Kuka ostaa

Täytyy olla tavan tampio jos ostaa isolla rahalla uuden meksikaanin eli Meksikossa hutaistun Volkkarin. Nuo maksaakin jo aika tavalla, iso raha palkansaajalle, joten ei luulisi kansalta löytyvän uskallusta ostaa meksikolaiskyhäelmää. Laatu on shittiä, sanoipa joku mitä tahansa vastaan. Maassa, jossa tapetaan kerralla kymmeniä huumediilereitä, ei ole sivistysvaltio eikä sieltä voi olettaa tulevan myöskään laadukasta työnjälkeä teollisuustuotteissa.
121079
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Toimitusajat ovat n.5-10 kuukautta. Ehkä kykenet vetämään siitä johtopäätöksiä.

Äänestä

Tilauksessa on jo.

:)

Äänestä

Käy lukemassa Saksan foorumeita. Siellä autoja myydään niin paljon että laatuasiat selviävät vähän paremmin kuin täällä. Meksikossa valmistettujen Jettojen ja Golf Variantien laatu on ollut erittäin hyvää ja tilauskirjat ovat tukossa pitkäksi aikaa. Samaan aikaan monet valmistajat vähentävät tuotantoaan.

Äänestä

Köyhälle pätkätyöläiselle uusi Ladakin on kallis. Hanki kunnon työ ja palkka, niin voit ostaa joskus uuden saksalaisen kansanvaunun.

Äänestä

Kuvittelet varmaan, ettei Pablosta, Pedrosta ja Juanitasta ole katselemaan päältä, kun robotit tekevät töitä?

Mehmet, Osman ja Fatima varmaan osaavat tehdä sitä hommaa Saksanmaalla paremmin?

Vai mitä oikein tarkoitat?

Äänestä

reilu vuosi sitten, kohta 40 000 km mittarissa ja ei mitään vikoja. Ja helekutin hyvä ajettava toyotan jälkeen.Uskaltaa viijä konepessuun, ei mee pellit lommolle niinku siinä aikasemmassa autossa.

Äänestä

nuo Meksikossa kasatut Volkkarit on asiakkaalle halvempia 88mm Jetassa metalliväri ilman isähintaa jne.) kuin Saksassa tehdyt ja myös monet lisävarusteet myydään niihin asiakkaalle halpoina paketteina toisin kuin Saksassa koottuihin malleihin.

Meksikossa ne autot kasaa meksikaanit ja robotit.

Saksassa ne autot kasaa ei saksalaiset vaan puolalaiset ja turkkilaiset siirtotyöläiset sekä robotit. Eli eipä juuri eroa.


Osia ei todellakaan valmisteta Meksikossa vaan ne osat tulevat konsernin tehtailta Tsekeistä, Belgiasta, Espanjasta, Saksasta, Slovakiasta, Romaniasta kuten Saksassakin kootuissa autoissa joissa ei todellakaan lue joka osassa Made in Germany!...

Äänestä
  • Lueppas kuule loppuvuoden 2005 numero Tekniikan Maailmasta, jossa koeajettiin Jetta 2,0 TDI Comfortline. Siinä kerrottiin aivan selkeällä suomenkielellä että Jettan osista 70 % tehdään meksikolaisten alihankkijoitten toimesta! Ja väitän eri maissa matkusteltuani ja kulttuureita tuntien, että noissa latinomaissa ei alihankintatoimen laatu vastaa eurooppalaista.

    Siis ken meksikaaniin retkahtaa, saa siitä kärsiä.

    Äänestä

  • Mie Wuan kirjoitti:

    Lueppas kuule loppuvuoden 2005 numero Tekniikan Maailmasta, jossa koeajettiin Jetta 2,0 TDI Comfortline. Siinä kerrottiin aivan selkeällä suomenkielellä että Jettan osista 70 % tehdään meksikolaisten alihankkijoitten toimesta! Ja väitän eri maissa matkusteltuani ja kulttuureita tuntien, että noissa latinomaissa ei alihankintatoimen laatu vastaa eurooppalaista.

    Siis ken meksikaaniin retkahtaa, saa siitä kärsiä.

    mitä noitten konepeltien alta löytyy niin eipä niihin ainakaan oo painettu niihin osien kupeeseen mitään mainitaan Meksikosta. Kaikkea muuta niissä osissa kyllä lukee.

    Äänestä

  • Mä vaan kirjoitti:

    mitä noitten konepeltien alta löytyy niin eipä niihin ainakaan oo painettu niihin osien kupeeseen mitään mainitaan Meksikosta. Kaikkea muuta niissä osissa kyllä lukee.

    Kaikki TSI-moottorit tehdään Saksassa.

    Yleensä alihankkijat hakeutuvat autotehtaiden läheisyyteen eli varmasti joissain osissa lukee made in Mexico. Silti tietysti näissäkin esimerkiksi Boschin osissa on todennäköisesti taas myös Saksassa ym. tehtyjä osia. Kokonaisuutena tuskin saksalaisessa ja meksikolaisessa Volkkarissa ei sen suurempaa eroa ole.

    Äänestä

yleinen vittuilun ja morkkauksen aihe täällä VW palstalla tämä valmistusmaa Meksiko. Volkkaria tehdään kuulu myös Kiinassa ja vaikka missä paikoissa. V-kopan HB Golfiakin tehtiin joissain vaiheessa myös Blegiassa eikä vain Saksassa.

Kun ei muuta valittamista tai vittuilun aihetta keksitä tai muuta morkattavaa niin sitten jauhetaan tätä Meksiko sitä Meksiko tätä juttua.

Ei kaikkia Audejakaan tehdä Saksassa...Tosin Audi-palstalla sitten lätistään ja vittuillaan siitä kun ei muuta keksitä. Tai sitten haukutaan homoiksi tai vammaisiksi niitä jotka ajaa Audilla.

Kun ei enää viitsitä vinoilla ja provoilla jäätyvistä lukoista (joissa toki oli ongelmia mutta uusissa ei oo sitä vikaa ollut) niin sitten pitää tästä Meksikoasiasta pistää joku ketju vähän väliä liikkeelle. Tästä asiasta on jo teis kuinka monta aloitusta täällä että olisit nyt ketjun aloittaja keksinyt jotain jännenpää ja omaperäisempää keskusteluaihetta...

Ultimate-vw palstalla sentään on hieman fiksumpaa keskustelun taso mutta kyllä jotkut sielläkin proivoilee, haukkuu, vittuilee, terrorisoi tai tekee kiusaa tai kirjoittaa mitä sattuu jne jne. Tai pätee liikaa ja on tietävinään aivan kaiken kaikesta.

Äänestä

Ja sun mielestä sitte esim.jenkit ja korealaiset ei tapa yhtään ihmisiä.? Haloo,herää pahvi.
Minä ainakin olen tyytyväinen mehiko laatuun,Mulla on jo kolmas volkkari menossa,mikä on tehty meksikossa. Ensin oli -81 1200 kupla,toinen oli 2.0 New Beetle ja nyt on TSI Jetta. Ja kun ruotsi ei osaa sotia,en sen takia todellakaan osta ruotsalaista autoa.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


meksikaanin? kirjoitti:

Täytyy olla tavan tampio jos ostaa isolla rahalla uuden meksikaanin eli Meksikossa hutaistun Volkkarin. Nuo maksaakin jo aika tavalla, iso raha palkansaajalle, joten ei luulisi kansalta löytyvän uskallusta ostaa meksikolaiskyhäelmää. Laatu on shittiä, sanoipa joku mitä tahansa vastaan. Maassa, jossa tapetaan kerralla kymmeniä huumediilereitä, ei ole sivistysvaltio eikä sieltä voi olettaa tulevan myöskään laadukasta työnjälkeä teollisuustuotteissa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu