Mustalaispoika sai vankilassa jostain järjestysrikkomuksesta johtokunnassa 4 vuorokautta yksinäisyyttä. Poika oli kuin vikurivarsa, ei taipunut vaan uho jatkui. Pääsi takaisin kerroksille ja joutui heti uudelleen johtokuntaan. Siellä hän huusi johtajalle ja muille;
imekää te toistenne p****. Tuosta hyvästä napsahti 10 vuorokautta yksinäisyyttä heti perään. Silloiset karhunkopit olivat hyvin synkkiä ja pimeitä, rapattuine seinineen. Kun tämä epeli pääsi kerroksille, oli hän hyvin nöyrää miestä.
Toinen hiukan erilainen muisto on vankilan ykköskongilta ja yhdestä sellistä. Eräs mielellään muusikkona esiintyvä ainainen vankiloiden asukki osasi soittaa kitaralla jotain. Oli kuulemma soittanut sivilissäkin jossain minulle tuntemattomassa orkesterissa.
Minulla oli myös kitara ja siinä kuin itsestään aloimme soittaa. Soitin sooloa ja hän komppasi. Kuulioita oli ja miehellä tästä suu messingillä, fiilis kaikin puolin hyvä. Pari kappaletta kun olimme soittaneet, sanoi muusikko;
Sulo, annetaanhan olla ja laittoin kitaran seinää vasten. No annettiin olla kun ei enempää stemmannut yhteen, sitä ei kuulijat tienneet.
Romanimies Olli P. kun saapui vankilaan kitarat ja haitarit mukana. Hampaat juopottelun ja tappelun jälkeen sojotti minne sattui. Mies oli ollut jopa Sibelius akademiassa, liekö viina ja vankila sen keskeyttäneet. Hänelle hommattiin heti barbituraatteja ja sanottiin;
Olli soita ja Olli soitti.
Soitti kasetille omia sävellyksiään, kaihoisia vankilalauluja. Niitä löytyy Ylen arkistoistakin ja on mies 70-luvun alkupuolella levyttänytkin.
Kakolassa teki ne parhaat kappaleensa.
Helsingissä hän meni ravintojaan ja viihdytti ravintolayleisöä, saaden juomat talon puolesta ja asiakkailta. Aina oli kuulijoita. Ruotsin laivallakin aamutunneille oli iso rinki ympärillä kun hän musisoi ja hanuristi soitti vierellä. Ei enää edes pää pysynyt pystyssä, vaan nuokkui rintaa vasten, mutta kitara soi.
Viina maistui ja tämä tatuoitu säkkäräpää ei sitä lääkärien kieltoa uskonut. Noin 50 vuotiaana 90-luvun Tukholmassa sitten ei enää Olli ottanutkaan kitaraa ja viihdyttänyt yleisöä. Mies vaihtoi pysyvästi hiippakuntaa.
Sic transit gloria mundi -
ennen niin yleinen tatuoitu kirjoitus vangin selkä- tai rintakuvassa.
imekää te toistenne p****. Tuosta hyvästä napsahti 10 vuorokautta yksinäisyyttä heti perään. Silloiset karhunkopit olivat hyvin synkkiä ja pimeitä, rapattuine seinineen. Kun tämä epeli pääsi kerroksille, oli hän hyvin nöyrää miestä.
Toinen hiukan erilainen muisto on vankilan ykköskongilta ja yhdestä sellistä. Eräs mielellään muusikkona esiintyvä ainainen vankiloiden asukki osasi soittaa kitaralla jotain. Oli kuulemma soittanut sivilissäkin jossain minulle tuntemattomassa orkesterissa.
Minulla oli myös kitara ja siinä kuin itsestään aloimme soittaa. Soitin sooloa ja hän komppasi. Kuulioita oli ja miehellä tästä suu messingillä, fiilis kaikin puolin hyvä. Pari kappaletta kun olimme soittaneet, sanoi muusikko;
Sulo, annetaanhan olla ja laittoin kitaran seinää vasten. No annettiin olla kun ei enempää stemmannut yhteen, sitä ei kuulijat tienneet.
Romanimies Olli P. kun saapui vankilaan kitarat ja haitarit mukana. Hampaat juopottelun ja tappelun jälkeen sojotti minne sattui. Mies oli ollut jopa Sibelius akademiassa, liekö viina ja vankila sen keskeyttäneet. Hänelle hommattiin heti barbituraatteja ja sanottiin;
Olli soita ja Olli soitti.
Soitti kasetille omia sävellyksiään, kaihoisia vankilalauluja. Niitä löytyy Ylen arkistoistakin ja on mies 70-luvun alkupuolella levyttänytkin.
Kakolassa teki ne parhaat kappaleensa.
Helsingissä hän meni ravintojaan ja viihdytti ravintolayleisöä, saaden juomat talon puolesta ja asiakkailta. Aina oli kuulijoita. Ruotsin laivallakin aamutunneille oli iso rinki ympärillä kun hän musisoi ja hanuristi soitti vierellä. Ei enää edes pää pysynyt pystyssä, vaan nuokkui rintaa vasten, mutta kitara soi.
Viina maistui ja tämä tatuoitu säkkäräpää ei sitä lääkärien kieltoa uskonut. Noin 50 vuotiaana 90-luvun Tukholmassa sitten ei enää Olli ottanutkaan kitaraa ja viihdyttänyt yleisöä. Mies vaihtoi pysyvästi hiippakuntaa.
Sic transit gloria mundi -
ennen niin yleinen tatuoitu kirjoitus vangin selkä- tai rintakuvassa.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Vangeilla on aivan liian hyvät olot, jos ankeilla oloilla saadaan jo 10 päivässä tuollainen tulos, miksi parantaa olosuhteita. Otetaan siviliin nöyriä henkiloitä. On suorastaan sääli, että kaikenlaiset kukkahattu tädit ja sedät ovat päättämässä vankeinhoidosta. Vangeilta pitäisi ottaa ihmis- ja muut oikeudet pois poikkeuslailla!
Nykyään vankeus on vapaudenmenetys ja sitä suorittavat yleensä sellaiset henkilöt, jotka vain lorvisivat ja eläisivät yhteiskunnan sääntöjen vastaisesti vapaudessa. Näille henkilöille vankiolot ovat jopa paremmat, kuin kotiolot. Ei ole siis ihme, että paluu vankilaan käy nopeasti.
Panostettaisiin ennemminkin viimeiseen vuoteen, jolloin annetaisiin asunnon, työnhaku ja muita yleishyödyllysiä ohjeita.
Kuka haluaa elää paikassa, joka on erittäin vastenmielinen ja kuka hullu haluaa sinne uudestaan?
Jos otat ihmisoikeudet vangeilta, toimit yhtä alhaisesti kuin ne rikoksentekijät, jotka ovat mielivaltaisesti ihmisoikeuksia muilta mahdollisesti ottaneet. Oletko tuolloin parempi ihminen?
Ei "kunnon kansalaisten" eikä päättäjien pidä alentua rikollisen tasolle, ei edes rikollisen kanssa. Ihmisen tulisi tavoitella moraalisesti korkeatasoista elämää ja päättäjien harrastaa eettistä päätöksentekoa. Katkerampia vankeja takaisin tuomalla ei yhteiskunta parane yhtään. Monet uhoavat esim. kuolemanrangaistuksilla ("Tappakaa roistot!") mutta vaikenevat kun rikos sattuu omaan nilkkaan, eli jos vaikka itse päätyy sille polulle, syystä tai toisesta, enemmän tai vähemmän esim. mielenhäiriöisenä tai äärimmäisissä olosuhteissa.
Sinulla on edellytyksiä menestyä yhteiskunnassa.
Hyvää syksyä ja joulun alusaikaa!