meillä pikkuista (8,5kk) on nukuteltu tähän asti aina maitopullonsa juoden ja meidän sängylle. pötköttelen itse pienen vieressä ja jos tyttö ei ihan heti maitoonsa nukuhda möyrii hetken tuttisuussa ja sitten onkin jo taju pois. mutta! kun yritän antaa maidon tytölle hänen osassa pinniksessään neiti katselee silmät kirkkaana maisemia ja kun maito on juotu nousee pystyyn ja alkaa toutuaminen... yritän laittaa takaisn pitkälleen josta tietenkin riemastuu...
olisiko jollain hyviä neuvoja miten saisin likan nukahtamaan helpommin pinnikseensä? vai onko edessä vain "taistelu" asiasta?
olisiko jollain hyviä neuvoja miten saisin likan nukahtamaan helpommin pinnikseensä? vai onko edessä vain "taistelu" asiasta?
Vastaukset 5
Vanhimmat
- Onko kyse päivä- vai yöunista vai molemmista?
- Onko pikkuneiti tarpeeksi väsynyt mennessään nukkumaan?
- Onko joku kehitysvaihe menossa, onko oppinut juuri sanoja, seisomaannousua tms?
- Miksi pinnikseen, miksi ei enää viereen?
-molemmista
-on tarpeeksi väsy
-opetellut seisomaan ilmantukea
-tuntuu aina hieman heräävän kun siirrän sängystämme pinnikseen... jäisi se pois...
Meidän tyllerömme on kohdusta saakka ollut melkoinen vipeltäjä, ja kun liikkuminen alkoi olla satunnaisen pyöriskelyn sijaan oma-ehtoista, nopeaa ja "päämäärähakuista" (6 kk tienoilla) kävi viereen nukuttaminen ongelmalliseksi. Jos äiti pystyy jokaiset unet nukkumaan (/valvomaan) pienokaisensa vieressä, on asia tietysti eri, mutta meillä se ei ollut mahdollista (teen etätöitä, kun vauva nukkuu). Ei onnistunut enää myöskään nukkuvan lapsen nostaminen omaan sänkyynsä heräämättä. Ja niin siinä sitten kävi, että itkuhälyttimistä, sekä tyyny- ym. valleista ja esteistä huolimatta neiti nuupahti muutaman kerran leveästä parivuoteestamme pää edellä lattialle. Pudotus ei ole korkea, mutta voin kertoa, että se ei äidin (ja lapsen) pelästystä yhtään lievennä. Tässä siis yksi mahdollinen vastaus kysymykseen "Miksei viereen?".
Mutta nukuttamisesta sananen. Ensinnäkin, tarvitset aikaa ja kärsivällisyyttä. Lapsi kyllä oppii uuden rutiinin, mutta tarvitsee siihen monta monituista totuttelukertaa ja sitkeät, johdonmukaiset ja hellän päättäväiset vanhemmat, ja pikkuhiljaa alkaa tuloksiakin näkyä.
6-9 kk ikä on lapselle valtavaa turbulenssia, niin psyykkisesti kuin fyysisestikin. Uutta ja ihmeellistä opitaan lähes päivittäin ja taitoja pitää tietysti kokeilla koko ajan. Mikäs olisi esim. pystyyn nousemisen treenaamiselle parempi paikka kuin pinnis, sopivan korkuisine laitoineen ja pehmeine laskeutumisalustoineen?
Meillä toteutettiin tässä ongelmassa eräänlaista rajatun sallimuksen lakia; Tyttö sai maidon juonnin jälkeen hetken vapaasti "häärätä" sängyssään, mutta vain hetken. (Ja muuten, emme missään vaiheessa käyttäneet, emmekä käytä lapsen sänkyä mihinkään muuhun kuin nukkumiseen -se ei siis meillä ole leikkikehä tai mikään rangaistuspenkki. Sängyssä ei myöskään ole leluja, kirjoja tms. uninallea lukuunottamatta). Me valvoimme tätä touhua sängyn laidalla ja muutaman minuutin hyörimisen päästä lapsi laitettiin hellästi, mutta päättäväisesti makuulle. Samalla sanoin lapselle yhtä hellän päättäväisesti (silmiin katsoen), että nyt on uniaika ja nyt pitää rauhoittua. Kuulostaa kornilta, mutta meillä ainakin toimi; muutaman kerran jälkeen tuo sinunkin mainitsemasi riemastuminen muuttui ensin harmistumiseksi ja sen jälkeen "kohtaloon tyytymiseksi". Toki tätä makuulle laittamista ja uniajan todistelua saa sitten alkuvaiheessa toistaa hyvinkin monta kertaa, mutta lopulta lapsi ymmärtää, että äiti/isi on nyt tosissaan. On kuitenkin tosiaan tärkeää, että lapsi on oikeasti väsynyt, eikä häntä yritetä nukuttaa vain kellon tai esim. rutiinin takia. Uskon kuitenkin, että tunnet oman lapsesi ja tunnistat väsymyksen merkit. Silloin kysymys on yksinkertaisesti siitä, että lapsi ei malta nukahtaa, vaikka väsynyt onkin. Ja tähän hän juuri tarvitsee vanhemman apua ja opastusta.
Toiseksi, luo lapselle turvallinen olo nukahtaa "yksin" (ts. ei sinun kainaloosi) ja uuteen paikkaan. Ole siis koko nukuttamisvaiheen ajan itse niin lähellä lasta, kuin vain mahdollista. Siis kun hän esim. nousee seisomaan, hali ja suukota / silittele lasta siitä sängyn reunalta (älä nosta pois sängystä) . Kun laitat makuulle, silittele, heijaile, juttele rauhallisella äänellä mukavia asioita (älä kuitenkaan liiaksi innosta lasta) -ts. anna lapselle takuu siitä, että olet vieressä, lähellä ja läsnä, vaikka hän silmänsä kiinni panisikin. Ensimmäisillä kerroilla nukuin itse lapsen vieressä koko päikkärit, pinnis kiinni omassa sängyssäni. Näin hän saattoi hereille hätkähtäessäänkin heti nähdä minut lähellä. Ja edelleen silittelen lapseni uneen saakka -vaikka se ei enää olisi tarpeenkaan, nukahtaminen kun sujuu nykyään viidessä minuutissa, ilman itkuja, ilman touhuja ja hymyssä suin. Mutta kuukauden päivät se vei, eli voimia ja kärsivällisyyttä sinulle -tulet tarvitsemaan niitä!
Jotta ei nyt ihan iltasadulta vaikuttaisi tuo meidän nukutustarinamme, niin lisään vielä, että vaikka päikkärinukutus pääsääntöisesti muutamassa minuutissa nykyään sujuukin, niin jatkuvasti tulee päiviä ja kausia, jolloin nukahtaminen on hankalampaa ja uni levotonta. Yleensä nämä "takapakit" liittyvät juuri esim. uusiin opittuihin asioihin, jännittäviin tapahtumiin tai vaikkapa vain mieluisiin kylävieraisiin.
Niin, ja iltanukutus meillä kestää edelleen 30-45 min. -mutta senkin suhteen on lähtötaso ollut aikoinaan puolentoista ja kahden tunnin välillä, eli puolisen tuntia ei tunnu enää missään! :)
Tuosta meidän opetteluvaiheen "tekniikasta" vielä sen verran, että jos tyllerö esim. vaikka vahingossa kellahti itse makuulleen, niin kahuttiin ja kiiteltiin kovasti. Alkoi sitten tehdä tätä myös tieten tahtoen, ja pikku hiljaa nuo makuuhetket muuttuivat pidemmiksi ja pidemmiksi, kunnes nykyään jää jo ekalla kerralla itsekseen makaaman ja sitten siinä pyöriskelee aikansa.
Toinen unohtunut, mutta tärkeä seikka oli se, että emme suinkaan antaneet tytön pomppia ylös alas miten sattuu, vaan aina, kun oli unikehoituksen kera makuulleen laitettu, niin hellän päättäväisesti myös pidettiin siinä (esim. käsi kyljen päällä) -ensin vain huikan aikaa (ja annetiin nousta ylös taas), mutta pikku hiljaa aina pidempään, kunnes tyttö ei enää jaksanut pinnistää pystyyn, vaan jäi makaamaan omasta tahdostaan. Mutta väkipakkoa (väkivallasta nyt puhumattakaan!) ei missään vaiheessa käytetty (eikä käytetä) -vain lämpimän päättäväistä otetta ja asennetta.
Siis voimia ja onnea -nyt ja jatkossakin!
En tiedä, onko tästä tosiaan teille apua, mutta meillä nukuttaminen tapahtuu aivan toisin kuin edellisessä. Eli pienestä asti tyttö on nukkunut pinnasängyssään (meillä toimi paremmin niin) eli paikka on tuttu ja turvallinen. Olemme toki samassa huoneessa. Itse annan tytölle sänkyyn jotain tutkittavaa, esim. rapisevan lelun, jota voi tutkia ja imeskellä. Tuttia meillä ei käytetä. Menen eri huoneeseen ja teen jotain sellaista, että on suhteellisen hiljaista. Yleensä tyttö nukahtaa itsekseen. Jos huutoa kuuluu, käyn katsomassa ja tarpeen mukaan sylittelen, annan maitoa tms (ei aina juo ennen nukkumaan menoa). Juuri tuossa 9 kk:n paikkeilla meillä ainakin nukahtaminen oli todella vaikeaa. Ei auttanut mikään, tyttö nousi jatkuvasti seisomaan ja kitisi koko ajan. Ei auttanut sylittelyt, ei mikään. Jonakin iltana tehtiin niinkin, että annettiin huutaa (ei suoraa huutoa) ja koitettiin kestää, nukahti lopulta. Syynä mahtoivat olla hampaat, kerran ilmavaivat ja jossain vaiheessa kaikki uudet taidot, joiden vuoksi ei malttanut rauhoittua.
Tässä meidän konstit, kaikkea kannattaa kokeilla ja päätyä niihin, jotka toimivat juuri teillä. Itse ainakin koen olevani hieman omituinen, kun tyttö on koko ajan nukkunut omassa sängyssään - se vain on ollut meille oikea ratkaisu (syynä se, että piti tukea aika korkeaan asentoon, koska kärsi ilmeisesti refluksista pienenä) ja siksi virittelin pinnasänkyyn tyynyt sopivaan asentoon.