palomuuri + virustorjunta

Onko kellään kokemusta nuista pandasoftwaren ohjelmistoista? Vaikuttaisivat aika luotettavilta...
6485
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

ihan hyvin toimi minun koneellani vuoden....vähän hankala käyttöönotettava...mutkikas asennus!
Käytössä kuitenkin suomen kielinen ja toiminta oli omien kokemusteni mukaan hyvä.
Sähköpostitkin toimi hyvin sen aikana.
Päivitykset sai valittua automaattisiksi halutessaan.
Syy,miksi en uusinut enää sitä oli siinä että olisi pitänyt maksaa visalla tms.kansainväliseen käyttöön tarkoitetulla kortilla uusi päivitys vuoden täytyttyä käyttöaikaa umpeen.
Siihen en halunnut ollenkaan lähteä vaan ostin norton`-ohjelman jonka saa myyjän mukaan uusia aivan kotimaan pankkisiirrolla kun käyttöoikeus loppuu tästä jaksosta!

Äänestä
  • Mä sain Pandalta (suomesta)kyllä sähköpostilla viestin että jatkon osto käy ihan vastaamalla siihen viestiin.

    Äänestä

on toiminut, asensin johtoportaan läppäreihin jokusen, ainoastaan yksi kerta tuli moka, päivitys unehtui kiireiseltä johtajalta ja ms blast ehti koneelle, se tosin ei isompaa ongelmaa aiheuttanut ja oli suhteellisen helppo poistaa.

Äänestä

Mene tähän linkkiin niin saat Kunnollisen ja suomenkielisen F-securen uusimman 5.41-version Virustentorjunta-ja palomuuriohjelmiston, eikä tarvitse edes olla Elisan asiakas:
http://www.elisa.fi/index.cfm?t=1&o=113.00&did=1196

ja klikkaa siellä sivulla sinisellä kirjoitettua:
Elisan tietoturvapalvelun asennusohjelma-lausetta,ja avautuu uusi ikkuna klikkaa AVAA niin Elisan tietoturvaohjelmisto alkaa asentua koneellesi ja voit käyttää sitä 30pv ilmaiseksi!!

Kun olet asentanut Elisan tietoturvapalvelun ohjeen mukaisesti, niin soita sitten Elisalle ja sano jotta haluat käyttää jatkossakin koe ajaksi imuroimaasi Elisan Tietoturvaoohjelmaa Puh.0800 93866 soita kuukauden sisällä niin saat salasanan jonka kirjoitat sitten sinne Elisa tietoturvapalvelun sivulle, niin ohjelmaa toimii niin kauan kun maksat sen vajaa 6€/kk maksun ja eka kerralla 8.24€ kytkentämaksun

Äänestä
  • ...12 kertaa 6 Erkkiä plus kytkentämaksu eli vähän yli 80 Ekiä. Esim. Netti-kilpi maksaa 25 Euroa ja lisenssi on ymmärtääkseni ikuinen.
    Jollakinhan se on Elisankin elettävä.

    Äänestä

  • Halpaa? kirjoitti:

    ...12 kertaa 6 Erkkiä plus kytkentämaksu eli vähän yli 80 Ekiä. Esim. Netti-kilpi maksaa 25 Euroa ja lisenssi on ymmärtääkseni ikuinen.
    Jollakinhan se on Elisankin elettävä.

    Se on halpa ja turvallinen ja helppo ... Jos sulla on vara ostaa kallis tietsikka ja siihen kallis laajakaista tms. niin tuo on halpa turva siitä että kaikki pelaa. Halpa ja toimiva!!!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


kaitsu kirjoitti:

Onko kellään kokemusta nuista pandasoftwaren ohjelmistoista? Vaikuttaisivat aika luotettavilta...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu