla lailla se sattuu, uskoisin näin.
Jotenkin äkkipois meno on raaaimpaa, joskin tuo kuoleman "odotus" toiveet ja uskominen parantumiseen, ovat jatkuvasti , jokapäiväisenä, jokahetkisenä, pakoon ei pääse!
Todella etiäppäin on mentävä.
Jokaisen luopumisen/luovuttamisen pois jälkeen tulee uutta tilalle. Uudelle ei ole edes tilaa jos et luovu turhasta jo aikansa eläneestä.
Äh, puh, höh, ihmeellistä miten vain yksi puoli asiasta menee tajuntaanne.
Kun oivaltaa elämän lait ei niissä tarvitse rypeä ja tuhlata energiaansa vaan voi elää ja kokea, tietenkin muistoilla on merkityksensä.
Tavallansa kukin ja sitten onkin se joukkohysteria jota näytte harrastavan. Tullee siitä vissiin voimakas olo :)