HERÄÄ HOLMLUND

On aivan järkyttävää, mitä tapahtui Jokelassa ja Kauhajoella. Pitäisikö kuitenkin Anne Holmlundin herätä tästä aselaki jorinastaan. On oikein, että lupa-asiat tutkitaan perinpohjin, mutta tiettyjen aseiden kieltäminen??? Ei voida kahden sairaasti käyttäytyvän nuoren vuoksi evätä ampumaharrastus sellaisilta, jotka ovat vastuuntuntoisia ja lainkuuliaisia. Aivan yhtälailla Holmlundin linjaa mukaillen pitäisi kieltää tietokoneet joltai osaa ihmisiä: sieltähän saa pommin valmistusohjeita. Tai autot, vaikkapa sellaisilta ihmisiltä, jotka käyvät alkossa; hehän voivat tehdä sillä mitä tahansa juovuksissa. Tai vielä karrikoidumpi esimerkki: pitäisikö metsureilta kieltää moottorisahat, jos joku puupää laittaa Texasin moottorishamurhaajan nettiin.
Todellakaan aseiden kieltäminen ei ole lääke Suomessa tapahtuviin väkivallantekoihin. Mikä se lääke on, onkin jo monimutkaisempi juttu...Kovasti kaksi viimeistä kauhutekoa on plakiointia USAsta...pitäisikö siis kieltää MEDIA!!!???
201033
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

itselataavat eli puoliautomaatit kielletään.samoin eräät ammuntalajit jotka ei liity mitenkään metsästykseen eikä kilpaammuntaan.

Äänestä
  • Asiat on kunnossa kun pistoolit vaihdetaan revolveriin, reukku ei ole itselataava mutta...mietippä sitä, mahtaa olla kuitenkin aika turhaa sun miettiminen kun et näköjään ymmärrä ampuma aseista mitään, reukusta senverran infoa kuitenkin että esim. 22 reukkuja on 9 patruunan rullalla

    Äänestä

  • että? kirjoitti:

    Asiat on kunnossa kun pistoolit vaihdetaan revolveriin, reukku ei ole itselataava mutta...mietippä sitä, mahtaa olla kuitenkin aika turhaa sun miettiminen kun et näköjään ymmärrä ampuma aseista mitään, reukusta senverran infoa kuitenkin että esim. 22 reukkuja on 9 patruunan rullalla

    "reukusta senverran infoa kuitenkin että esim. 22 reukkuja on 9 patruunan rullalla"

    Hysssstt...

    Älä kiinnitä päättäjien huomiota tuollaiseen seikkaan, muuten tulee kohta uusi asetus että noista enemmän vetävistä reukkujen rullista tulee rälläköidä osa pois..

    Äänestä

  • hyvä mies.. kirjoitti:

    Otan vastuun itselleni jos päättäjät vahingossa lukevat viestini, paska homma kun joidenkin 22 reukkujen mukana tulee 22mag. vaihtorulla mukana, taidan suosiolla vaihtaa harrastukseni airsoftiin, sellainenkin löytyy, mukava leikkikalu kun siinä on sarjatuli ja lähtönopeuskin yli 100m/s. Mahtaa kaverit kahtoa huuli pyöreänä kun menen seuraaviin ampumaharjoitteluihin sarjatuliaseen kanssa :)

    Lainsäätäjien toilailuja seurailtuani olen sitä mieltä että todennäköisemmin määräävät pistämään puutulpan niihin kolmeen ylimääräiseen panospesään.

    Äänestä

  • emämokasta kirjoitti:

    Otan vastuun itselleni jos päättäjät vahingossa lukevat viestini, paska homma kun joidenkin 22 reukkujen mukana tulee 22mag. vaihtorulla mukana, taidan suosiolla vaihtaa harrastukseni airsoftiin, sellainenkin löytyy, mukava leikkikalu kun siinä on sarjatuli ja lähtönopeuskin yli 100m/s. Mahtaa kaverit kahtoa huuli pyöreänä kun menen seuraaviin ampumaharjoitteluihin sarjatuliaseen kanssa :)

    Yhä pahenee...

    vaihtorulla jolla piekkaripatruunareukusta tulee käden käänteessä MAGNUMrevolveri.. Argh. Koska se on paperilla Magnum, täytyy sen luodin läpäistä helpolla Fordin veekasin lohko kuin tyhjää vain..

    Siirry hyvä mies äkkiä siihen Airsoftiin !

    :)

    Äänestä

  • ËTTÄ MIE HOUDUN LUOPUU MUN PUOLAUTOMAATTI HAULIKOSTA JA KIVÄÄRISTÄ. JA TIEDOKSI VAAN ETTÄ LÄHESTULKOON KAIKKI PISTOOLIT ON PUOLIAUTOMAATTEJA.
    JA KYLLÄ NUO 22 JOUTAS KIELTÄÄKKIN ITE EN AINAKAAN TARVIIS TOLLASTA HERNEPYSSYÄ MUKAVAMPI AMPUA RADALLA 9MM HK UPS:LLA TAI 357 DESERT EAGLELLA.

    Äänestä

  • millä saa ampua ja millä ei.Kannattai joskus käydä ampumaradalla katsomassa miten erillaisilla puoliautomaattisilla siellä ammutaan ,että olis mielipiteiden tueksi asiaakin esittää.Harvalla ammunnan aloittavalla on varaa satsata kilpaaseeseen 1700e Kyllä se monasti on halvempi josta kiinnostuksen lisääntyessä vaihto tapahtuu parempaan ja kalliinpaan.Puoliautomaatteja on suurin osa pistooleista.

    Äänestä

  • ISÄNTĨ' kirjoitti:

    ËTTÄ MIE HOUDUN LUOPUU MUN PUOLAUTOMAATTI HAULIKOSTA JA KIVÄÄRISTÄ. JA TIEDOKSI VAAN ETTÄ LÄHESTULKOON KAIKKI PISTOOLIT ON PUOLIAUTOMAATTEJA.
    JA KYLLÄ NUO 22 JOUTAS KIELTÄÄKKIN ITE EN AINAKAAN TARVIIS TOLLASTA HERNEPYSSYÄ MUKAVAMPI AMPUA RADALLA 9MM HK UPS:LLA TAI 357 DESERT EAGLELLA.

    jos itsellä ei ole 22:sen asetta ei kannata mennä uhomaan että neon leluja ja mulla paljon isompi ase.Ammunta lajina kallista ja ampumaratoja vähän siksi olisi puhallettava yhteiseen hiileen eikä haukkumaan muunlaisia aseita.

    Äänestä

on joillain plinkkereillä tyyliin P22, CZ122, mosquitot yms. paskat vehkeet? Jos nuo koetaan ongelmaksi niin kielletaan pois. Onhan MP5 karbiinitkin pannassa. Jos oikeasti haluaa harrastaa pistooliammuntaa niin siihen löytyy parempaakin kalustoa. Ja loukkupyssyksi riittää kertalaukeavakin sinkkireikä.

Äänestä

  • sinkkireikä/kö???????

    Äänestä

  • Plinkkereille on selvästikin tarvetta koska ovat suhteellisen edullisia ja riittävän laadukkaita. Kaikki eivät halua sitoa sen enempää pääomaa ampuma-aseeseen. Riittävät monelle harrastusvälineeksi. Parempiakin varmaan on olemassa ja niille löytyy omat faninsa. Jokainen kai itse parhaiten tietää millä tavalla haluaa harrastaa. Antaa kaikkien kukkien kukkia.

    Äänestä

  • omalla uskollaan autuaaksi kirjoitti:

    Plinkkereille on selvästikin tarvetta koska ovat suhteellisen edullisia ja riittävän laadukkaita. Kaikki eivät halua sitoa sen enempää pääomaa ampuma-aseeseen. Riittävät monelle harrastusvälineeksi. Parempiakin varmaan on olemassa ja niille löytyy omat faninsa. Jokainen kai itse parhaiten tietää millä tavalla haluaa harrastaa. Antaa kaikkien kukkien kukkia.

    "Kaikki eivät halua sitoa sen enempää pääomaa ampuma-aseeseen. Riittävät monelle harrastusvälineeksi"

    Näin on. Ase on harrastusväline siinä missä moni muukin juttu, harva varmaan haluaa sijoittaa useampia tonneja rahaa johonkin hardcore -kilpa-aseeseen, jos tarkoituksena on harrastaa tarkkuusammuntaa omaksi ilokseen.

    Onhan nuo edellä mainitut plinkkerit yleensä hintaansa nähden hyvinkin kestäviä ja tarkkoja aseita, ainakin harrasteampujan vaatimuksiin. Kilpapyssyt sitten erikseen jos harraste "etenee" sinne asti.

    Äänestä

  • plinkkailua kirjoitti:

    >> Kilpapyssyt sitten erikseen jos harraste "etenee" sinne asti.

    Niin ja mikäs pakko kaikkien sinne asti on edetä, tai edes siihen suuntaan! Aseharrastus on paljon monimuotoisempaa kuin pelkkä kilpaurheilu, enkä näe siinä mitään pahaa.

    Jos joku tykkää ampua vaikka tyhjiä kaljatölkkejä niin entäpä sitten! Sellainenko pitäisi kriminalisoida? Eikö saa ampua tyhjää kaljatökkiä kun aseen lupaa ei ole myönnetty nimenomaan tyhjien kaljatölkkien ampumiseen? Pitäisikö kaljapurkkien ampuja kiikuttaa raudoitettuna putkaan koska hän vaarantaa yleisen turvallisuuden holtittomilla elämäntavoillaan?

    No enpä suuresti yllättyisi vaikka jonkun mielestä pitäisikin, sen verran ahtaiksi tuntuvat joidenkin jo entuudestaankin ahdasmieliset mielet ahtautuneen.

    Äänestä

  • kumpi vai kampi voittaa? kirjoitti:

    No tuossa edellisessä tekstissäni meinasinkin juuri sitä että "plinkkerit" ovat oivia kapineita huvikseen tarkkuusampumiseen.

    Nimenomaan meinasinkin sitä että harrastetarkkuusammunnan omaksi ilokseen ei tarvitsekaan johtaa mihinkään kilpa-ammuntauraan.

    Tuo "kaljatölkkien" paukuttelu on ihan rentoa puuhaa, viranomaisille tuskin kannattaa noilla sanoilla perustella plinkkerin tarvetta.

    Rehellisyydestä ei saa lisäpisteitä tuossa kohdin. :)

    Äänestä

  • Juhan-i kirjoitti:

    itsekin, että linkittämäsi aseet eroavat näistä halpisrojuista kuin yö ja päivä jo ihan hintansa puolesta (hämmerliä harkinneena). Toinen juttu tietysti on, että riittääkö se 300 egeä kalliimpi hinta vähentämään innostusta ostaa ase vain varmuuden vuoksi. Toisaalta kyllähän nämä maksulliset hakemuksetkin vähensivät mitä merkillisimpiä yritelmiä, kun hakijakin ymmäri ettei siihen lupaa irtoa, jolloin hakemuksen rahat menevät hukkaan.

    Äänestä

mutta nyt pitää ajatella poliitikon aivoin,tarttis tehrä jotain.

Äänestä
  • Raapisivat vaikka pallejaan jos niitä on. Niin minä teen kun tulee pätemisentarve esiin.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

OIKEASTI kirjoitti:

On aivan järkyttävää, mitä tapahtui Jokelassa ja Kauhajoella. Pitäisikö kuitenkin Anne Holmlundin herätä tästä aselaki jorinastaan. On oikein, että lupa-asiat tutkitaan perinpohjin, mutta tiettyjen aseiden kieltäminen??? Ei voida kahden sairaasti käyttäytyvän nuoren vuoksi evätä ampumaharrastus sellaisilta, jotka ovat vastuuntuntoisia ja lainkuuliaisia. Aivan yhtälailla Holmlundin linjaa mukaillen pitäisi kieltää tietokoneet joltai osaa ihmisiä: sieltähän saa pommin valmistusohjeita. Tai autot, vaikkapa sellaisilta ihmisiltä, jotka käyvät alkossa; hehän voivat tehdä sillä mitä tahansa juovuksissa. Tai vielä karrikoidumpi esimerkki: pitäisikö metsureilta kieltää moottorisahat, jos joku puupää laittaa Texasin moottorishamurhaajan nettiin.
Todellakaan aseiden kieltäminen ei ole lääke Suomessa tapahtuviin väkivallantekoihin. Mikä se lääke on, onkin jo monimutkaisempi juttu...Kovasti kaksi viimeistä kauhutekoa on plakiointia USAsta...pitäisikö siis kieltää MEDIA!!!???

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu