VAALIKONE

OLETKO VAALIKONEOHJELMAN KANSSA SAMAA MIELTÄ?
Mitä puoluetta vaalikone kannattaa?

Vaalikoneen unelmakunnassa toteutuvat vapaus, tasa-arvo ja kestävä kehitys. Jokaisella ihmisellä on oikeus hyvään arkeen. Jokaisella on oltava mahdollisuus elää mielekästä elämää, johon kuuluvat koti, työ ja toimeentulo, mahdollisuus läheisiin ihmisiin ja ystäviin sekä puhdas luonto ja viihtyisä rakennettu ympäristö.

Vaalikone sitoutuu koko poliittisella voimallaan edistämään asukkaiden hyvän arjen toteutumista koko maassa. Vaalikone haluaa rakentaa yhteisöllisyyttä yhdessä ihmisten kanssa.

Vaalikone ei halua jättää asukkaita eikä palveluja ja ympäristön parantamista markkinoiden armoille. Kunnissa ja kaupungeissa on oltava vahva ote palvelujen ja ihmisten hyvinvoinnin parantamisessa sekä ympäristöriskien torjunnassa. Kuntien on sitouduttava köyhyyden ja syrjäytymisen ehkäisemiseen.

Kuntalaisille valtaa ja tasa-arvoaValtuusto on kunnan ylin päättävä elin. Asukkailla pitää olla hyvät mahdollisuudet vaikuttaa kunnassaan omaan elämäänsä ja ympäristöönsä. Lähidemokratian pitää toimia. Yhteydet kunnan päättäjiin tulee olla avoimet ja suorat. Viestinnän kunnan asioista on oltava avointa ja kaikkien kuntalaisten saavutettavissa.

Kansalaisten valitsemien valtuustojen roolia on vahvistettava kunnissa. Kuntapäättäjät ovat avainasemassa kuntien elinvoiman ja hyvinvoinnin edistämisessä. Päätöksenteon avoimuutta on lisättävä ja päätökset on saatava kuntalaisten arvioitavaksi jo valmisteluvaiheessa. Kuntalaisten omia vaikutuskanavia on monipuolistettava. Asukkaiden on päästävä vaikuttamaan elinympäristöönsä ja palvelujen järjestämiseen. Sähköistä vaikuttamista on lisättävä ja monipuolistettava. Kunta- ja kaupunkiosatoimintaa on tuettava. Myös kansanäänestystä on käytettävä nykyistä useammin kunnissa.

Lähipalvelut saatava vihdoinkin kuntoon Vasemmistoliiton mielestä kuntien palvelut tulee tuottaa pääsääntöisesti kunnan omana työnä. Rahoitus on taattava verotuloilla. Palvelujen tuottamisessa on oltava ennalta ehkäisevä näkökulma vahvasti mukana.

Kuntien palvelu- ja rakenneuudistukseen on vaikutettava aktiivisesti. Kuntauudistus ei saa uhata demokratiaa, lähipalveluja eikä kuntien omaa palvelutuotantoa. Lähipalvelut on turvattava myös kuntaliitoksissa.

Kuntapalvelujen on oltava laadukkaita ja maksuttomia tai saatavissa kohtuukorvauksella. Kuntien terveys- ja sosiaalialan palvelumaksuja ei tule korottaa. Perusterveydenhuollon kehittäminen on avainasemassa terveyserojen kaventamisessa.

Kuntien palvelujen parantaminen edellyttää riittävää rahoitusta ja poliittista tahtoa. Kuntien on oltava vetovoimaisia työnantajia. Kunnissa on vahvistettava hyvää johtamista, palkattava riittävästi henkilökuntaa pysyviin työsuhteisiin ja henkilökunnan jaksamista on tuettava sekä työoloja kehitettävä. Kunnat ovat merkittäviä työllistäjiä myös tulevaisuudessa.

Vaalikone sitoutuu kuulemaan ja ottamaan huomioon asukkaiden näkemykset. Vammaisten palvelut, neuvolat, päivähoito, peruskoulutus, kouluterveydenhuolto, terveydenhuolto, hammashuolto, vanhustenhoiva, lastensuojelu, päihdehuolto, mielenterveyskuntoutus, asunnottomien palvelut, liikunta-, kirjasto- ja kulttuuripalvelut sekä monet muut kuntien palvelut on pidettävä asukkaiden toivomassa kunnossa.

Hallituksen on sitouduttava rahoittamaan valtionosuuksilla kuntien palveluja nykyistä kattavammin. Myös alueellisia eroja ja kuntien taloudellista epätasa-arvoa on tasattava kuntien valtionosuuksilla. Myös kuntien on budjetoitava tarpeeksi rahaa hyvinvointipalveluihin.

Lapsille ja nuorille luotava hyvä kasvu- ja oppimisympäristö. Kuntapäättäjien on huomioitava lasten ja nuorten tarpeet päätöksenteossa. Heidän näkemyksensä tulee ottaa huomioon kaupunkisuunnittelussa, joukkoliikenteen, asumisen, opetuksen, liikunnan, nuoriso- ja kulttuuripalvelujen suunnittelussa sekä muiden lasten ja nuorten elämään vaikuttavien kuntapalvelujen toteuttamisessa. Päättäjien on kuultava nuoria itseään ja heidän osallistumisensa on mahdollistettava. Koulun on oltava turvallinen, terveellinen ja luova oppimisympäristö. Opinto-ohjausta kouluissa on lisättävä ja ryhmäkoot on inhimillistettävä. Kouluterveydenhuollon terveydenhoitajia, koulupsykologeja ja lääkäreitä on oltava riittävästi. Koulukiusaamiseen on saatava seuraamis- ja puuttumiskeinot. Nuorten vapaa-ajan toiminnalle on luotava puitteet.

Peruskoulun jälkeisen koulutuksen maksuttomuus ja laadukkuus on turvattava. On taattava riittävät resurssit, joilla katetaan ammattitaitoinen opetus, kuraattori- ja opinto-ohjauspalvelut sekä muut tukitoiminnat. Opiskelijoiden on saatava terveyspalvelut opiskelukunnassaan.

Kuntapalvelujen on tuettava vanhemmuutta ja perheiden jaksamista. Äitiys- ja lastenneuvoloiden, sosiaalitoimen perhepalvelujen sekä päiväkotien, koulujen, nuorisotoimen ja muiden palvelujen on vastattava erilaisten ja kaikenmuotoisten perheiden tarpeisiin nykyistä kattavammin.

Ehkäisevään lastensuojeluun on satsattava voimallisesti. Lasten ja nuorten syrjäytymiseen on puututtava jo neuvolassa, päivähoidossa, koulussa ja muussa palveluverkossa. Pienten koululaisten iltapäivähoito on järjestettävä kattavasti.

Maahanmuuttajalasten ja –nuorten sekä heidän perheidensä tarpeet on otettava huomioon kunnan palveluissa.

Vastuu hyvästä vanhuudesta on yhteinenVanhustyön inhimillisyyden mittana on se, miten hyvin yhteiskunta huolehtii heistä, jotka tarvitsevat jatkuvaa hoivaa elämänsä illassa.

Vanhustyön kehittämisessä on kuunneltava ikäihmisten omia toiveita, tarpeita ja suunnitelmia. Vanhukset ovat hyvin monimuotoinen väestöryhmä niin iältään, kunnoltaan kuin palvelutarpeiltaan. Tärkeintä on ennaltaehkäisevä työ, joka kunnissa pitää nähdä sekä fyysisen ja psyykkisen hyvinvoinnin että sosiaalisen ja fyysisen ympäristön kannalta. Tärkeää on tukea ja kannustaa ikäihmisten kulttuuri- ja liikuntatoimintaa, kehittää ennaltaehkäisevää terveydenhoitoa ja rakentaa esteetöntä ympäristöä. Kotipalvelujen laajentamisella tuetaan parhaiten sitä, että yhä useampi vanhus kykenee asumaan omatoimisesti kotonaan.

Jokaisella kuntalaisella on oikeus asuntoon Kuntien on huolehdittava, että tarjolla on erilaisia asumismuotoja. Vasemmistoliitto vaatii myös asunnottomuuden poistamista.

Kunnilla on erityinen vastuu huolehtia kohtuuhintaisten vuokra-asuntojen saatavuudesta. Voidakseen vaikuttaa alueensa asuntotarjontaan, kunnan on oltava aktiivinen toimija niin vuokra-asuntojen omistajana kuin rakennuttajanakin. Asukasdemokratiaa on vahvistettava. Kuntien on edistettävä kestävää kehitystä asumisessa. Uusien ja vanhojen asuinalueiden on oltava toimivan joukkoliikenteen piirissä. Jo asuinalueiden kaavoituksen yhteydessä on joukkoliikenneyhteyksien toimivuus taattava. Kuntien on edistettävä rakennusten parempaa energiatehokkuutta.

Kotona on voitava asua kaiken ikäisenä. Kotona asumista on tuettava rakentamalla ja korjaamalla asuntoja esteettömiksi vammaisille ja vanhuksille sekä erilaisilla koti- ja tukipalveluilla.

Elinkelpoinen ympäristö taattava tuleville sukupolvillePuhdas ympäristö lisää elämänlaatua. Ihmisten toiminnassa ja elinkeinonharjoittamisessa on aina otettava huomioon luonnonvarojen kestävä käyttö ja hoito sekä ilmastonmuutoksen torjunta. Yhdyskuntarakenteen hajautuminen ja luonnon tuhoaminen on estettävä.

Keskusta-asuminen on saatava kaavoituksella tiiviiksi, toimivaksi ja viihtyisäksi. Lähiöasumista on kehitettävä viihtyisäksi ja luontoa säästäen. Kaupunkimetsiä on säästettävä virkistys-, liikunta- ja vapaa-ajankäyttöön.

Kaupunkisuunnittelun ja liikenneratkaisujen tavoitteena tulee olla nollapäästökaupunki. Rakentaminen, asuminen, palvelut sekä elinkeinotoiminta on sovitettava yhteen joukkoliikenteen sekä kävely- ja pyöräilyetäisyyksien kanssa. Myös maaseudun ja lähikeskusten palveluja ja joukkoliikennettä on parannettava.

Joukkoliikennepalvelujen käyttöä on lisättävä maksuja alentamalla. Suurten kaupunkien joukkoliikennetukea on nostettava.

Kuntien energiasäästötalkoot on saatava jatkuvaksi projektiksi. Kaikissa kunnissa on laadittava kuntakohtainen energiansäästöohjelma ja luotava kuntalaisille paremmat mahdollisuudet toimia arkipäivässä ilmastonmuutosta ja luonnon köyhtymistä vastaan. Kaavoituksessa ja rakentamisessa on oltava yhtenä tavoitteena energian säästäminen.

Kuntien on käytettävä ympäristöystävällistä teknologiaa ja tehtävä hankinnat ekotehokkaasti ja eettisesti. Kuntien on energiantuottajina tehtävä ilmastoa säästäviä ratkaisuja. Kaikissa suurimmissa kunnissa on laadittava oma ilmastostrategia tai kunnan on oltava mukana seudullisessa ilmastostrategiassa.

Maahanmuuttajat ja etniset vähemmistöt omien kuntiensa vaikuttajiksi Maahanmuuttajilla on oikeus tasavertaiseen elämään ja toimeentuloon. Kunnissa on tuettava monipuolisesti maahanmuuttajien kotiutumista, työllistymistä ja vaikutusmahdollisuuksien lisäämistä. Suomen- tai ruotsinkielen opetusta on järjestettävä tarpeen mukaan lähtien päivähoidosta aina aikuiseksi saakka. Maahanmuuttajia on kannustettava ja tuettava osallistumaan kunnalliseen päätöksentekoon ja muuhun vaikuttamiseen.

Maahanmuuttajanaisilla on usein miehiä heikommat mahdollisuudet kodin ulkopuoliseen elämään. Naisten kotiutumista, kielen opiskelua ja työhön pääsyä tuetaan huomioiden erityisesti naisten tarpeet. Maahanmuuttajien lisäksi on kunnissa huolehdittava muiden etnisten vähemmistöjen ja saamelaisväestön tarpeista. Romanien koulutuksen ja työllistymisen hyväksi on tehtävä aktiivisesti töitä.

Yhdenvertaisuutta ja sukupuolten tasa-arvoa on edistettävä kunnissaKuntien tehtävä on edistää kaikessa toiminnassaan sukupuolten tasa-arvoa. Kunnissa pitää luoda ja vakiinnuttaa sellaiset hallinto- ja toimintatavat, joilla varmistetaan naisten ja miesten, tyttöjen ja poikien osallistuminen asioiden valmistelussa ja päätöksenteossa. Päätösten vaikutukset ja budjetti pitää arvioida sukupuolten tasa-arvon kannalta.

Jokaiseen kuntaan on tehtävä lakisääteinen tasa-arvosuunnitelma ja laaja-alainen yhdenvertaisuussuunnitelma. Kaikkinaisen yhdenvertaisuuden toteutuminen vaatii myös luottamus- ja virkahenkilöiden koulutusta.

Sukupuolen lisäksi ikä, terveys, liikuntaesteisyys, etninen tausta, seksuaalinen suuntautuminen tai jokin muu syy saattaa olla kuntalaisten syrjinnän perusteena. Kaikille kuntalaisille on taattava mahdollisuus päästä vaikuttamaan asioiden valmisteluun ja päätöksentekoon. Kunnissa on valitettavan paljon myös välinpitämättömyyttä tai budjetin alimitoituksesta tai säästösyistä johtuvaa syrjintää. Erilaisissa elämäntilanteissa olevilla sekä erityisryhmillä on erityistarpeita. Syrjinnän ennaltaehkäisy edellyttää avointa keskustelua ihmisten moninaisuudesta. Yhdenvertaisuuden ja syrjimättömyyden periaatteiden on ohjattava kaikkea suunnittelua ja päätöksentekoa.
10546
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Kyllä sieltä vastauskin löytyy, missä "jallu" luuraa?

Äänestä

Tuntuu ihmeelliseltä, että kaikki kokkolan ehdokkaat eivät ole viitsineet vastata keskipohjanmaan vaalikoneen kysymyksiin.
Ei mahda olla kovin hinku päästä valtuustoon, jos ei halua edes tuoda mielipiteitään julki.
Minä en ainakaan äänestä ehdokasta, joka ei viitsi tuon vertaa vaivautua.

Äänestä
  • Samat sanat.Samat sanat.Samat sanat.

    Äänestä

  • Saattaa johtua siitäkin, että eivät kykene edes vastaamaan kysymyksiin, mitenkä sitten käy, kun pitäisi hoitaa kuntalaisten asioita.

    HUONOSTI.
    Sanoisin, että kyllä valtuustossa on paljon tyhjäntoimittajia, en antaisi omia henkilökohtaisia asioitani heille hoidettavaksi.

    Eivät hoida kun eivät osaa/halua, en kuulu "piireihin".

    Äänestä

  • Eipä tule lehteä enkä saanut koko vaalikoneesta tietoa ennenkuin sen sulkemisen jälkeen. Huono silloin on sen kysymyksiin enää vastata.

    Äänestä

  • yksi ehdokas kirjoitti:

    Eipä tule lehteä enkä saanut koko vaalikoneesta tietoa ennenkuin sen sulkemisen jälkeen. Huono silloin on sen kysymyksiin enää vastata.

    Ainahan noita vaalikoneita on ollut.

    Äänestä

Jokseenkin eri mieltä!

Äänestä

Missä on vasemistoliittolaiset?
Ihmettelen, tai oikeastaan en.

Kyseisen vaalikone juttun siirsin vasemistoliiton kuntavaaliohjelmasta, muutin vai vasemistoliiton nimen kohdille vaalikone nimen.

Katselin Kokkolan vasemistoliiton ehdokkaita voi 2/3 osaa on surkimuksia en tarkoita ainoastaan ikää.

Eikö työtätekevästä kansasta löydy työväestön asioita ajavia kyvykkäitä nuoria kasvatettavaksi reaaliaikaiseen päivän politiikkaan.

Kootkaa rivinne uudestaan, nuoria remmiin, tuleva vaikea lama kasvattaa nuorista kykeneviä yhteikunnan asioista tietäviä ihmisisä.

Äänestä
  • Kokoomushan on nyt työväenpuolue !!!

    Äänestä

  • ....... kirjoitti:

    Kokoomushan on nyt työväenpuolue !!!

       Unohditko
    ....... 10.10.2008 klo 16.19
       Kokoomushan on nyt työväenpuolue !!!
    _______________

    en unohtanut, mutta en kannata porvareita, jotka eivät osaa hoitaa taloueteen liittyviä asioita, Yhdysvalloissa sosialisoidaan pankit ja vakuutusyhtiöt.
    Taitaa kapitalistivaltio olla pikku hiljaa maailman sosialisoiduin valtio.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


OHJELMA kirjoitti:

OLETKO VAALIKONEOHJELMAN KANSSA SAMAA MIELTÄ?
Mitä puoluetta vaalikone kannattaa?

Vaalikoneen unelmakunnassa toteutuvat vapaus, tasa-arvo ja kestävä kehitys. Jokaisella ihmisellä on oikeus hyvään arkeen. Jokaisella on oltava mahdollisuus elää mielekästä elämää, johon kuuluvat koti, työ ja toimeentulo, mahdollisuus läheisiin ihmisiin ja ystäviin sekä puhdas luonto ja viihtyisä rakennettu ympäristö.

Vaalikone sitoutuu koko poliittisella voimallaan edistämään asukkaiden hyvän arjen toteutumista koko maassa. Vaalikone haluaa rakentaa yhteisöllisyyttä yhdessä ihmisten kanssa.

Vaalikone ei halua jättää asukkaita eikä palveluja ja ympäristön parantamista markkinoiden armoille. Kunnissa ja kaupungeissa on oltava vahva ote palvelujen ja ihmisten hyvinvoinnin parantamisessa sekä ympäristöriskien torjunnassa. Kuntien on sitouduttava köyhyyden ja syrjäytymisen ehkäisemiseen.

Kuntalaisille valtaa ja tasa-arvoaValtuusto on kunnan ylin päättävä elin. Asukkailla pitää olla hyvät mahdollisuudet vaikuttaa kunnassaan omaan elämäänsä ja ympäristöönsä. Lähidemokratian pitää toimia. Yhteydet kunnan päättäjiin tulee olla avoimet ja suorat. Viestinnän kunnan asioista on oltava avointa ja kaikkien kuntalaisten saavutettavissa.

Kansalaisten valitsemien valtuustojen roolia on vahvistettava kunnissa. Kuntapäättäjät ovat avainasemassa kuntien elinvoiman ja hyvinvoinnin edistämisessä. Päätöksenteon avoimuutta on lisättävä ja päätökset on saatava kuntalaisten arvioitavaksi jo valmisteluvaiheessa. Kuntalaisten omia vaikutuskanavia on monipuolistettava. Asukkaiden on päästävä vaikuttamaan elinympäristöönsä ja palvelujen järjestämiseen. Sähköistä vaikuttamista on lisättävä ja monipuolistettava. Kunta- ja kaupunkiosatoimintaa on tuettava. Myös kansanäänestystä on käytettävä nykyistä useammin kunnissa.

Lähipalvelut saatava vihdoinkin kuntoon Vasemmistoliiton mielestä kuntien palvelut tulee tuottaa pääsääntöisesti kunnan omana työnä. Rahoitus on taattava verotuloilla. Palvelujen tuottamisessa on oltava ennalta ehkäisevä näkökulma vahvasti mukana.

Kuntien palvelu- ja rakenneuudistukseen on vaikutettava aktiivisesti. Kuntauudistus ei saa uhata demokratiaa, lähipalveluja eikä kuntien omaa palvelutuotantoa. Lähipalvelut on turvattava myös kuntaliitoksissa.

Kuntapalvelujen on oltava laadukkaita ja maksuttomia tai saatavissa kohtuukorvauksella. Kuntien terveys- ja sosiaalialan palvelumaksuja ei tule korottaa. Perusterveydenhuollon kehittäminen on avainasemassa terveyserojen kaventamisessa.

Kuntien palvelujen parantaminen edellyttää riittävää rahoitusta ja poliittista tahtoa. Kuntien on oltava vetovoimaisia työnantajia. Kunnissa on vahvistettava hyvää johtamista, palkattava riittävästi henkilökuntaa pysyviin työsuhteisiin ja henkilökunnan jaksamista on tuettava sekä työoloja kehitettävä. Kunnat ovat merkittäviä työllistäjiä myös tulevaisuudessa.

Vaalikone sitoutuu kuulemaan ja ottamaan huomioon asukkaiden näkemykset. Vammaisten palvelut, neuvolat, päivähoito, peruskoulutus, kouluterveydenhuolto, terveydenhuolto, hammashuolto, vanhustenhoiva, lastensuojelu, päihdehuolto, mielenterveyskuntoutus, asunnottomien palvelut, liikunta-, kirjasto- ja kulttuuripalvelut sekä monet muut kuntien palvelut on pidettävä asukkaiden toivomassa kunnossa.

Hallituksen on sitouduttava rahoittamaan valtionosuuksilla kuntien palveluja nykyistä kattavammin. Myös alueellisia eroja ja kuntien taloudellista epätasa-arvoa on tasattava kuntien valtionosuuksilla. Myös kuntien on budjetoitava tarpeeksi rahaa hyvinvointipalveluihin.

Lapsille ja nuorille luotava hyvä kasvu- ja oppimisympäristö. Kuntapäättäjien on huomioitava lasten ja nuorten tarpeet päätöksenteossa. Heidän näkemyksensä tulee ottaa huomioon kaupunkisuunnittelussa, joukkoliikenteen, asumisen, opetuksen, liikunnan, nuoriso- ja kulttuuripalvelujen suunnittelussa sekä muiden lasten ja nuorten elämään vaikuttavien kuntapalvelujen toteuttamisessa. Päättäjien on kuultava nuoria itseään ja heidän osallistumisensa on mahdollistettava. Koulun on oltava turvallinen, terveellinen ja luova oppimisympäristö. Opinto-ohjausta kouluissa on lisättävä ja ryhmäkoot on inhimillistettävä. Kouluterveydenhuollon terveydenhoitajia, koulupsykologeja ja lääkäreitä on oltava riittävästi. Koulukiusaamiseen on saatava seuraamis- ja puuttumiskeinot. Nuorten vapaa-ajan toiminnalle on luotava puitteet.

Peruskoulun jälkeisen koulutuksen maksuttomuus ja laadukkuus on turvattava. On taattava riittävät resurssit, joilla katetaan ammattitaitoinen opetus, kuraattori- ja opinto-ohjauspalvelut sekä muut tukitoiminnat. Opiskelijoiden on saatava terveyspalvelut opiskelukunnassaan.

Kuntapalvelujen on tuettava vanhemmuutta ja perheiden jaksamista. Äitiys- ja lastenneuvoloiden, sosiaalitoimen perhepalvelujen sekä päiväkotien, koulujen, nuorisotoimen ja muiden palvelujen on vastattava erilaisten ja kaikenmuotoisten perheiden tarpeisiin nykyistä kattavammin.

Ehkäisevään lastensuojeluun on satsattava voimallisesti. Lasten ja nuorten syrjäytymiseen on puututtava jo neuvolassa, päivähoidossa, koulussa ja muussa palveluverkossa. Pienten koululaisten iltapäivähoito on järjestettävä kattavasti.

Maahanmuuttajalasten ja –nuorten sekä heidän perheidensä tarpeet on otettava huomioon kunnan palveluissa.

Vastuu hyvästä vanhuudesta on yhteinenVanhustyön inhimillisyyden mittana on se, miten hyvin yhteiskunta huolehtii heistä, jotka tarvitsevat jatkuvaa hoivaa elämänsä illassa.

Vanhustyön kehittämisessä on kuunneltava ikäihmisten omia toiveita, tarpeita ja suunnitelmia. Vanhukset ovat hyvin monimuotoinen väestöryhmä niin iältään, kunnoltaan kuin palvelutarpeiltaan. Tärkeintä on ennaltaehkäisevä työ, joka kunnissa pitää nähdä sekä fyysisen ja psyykkisen hyvinvoinnin että sosiaalisen ja fyysisen ympäristön kannalta. Tärkeää on tukea ja kannustaa ikäihmisten kulttuuri- ja liikuntatoimintaa, kehittää ennaltaehkäisevää terveydenhoitoa ja rakentaa esteetöntä ympäristöä. Kotipalvelujen laajentamisella tuetaan parhaiten sitä, että yhä useampi vanhus kykenee asumaan omatoimisesti kotonaan.

Jokaisella kuntalaisella on oikeus asuntoon Kuntien on huolehdittava, että tarjolla on erilaisia asumismuotoja. Vasemmistoliitto vaatii myös asunnottomuuden poistamista.

Kunnilla on erityinen vastuu huolehtia kohtuuhintaisten vuokra-asuntojen saatavuudesta. Voidakseen vaikuttaa alueensa asuntotarjontaan, kunnan on oltava aktiivinen toimija niin vuokra-asuntojen omistajana kuin rakennuttajanakin. Asukasdemokratiaa on vahvistettava. Kuntien on edistettävä kestävää kehitystä asumisessa. Uusien ja vanhojen asuinalueiden on oltava toimivan joukkoliikenteen piirissä. Jo asuinalueiden kaavoituksen yhteydessä on joukkoliikenneyhteyksien toimivuus taattava. Kuntien on edistettävä rakennusten parempaa energiatehokkuutta.

Kotona on voitava asua kaiken ikäisenä. Kotona asumista on tuettava rakentamalla ja korjaamalla asuntoja esteettömiksi vammaisille ja vanhuksille sekä erilaisilla koti- ja tukipalveluilla.

Elinkelpoinen ympäristö taattava tuleville sukupolvillePuhdas ympäristö lisää elämänlaatua. Ihmisten toiminnassa ja elinkeinonharjoittamisessa on aina otettava huomioon luonnonvarojen kestävä käyttö ja hoito sekä ilmastonmuutoksen torjunta. Yhdyskuntarakenteen hajautuminen ja luonnon tuhoaminen on estettävä.

Keskusta-asuminen on saatava kaavoituksella tiiviiksi, toimivaksi ja viihtyisäksi. Lähiöasumista on kehitettävä viihtyisäksi ja luontoa säästäen. Kaupunkimetsiä on säästettävä virkistys-, liikunta- ja vapaa-ajankäyttöön.

Kaupunkisuunnittelun ja liikenneratkaisujen tavoitteena tulee olla nollapäästökaupunki. Rakentaminen, asuminen, palvelut sekä elinkeinotoiminta on sovitettava yhteen joukkoliikenteen sekä kävely- ja pyöräilyetäisyyksien kanssa. Myös maaseudun ja lähikeskusten palveluja ja joukkoliikennettä on parannettava.

Joukkoliikennepalvelujen käyttöä on lisättävä maksuja alentamalla. Suurten kaupunkien joukkoliikennetukea on nostettava.

Kuntien energiasäästötalkoot on saatava jatkuvaksi projektiksi. Kaikissa kunnissa on laadittava kuntakohtainen energiansäästöohjelma ja luotava kuntalaisille paremmat mahdollisuudet toimia arkipäivässä ilmastonmuutosta ja luonnon köyhtymistä vastaan. Kaavoituksessa ja rakentamisessa on oltava yhtenä tavoitteena energian säästäminen.

Kuntien on käytettävä ympäristöystävällistä teknologiaa ja tehtävä hankinnat ekotehokkaasti ja eettisesti. Kuntien on energiantuottajina tehtävä ilmastoa säästäviä ratkaisuja. Kaikissa suurimmissa kunnissa on laadittava oma ilmastostrategia tai kunnan on oltava mukana seudullisessa ilmastostrategiassa.

Maahanmuuttajat ja etniset vähemmistöt omien kuntiensa vaikuttajiksi Maahanmuuttajilla on oikeus tasavertaiseen elämään ja toimeentuloon. Kunnissa on tuettava monipuolisesti maahanmuuttajien kotiutumista, työllistymistä ja vaikutusmahdollisuuksien lisäämistä. Suomen- tai ruotsinkielen opetusta on järjestettävä tarpeen mukaan lähtien päivähoidosta aina aikuiseksi saakka. Maahanmuuttajia on kannustettava ja tuettava osallistumaan kunnalliseen päätöksentekoon ja muuhun vaikuttamiseen.

Maahanmuuttajanaisilla on usein miehiä heikommat mahdollisuudet kodin ulkopuoliseen elämään. Naisten kotiutumista, kielen opiskelua ja työhön pääsyä tuetaan huomioiden erityisesti naisten tarpeet. Maahanmuuttajien lisäksi on kunnissa huolehdittava muiden etnisten vähemmistöjen ja saamelaisväestön tarpeista. Romanien koulutuksen ja työllistymisen hyväksi on tehtävä aktiivisesti töitä.

Yhdenvertaisuutta ja sukupuolten tasa-arvoa on edistettävä kunnissaKuntien tehtävä on edistää kaikessa toiminnassaan sukupuolten tasa-arvoa. Kunnissa pitää luoda ja vakiinnuttaa sellaiset hallinto- ja toimintatavat, joilla varmistetaan naisten ja miesten, tyttöjen ja poikien osallistuminen asioiden valmistelussa ja päätöksenteossa. Päätösten vaikutukset ja budjetti pitää arvioida sukupuolten tasa-arvon kannalta.

Jokaiseen kuntaan on tehtävä lakisääteinen tasa-arvosuunnitelma ja laaja-alainen yhdenvertaisuussuunnitelma. Kaikkinaisen yhdenvertaisuuden toteutuminen vaatii myös luottamus- ja virkahenkilöiden koulutusta.

Sukupuolen lisäksi ikä, terveys, liikuntaesteisyys, etninen tausta, seksuaalinen suuntautuminen tai jokin muu syy saattaa olla kuntalaisten syrjinnän perusteena. Kaikille kuntalaisille on taattava mahdollisuus päästä vaikuttamaan asioiden valmisteluun ja päätöksentekoon. Kunnissa on valitettavan paljon myös välinpitämättömyyttä tai budjetin alimitoituksesta tai säästösyistä johtuvaa syrjintää. Erilaisissa elämäntilanteissa olevilla sekä erityisryhmillä on erityistarpeita. Syrjinnän ennaltaehkäisy edellyttää avointa keskustelua ihmisten moninaisuudesta. Yhdenvertaisuuden ja syrjimättömyyden periaatteiden on ohjattava kaikkea suunnittelua ja päätöksentekoa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu