Gaia

“We can’t all be heroes, because somebody has to sit on the curb and clap as they walk by.”
            -Will Rogers

Prologi

Gaia.

”Sinusta tulee vielä sankari!” enoni huudahti ja läimäisi minua yleisen tapansa mukaan olkapäähän. Hänen yleisiin tapoihinsa kuului myös paskanjauhanta, joten en kiinnittänyt häneen sen suurempaa huomiota. Huomioni kiinnittyi harjun takaa kuuluviin lentokoneiden ääniin; ne eivät tulisi tänne, vaan lentäisivät kauemmas länteen. Silti monet ihmiset ympärillämme tuntuivat jähmettyvät niiden äänen kuullessaan, ehkä he pelkäsivät pommituksia.

Gaiaa ei voi pommittaa, se on mahdottomuus, koska Gaia on maan alla.

Seisoimme keskellä valtavaa ihmismassaa, jossa kaikki olivat enemmän tai vähemmän kiireisiä, turhautuneita, hysteerisiä tai tappelemassa. Tarkistin jälleen kerran että paperini olivat enoni käsissä, paperit jotka pian määrittelisivät
olemassaoloni tärkeyden. Muistan kuinka olisin itse tahtonut pidellä papereitani, mutta eno sanoi että hän antaisi ne minulle sitten kun menisin linja-autoon, muuten voisin pudottaa ne ja se ei kävisi päinsä.

Ilman papereita ei pääse Gaiaan, jos ei pääse Gaiaan, kuolee.

Totta oli, että useampikin epätoivoinen oli yrittänyt papereita varastaa, joko suoraan kimppuun hyökkäämällä tai muka vahingossa törmäämällä. Armeijan sotilaat olivat taltuttaneet nämä henkilöt väkivalloin, eikä heitä
sen jälkeen enää näkynyt.

He eivät tulisi Gaiaan, Gaia ei pelastaisi heitä.

Pitkän aikaa seisoimme väkijoukossa tyrkittävänä, mutta noin tuntia ennen auringonnousua saavutimme ulosasetetut konttoripöydät joiden takana työskenteli kolme sotilasta. Eno antoi paperit heille.

Gaia.

”Loistavat edellytykset, isänsä oli sotilas parhaasta päästä. Poika kuuntelee ja tottelee ja fiksukin on, Kapteeni itse tykkäsi kovasti”, eno sanoi sotilaille. Hetken he tuijottivat papereita ja löivät sitten leiman nyökäten.

”Bussit lähtevät tasan kuudelta, se on sitten oma murhe jos myöhästyy. Entä te?” sotilas katsoi enoani.

”Minä en ole lähdössä, halusin vain saattaa siskonpoikani matkaan”, eno hymyili.

”Kuten haluatte, mutta te ette voi mennä portin toiselle puolelle, siitä on määräys.”

Gaian piti olla pelastus, sen kuului olla siunaus.

Eno kääntyi minua kohti ja antoi paperit minulle. Hän katsoi minua hetken ja laski kätensä harteilleni.

”Kuuntelet mitä sinulle sanotaan ja teet niin. Kysyt jos et tiedä, se ei ole häpeä, kuulitko? Ja mitä ikinä teetkin, älä ikinä, ikinä nouse ylempiäsi vastaan, koska silloin sinun on aivan turhaa mennä ollenkaan.”

Gaia on Taivas maan alla.

Nyökkäsin enolle ja menin ihmisten hoputtamana suuresta, rautaisesta portista aidan toiselle puolelle. Siellä oli muitakin ihmisiä, ei niin paljoa kuin toisella puolella, eikä niin hätäisiä.

Miksi ihmeessä Jumala viihtyisi Gaiassa.

Odottelin tovin ja kun bussien luo alkoi kerääntyä väkeä, menin ihmismassan mukana. Paperit yhä kädessäni istuin bussissa ja tuijotin ulos ikkunasta, aamuauringon ensimmäiset säteet värjäsivät mäntyjen rungot verenpunaisiksi.

Siihen muistoon minä aina herään, ja olen Gaiassa. Minun nimeni on Raki.


Tarina on varmasti vaikea seurata, se on sekava tarkoituksenmukaisesti. Olen kirjoittanut tarinan jo kokonaan ja aloittanut puhtaaksikirjoittamisen, tähtäimessä joskus julkaisu jos maailmassa löytyy yksikään kustannusyhtiö joka haluaa pilata maineensa. Olis kuitenki mukava kuulla ajatuksia, vaikka en mä varmaan niiden pohjalta mitään muuta.
5274
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Hiton hyvä, eikä yhtään sekava. Hyvä ote ja tekninen idea hallussa. Itseasiassa ei ole mitään negatiivista sanottavaa. Toivottavasti löydät sen kustantamon.

Äänestä

Sujuvata. Rikasta, mutta tuo verenpunainen oli jo klisee. Aloitus ehdottoman hyvä. Ongelma on se, että et kerro tuossa oikeastaan juuri mitään. Ainakaan mitään mikä kannattaisi mainita. Sisällötön = mielenkiinnoton. Mutta se taisikin olla vasta prologi. Mielellään sitä lukisi jatkoakin. Ja mitä se jumalakin teki siellä Gaiassa? Erinomaisen omaperäinen nimivalinta muuten.

Äänestä

Mua hämäsi, kun tuli vääjäämättä eräs elokuva mieleen jonka nimeä en saa nyt päähän, mutta siinäkin jotkut valitut pääsivät maan alle turvaan ja siinäkin jotkut koittivat ryövätä valituilta "pääsylippupaperia".

Äänestä

Tässä on jotakin tuttua. Ikäänkuin yhdistelmä monesta jossakin yhteydessä esille tulleesta ideasta, enkä minä nyt tietenkään saa päähäni sen teoksen nimeä, jota tämä eniten muistuttaa.

Tyylillisesti miellyttävä, ei sekava, muttei jaarittelevakaan. Tosin, ei se paljon kerrokaan, mutta prologina toimii/toimisi varmasti.

Äänestä

Thanks... Kiva kuulla ettei se ollu niin huono kuin joskus pelkäsin.. Tekis mieli nähdä ne elokuvat joita tämä muistutti, jos muistatte nimiä niin olis kiva kuulla.. Ihan senki akia ettei tule liian samanlainen ja joku sitte tulee syyttään kopioinnista...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Raki kirjoitti:

“We can’t all be heroes, because somebody has to sit on the curb and clap as they walk by.”
            -Will Rogers

Prologi

Gaia.

”Sinusta tulee vielä sankari!” enoni huudahti ja läimäisi minua yleisen tapansa mukaan olkapäähän. Hänen yleisiin tapoihinsa kuului myös paskanjauhanta, joten en kiinnittänyt häneen sen suurempaa huomiota. Huomioni kiinnittyi harjun takaa kuuluviin lentokoneiden ääniin; ne eivät tulisi tänne, vaan lentäisivät kauemmas länteen. Silti monet ihmiset ympärillämme tuntuivat jähmettyvät niiden äänen kuullessaan, ehkä he pelkäsivät pommituksia.

Gaiaa ei voi pommittaa, se on mahdottomuus, koska Gaia on maan alla.

Seisoimme keskellä valtavaa ihmismassaa, jossa kaikki olivat enemmän tai vähemmän kiireisiä, turhautuneita, hysteerisiä tai tappelemassa. Tarkistin jälleen kerran että paperini olivat enoni käsissä, paperit jotka pian määrittelisivät
olemassaoloni tärkeyden. Muistan kuinka olisin itse tahtonut pidellä papereitani, mutta eno sanoi että hän antaisi ne minulle sitten kun menisin linja-autoon, muuten voisin pudottaa ne ja se ei kävisi päinsä.

Ilman papereita ei pääse Gaiaan, jos ei pääse Gaiaan, kuolee.

Totta oli, että useampikin epätoivoinen oli yrittänyt papereita varastaa, joko suoraan kimppuun hyökkäämällä tai muka vahingossa törmäämällä. Armeijan sotilaat olivat taltuttaneet nämä henkilöt väkivalloin, eikä heitä
sen jälkeen enää näkynyt.

He eivät tulisi Gaiaan, Gaia ei pelastaisi heitä.

Pitkän aikaa seisoimme väkijoukossa tyrkittävänä, mutta noin tuntia ennen auringonnousua saavutimme ulosasetetut konttoripöydät joiden takana työskenteli kolme sotilasta. Eno antoi paperit heille.

Gaia.

”Loistavat edellytykset, isänsä oli sotilas parhaasta päästä. Poika kuuntelee ja tottelee ja fiksukin on, Kapteeni itse tykkäsi kovasti”, eno sanoi sotilaille. Hetken he tuijottivat papereita ja löivät sitten leiman nyökäten.

”Bussit lähtevät tasan kuudelta, se on sitten oma murhe jos myöhästyy. Entä te?” sotilas katsoi enoani.

”Minä en ole lähdössä, halusin vain saattaa siskonpoikani matkaan”, eno hymyili.

”Kuten haluatte, mutta te ette voi mennä portin toiselle puolelle, siitä on määräys.”

Gaian piti olla pelastus, sen kuului olla siunaus.

Eno kääntyi minua kohti ja antoi paperit minulle. Hän katsoi minua hetken ja laski kätensä harteilleni.

”Kuuntelet mitä sinulle sanotaan ja teet niin. Kysyt jos et tiedä, se ei ole häpeä, kuulitko? Ja mitä ikinä teetkin, älä ikinä, ikinä nouse ylempiäsi vastaan, koska silloin sinun on aivan turhaa mennä ollenkaan.”

Gaia on Taivas maan alla.

Nyökkäsin enolle ja menin ihmisten hoputtamana suuresta, rautaisesta portista aidan toiselle puolelle. Siellä oli muitakin ihmisiä, ei niin paljoa kuin toisella puolella, eikä niin hätäisiä.

Miksi ihmeessä Jumala viihtyisi Gaiassa.

Odottelin tovin ja kun bussien luo alkoi kerääntyä väkeä, menin ihmismassan mukana. Paperit yhä kädessäni istuin bussissa ja tuijotin ulos ikkunasta, aamuauringon ensimmäiset säteet värjäsivät mäntyjen rungot verenpunaisiksi.

Siihen muistoon minä aina herään, ja olen Gaiassa. Minun nimeni on Raki.


Tarina on varmasti vaikea seurata, se on sekava tarkoituksenmukaisesti. Olen kirjoittanut tarinan jo kokonaan ja aloittanut puhtaaksikirjoittamisen, tähtäimessä joskus julkaisu jos maailmassa löytyy yksikään kustannusyhtiö joka haluaa pilata maineensa. Olis kuitenki mukava kuulla ajatuksia, vaikka en mä varmaan niiden pohjalta mitään muuta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu