On jo

kun tänään Kainuun radion haastattelussa kaupunginjohtaja Vähämaa peräsi Suomen valtiolta vastuuta mamujen rahoitukseen, kun ovat kuulemma valtion osuudet kyseiseen toimintaan 15 vuotta ajastaan jäljessä.
Niinpä niin, - voivat ollakin, mutta eiköhän se vastuu noista kulttuurin rikastuttajista ja työvoimapulan korjaajista kuulu itselleen kaupunmginjohtajalle, kun hän se on ihan itse alkanut noita ihmisiä tänne haalia.
Jos valtion osuudet ovat todellakin 15 vuotta ajastaan jäljessä, niin kaupunginjohtajan olisi tullut miettiä asiaa uudestaan jo silloin, kun hän tilasi ensimmäisen erän kiintiöpakolaisia tänne Kajaaniin.
Toivottavasti sheriffi et poista tätä aloitusta, sillä tämä on todellakin Kainuun radiosta kuunneltu haastattelu.
473006
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 47

Vanhimmat

ja kummastuttaa miehen puheet. Lienee luullut aikanaan, että ko. asia on rahasampo Kajaanille.
Olen muualta kainuusta ja seurannut keskustelua asiasta, joka on näemmä hyvin herkkä juttu.
Olisiko koko pakolaisten vastaanotto Suomeenkin jotain paljon suurempaa kuviota.
Entäpä jos käsky toimia näin tuleekin muualta maailmasta?
Suomen päättäjät näyttävät olevan "viepäin vallassa" yhä enemmän.

Äänestä

siellä takana.

Äänestä

laittaa eräs linkki tänne, mutta joku saattaa kiihottua.

Kirjoittakaa silti googleen "kirjoituksia kajaanista".

Äänestä

Nostaa Kajaanin uuteen nousuun. Empä onneksi ihan kaikkeen ole uskonukkaan, kun päättäjissä oli sellaisia matematiikkoja jotka julistivat myös. "Teatteriin sijoitettu markka tulee kolmena takaisin". Tälläisien viisauksien mukaan Kajaani tarvisi isomman teatterin ja moninkertaisen määrän pakolaisia. Eipä ole ihme jos tässä kohta konkurssissa ollaan.

Äänestä
  • Miksi sanot, kohta?
    Konkurssihakemus allekirjoitettiin silloin, kun kainuun viisaat lähtivät "kainuunmalliin" mukaan.
    Kohta vouti kaupungintalon oven takana kolkuttaa, ennättääkö joulupukki ennen?
    Sotkamolaisilta apua hakemaan, josko maksaisivat velat pois maakunnan pääkaupungilta. Saisivat kyllä viedä nukkavierun entisen heimopäällikönsä samalla kyydillä kun sitä rahaa tuovat.

    Äänestä

  • määrää. jos nämä nurkujat ei ole niitä kymmenvuotiaita, netistä seuraa yksinäisyyteensä hakevia, niinmäalanjoepäillä, että "raimo" on siirtynyt puolangan sivuilta tänne.

    Äänestä

  • valituksen kirjoitti:

    määrää. jos nämä nurkujat ei ole niitä kymmenvuotiaita, netistä seuraa yksinäisyyteensä hakevia, niinmäalanjoepäillä, että "raimo" on siirtynyt puolangan sivuilta tänne.

    Vastatkaa, kuinka monta työpaikkaa maahanmuuttajat ovat paikallisilta vieneet?

    Ei mutta kenelle tuo linja-auto asemalla oleva siirrä rahaa minne maahan tahansa on tarkoitettu?

    En usko että edes kovinkaan moni työllistyy tänne.
    Oletko ihan tyhmä? Etkö tiennyt että nykyisin tarvitaan koulun käynyt ja työkokemusta. Työhön ei mennä enää nykyisin. Joten mikä takaa että maahanmuuttaja työllistyy tänne. Lue joskus työpaikkailmoituksia, niin mitä vaaditaan.
    Etkö lue mitään lehtiä? Näyttää siltä että jotkut ei ole lukeneet sitä kritiikkiä maahanmuuttajista, on niin outoa kirjoitusta.
    Ja mitä kaikkea liittyy..

    Ja menisi koko kaupunki konkurssiin, aika paskana minä pidänkin muutenkin Kajaania ja Kainuuta. Olisi noillekin rahoille varmasti parempaakin käyttöä.

    Tänne vaan lisää maahanmuuttajia vaikka on entisiäkin työttömiä, tässä toimettomuuden aikana
    on mennyt usko kaikkeen, en enää usko mihinkään.
    En varsinkaan enää Kainuuseen tai Kajaaniin, onhan se mamuja vastaanottava josta muutetaan pois työpaikkojen perässä, kun ei täällä mitään ole. Jo vuosia sitten kävin puu-alan koulutuksen, mutta eihän täällä Kajaanissa ole kovin paljon puu-alan yrityksiä. Olisi siinäkin kehittämistä kuin jossain monikulttuurisuudessa. Oikeastaan Kajaani on aika PASKA paikka. Sitten oli tietokone asentajaksi edukailla, olisi sekin voinut parempi olla, kirjoitin tuosta 2007 helmikuussa. Kävin sitten kysymssä työharjoittelupaikkaa kaupungilta, tapana vain ollut ottaa amk sanoi kun kysyin.

    Olisin muuttanut täältä, jos muuttaminen olisi helpompaa.

    Etkö kainuulainen uskalla kohdata muuta maailmaa, oletko niin arka että kykenet vain ruikuttamaan täällä?

    Ei voi kuin nauraa! Jo pari vuotta olen huomannut että kun talvi tulee niin maahanmuuttajia ei näy enää kahtelevan kauppakadulla, onkohan kylmä?

    En tiedä kumpia kongolaisia myös toinen Kongo on, ainakin tässä maassa on yli 62 miljoonaa asukasta, jotkut pääsee hyviin oloihin ja jotkut ei. Onko tässäkään mitään järkeä että jotkut pääsee?

    http://en.wikipedia.org/wiki/Democratic_Republic_of_the_Congo#Population_of_major_cities

    Äänestä

  • Proxy 500 kirjoitti:

    Lue saamsi aiemmat vastukset pähkähulluun kysymykseesi "kuinka monta typaikkaa maahanuuttajat ovat vieneet":
    samaa jauhoit tuoalla alempanakin ja sait RUNSAASTI VASTAUKSIA:

    http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=115&conference=4500000000000227&posting=22000000038490488

    Äänestä

  • mielessä ollenkaan.. kirjoitti:

    ..että täällä voi olla useampia kirjoittajia?

    Ahaaaa...
    No sietäisi sitten lukea koko ketju ennekuin alkaa samaa jauhalmaan.
    Sillä vastuass tuohon aivan pähkähullun aivoilla asetettuun kysymykseen ei noista edellisistä muutu miksikään.

    Etät ihan se ja sama kuinka moni sen saman kysymyksen esittää.

    Äänestä

  • valituksen kirjoitti:

    määrää. jos nämä nurkujat ei ole niitä kymmenvuotiaita, netistä seuraa yksinäisyyteensä hakevia, niinmäalanjoepäillä, että "raimo" on siirtynyt puolangan sivuilta tänne.

    Raimo on Puolangalla housut tervasa

    Äänestä

Ei me nyt niin köyhiä olla ja jos ollaankin niin se on valtion syytä. Omilla päätöksillä ei ole mitään tekemistä asian kanssa?!

Tämän päivän kainarissa kerrotaan, että Kajaanin kaupunki ON VALMIS VASTAANOTTAMAAN 50-60 pakolaista ensi vuonnakin. Onko hulluudella rajaa?

Olen vahvasti sitä mieltä, että konkurssikypsällä Kajaanin kaupungilla ei ole todellakaan varaa ottaa jatkossa ainoatakaan pakolaista Kajaaniin viimeaikaisten hölmöilyjen takia. Taloutta jopa yritetään korjata mm. energiaomistuksen myynnillä ja palvelujen ulkoistamisella. Muutama viikko sitten kaupunki päätti jo myydä maitaan valtiolle.

Hyväksyvätkö kajaanilaiset äänestäjät todellakin tälläisten päätöksentekijöiden jatkon nykyisessä tilanteessa? Ovatko kajaanilaiset jatkossakin halukkaita rapauttamaan palveluitaan venäjän tasolle vain sen takia, että pakolaisia on saatava?

Tämä kysymys on erittäin tärkeä, sillä jos järjenkäyttö jo yhdessä asiassa on näin retuperällä, ei se voi olla kaksista muissakaan asioissa ja se näkyy lopulta jo nyt kaupungin taloudessa.

Syy tilanteeseen ei ole pakolaisissa vaan päättäjissä.

Lisäksi kainarin jutusta eilisestä valtuustoseminaarista saa käsityksen, että koulupsykologin paikka säilyy Kajaanissa. Seuraavassa kirjoituksessa tosin eräs valtuutettu puhuu toisenlaista. Myös pakolaisia ilmeisesti pitää saada lisää, menipä muuten miten huonosti tahansa?

http://akirai.blogit.uusisuomi.fi/2008/10/08/lahteeko-viimeinen-koulupsykologi/

Jos sama meno jatkuu seuraavienkin vaalien jälkeen, niin tulemme varmaan näkemään taas kerran irvokkaan ruumisarkkukulkueen kauppakadulla. "Ruumis" on Kajaanin kaupunki, ketä lie kantajat ja saattue? Onko joukossa mm. eräs teatterimies, pakolaisten oton puolustaja ja vasemmistopoliitikko? Floridan kirjan lukenut eläkeläinen?

Äänestä
  • Naputtelit muuten hyvän kirjoituksen !
    Kaupunginjohtaja osaa puhua pehmeän sympaattisella äänenellä uskottavasti.
    Kajaani on lähestymässä tienhaaraa jossa harkitaan pakolaisten vastaanottamista ja vastaanottokeskuksen tulevaisuutta. No vielä jäi tekstiin takaportti "tienhaara"? Miksi näin kun järki sanoisi että näkyvissä tulisi olla päättyvän tien merkki.
    Eipä kaupunginjohtajalla kyky riitä talousajatteluun se on ainakin selvinnyt. Aikoinaan kun kaupunginteatterin kustannukset pasahti pintaan ja aloitettiin keskustelu yli viidenkymmenen hengen teatterista, tuli talousmiehille kiire, (Kainuun Sanomat erittäin aktiivisesti mukana), liikelaitostaa teatteri entisellä miehistöllä lisäten vielä viisihenkinen hallitus päälle. Noin sitä säästyy rahaa, vaikka ei kukaan vaatinutkaan koko teatterin lakkauttamista vaan sen saattamista asianmukaisiin mittoihin.
    Vaalit on tulossa, mutta mitä tehdä. Tälle sakille joka nyt perää pitää, en suostu tukea antamaan ja uudetkasvot tunnetusti osataan pelata politiikassa sivuun. Tilanne on tukala :D mitä tehdä ?

    Äänestä

  • Linjataan. kirjoitti:

    Naputtelit muuten hyvän kirjoituksen !

    Lipputuloillaan 8-10% loput reilut 90% kustantaa veronmaksajat. Tosin pieniosa veronmaksajista käyttää teatterin palveluita. Olen sitämieltä että joka tarvii teatteria, pitäisi olla valmis maksamaan siitä.

    Äänestä

  • joka pystyy hankkimaan kirjoitti:

    Lipputuloillaan 8-10% loput reilut 90% kustantaa veronmaksajat. Tosin pieniosa veronmaksajista käyttää teatterin palveluita. Olen sitämieltä että joka tarvii teatteria, pitäisi olla valmis maksamaan siitä.

    Jos nuo teatterin kustannukset tuotaisiin rehellisesti esiin kaikkine kiinteistökuluineen niin miljoonissa ollaan eikä yhdessä eikä kahdessamiljoonassa eurossa.
    Tuon liikelaitostamisen tarkoitus käsittääkseni oli yksinkertaisia kaupunkilaisia höynäyttää ja peitellä koko teatterilaitos sivuun kaikelta "aisattomilta" kustannuksista kiinnostuneilta :D.
    Ei onnistu niitä tullaan seuraamaan ihan varmasti hyvät herrat.
    Se on selvä että kustannuksia tuosta tulee järettömän paljon näin pienen kyläpahasen maksettavaksi. Helpotusta tietenkin tuo Kainuunsanomien Piiraisen masinoima teatterinkannatusyhdistys...heh en muuta sano.

    Äänestä

Onpa Vähämaalla otsaa. Hän itse lupasi, että kulttuurin rikastuminen tuottaa suunnattomia voimavaroja Kajaanille. Mm. kongolaiset ovat kultamunia, jotka tuovat säpinää, väriä ja rikkauksia Kainuuseen.

Myös rajojen yli siirtyvä osaaminen on Vähämaan mielestä hieno juttu. Maahanmuuttajat ovat rikkaus.

Miten nyt jumalauta yhtä-äkkiä rahat voivat olla loppu? Eikö se nyt ole itsestään selvää, että kun Kajaaniin palkataan urdun, arabian ja kongon kielen huippuosaajia, niin kyllä talous lähtee nousuun. Ihme kaupunginjohtaja. Vinkuu valtiolta rahaa, vaikka kassan pitäisi olla pullollaan.

Sitä paitsi, jos rahat jostain syystä tilapäisesti loppuvat ennen maahanmuuttajien tulevaisuudessa tuomaa rikkauksien vyöryä, voidaan aina tinkiä esim vanhustenhuollosta.

Äänestä
  • Ammattikorkeat ovat haalineet opiskelijoita mm Nigeriasta, nyt on ilmennyt että osa tulijoista on ollut lukutaidottomia. Kylläpä siinä nyt euroja palaa kun näistä pitäisi nyt saada insinöörejä.

    Äänestä

  • lopulta tapahtuu koko kaupungille vuodenvaihteen jälkeen, kun UPM laittaa pillit pussiin. Ei siinä auta valtion saattohoitokaan kun joutilaita on joka luukku tulvillaan, huomattava määrä myös näitä jo tänne otettuja kulttuurin rikastajia. Koko maailman talous on kriisitilanteessa.

    Olikohan päätös ottaa pakolaisia Floridan kirjan perusteella sittenkään hyvä ratkaisu?

    Tulee ihan mieleen nämä verkostointimarkkinointiin hurahtaneet.

    Äänestä

  • koulutuspaikoissakin kirjoitti:

    Ammattikorkeat ovat haalineet opiskelijoita mm Nigeriasta, nyt on ilmennyt että osa tulijoista on ollut lukutaidottomia. Kylläpä siinä nyt euroja palaa kun näistä pitäisi nyt saada insinöörejä.

    väliä osaako lukea vai ei. Kajaanin AMK:ssa on osa opettajista sellaista huhhahhei-porukkaa, että viisaskin ihminen tulee tyhmänä siitä koulusta ulos.

    Käsittämätöntä touhua...

    Äänestä

  • tuolla on kirjoitti:

    väliä osaako lukea vai ei. Kajaanin AMK:ssa on osa opettajista sellaista huhhahhei-porukkaa, että viisaskin ihminen tulee tyhmänä siitä koulusta ulos.

    Käsittämätöntä touhua...

    Joo lopetetaan kaikki vaan tästä kaupungista.
    Kaikki muu on tuhlausta paitsi istuminen parhaaseen työaikaan tietokoneen ääressä haukkumassa milloin mitäkin.
    Sama sakki täällä pyörii, tyylistä sen tuntee.
    On yksinkertaiset nautinnot joillakin...

    Äänestä

  • aika sakkia kirjoitti:

    Niinpähän tuossa istahdit sinä ITSEkin tähän sakkiin jälleen mukaan, ja työaikana ..viihtymisiin.
    Ei tänne ole pakko kurkkia kun noin sieraimet leviää.

    Äänestä

  • aika sakkia kirjoitti:

    Joo lopetetaan kaikki vaan tästä kaupungista.
    Kaikki muu on tuhlausta paitsi istuminen parhaaseen työaikaan tietokoneen ääressä haukkumassa milloin mitäkin.
    Sama sakki täällä pyörii, tyylistä sen tuntee.
    On yksinkertaiset nautinnot joillakin...

    Niinhän se eräs siivoojakin katseli työmaaltaan, kerrostalon ikkunasta: "Koko kaksituntisen olen tässä seurannut, eikä nuo kaupungin lapiomiehet ole tehneet mitään."

    Joutilashan se yleensä joutilaita vahtii. Olet oikeassa.

    Äänestä

Normaalisti kyllä "hävettäisi" tunnustaa että viisitoista vuotta olen seurannut valtionapuja pakolaisista kajaanille, todeten että valtionosuudet on aina vain SAMAT ei nousua ei.
Maksoi mitä maksoi jatkamme Floridankirjan osoittamalla tiellä.
Ei tuota oivaltaneet terävät kaupunginhallituksen saati sitten kaupunginvaltuuston raharikkaat.

Äänestä

Tässä on linkki yhteen pk-seudun Kajaania koskevaan juttuun kolmen vuoden takaa.

http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Kajaanin uudet kasvot/1135223135947

Paljon on tapahtunut kolmessa vuodessa.

Luovuus on ajanut kaupungin konkurssiin. No, onneksi on väriä ja säpinää. Ja luovuutta pilvin pimein.

Mutta eikä Vähämaalle voisi ehdottaa, että kun hän on nyt visionsa mukaan muuttanut kajaanin afrikkalaiseksi kaupungiksi, niin Kajaani varmaan saisi YK:n kautta kehitysapua.

Ja maailmanpankilta voisi anoa kaupungin velkojen anteeksiantamista. Niinhän Afrikassa tehdään.

Sitten Punainen Risti voisi perustaa sellaisen Osta kajaanilainen vuohi -kampanjan.

Äänestä
  • mutta et itse sanallakaan kommentoi itse juttua. No, ei sen puoleen. Minullekin jäi parhaiten mieleen: "luovan luokan sijaan Kajaaniin on muodostunut juova ja lyövä luokka".

    Näppärä sanavalinta ja kaiken lisäksi aivan totta!

    Äänestä

Jos pieni huumorikin sallittaisiin näin vakavassa asiassa kun kajaanin kaupungin rahanpuutteessa.
Esitänkin että tehdään niinkuin vuonna 1649 kunigatar Kristiina, joka kehoitti asettamaan puusta veistettyjä vaivaisukkoja kirkontapulin seinään keräämään rahoja köyhille. Patsaitten rinnassa oli KOLIKON mentävä reikä.
Nuo patsaat kajaanissa voisi olla näköispatsaita kaupungin johtohenkilöistä ja valettuja betonista sijoituspaikkana kauppakadunvarsi raatihuoneentorilta aina kaupunginteatterille asti. Komeaa sakkia:D
Me kaupunkilaiset iltakävelyllä tyylikkäästi pudoteltasiin EUROJA millon minkin valtaapitäneen rintapielestä sisään.
Sainko patentin ?

Äänestä

Miten typerää porukkaa täällä asuu? Miksi Kainuun palstalla on aina 100 kertaa enemmän rienaavia viestejä kuin muilla paikkakunnilla?

Vastatkaa, kuinka monta työpaikkaa maahanmuuttajat ovat paikallisilta vieneet?

Jokaisessa kaupungissa on maahanmuuttajia, Suomen EU-sopimuksen mukaan.

Onko sinun toimeentulosi heikentynyt maahanmuuttajien takia?

Etkö kainuulainen uskalla kohdata muuta maailmaa, oletko niin arka että kykenet vain ruikuttamaan täällä?

Katsokaa omaa nuorisoa, mitä Suomen nuorison hyvinvointi on tänä päivänä. Ei kai tarvitse enempää selvittää.

Äänestä
  • Kyllä suvaitsemattomuus on suurin syy henkiseen pahoinvointiin. Varsinkin Kainuussa on ihmisten vaikea kohdata mitään erilaista kuin mitä itse on ja edustaa. Jotenkin vallalla on se käsitys että jos ei ole niinkuin muut on automaattisesti pahasta. Helposti joutuu silmätikuksi jos on vähänkään erilainen, ja ulkopuolelle joutunut kärsii, joutuu koko ajan kestämään pahaa oloa.

    Sitten kuvitellaan että omaa pahaa oloa ja heikkouksia voi jotenkin lievittää ottamalla jonkun heikomman tai vieläkin erilaisemman silmätikuksi ja alkamalla parjaamaan tätä. Omaa pahaa oloa ei kuitenkaan käsitellä vaan se lakaistaan maton alle, sillä kainuulainenhan ei tunnetusti tunteitaan julkisesti näytä.´Näinhän on ollut iät ja ajat, isiltä pojille ja äideiltä tyttärille on tämäkin hyvä periytynyt.

    Ja paha olo jatkaa matkaansa vanhemmilta lapsille, sukupolvesta toiseen.

    Äänestä

  • asioista juuri niinkin tyhmää porukkaa kuin mitä sinä viestilläsi esität.

    Eipä ne "mamut" ole vieneet juurikaan työpaikkoja, kun niitä ei ole liikaa suomalaisillekaan. Eikä nämä tietyt "mamut" ole tänne töihin tulleetkaan.

    Jokaisessa kaupungissa on varmasti maahanmuuttajia, huolimatta "EU-sopimuksista". Eikä siinä varsinaista ongelmaa vielä olekaan. Kajaaniin on vain vapaaehtoisesti otettu elätettäväksi suhteettoman paljon kiintiöpakolaisia. Mikäli tiedät, niin Suomi ottaa vuodessa 750, joista konkurssikypsä Kajaani 100 ja on tuonkin rajan jo reippaasti tänä kurjuuden vuonna ylittänyt.

    Suomen nuoriso (ja myös vanhukset) on sitä huonommin voivaa, mitä enemmän lapioimme rahaa ulkomaille kehitysapuna ja vielä maksamme tänne haalittavien pakolaisten elättämisessä.

    Useimmat niistä, jotka tilanteesta eniten kärsivät eivät kirjoita tänne, tuskin edes tietävät näiden keskustelujen olemassaolosta. Esimerkiksi juuri he, jotka aikanaan rakensivat tämän yhteiskunnan, jonka kultalusikka suussa syntyneet perillisensä näyttävät vapaaehtoisesti pilaavan.

    Kun itsekin myönnät, mitä nuorison hyvinvointi on tänä päivänä, niin älä hyväksy sitä, että ollaan huolissaan enemmän muun maailman ongelmista kuin omistamme.

    Yksinkertaista rautalankaa, mutta taitaa olla helmiä sioille.

    Äänestä

  • ahtaalle kirjoitti:

    Kyllä suvaitsemattomuus on suurin syy henkiseen pahoinvointiin. Varsinkin Kainuussa on ihmisten vaikea kohdata mitään erilaista kuin mitä itse on ja edustaa. Jotenkin vallalla on se käsitys että jos ei ole niinkuin muut on automaattisesti pahasta. Helposti joutuu silmätikuksi jos on vähänkään erilainen, ja ulkopuolelle joutunut kärsii, joutuu koko ajan kestämään pahaa oloa.

    Sitten kuvitellaan että omaa pahaa oloa ja heikkouksia voi jotenkin lievittää ottamalla jonkun heikomman tai vieläkin erilaisemman silmätikuksi ja alkamalla parjaamaan tätä. Omaa pahaa oloa ei kuitenkaan käsitellä vaan se lakaistaan maton alle, sillä kainuulainenhan ei tunnetusti tunteitaan julkisesti näytä.´Näinhän on ollut iät ja ajat, isiltä pojille ja äideiltä tyttärille on tämäkin hyvä periytynyt.

    Ja paha olo jatkaa matkaansa vanhemmilta lapsille, sukupolvesta toiseen.

    henkisen pahoinvoinnin analyysisi liittyy siihen tosiasiaan, että Kajaanin kaupunki on talousvaikeuksissa pakolaistensa kanssa?

    Sehän oli tämän keskustelun aihe? Vai yritätkö tarkoituksella keskustelua sivuraiteille?

    Äänestä

  • että eivät vie työpaikkoja kun eivät tee töitä mutta vievät verorahoja jotka sitten ovat pois nuorten ja vanhusten lääkäri ja mielenterveys ym. Palveluista. Lisäksi työssä käyvät nuoret ei saa kajaanista vuokra-asuntoa kun kaikki asunnot on täytetty mamuilla.

    Äänestä

  • Jos on varaa ottaa maahanmuuttajia, silloin pitäisi olla varaa vanhustenhoitoon ja peruskoulutukseen. On huutava puute rahasta, ei ole varoja palkata riittävästi hoitohenkilökuntaa. Ikäluokka joka nosti Suomen raunioista hyvinvointiyhteiskunnaksi jää hoidonpuutteessa virumaan. Sanotaan vaan tylysti, että ei ole henkilökuntaa joka käyttäis vessassa, jotta kuse housuihin. Samoin rahapula sulkee jälleen uusia kouluja.

    Äänestä

  • rasite kirjoitti:

    Jos on varaa ottaa maahanmuuttajia, silloin pitäisi olla varaa vanhustenhoitoon ja peruskoulutukseen. On huutava puute rahasta, ei ole varoja palkata riittävästi hoitohenkilökuntaa. Ikäluokka joka nosti Suomen raunioista hyvinvointiyhteiskunnaksi jää hoidonpuutteessa virumaan. Sanotaan vaan tylysti, että ei ole henkilökuntaa joka käyttäis vessassa, jotta kuse housuihin. Samoin rahapula sulkee jälleen uusia kouluja.

    olla. Sillä jos olet tuota mieltä, pelkäät ulkomaalaisia ja olet syrjäytynyt rasisti jne. Näin se menee sillä logiikalla, jota tuossa joitakin viestejä ylöspäin selatessa julistetaan.

    Äänestä

  • sen kuuluukin kirjoitti:

    olla. Sillä jos olet tuota mieltä, pelkäät ulkomaalaisia ja olet syrjäytynyt rasisti jne. Näin se menee sillä logiikalla, jota tuossa joitakin viestejä ylöspäin selatessa julistetaan.

    mainita, että suvaitsemattomuus ajaa meidät ahtaalle ja saa vanhuksetkin virumaan kuset ja paskat housuissaan laitoksissa. Sukupolvesta toiseen vieläpä. Olisipa ymmärretty ottaa kiintiöpakolaisia jo sukupolvia sitten, vaikkapa sota-aikaan.

    Äänestä

  • ja unohtui kirjoitti:

    Siivellä elämisessä on. Koskee omaa vähemmistörotua, ja muitakin työtävieroksuvia. Kautta aikojen olen kunnijoittanut mustalaista joka tekee henkensä pitimksi oikeaa työtä, mutta se on ollut harninaista herkkua. Ahkerat aasialaiset saavat myötätuntoni, jopa thaihierojat. Tiettyä kansalaisuutta edustavat eivät ole tehnee työtä kotimaassaankaan, turha olettaa että he täällä haluaisivat itse hankkia elantoaan, kun sossusta saa kaiken helpommin.

    Äänestä

  • Eipä kahjompaa kirjoitusta ole pitkiin aikoihin ollut kuin tuo asiavirheitä vilisevä kyhäelmäsi....

    Äänestä

  • Vastaapa itse, kuinka paljon maahanmuuttajat veromarkkoina Kajaanille maksavat.
    Eivät ne tottavie ole työpaikkoja vieneet,
    Ne tuovat työpaikkoja kaikenmaailman tukihenkilöiden muodossa, eli KUSTANNUKSIA.

    Olet sinä varsinainen välkky.

    Äänestä

  • Kilvoittele kainuun työpaikoista, eivätkä poimineet marjoja metsistä. Aivan samoin kun romaanimme eivät vie toisilta työtä. Kysymys onkin siitä jaksaako työssäkäyvät elättää tätä kasvavaa "loiseläjien" määrää.

    Äänestä

  • Saamistasi vastauksista käy yksiselitteisesti selville, kenen tässä pitää AJATELLA.
    Sinun, mutta jos lusikalla annettu niin...

    Oli niin uskomattoman typerä kirjoitus tämä LUE JA AJATTELE , kirjoittaja hirtti itsensä omilla todistuksillaan jo heti lähdössä.

    Äänestä

  • eivät todellakaan kirjoitti:

    Kilvoittele kainuun työpaikoista, eivätkä poimineet marjoja metsistä. Aivan samoin kun romaanimme eivät vie toisilta työtä. Kysymys onkin siitä jaksaako työssäkäyvät elättää tätä kasvavaa "loiseläjien" määrää.

    Teen töitä...saan 2000 brutto. Käteen jää sopivasti rahaa ylimääräistä. En mielestäni elätä ketään. Pari mamua kaverina ja hauskaa on.
    Taitaa köyhillä vaan v-tuttaa mamuissa pelkkä ulkonäkö ja olemus minun mielestä. Ja se vasta ärsytää jos mamulla sattuu olee rahaa jos itellä ei ole :)

    Äänestä

  • elätän... kirjoitti:

    Et selvästikään osaa ajatella muuta kuin omaa napaasi. Vanhukset kelluvat kusessa ja paskassa ja sinusta on oikein että rahat käytetään mamuihin sen sijaan että tarjottaisiin suomalaisille töitä hoitoalalla. HÄPEÄ ITSEKÄS PASKA joka et näe mitä hätää ja kärsimystä on omienkin parissa.

    Äänestä

  • sen kuuluukin kirjoitti:

    olla. Sillä jos olet tuota mieltä, pelkäät ulkomaalaisia ja olet syrjäytynyt rasisti jne. Näin se menee sillä logiikalla, jota tuossa joitakin viestejä ylöspäin selatessa julistetaan.

    PALJON

    Äänestä

  • paska olet kirjoitti:

    Et selvästikään osaa ajatella muuta kuin omaa napaasi. Vanhukset kelluvat kusessa ja paskassa ja sinusta on oikein että rahat käytetään mamuihin sen sijaan että tarjottaisiin suomalaisille töitä hoitoalalla. HÄPEÄ ITSEKÄS PASKA joka et näe mitä hätää ja kärsimystä on omienkin parissa.

    Olen töissä vanhustenhuollossa. Ulkoilutan vanhuksia päivittäin...milloin sinä viimeksi??? Siinä vaan mamuja syyllistetään että omat mummot ja ukit ui kusessa! Häpeä!

    Äänestä

  • meni.. kirjoitti:

    Olen töissä vanhustenhuollossa. Ulkoilutan vanhuksia päivittäin...milloin sinä viimeksi??? Siinä vaan mamuja syyllistetään että omat mummot ja ukit ui kusessa! Häpeä!

    kukaanhan ei syytä itse "mamuja", vaan niitä tänne haluavia päättäjiä!

    Äänestä

  • lukea? kirjoitti:

    kukaanhan ei syytä itse "mamuja", vaan niitä tänne haluavia päättäjiä!

    Lueppa oma viestisi...eli katso peiliin!

    Äänestä

  • elätän... kirjoitti:

    Teen töitä...saan 2000 brutto. Käteen jää sopivasti rahaa ylimääräistä. En mielestäni elätä ketään. Pari mamua kaverina ja hauskaa on.
    Taitaa köyhillä vaan v-tuttaa mamuissa pelkkä ulkonäkö ja olemus minun mielestä. Ja se vasta ärsytää jos mamulla sattuu olee rahaa jos itellä ei ole :)

    No eihän sen mamun tarvii sinun ruokapöydässäsi vastapäätä istua.
    Elätät silti. Kaikki kajaanilaiset jotka veroja maksaa, elättää.
    Ja sikäli kun ymmärsin, sinä tienaat ja siten maksat veroja ja elätät mm. mamuja kaiken muun ohella.
    Mutta emmä jaksa selitää...

    Äänestä

  • = elättäjä kirjoitti:

    maksetaan aina. Mamut tuo enempi kuin vie sori vaan. Köyhiä vaan vituttaa kattoa tukea saavia mamuja! Näin on!

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 25 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

aikoihin eletty, kirjoitti:

kun tänään Kainuun radion haastattelussa kaupunginjohtaja Vähämaa peräsi Suomen valtiolta vastuuta mamujen rahoitukseen, kun ovat kuulemma valtion osuudet kyseiseen toimintaan 15 vuotta ajastaan jäljessä.
Niinpä niin, - voivat ollakin, mutta eiköhän se vastuu noista kulttuurin rikastuttajista ja työvoimapulan korjaajista kuulu itselleen kaupunmginjohtajalle, kun hän se on ihan itse alkanut noita ihmisiä tänne haalia.
Jos valtion osuudet ovat todellakin 15 vuotta ajastaan jäljessä, niin kaupunginjohtajan olisi tullut miettiä asiaa uudestaan jo silloin, kun hän tilasi ensimmäisen erän kiintiöpakolaisia tänne Kajaaniin.
Toivottavasti sheriffi et poista tätä aloitusta, sillä tämä on todellakin Kainuun radiosta kuunneltu haastattelu.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu