Uudet

Uudella asukilla on aina vaikeempaa.
Parempi melkein kun ois niin iso talo, ettei uusia tarviis ottaa, vaan alusta asti ois niin paljon jengiä, että riittäis loppuun asti.
Meillä katsojilla on oma, oikeutettu näkökanta. Melkein aina kiintyy kuitenkin alkuperäiseen, muutama poikkeus on kyllä ollut. Kerran Olli ja viimevuonna Niko, mutta silloinkin alkuasukkaasta kuitenkin toivoin voittajaa.
Mitä mieltä sinä?
3180
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

lusinut voittoon. Tässä tapauksessa Cheryll.

Äänestä

No näin se menee. Viime vuonna tykkäsin Nikosta tosi paljon, jopa Saulia enemmän ajoittain, mut tänä vuonna ei noista uusista ole finaaliin. Alkuperäiset sieltä löytyy. Olisikin parasta että jengiä olisi jo alussa riittävän paljon eikä uusia oteta kesken kauden.

Äänestä

aluksi kivalta, mutta paljastui sitten limaiseksi petturiksi ja menetti voiton, joka hänelle muuten olisi ollut täysin mahdollinen. Niko myös oli vähän samantyyppinen tapaus, vaikka tajusikin enimmän osan aikaa käyttäytyä tiptop. Muistan miten minäkin tykkäsin Nikosta, mutta kun välillä näytti kuin se olisi pettänyt sekä Saulia että tyttöystäväänsä, niin pisteet ropisi sen häilyvyyden takia.

Kyllä mä siksi uskon että uusilla asukkailla on ihan hyvät saumat voittoon, jos he vain saavat parhaat puolensa esille talossa. Mokailu kostautuu, mutta symppiksille kaikki on mahdollista.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


vaikeuksissa kirjoitti:

Uudella asukilla on aina vaikeempaa.
Parempi melkein kun ois niin iso talo, ettei uusia tarviis ottaa, vaan alusta asti ois niin paljon jengiä, että riittäis loppuun asti.
Meillä katsojilla on oma, oikeutettu näkökanta. Melkein aina kiintyy kuitenkin alkuperäiseen, muutama poikkeus on kyllä ollut. Kerran Olli ja viimevuonna Niko, mutta silloinkin alkuasukkaasta kuitenkin toivoin voittajaa.
Mitä mieltä sinä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu