Vanha murha

http://www.iltasanomat.fi/uutiset/kotimaa/uutinen.asp?id=1599824

Syytetty on vankilassa. Sitähän voisi vähän rääkätä jotta tunnustasi eikä pyörittelisi.
6560
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

uutta tietoa ja se kiinostaa poliisia aivan erityisesti.

Äänestä
  • Tieto on syyttäjätaholla ja asiaa puinee tällä hetkellä hovioikeus, kun asiaan näyttäisi liittyvän varsin laajaa korruptiota ja epäiltäviä väärinkäytöksiä poliisitutkinnassa.

    Kukako ? Erään edesmenneen talousneuvoksen poika, jonka isällä oli eritäin hyvät suhteet maamme poliisin ylimpään johtoon.

    Bodom-keskusteluissa henkilö tunnetaan Arskana.
    Arska on tunnustanut myös Bodomin surmat eri asiamiehilleen.

    :8)

    Äänestä

Millaisessa yhteiskunnassa me oikein elämme? Onko poliisin päätyö nykyään propaganda ja syytteisiin vastaaminen? Vai epäonnistui se Bodomin juttu oikeudessa? Enpä tiennytkään. Taisi epäonnistua jo ihan poliisitutkinnassakin. "Mitenkäs sitä viinaa otettiin?"

Tässä Muukkosen murhajutussa ei suinkaan ole kysymys mistään mittavasta poliisin tutkintatyöstä, vaan mielipuolen ihmisen puheista, vaikka tällaistakin sontaa suolletaan:
"Yritys vanhan henkirikoksen uudelleen selvittämisestä on merkittävin sitten Bodominjärven murhien epäonnistuneen tutkinnan."

Oikeastihan kyse on siitä, että tämä epäilty on puhunut teostaan ihmisille, jotka ovat välittäneet asiasta tiedon poliisille. Jutuissa on tullut ilmi asioita, jotka vain tekijä tietää. Epäilty selittää tätä sillä, että on kuullut asiat teon oikealta tekijältä Espoon poliisiputkassa. Jos juttu selviää, niin kyse ei todellakaan ole siitä, että poliisi olisi ns. uusissa tutkimuksissaan vihdoinkin ratkaissut tapauksen, vaikka Toopero ja muut poliisijohtajat kunnian mielellään ottaisivatkin.

Kyse on siis yksinkertaisesti siitä, mikä käy näytöstä ja mikä ei. Kengän koon vertaaminen käy korkeintaan huonosta vitsistä, mutta jos mies on puhellut liikaa ohi suunsa, niin voihan se käydä näytöstä. Mistään dekkarityöstä tässä ei ole kysymys, vaikka tietysti poliisit ovat saaneet käydä jututtamassa kaikkia mahdollisia tekohetken naapureita, josko nämä muistaisivat jotain miehen silloisista tekemisistä. Maksoiko yllättäen velkansa, jne.

Äänestä
  • on puhunut ja muutoin ilmiantanut itsensä.

    Äänestä

Murhan tapahtumailtana mulla oli tapaaminen erään vanhan tuttavan kanssa Espoon keskustan eräässä ravintolassa. Tämä tuttavani tuli ja palasi käsitykseni mukaan juosten samaa reittiä, jonka varrella oli tuo tapahtumapaikka Muuralassa. Matkalla oli nähnyt päihtyneen Salon.

Paikalla oli aiemmin linja-autovarikko, joka nyttemmin on purettu ja joka mahdollisesti toimi liiketiloina vielä 1987.

:8|

Äänestä
  • Mielenkiintoinen yllätystodistus. Herää kuitenkin seuraavat kysymykset:

    * Antoiko Salonn tuntomerkit uoreeltaan, vai tunnistiko Salon nyt, kun näki kuvan. Vrt. Virpi, Marjatta, jne.

    * Milloin on ensimmäisen kerran tunnistanut Salon?

    * Oliko Salolla tuolloin jo samanlainen partakuin nykyisin?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Selviää? kirjoitti:

http://www.iltasanomat.fi/uutiset/kotimaa/uutinen.asp?id=1599824

Syytetty on vankilassa. Sitähän voisi vähän rääkätä jotta tunnustasi eikä pyörittelisi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu