Lapset ja nuoret

Toivottavasti Vitikkalassa on paljon väkeä tänään kun keskustellaan lasten ja nuorten asioista.
Lukio ja muut kouluasiat varmasti puhuttavat.

Olin juuri Kankarisveden koulun paneelissa ja oli ilo havaita, että pienen lämmittelyn jälkeen käsiä nousi pystyyn aktiivisemmin kuin viikko sitten Vitikkalan "suuressa" paneelissa. Harmi, että aika loppui kesken.
7608
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Mistäs tämmöisistä tilaisuuksista saa tietoa, kun nyt eka kerran kuulen koko asiasta?

Äänestä
  • jos et ollut saanut tietoa tilaisuudesta. Siitä oli kerran ainakin Koillarissa ja jotain muutakin. Vienpä terveisiä järjestäjille eli MLL ja PELA, että tietoa ei ollut mennyt riittävästi. Eihän se nyt tätä iltaa paranna.

    Siellä olisi tietysti enemmän kaivattu vanhempia.Juttu kulki avioerojen estämisestä, lasten kotiintuloajoissa, alkoholin haitoissa, kyläkouluissa jne. Lukio ei ollut esillä.

    Muuten Jämsä on 100. sijalla, kun mitattiin Suomen lapsiystävällisempiä kaupunkeja. Kurottavaa siis riittää.

    Äänestä

  • Saara.P-H kirjoitti:

    jos et ollut saanut tietoa tilaisuudesta. Siitä oli kerran ainakin Koillarissa ja jotain muutakin. Vienpä terveisiä järjestäjille eli MLL ja PELA, että tietoa ei ollut mennyt riittävästi. Eihän se nyt tätä iltaa paranna.

    Kirjoitan asiani nyt tähän...
    Miksi luokkienkoot ovat niin suuria? Miksi tässä asiassa säästetään? Olen lukiolainen ja ryhmässä on 32 opiskelijaa! Jos olisi ollut muutama opiskelija lisää olisi tullut kaksi ryhmää. Suuret luokkakoot heikentävät opetusta. Hyvä, että mahdumme edes kuvaamataidon luokkaan :/

    100.sija on aika hyvä sijoitus. Kurottavaa silti riittää :)

    Äänestä

  • jkosken lukiolainen kirjoitti:

    Kirjoitan asiani nyt tähän...
    Miksi luokkienkoot ovat niin suuria? Miksi tässä asiassa säästetään? Olen lukiolainen ja ryhmässä on 32 opiskelijaa! Jos olisi ollut muutama opiskelija lisää olisi tullut kaksi ryhmää. Suuret luokkakoot heikentävät opetusta. Hyvä, että mahdumme edes kuvaamataidon luokkaan :/

    Tylsä vastaus ensin: ryhmät on suuria, koska pienemmät maksaa enemmän.

    32 oppilasta on paljon. Olen opettanut lukion ruotsia yli 30 oppilaan ryhmässä ja oppilaathan siitä kärsii, se on selvä. Opettaja handlaa asian kyllä, mutta monista nykyaikaan kuuluvista työtavoista esim. on luovuttava. Lukio kestää kyllä hieman suuremmat ryhmät kuin perusopetus, koska oppilaat ovat motivoituneita ja murrosiän kuohut on jo ohi.Lukiolaisilta voi myös edellyttää jo enemmän vastuuta omasta opiskelusta kuin murkuilta. Mutta yli 30 - huh huh!

    Jämsänkosken lukiossa asia on ollut kinkkinen, koska oppilasmäärät on niin pieniä.Liian paljon yhteen ryhmään, liian vähän kahteen. Toivottavasti jatkossa asioita katsotaan kokonaisuutena, kun ollaan yhtä lukiota ja yhtä kuntaa. Toivon myös , että on mahdollista joustavasti suorittaa kursseja jommassa kummassa talossa, kunnes koko lukio on yhden katon alla. Nythän näitä talosta toiseen surffaajia on ollut vain muutama.

    Samasta pussista rahat otetaan niin lukion kuin perusopetuksenkin ryhmäjakoihin. Ei olisi oikein reilua perusopetuksen oppilaita kohtaan, jos siellä on suuremmat ryhmät kuin lukiossa. Muistat varmaan itsekin, että peruskoulun puolella ryhmässä on paljon enemmän säheltäjiä kuin lukion ryhmässä.

    En minäkään ymmärrä, miksi koulua ei arvosteta niin paljon, että siihen haluttaisiin kunnolla investoida. Hyvä kuulla myös oppilaiden kommentteja. Minä pidän tätä asiaa esillä, koska olen todella sitoutunut siihen sen Allianssin lasten ja nuorten huoneentaulun allekirjoittamalla. Ja tietenkin ammatin vuoksi ja kolmen lapsen äitinä.

    Äänestä

  • määrästä kirjoitti:

    100.sija on aika hyvä sijoitus. Kurottavaa silti riittää :)

    Työväenopistoon on määritelty ryhmän ylärajaksi 20.
    No, useimmiten siellä on tietenkin kyse siitä, saadaanko ryhmä täyteen. Mutta silti on pidetty tärkeänä määritellä ryhmän yläraja.

    Kirjoitin asiasta myös blogissani

    www.saarapeutereheikka.com

    Äänestä

et noista keskusteluista ei varsinaisesti ole minkäänlaista hyötyä, sillä ei puhumalla paranneta maailmaa...

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Saara.P-H kirjoitti:

Toivottavasti Vitikkalassa on paljon väkeä tänään kun keskustellaan lasten ja nuorten asioista.
Lukio ja muut kouluasiat varmasti puhuttavat.

Olin juuri Kankarisveden koulun paneelissa ja oli ilo havaita, että pienen lämmittelyn jälkeen käsiä nousi pystyyn aktiivisemmin kuin viikko sitten Vitikkalan "suuressa" paneelissa. Harmi, että aika loppui kesken.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu