Kuinka saan koirani (cavalier) laihtumaan kesäksi? Pois pitäisi saada noin neljä kiloa. Tuntuu ettei ravinnon tarkkailu ja lenkkeily auta (se on kyllä aika laiska lenkkeilemään mutta pakko on ollut kävellä..). Olemme jo aivan toivottomia
laihduttaminen
enni
5350
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
ei sen painon tarvitsekaan nopeasti pudota, se on haitallista. älä anna mitään herkkupaloja eikä ylimääräisiä ruokia. ruuan pitää olla vähärasvaista ja tietysti vain sen verran minkä koirasi lenkillä kuluttaa. liikkua pitää ja jos koirasi on laiska kävelemään keksi joku leikki mitä koirasi haluaa leikkiä. siinä kuluu energiaa ja koiran mieli pysyy virkeänä!
Minä onnistuin saamaan kiloja koiralta pois vaihtamalla koiran ruoan ns. "vanhan koiran" ruokaan jossa on vähemmän rasvaa ja energiaa. Olen myös keittänyt ohraa tai riisiä ja lisännyt sitä ruokaan, jotta koira ei olisi nälissään.
Kuivaruoan vaihtaminen voi sekoittaa koiran vatsan, joten se kannatta tehdä vähitellen lisäämällä toista lajia ja vähentämällä toista
Meidän vanhemmasta koirasta eläinlääkäri sanoi, että n.3 kiloa pitäisi saada pois. Vaihdoin ruuan ns. light- ruokaan ja jätin kaikki makupalat pois. Reilun 2 kuukauden kuluttua alkoi näkyä tuloksia. Nyt on tärkeätä, että pysytään samassa ruokavaliossa, eikä repsahdeta. Koira on myös lenkillä reippaampi, kun ylimääräset kilot on poissa.
Vie se koira rasvaimuun Tallinnaan!!!
Laihtuu varmasti!!!
ei ollut kovin vitsikästä. Vitsipalstat ovat jossakin muualla. Ei ollut kovin fiksua vääntää vitsiä (ja oikein huonoa sellaista), kun toiset kysyvät asiaa, johon toivovat saavansa ASIALLISIA vastauksia.