Kyllä minä olen erittäin tyytyväinen valtion
ylläpitämään järjestelmään eli työkkäriin ,
jo 3v, olen heidän kirjoissa ollut ja aivan rauhassa saanut olla . Eivät ole hoputtaneet
mihinkään turhuuteen tai toisarvoiseen duuniin.
Kiitokset heille , menettely on järkevä ainakin
minusta.
ylläpitämään järjestelmään eli työkkäriin ,
jo 3v, olen heidän kirjoissa ollut ja aivan rauhassa saanut olla . Eivät ole hoputtaneet
mihinkään turhuuteen tai toisarvoiseen duuniin.
Kiitokset heille , menettely on järkevä ainakin
minusta.
Vastaukset 7
Vanhimmat
virkailija nyt tuli karenssia ,sossu maksaa sen minkä työkkäri jättää maksamatta .Päätöksessä oli kyllä maininta,että kieltäytymisen johdosta saataa pudota 20%.Pudottakoot toistaiseksi kaurapuuroa on riitänyt.
kunnes virkailija vaihtui. No karenssi tuli ja koitti vapaus.
Nyt teen pimeitä hommia aina silloin tällöin. Tällä hetkellä en viitsi tehdä töitä, kun sienimetsässä on niin paljon mustatorvisieniä ja suppilovahveroita, että täytyy noutaa ilmaista ruokatarviketta pahankin laman varalta.
Muuten - eikö tuo työvoimahallinto ole melko raskas paatti veronmaksajien vedettäväksi? Kokoomusnuorethan aikoinaan puhelivat yksityistämisen puolesta.
Olen heidän kanssaan täsmälleen samaa mieltä: työ tehtäsiin pienemmällä porukalla eli säästyisi taatusti veroeuroja. Ja kun vielä laitettaisiin työpaikat uudelleen hakuun, saattaisi iso luuta pyyhkäistä ja saataisiin niihin laitoksiin asiakaspalvelijoita - ei virkamiehiä!
siis mulle jo lähellä eläkeikää kiusatulle!
Tuon välin selvisin ilman työkkärin ahdistelua.
Kävin työkkärin sponsoroimana itse hankkimissani työhaastattaluissa.
Hankin itse vaihtelevia työpätkiä.
Nollasin kerran laskurin itse hankkimallani työpaikalla.
Olin niin aktiivinen ttä kävin kahdesti Espanjassa 3kk:n työnhakumatkalla.
Työkkäri ei ehdottanut koko aikana mitään!
Minä olen tehnyt pimeitä hommia sen jälkeen kun olin oikeutettu työttömyyskorvaukseen ja toimeentulotukeen. Olen virallisesti työtön, mutta pimeitä töitä riittää rakennusalalla paljon. Koska pimeästä työstä ei kerry eläkettä, niin teenkin niin, että sijoitan työttömyyskorvauksen ja toimeentulotuen osakkeisiin. Tosin nyt olen -40 prosentin toimeentulotuella, mutta siitä huolimatta saan sossusta ja riittävästi rahaa sijoituksiini eläkeajan turvaksi.
Tässä yksi mahdollisuus hoitaa asioitaan niin, että eläkettä kertyy kun sijoittaa rahansa osakkeisiin.
osakkeet. Oletko huomannut missä mennään. Persnettoa tulee niin, että heilahtaa.
ei ole vielä lama niihin purrut ja osinkoa tulee ihan mukavasti.