niin,sitä vaan aattelin kysyä et saako kissalle antaa sillon tällön sitä kartanon kastiketta.se on sellanen oranssi pullo.annoin sitä eilen yhdessä vaaleen paahtoleivän kans ja kyllä kissa tykkäs.oikeen kerjäs lisää.mut sit aattelin et onkohan siinä liikaa jotain.esim.suolaa tai muita mausteita?
salatinkastike???
kissafriikki
8471
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Luulisi tuon olevan kissalle turhan mausteista. Toisaalta, annanhan minäkin Lakulle silloin tällöin varsin mausteisia sipsejä, kun neiti niistä niin kovin tykkää. En kuitenkaan uskalla antaa niitä kerrallaan kuin pienen murun (sentti x sentti) ja ehkä kerran kuussa, jos niinkään usein.
Tuskin tuosta todella harvoin ja pieninä määrinä tarjottuna kauheasti on haittaa kissalle, mutta eipä siinä kyllä taida olla mitään sellaista, mitä kissa tarvitsisi. Herkutella kissakin toki saa, kunhan herkuttelupäiviä ei ole liian usein.
Itse en syö salaatinkastikkeita lainkaan niissä olevien säilöntäaineiden ja epämääräisten ainesosamerkintöjen vuoksi. Valinta on kuitenkin jokaisen oma. Itse pidän roskaruoasta, joka sekin lienee varsin epämääräistä =). Meillä kumpikin kissa saa silloin tällöin McDonald´sin ranskalaisia, tykkäävät hurjasti.
Kissa on luontokappale.Se osaa kyllä varoa sille haitallisia ruokia aika hyvin. Kissan toki pitää saada myös terveellistä ruokaa, pienet herkkupalat ei liene pahitteeksi.
Onhan se kissa luontokappale joo, ja osaa varoa haitallisia ruokia joo. Miten selität sen, että kissat usein syövät myös myrkyllisiä huonekasveja, vaikka tarjolla olisi "kissanruohoa"? Entä sen, että kissat syövät markettikuivaruokia hyvällä ruokahalulla, vaikka nekin aiheuttavat lähes poikkeuksetta vanhemmalla iällä ikäviä sairauksia, joiden hoito on kaikkea muuta kuin helppoa ja halpaa, eikä aina edes onnistu? Niin, kissahan ei osaa ajatella tulevaisuutta eikä mieti menneitä, vaan elää nykyhetkeä. Mutta selityksiä olisin kiinnostunut lukemaan.
Ei kai tu paahtileipäkään kissan elimistölle kauha hyväksi ole, vai...? Ei kai kissa oikein viljaa saisi syödä..No en toki tiedä. En mä kyllä meidän kisulle sellaista antaisi.. Munuaiset varmaan paukkuisi pari viikkoa...
Kissalle ei ole sopivaa antaa liian maustettua ruokaa!Siispä JYRKKÄ EI salaatinkastikkeelle.Käytä järkeäsi!Kissa elää kyllä ilman salaatinkastiketta!!Kissoille vain kissanruokaa.
ei se tolle kanelille ainakaan mitään se kastike tehny.hyvin ruoka maittaa vieläki.tänään äiti anto sit sellasta hirvenlihaa jota voi ostaa sikabaarista ku ei ollu muuta ruokaa.saako kissat syyä muita eläimiä.tai siis esim.hirven lihaa?
Älä nyt ihan hassuja viitsi kysellä. "Saako kissat syyä muita eläimiä". Mitäs luulet petoeläimen tekevän, jos ei syövän muita eläimiä =)? Tottakai kissa saa syödä muita eläimiä, mistä se muuten saisi sitä sille ainoaa oikeaa ravintoa eli lihaa? Hirvenlihaa voi antaa kissalle, samoin naudan, possun, kanan, kalkkunan, poron, jäniksen, strutsin, karhun... Ihan mitä itsekin syötä. Raakana voi antaa kaiken muun paitsi karhun (trikiinivaara). Lisäänpä nyt tähän loppuun vielä, että Suomessa ei ole trikiinivaaraa, vaikka syöttäisi raakaa possua. Itse syötän kotimaista nautaa, sikaa, broileria, kalkkunaa, poroa sekä villisikaa raakana (tosin poro maistuu paremmin kypsennettynä). Hirvenlihaa en suostu syömään itse, joten kissatkaan eivät sitä meillä saa. Strutsi kannattaa ehkä kypsentää. Kalaakin voi antaa raakana, järvikalat pitää vain käyttää pakastimessa ensin matovaaran vuoksi (pöpöt kuolevat pakkasessa samalla tavalla kuin keitettäessä). Sisäelimiä voi myös antaa raakana (munuaiset ehdottomasti hyvin liotettuina), ja raakana voi tarjota myös sydämen (lihas) sekä kielen (kunhan vain pesee ja pakastaa kielen ensin). Sydäntä ja sisäelimiä ei useammin kuin kerran viikossa (etenkin vanhoille kissoille sydän on aikamoisen tuhtia sulateltavaa), ja sama juttu kalan kanssa. Jauheliha on myös herkkua, sitäkin voit tarjota raakana (eikä se maksakaan paljon mitään, meillä sitä on aina pakkasessa kerta-annoksina).
Pieni tippa leivällä ei tosin haittaa. Kunhan ei nyt ota jokapäiväiseksi tavaksi.
Toinen kissoistani rakastaa saman valmistajan valkosipulikastiketta!!!???
Nuolee tyhjän salaattikupin hyvin hartaasti!!!