Nyt kun täällä ulistaan siitä, että Tsipaa kiusataan niin samahan on toistunut aiempina vuosinakin! Ekana vuonna Perttua suorastaan vainottiin ja nimettiin viikosta toiseen. Kuinka moni silloin asiasta kirjoitti kauhuissaan ja samoilla argumenteilla kuin nyt?
Taitaa olla samaa sarjaa kuin entinen alanurkkakirjoitus päivälehdessä jossa mietittiin olisiko Juhani Korhonen saanut aikaan saman kuin Johanna Korhonen? Eli sukupuolella taitaa olla väliä?
Tsipa nyt kuitenkin terrorisoi kaikkia vetämällä koko porukan mukaan showhunsa päivästä toiseen isoista asioista kuten pyyhkeistä! Tai ei edes pyyhekistä vaan pienestä läntistä puhtaassa pyyhkeessä!!
Taitaa olla samaa sarjaa kuin entinen alanurkkakirjoitus päivälehdessä jossa mietittiin olisiko Juhani Korhonen saanut aikaan saman kuin Johanna Korhonen? Eli sukupuolella taitaa olla väliä?
Tsipa nyt kuitenkin terrorisoi kaikkia vetämällä koko porukan mukaan showhunsa päivästä toiseen isoista asioista kuten pyyhkeistä! Tai ei edes pyyhekistä vaan pienestä läntistä puhtaassa pyyhkeessä!!
Vastaukset 5
Vanhimmat
Järkevin mielipide näillä palstoilla.
sekä siellä talossa että täällä suurentelevat asiaa ja itse jauhavat sitä ja kärkkäästi haluavat osoittaa, katsokaan kun pienestä suuttui, vaikka itse todellakin koko ajan ottavat sen esille, niin mitä se kertoo ihmisistä jotka pyörittää jotain pyyheshowta?.
Perttu haluttiin ulos talosta, koska ilmeisesti pitivät liian varteenotettava voittajana, mutta en muista että olisi joutunut eristetyksi tai mustamaalatuksi muiden kilpailijoiden taholta?.
Mitä se kertoo ihmisestä joka mesoaa vartin jostain pyyhkeestä?
Perttu oli hyljeksitty koko ajan ja kukaan ei ollut sen kaveri. Sitähän pidettiin lapsellisena (22v) ja vaikka mitä. Mutta oli samalla ainoa, joka heittti hyvää juttua. Eikä talossa olijat edes tajunneet pitkään aikaan että Perttu voi voittaa kaiken vaikka äänestus toisensa perään meni ja mies talossa pysyi. Ja se "läppä" ei todellakaan ollu mitään kevyttä niinkuin Tsipalle joka oikeastaan on heittoja naisen omista lausumista.
viikkokaupalla?.
Tiedätkö, silloin kun tuo ns."läppä" on jokseenkin reilua ja aidosti ilmaistaan toiselle suoraan, voi vastaanottaja siihen yhtyä, siis nauruun tai antaa takaisin.
Mutta usein varsinkin andreaksen "läpät" on tehty niin typerällä tavalla, ilmaistaan se lässytellen ja perään heitään täysin sairas läppä, kuten häpyhuules lerpattaa tai jakele reisiäsi, tai sika juttuja.
Tietääkseni niko on saanut cherylin nauramaan itseensä kohdistuvien heittojen takia, joten ei se läppä sinänsä vaan miten ja mitä sanoo. Ja jos ei pidä jonkun tavasta sanoa itselleen väärällä tavalla jotain, niin tietysti voi toista pyytää oikaisemaan sitä tapaa millä toimii ja rajoittaa sitä, näinhän tapahtuu usein ja niin pitääkin tehdä.
Papukaijana vastaaminen toisen lausumiin, sekö hauskaa? naurettavaahan se on ja siltä myös kuulostaa.
sun juttusi on ihan yhtä selkeä kuin Tsipankin..
Kukaan ei ole siitä vastuussa miten joku toinen ymmärtää sun puheesi. Jos ei tajua niin sitten ei. Vanha sanontakin kuuluu; savolaisen ollessa äänessä vastuu siirtyy kuulijalle...
Jokainen heittää läppää tavallaan ja jokainen ottaa sen vastaan tavallaan. Pyyhe-episodissa ja sen jälipuinneissa ei ole mitään läppään kuuluvaa vaan se on typerän blondin koohotusta!
Pitäiskö katsoa peiliin jos ei osaa ottaa läppää vastaan tai jos ei tajua edes sitä?
Tsipan käsitys läpästähän on mm. että jos on syntynyt Lohjalla voi sanoa itseään paljasjalkaiseksi stadilaiseksi. Onko se hyvää läppää? Musta se on valehtelua..