reilu puolivuotiaat undulaatti siskokset ovat alkaneet otella viime aikoina aika tiukasti. nyt mietin olisiko kenellä kokemusta mitä mahtaisi tapahtua jos ottaisn pari lintua lisää? olin joka tapauksessa ollut aikeissa kasvattaa parvea kun sopivia lintuja sattuu kohdalle, mutta tämä tuli nyt vähän äkkiä.
Vastaukset 7
- rauhoittua
Et kertonut, onko linnut samaa sukupuolta. Silloin on usein riitaa. Paras olisi, jos jokaisella olisi oma kumppani.
- siskokset
eli ovat kunpikin tyttöjä.
- -bunny-
siskokset kirjoitti:
eli ovat kunpikin tyttöjä.
Onko niillä tarpeeksi tuoreita, puhtaita siemeniä eli ruokaa riittävästi ja jatkuvasti tarjolla?
Undulaatit eivät oikeastaan muun syyn takia tappele, silloin ne voivat jopa tappaa toisensa.
Undulaatit tulevat lähes kaikkien kanssa toimeen. Niitä suositellaan kuitenkin pidettävän omana parvenaan. Parvilintuja siis ovat ja mitä useampi, sitä paremmin viihtyvät suurhäkissä eli aviaariossa.
Anna kummallekin omat ruokakupit ja riittävästi ruokaa eli kaksinkertaista annokset. Linnut eivät syö liikaa, sitä huolta ei ole. Hyppyytä myös päivittäin, aamuin illoin, uudet ehjät siemenet tarjolle. Anna hieman salaattia ja omenaa lohko nipsuun. Kylpyallas on on myös hyvä lisä. - tilaa lennellä
-bunny- kirjoitti:
Onko niillä tarpeeksi tuoreita, puhtaita siemeniä eli ruokaa riittävästi ja jatkuvasti tarjolla?
Undulaatit eivät oikeastaan muun syyn takia tappele, silloin ne voivat jopa tappaa toisensa.
Undulaatit tulevat lähes kaikkien kanssa toimeen. Niitä suositellaan kuitenkin pidettävän omana parvenaan. Parvilintuja siis ovat ja mitä useampi, sitä paremmin viihtyvät suurhäkissä eli aviaariossa.
Anna kummallekin omat ruokakupit ja riittävästi ruokaa eli kaksinkertaista annokset. Linnut eivät syö liikaa, sitä huolta ei ole. Hyppyytä myös päivittäin, aamuin illoin, uudet ehjät siemenet tarjolle. Anna hieman salaattia ja omenaa lohko nipsuun. Kylpyallas on on myös hyvä lisä.sekä touhuta. Ja kaikki muutkin sun mainitsemas jutut on kyllä ihan kunnossa.Kaikkia ruokia ja herkkuja laitetaan aina tuoplaten, siitä ei ole kysymys. Lähinnä se että haluavat olla koko ajan samassa paikassa, samalla omppulla, samaan aikaan samassa uimaaltaassa jne.. sitten alkaa toinen nähtävästi ottaa aivoon kun on liian lähellä. Ajetaan pois jonka, jälkeen heti taas kutsutaan luokse, vaikka toinen on vain 30cm päässä. Ja muuten ihan varmasti taistelevat, vois vaikka sanoa että samalla tavalla kuin ihmissisaruksetkin, ajattelin vain että jos tulisivat isommassa parvessa paremmin "toimeen" keskenään.
- vai tappelua?
tilaa lennellä kirjoitti:
sekä touhuta. Ja kaikki muutkin sun mainitsemas jutut on kyllä ihan kunnossa.Kaikkia ruokia ja herkkuja laitetaan aina tuoplaten, siitä ei ole kysymys. Lähinnä se että haluavat olla koko ajan samassa paikassa, samalla omppulla, samaan aikaan samassa uimaaltaassa jne.. sitten alkaa toinen nähtävästi ottaa aivoon kun on liian lähellä. Ajetaan pois jonka, jälkeen heti taas kutsutaan luokse, vaikka toinen on vain 30cm päässä. Ja muuten ihan varmasti taistelevat, vois vaikka sanoa että samalla tavalla kuin ihmissisaruksetkin, ajattelin vain että jos tulisivat isommassa parvessa paremmin "toimeen" keskenään.
Onko taistelu lähinnä vain kitinää?
Meillä undut eivät varsinaisesti taistele, mutta vähän väliä kuuluu kitinää kun kamut tunkee liian lähellä. Ja tilaa tosiana olisi vaikka muille jakaa, mutta juuri sille samalle orrelle pitää just silloin päästä kun toinen on siellä.
Täällä kaksi ensimmäistä kitisijää on alkaneet jo kaveerata, vaikkakin vieläkin satunnaisesti heidänkin välillään tätä ilmenee. Mutta uuden tulokkaan (joka on oikea tyrkky) myötä kitinä on lisääntynyt. Eli en ole varma auttaako parven suurentaminen vaiko paremminkin aika. - -bunny-
vai tappelua? kirjoitti:
Onko taistelu lähinnä vain kitinää?
Meillä undut eivät varsinaisesti taistele, mutta vähän väliä kuuluu kitinää kun kamut tunkee liian lähellä. Ja tilaa tosiana olisi vaikka muille jakaa, mutta juuri sille samalle orrelle pitää just silloin päästä kun toinen on siellä.
Täällä kaksi ensimmäistä kitisijää on alkaneet jo kaveerata, vaikkakin vieläkin satunnaisesti heidänkin välillään tätä ilmenee. Mutta uuden tulokkaan (joka on oikea tyrkky) myötä kitinä on lisääntynyt. Eli en ole varma auttaako parven suurentaminen vaiko paremminkin aika.Voi kelju rähinöitsijöitä, siinä hermostuu varmasti pomokin...
Kahdet kupit (tuplat) ja häkin pohjalle jossa joutuu kiertämään eri reunoille ja samaan aikaan pääsee ruokailemaan, vaikka olisi neljä undua parvessa.
Kaverit ovat jo tarpeen molemmille sisaruksille, kihlajaisaika, tutustuvat ja vuoden kuluttua olisi pesitysikä, silti pesittäminen ei ole pakollista eikä edes välttämätöntä.
Parvessa viihtyvät paremmin ja omissa keinuissaan. Neljä undulaattia ei ole "paljon lintuja", mutta lintujen kannalta hyvin tärkeää. Unduilla tuo onnistuukin. Suosittelen. - että on
vai tappelua? kirjoitti:
Onko taistelu lähinnä vain kitinää?
Meillä undut eivät varsinaisesti taistele, mutta vähän väliä kuuluu kitinää kun kamut tunkee liian lähellä. Ja tilaa tosiana olisi vaikka muille jakaa, mutta juuri sille samalle orrelle pitää just silloin päästä kun toinen on siellä.
Täällä kaksi ensimmäistä kitisijää on alkaneet jo kaveerata, vaikkakin vieläkin satunnaisesti heidänkin välillään tätä ilmenee. Mutta uuden tulokkaan (joka on oikea tyrkky) myötä kitinä on lisääntynyt. Eli en ole varma auttaako parven suurentaminen vaiko paremminkin aika.pakko mennä väliin. tytöt ovat aloittaneet nämä taistelut pari viikkoa sitten. etenkin tämä 4pv. vanhempi pomottaa nuorempaa. jos nuorempi menee kulkuselle leikkimään toinen ajaa sen heti pois, vaikka ei itse kuitenkaan ole kiinnostunut kyseisestä lelusta. sama on tänäänkin toistunut ihan kaiken kanssa, lelut, ruoka, kylpy jne.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Poliisi yritti murhata mopopojan
Nyt menee kissalan poikien touhu liian pitkälle! https://www.is.fi/kotimaa/art-2000012193221.html Karu video mopomiiti7013768- 511197
Käviskö tällainen suhde
Tutustutaan, fyysistä kontaktia, mutta ensijaisesti tarkoituksena ei ole aloittaa mitään virallista tai rikkoa mitään? E721173- 901085
Poutalan onnettomuus
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/ministeri-mika-poutala-vakavassa-onnettomuudessa/9375980 Kumma kun jutussa ei manit95926- 103784
Olen pahoillani
Olen mokannut pahasti ja pilannut sinun ja monen muun ihmisen maineen. Anteeksi. Muutan toiselle paikkakunnalle. Hyvästi52777- 54766
Missä on Sofia Virta? Loistaa poissaolollaan Erikoisjoukot uudelta kaudelta
Vihreiden puheenjohtaja, kansanedustaja Sofia Virta pääsi otsikoihin, kun tieto hänen osallistumisestaan Erikoisjoukot-k34757Onko sinulla vihan tunteita
Minua kohtaan? Haluatko kostaa jotakin tai tehdä pahaa? Voit tähän sanoa ihan luottamuksella.121716